-
Seuraa
Seurataan
Already have a WordPress.com account? Log in now.
Päevee lukijat ja muut maan asukkaat, jotka helteestä kärsivät! Tulipa samalla aasinsilta aasille. Elikkä minulle. Kun tuo rokki tulla jollottaa, niin siitä on kyllä monta hyötypuoltakin. Niinkuin kaikista täällä olleista tapahtumista, jotka tuovat ulkokuntalaisia ja muita ulkomaalaisia, muun muassa savolaisia. Nämä tuovat meille rahaa ja sehän on aina hyvä asia. Varsinkin kun sitä ei ole, ainakaan meikäläisellä.
Sitten ennenkaikkea konserteissa ulkona on varmasti paljasta pintaa ja paljon! Ilman rajoja ja rajojen kanssa. Ei sen puoleen on siinä yksi vaarakin, se tuo erinäisiä rikoksia, nimittäin niitä s-rikoksia. Ne aiheuttavat sitten poliisille ja muille viranomaisille hommia. Eipä silti, eihän poliisilla muuten olisi mitään tekemistäkään. Täytyyhän niiden mokomien palkkansa saada. Meikäläinen vaan ihailee sitä ”Pielisen paljasta pintoo…..eikä ruppee rienoomaan…eikä lähde kihloja tienoomaan”, kuten laulussa sanotaa. Ja onhan niitä mukava katsella.
Meikäläiselle on tapahtunut jos jonkinlaista ennen ja jälkeen juhannuksen. Kävin oksentamassa yhden sairaalan osaston juhannusaattona ja piru vieköön selvin päin. Lääkäri vain totesi maanantai-aamuna, että ota uusiksi tämä juhannus, kun näin huonosti kävi. Ja minähän tottelin hänen määräystään. Kiitos vielä kerran 2G-osastolle ja henkilökunnalle. Sitten on mennyt kärrystä jalkoja poikki vähän väliä. Että ei tämä niin herkullista ole ollut tämä elämänkulku.
Itse en meinaa mennä rokkialueelle, koska se mökä kuuluu kyllä tänne Merimehenkadullekin asti. Ja kun torillakin on tapahtumia, että ei tarvitse mennä lähemmäs. Ilovaarikin kuuluu ihan kotikulmille asti, eikä tarvita edes radiota.
Eläkee ihmisiksi, kuten viime vuonnakin. Minäkin yritän, mutta epäilen, että se epäonnistuu. Varsinkin jos on näin kuuma. Tulee varmaan hankittua jotain juomia. Nimittäin ei-limonaadi-juomia. Alla esitys avustajan lomallelähtökahveista. Maistuis varmaan teillekin!
Päivee rakastetut lukijat, jos niitä nyt sitten on!
Johan tässä on juhannuskin mennyt ja kesä alkaa olla lopuillaan, vaikkei nyt ehkä siltä näytä. Siitä juhannuksesta puheen ollen, itse oksensin juhannuksen pellolle jo aattona. Minkä takia, sitä kun ei kerrottu tai tiedetty Tikkamäen hotellissa, kuitenkin tarina on tällainen. Olin juhannusaattoa edeltävänä päivänä ottanut viskijuomaa ja perjantaina rupesin iltapäivällä voimaan pahoin, oletin, että olotila on edellisillan viskijuomasta johtuvaa. Mutta tilanne vain huononi ja vettä tuli suusta ja nenästä kuin suihkukaivosta, tämä on sitten ihan totta. Onneksi tilanne sitten rauhoittui hetkeksi ja päätin soittaa taksin, sitten mentiinkin jo Tikkamäelle ensiapupäivystykseen. Hoitajat tulivatkin heti katsomaan ja lappuranneke lyötiin käteen ja sanottiin, että odota vähän aikaa. Pakkohan siinä oli sitten odottaa. Sitten alkoikin seuraavanlainen rumba, ei mikään tanssirumba vaan koerumba. Ensin tuli tippaiita, joka otti verikokeet ja niitä oli paljon, en edes laskenut montako purkillista otettiin, en tiedä paljonko hyvää ainetta meni viemäristä alas, mutta aika paljon. Seuraavaksi seurasi pieni tauko, jonka jälkeen lähdettiin toiseen kerrokseen, ei sentään vielä osastolle vaan röntgeniin. Röntgenin jälkeen palasin ensiapuun ja puoli kolmen aikaan aloin itse huomauttamaan, että mihin minun paperini ovat hävinneet, kun olin jo nelisen tuntia odotellut. Paperit löytyivät vihdoinkin, en vain tiedä mistä ja pääsin huoneeni ovelle ja silloin se räjähti. Ensimmäinen suihku päivällä oli vielä pieni verrattuna tähän, jonka oksensin suoraan huoneeni ovelle. Valehtelematta seuraavaan kymmeneen minuuttiin en saanut oksennussuihkulta suutani kiinni, vaikka eihän se muutenkaan pysy kiinni. Siinä vaiheessa minulla oli jo letku nenästä mahalaukkuun. Että sillä viissiin olin varmana aika hölmön näköinen juhannusilmestys, vaikka sitähän minä olen muutenkin! Vielä täytyy kiittää osasto 2G:n kirurgian henkilökuntaa, siitä että he sietivät minua näinkin kauan siellä ja lääkäri tänä aamuna lähteissään sanoi, että koitappa ottaa juhannus alusta.
Varokaa näitä ketjutartuntoja, sillä epäilen suuresti, että yläkerrassa asuva mukava kaverini tartutti ensin kauniin avustajan, joka on tällä hetkellä meillä sama, sen jälkeen avustaja toi sen minulle, SENKIN RYÖKÄLEET!
Terveiset Tikkamäen henkilökunnalle ja eräälle lääkärille, jonka nimeä en tiedä.
Päivee vaan taas, kaunista mutta kylmää päivää. Toivoisin, että nämä olisi vapun ilmoja ja ehkä myös pääsiäisen.
Olempas joutunut pitämään suutani kiinni, tai paremminkin auki, nimittäin yskimisen takia. Olin tässä viikon verran kuumeessa ja p-taudissa yhtäaikaa molemmissa. Tikkamäellä tietenkin. Kaiken lisäksi turpailin sormeni oven väliin Metropolissa ja kävin jälleen Tikkamäen ensiavussa, tai mikä apu se nyt sitten onkaan. Oli muuten mukavaa, mutta ne pistelivät niin että tunsin olevani melkein narkomaani. Ja kun näytän käteni, niin poliisit varmaan luulevat että olenkin narkomaani, vaikken sitä ole muuten kuin nesteen puolesta. Meinaan sen a-kaupan tavaran. Kyllä sitä varmaan täytyy loppuviikolla nestettä hakea, ei tässä muuten varmaan selviä viikonlopun yli.
Tässä täytyy jo alkaa kohta suunnittelemaan kekkereitä, kun tulee se pirun yksi lisävuosi täyteen taas tuohon mittariin. Vaikka en minä sitä tunnusta, että niin vanha olen. En piru vieköön tunnusta! Perkele nääs.
Kuten huomaatte, kävin sen nuoremman avustajan kanssa kuvailemassa. Ja kyllä on kirveellä töitä. Ajatelkaa nyt hyvät ihmiset 300 miljoonaa, jota pannaan muutamaan hulluun siltaan, joita ei tarvitse ollenkaan, eihän niitä ole ennenkään tarvinnut. Sen sijaan tarvetta olisi rakentaa vammaisille ja vanhuksille vielä parempia asuntoja. Tämäkin asunto on sanonko mä mikä. Kun ovesta tulee, niin pöytä tulee heti vastaan ja tietokone meinaa lentää ikkunasta pellolle. No ei nyt sentään, pieni liioittelu sallittakoon. Mutta pieniä nämä kämpät ovat. Jos olisi vähän isompia, ei tulisi tällaisia naarmuja ym. kolhuja sen enempää tuoliin kuin seiniinkään. Pitäisi olla vähintään kaksi huonetta jokaisella ennenkuin täällä voisi kunnolla asua ja toimia.
No, miksei se toimi? Kyllä se hankalalta vaikuttaa välillä varsinkin silloin kun henkilökohtaiset avustajat eivät ole paikalla tai lähettyvilläkään. Joskus en ymmärrä mitä nuo talon avustajat tekevät kun heillä on aina kiire. Kuitenkin olen tavannut tai saanut heidät kiinni kahvilta, kun olen pahuuttani lähtenyt perään, kun olen niin pirullinen. Tietysti tarvitsevathan hekin taukoja, mutta kunkatselin yöhoitajia siellä sairaalassa, he tekivät neljään henkeen ison osaston työt. Vielä ottivat siinä sivussa verikokeita ym. aamuksi labralle. Ei lepralle, niinkuin eräs lääkäri heitti. Kun saivat minusta infulenssaviruksen kiinni, lääkäri sanoi minulle kun kysyin mikä minua vaivaa, ”no lepra!” Joka on kokonaan toinen asia. Ja nauroi paskaisen naurun päälle.
Pahus kun en saa kuvia tänne, kun sairaalassa ei saa ottaa kuvia. Olisi taas niin nättien tyttöjen kuvia. En kehtaa kertoa missä asussa ja minkä ikäisiä tytöt olivat, mutta nauttikaa ja eläkää ihmisiksi! Koittakaa välttää suu auki olevia ihmisiä.
Terve taas pitkän ajan jälkeen!
Pääsen aukomaan päätäni. Ei sen puoleen, kumpikin pää on kyllä auki. Tästä saankin taas sen aasinsillan, kun aasi olen itsekin. Tai mikälie otus.
Kävin nimittäin pari kertaa tuolla Tikkamäen 5 tähden hotellissa, joka ei suinkaan ole hotelli, vaan loppujenlopuksi aika kenkkumainen paikka, vaikkakin hyvä sellainen. Mutta kun itselläni on pakkoliikkeitä, niin eihän siitä mitään meinannut tulla. Erityisesti pissimisestä.
No, ensimmäisen kerran kävin paskataudin vuoksi, toisen kerran kävin sitten vähän pitemmällä lomalla, kun tuo keuhkoputkentulehdus iski yllättäen. Loppujen lopuksi mukavaa siellä kyllä oli. Kaikkine kommelluksineen, joita en kaikkia kerro.
Muun muassa koululaisten esityksistä, joista en enempää kerro, koska sitten siitä tulisi jo k-18 julkaisukielto. Tämä on muuten totta. Eikä unta, vaikka tuo Kaisa niin väittääkin. He nimittäin keräsivät koululle rahaa luokkaretkeä varten, jopa lääkärin luvalla. Hauskaahan se oli, kun tytöt olivat aika kauniita ja pojat taitavia, kuin mitkäkin. En viitsi sanoa mitä. Heh heh he.
Kyllä minäkin ihmettelin, mutta uskottava se oli, vaikka olin yhden päivän nukkunut. Ihan lääkehumalassa. Ja luulin vieläkin että olin siinä, kun näin mitä siellä tapahtui. Tapahtui siellä muutakin, mutta en viitsi enkä oikeastaan uskallakaan kertoa enempää.
Harmi vaan kun en saanut syödä juustokakkua ym. herkkuja. Kun olin syömäkiellossa. Siellä oli valtava määrä kakkuja, ja kai Suomen pisimpiä pizzoja, mitä koskaan on tehty. Sitä jaettiin ympäri kaupunkia ja jotkut ostivat sitä itselleenkin. Ja muun muassa osuuspankki osti koko kaakun itselleen, tai henkilökunnalleen.
No, pääsin sieltä eilen pois, siitä ”kidutuksesta” ja menimme nuoremman avustajani kanssa Rossoon syömään härkää. Kun oli niin pirun kova nälkä. Ja hyväähän se oli, kun samalla pääsin hipelöimään avustajan nättiä reittä, kun kiusasin häntä koko ajan. Nyt yritän selviytyä ja selvitä, että pääsen muitakin tyttöjä kiusaamaan.
Eipä tässä sitten tällä kertaa kummempia, muuta kuin onneksi olkoon se toinen Kaisa, joka otti sen maailmancupin voiton!
Eläkeepä ihmisiksi. Ja voi sitä muutkin stripata, vaikka kävelykadulla. Ei sitä kukaan huomaa kuitenkaan.
Hyvää iltaa!
Ja terveihdys kaikille Tikkamäen tytöille. No ei nyt ihan kaikille, kun en vielä kaikkia tunne. Mutta siellä päin asuville. Niin siitä saankin jälleen sen aasinsillan.
Kun kävin melkein viikon hotellilomalla mainitussa hotellissa vaikka ei se kyllä mikään loma ollut, kun ensin kotona oksensin kuin suihkukaivo ja pirun mustaa mönjää, joka ei haissut miltään mutta maistui ihan p:lle. No sitten viimein pyysin Kimmoa hakemaan minut lääkäriin, Tikkamäelle kun muita paikkoja ei ollut auki enää siihen aikaan (puoli kahdeksalta). No niin, aamulla huomasin olevani viidestä reiästä letkuissa, elikkä melkein kaikki reiät joita miehillä on käytössä. Naisillahan niitä on kuusi tai seitsemän. No ensimmäisenä päivänä minä vain yritin nukkua verikokeiden jäljiltä kun oli jopa kahden tunnin välein, ja röntgenkuvia oli seuraavana päivänä useita. En kyllä muista kuinka paljon. Olisi vaan ollut kiva nähdä ne kuvat. Vaikka kaikki tiesimme mikä oli vikana, piti kuitenkin varmistaa ettei vaiva pahene. Saisin varmaan jo röntgenkuva-arkiston paskan kulkemisesta.
Erikoiset kiitokset annan miellyttäville ja sympaattisille lääkäreille ja ensiavun väelle, jotka ottivat minut heti käsittelyyn ja olin siellä 2-3 asti aamulla. Joten vietin aikaa sielläkin. Ja aamulla 8.00 aikaan aloitettiin uudelleen. Joten siihen ei sitä nukkumisvaraa jäänyt siihenkään. Illalla otettiin verikoe ja tippoja laitettiin. Mutta se ei ollut ongelma, katselin vaan kun kaunis tyttö laittoi tipan roikkumaan. Toivoin vaan, että oliskos tyttö tullut itse roikkumaan minun niskaani. Sitten se elämä rupesi kuitenkin valkenemaan, niin kuin sanotaan että elämä voittaa. Ja minun kohdallani pitää sikäli paikkansa, että piru ei pidä kiirettä ja jumala ei huoli. Ja sitten kummallakin puolella on tuttuja.
Pääsin sitten lauantaina kotiin. Ja kiitokset vielä kerran koko hoitohenkilökunnan tiimille hyvästä ja asiallisesta hoidosta! Ja kehoituksesta tulla seuraavan kerran soittamalla. En vielä vielä pysty kertomaan syystä minkä takia lähdin, mutta kyllä minä vielä sen kerron, ehkä tämän viikon aikana.
Ja ruvetaampa katselemaan ammuskelijoita. Vaikka ne ei ammukaan meitä. Onneksi!
Esteettömyysblogi 