Esteettömyysblogi
Pyörätuoli rikki, olo on kuin vangilla
Kommentit pois päältä artikkelissa Pyörätuoli rikki, olo on kuin vangilla
Huhhuh ja lämmintä päevee!
Täällä puhuu vankina oleva mies, nimittäin pyörätuolin vankina. Ja vähän muutenkin tuntuu siltä, että näitä rajoituksia alkaa olemaan jo liikaa. Kela rajoittaa kyytejä ja muita asioita ja rahantuloa. Hallitus sentään antoi hyvän lainmuutoksen, jos se nyt kauan kestää se lainmuutos. Niillä kun on kummallinen tapa muuttua heti. Esimerkiksi ne ovat muun muassa muuttaneet invalidilakia, joka oli alunperin maailman kehittynein laki. Vaan eipä ole enää. Kaikki muka riippuu rahasta. Riippuuhan se, kun rahatuokkoja riiputetaan nenän edessä mutta ei anneta siitä.
Esimerkiksi meitä on paljon edunvalvonnan piirissä. Vaikka välillä tuntuu, että se on haitanvalvonta. Kuten eräs vanha avustaja aina vitsaili, että haitanvalvoja. En tiedä muistaako hän itse enää sitä juttua. Hän oli ensimmäinen avustajani Joensuussa.
Olen miettinyt paljon sitä asiaa, kuinka suurelta osin olemme yhteiskunnan valvonnan piirissä. On Kelaa, on sosiaalitoimistoa, on lääkintähuoltoa, joista ei ota pirukaan selvää. Vaikka olenkin kova selvää ottamaan. Ainakin selvinpäin, ainakin tällä kertaa. Mutta ei se paljon auta. Kun niistä ei ota millään tolkkua, pykälät todellakin kaataa toisen lain. Ja sitten seuraava pykälä taas toisen.
Toivon kuitenkin että ainakin henkilökohtaisen avustajan mahdollistava laki pysyisi mahdollisimman kauan ja sellaisena kuin se nyt on. Että sitä ei ruvettaisi rukkaamaan ainakaan huonompaan suuntaan. Olen nimittäin huomannut, että aina kun jotain saneerataan, niin rakennuksia kuin lakeja, niin se tehdään aina huonompaan suuntaan. Tai sanotaan, että melkein aina.
Mutta en nyt viitsi näin kuumalla ilmalla jaaritella tästä enempää. Toivon vaan, että herrat ja narrit alkaisivat järkiintymään. Narriahan ei kyllä saa järkiinsä millään, mutta herrat voisivat ehkä järkiintyäkin. Etteivät rupeaisi leikkimään, vaan söisivät tämän kuvassa olevan suunnattoman hyvän kakun. Vaikka onkin mutakakku nimeltään. Kyllä sen kanssa konjakkikin maistuisi, mitä nyt herrat yleensä juovat.
Eläkee ihmisiksi, ainakin vähän aikaa! Palaan sitten uusin aihein kun olen itse syönyt mainittua kakkua.
Hämmästyttävä kokemus kaupungilla
Kommentit pois päältä artikkelissa Hämmästyttävä kokemus kaupungilla
Terve vaan kaikki! Totesin äsken, että tulisipa jo lämmin ilma, niin ei tarvitsisi näitä takkeja päälle ja naisetkin vähentäisivät vaatetusta. Ja avustajakin voisi tulla bikineissä töihin. Hahah haaa!
Mutta siitä mistä aion puhua, on vähemmän naurettavaa asiaa. Olen tässä parina päivänä tavannut kolme naishenkilöä lapsineen, ilmeisesti maahanmuuttajia. Jostain syystä, luultavasti, olosuhteiden pakosta. Ihmettelen vain sitä, kuinka jotkut heistä opettavat lapsia suhtautumaan vammaisiin. Kuinka he voivat tehdä kun vammainen tulee näkyviin jossain, esimerkiksi Anttilan käytävällä, että he peittävät jonkun lapsen silmät. Kun taas kaksi muuta ihmistä antaa lapsen vapaasti ja suhtautuvat iloisesti ja ystävällisesti kun heille menee juttelemaan heidän kanssaan.
Onko tämä yksi, joka peittää lapsen silmät ettei hän näkisi vammaisia, saanut jonkunlaisen kokemuksen sieltä edellisestä asuinmaasta, joka stressaa häntä vieläkin kun hän näkee vammaisia? Voi olla, että hänen sukulaisissa on ehkä joku joka on saanut vamman jota ei ole voinut korjata. Tämä on vain yksi mahdollisuus. Kuinka tämä vaikuttaa tähän nuorimmaiseen lapseen? Peittämällä lapsen silmät, hän vain opettaa lapselle, että tässä on jotain outoa. Kun taas nämä toiset kaksi kertovat sitä, että vammainen kuuluu luonnollisena osana yhteiskuntaan.
Minä ainakin morjenstan heitä kuten ennenkin ja ainakin kaksi näistä pienistä vekaroista ovat kuin elohopeoita. Kovia nauramaan ja iloisia. Voivatkohan nämä kaksi lasta auttaa tätä pientä lasta suhtautumaan myöhemmin sitten vammaisiin normaalisti? Ja ne kaksi muuta naista sitä yhtä täti-ihmistä? Ties vaikka olisi sukupolvijuttu? Kun naisten ikää ei kehtaa kysyä, mutta että se lapsen silmät peittänyt vaikutti vanhemmalta.
Toivotan kuitenkin heidät tervetulleiksi Suomeen elämään ja elämöimään, kuten suomalaiset. Ja toivon, että joku muukin sanoisi heille, että meitä on täällä moneen junaan, vammaisiakin. Ja kaikki tulemme toimeen keskenämme eikä ole syytä millään tavalla pelätä tai piilotella vammaisia. Muuten tämä muodostuu aikamoiseksi esteeksi, muun muassa keskinäisessä kanssakäymisessä. Koska täytyy todella sanoa, että he ovat hyvän näköisiä ja huumorintajuisia – ainakin nämä kaksi. Kolmannesta en ole vielä saanut selvää. Epäilen, kuten sanoin jo aikaisemmin, että hän on kokenut jotakin mystistä, joka on sitten jäänyt mieleen ja reaktio kaupungilla oli mikä oli.
Voisiko sosiaalitoimisto ehkä auttaa tässäkin asiassa maahanmuuttajia?
———–
This one I have to tell You also shortly English:
I had one weird moment in the town the other day. While rolling through Anttila’s corridors i met three immigrants with their children. One women saw me, and her reaction was to cover one childs eyes so that the child wouldn’t see mee. Where did that reaction come from? Has she fronted something mystic in her former homeland that the reaction was like that towards persons with disabilities? Or is it an age-gap? Woman with this reaction was a bit older than the other twos, who gladly chatted with me and were genuinely happy. I hope these two women with norman reactions could teach this ole lady how took the situation, and maybe their children can later on also teach this one child who got her eyes covered. Anyway, I welcome them all to Finland!
Esteettömyysblogi 