Esteettömyysblogi
Sairastelua ja törmäilyä
Kommentit pois päältä artikkelissa Sairastelua ja törmäilyä
Päivee vaan taas, kaunista mutta kylmää päivää. Toivoisin, että nämä olisi vapun ilmoja ja ehkä myös pääsiäisen.
Olempas joutunut pitämään suutani kiinni, tai paremminkin auki, nimittäin yskimisen takia. Olin tässä viikon verran kuumeessa ja p-taudissa yhtäaikaa molemmissa. Tikkamäellä tietenkin. Kaiken lisäksi turpailin sormeni oven väliin Metropolissa ja kävin jälleen Tikkamäen ensiavussa, tai mikä apu se nyt sitten onkaan. Oli muuten mukavaa, mutta ne pistelivät niin että tunsin olevani melkein narkomaani. Ja kun näytän käteni, niin poliisit varmaan luulevat että olenkin narkomaani, vaikken sitä ole muuten kuin nesteen puolesta. Meinaan sen a-kaupan tavaran. Kyllä sitä varmaan täytyy loppuviikolla nestettä hakea, ei tässä muuten varmaan selviä viikonlopun yli.
Tässä täytyy jo alkaa kohta suunnittelemaan kekkereitä, kun tulee se pirun yksi lisävuosi täyteen taas tuohon mittariin. Vaikka en minä sitä tunnusta, että niin vanha olen. En piru vieköön tunnusta! Perkele nääs.
Kuten huomaatte, kävin sen nuoremman avustajan kanssa kuvailemassa. Ja kyllä on kirveellä töitä. Ajatelkaa nyt hyvät ihmiset 300 miljoonaa, jota pannaan muutamaan hulluun siltaan, joita ei tarvitse ollenkaan, eihän niitä ole ennenkään tarvinnut. Sen sijaan tarvetta olisi rakentaa vammaisille ja vanhuksille vielä parempia asuntoja. Tämäkin asunto on sanonko mä mikä. Kun ovesta tulee, niin pöytä tulee heti vastaan ja tietokone meinaa lentää ikkunasta pellolle. No ei nyt sentään, pieni liioittelu sallittakoon. Mutta pieniä nämä kämpät ovat. Jos olisi vähän isompia, ei tulisi tällaisia naarmuja ym. kolhuja sen enempää tuoliin kuin seiniinkään. Pitäisi olla vähintään kaksi huonetta jokaisella ennenkuin täällä voisi kunnolla asua ja toimia.
No, miksei se toimi? Kyllä se hankalalta vaikuttaa välillä varsinkin silloin kun henkilökohtaiset avustajat eivät ole paikalla tai lähettyvilläkään. Joskus en ymmärrä mitä nuo talon avustajat tekevät kun heillä on aina kiire. Kuitenkin olen tavannut tai saanut heidät kiinni kahvilta, kun olen pahuuttani lähtenyt perään, kun olen niin pirullinen. Tietysti tarvitsevathan hekin taukoja, mutta kunkatselin yöhoitajia siellä sairaalassa, he tekivät neljään henkeen ison osaston työt. Vielä ottivat siinä sivussa verikokeita ym. aamuksi labralle. Ei lepralle, niinkuin eräs lääkäri heitti. Kun saivat minusta infulenssaviruksen kiinni, lääkäri sanoi minulle kun kysyin mikä minua vaivaa, ”no lepra!” Joka on kokonaan toinen asia. Ja nauroi paskaisen naurun päälle.
Pahus kun en saa kuvia tänne, kun sairaalassa ei saa ottaa kuvia. Olisi taas niin nättien tyttöjen kuvia. En kehtaa kertoa missä asussa ja minkä ikäisiä tytöt olivat, mutta nauttikaa ja eläkää ihmisiksi! Koittakaa välttää suu auki olevia ihmisiä.
Rakennuksista ja rakentamisesta
Kommentit pois päältä artikkelissa Rakennuksista ja rakentamisesta
Sateista päivää! Sataa niinkuin siitä kuuluistasta Esterin p-puolesta, josta jokainen on kuullut siinä laulussakin.
Ajattelin että puhutaan nyt epistolaa välillä, kun ollaan seurakuntakodin tai toimitilojen lähellä, niin täytyy siitäkin vähän kirjoitella. Ja muistuttaa muutamista asioista.
Olen asunut Joensuussa noin 12 vuotta, ehkä 13 ja joka jumalan kesä on tämä kaupunki kuin pommituksen jäljiltä. Ei luulisi että on rauhan aika kun kulkee katuja pitkin ja katselee katuja jotka ovat enemmän tai vähemmän isoja kuoppia täynnä. Kesällä tuntuu, että tämä kaupunki on erittäin esteellinen. Se johtuu näiden rakennustöistä ja kaapelinvedoista ym. En ymmärrä miksi näitä rakennustöitä ei voi tehdä vaikka syyskesällä? Silloin turistejakin on vähemmän. Kesällä turistit saisivat paremman kuvan kaupungistamme ja se olisi vähemmän kuoppainen ja roskainen. Ja esteetön.
Ymmärrän kyllä, että kesällä on mukavampi rakentaa. Sitähän rakennusmiehet palkan saa, vaikka onkin pirun huono palkka kuten kaikilla. Myös itselläni on pirun huono palkka. Tätäkin kirjoittaessani minä en saa yhtään mitään, muuta kuin korkeintaan haukkumiset.
Sitten toiseen asiaan. Olen seurannut erään seurakunnan rakennuksen laajennustyötä. Ja ottanut muutamia kuvia sen edistymisestä. Sinä vain on se vika, että ei pääse ottamaan kuvia kuin toiselta puolelta. En voi sanoa millainen rakennus on tulossa toiselta puolelta katsottuna. Ainakin tällä vanhalla puolella on yksi paha vika, siinä on erittäin kapea luiska ja sitten vielä ovi kääntyy ulospäin. Pyörätuolilla pitää mennä eteenpäin oven ohi ja sitten peruuttaa sisään. Sisätiloista en osaa sanoa muuta kuin että hissi on kuin koirankoppi. Koirallakin on mukavammat oltavat siellä.
Toivoisinkin, että suunnittelijat ottaisivat nyt uudella puolella huomioon vanhukset, liikuntaesteiset ja pyörätuolit sekä muut apuvälineiden käyttäjät. Jos rakennusmiehet sanovat, että näinhän on ennenkin tehty, niin ei se tarkoita sitä, etteikö sitä voi tehdä toisellakin tavalla. Se uusi tapa voi tulla jopa halvemmaksi. Talohan on vielä kesken, joten sitä voi vielä korjailla jos virheitä sattuu olemaan.
Toivoisinkin että esteettömyysryhmämme pääsisi katsomaan vähän lähempää kun se iso kaapelikuoppa nyt vähitellen peittyy. Elleivät sitten kaiva uusia kuoppia, sekin kun on mahdollista, kuten saattaa olla. Olisi hyvä jos tosiaan seurakunnan päättäjät miettisivät vielä kerran piirrustuksiaan esteettömyyden kannalta. Eihän tässä sitten muuta kuin että toivotaan, että näin tapahtuu. Ja kiitän jo etukäteen kutsusta!
Heinäkuu
Syyskuu
Lokakuun alku
Lokakuun loppu
Rakennuskommelluksia Marjalassa ja ulkomailla (Kuopiossa)
Kommentit pois päältä artikkelissa Rakennuskommelluksia Marjalassa ja ulkomailla (Kuopiossa)
Hyvvee päevee tuas!
Eipä ole tullut soitettua pitkään aikaan suuta. Sen on huomannut blogin numeroista. En minä silti niiden numeroiden takia kirjoita, vaan ihan muista syistä. Esimerkiksi siksi että tekin saisitte nauraa hölmöilyilleni ja muidenkin hölmöilyille. Ja joskus siinä sivussa jonkun tiedonmurusen jaan teillekin.
Nyt ajattelin pohtia mikä on kun jälleen esteettömyydestä puhutaan liian vähän. Enimmäkseen juhlapuheissa ja kaikenlaisissa kissanristiäisissä. Vaikka siitä pitäisi puhua paljon enemmän ja sen eteen pitäisi tehdä enemmän. Yksi syy varmaan on se, että rakennuttajat ja rakentajat luulevat, että se on kallista hommaa. Näinhän ei välttämättä tarvitse olla, sillä esimerkiksi ovien leventäminen ja automaattiset aukaisujärjestelmät ovat hyvin helposti tehtävissä jo rakentaessa. Eikä sitten vasta kun talo on jo valmis ja huomataan, että ainiin, tämäkin jäi tekemättä. Ja kaikki pitää parin vuoden päästä tehdä alusta… Kuten eräissä taloissa on tehty. Joudutaan ensin purkamaan vanhat pois ja laittamaan uudet systeemit tilalle.
Muistelen tässä Marjalan asuntomessuja, jolloin en ollut vielä Joensuussa vaan muutin tänne samoihin aikoihin. Kävimme ryhmämme kanssa Marjalassa katsomassa. Silloinen johtava rakennusinsinööri, en muista nimeä, kertoi että katukäytävää tehdessä rakennusmiehet tekivät aluksi, aivan kuin olivat tehneet ennekin, katukäytävän ilman luiskia. Kun mainittu insinööri meni näyttämään heille piirrustuksia, niin rakennusmiehet sanoivat, että eihän niitä ennekään ole tehty noin. Että siinä jo huomasi asenteellisen esteellisyyden. Että näin ne rakennusmiehet väittivät insinöörille, vaikka kyllä siinä paperissa oli selvät piirrokset luiskista.
Samoin kun menimme nuorisotalolle, siellä oli oven aukaisu vastakkain ja isompi kynnys. En ole pitkään aikaan käynyt Marjalassa, joten en tiedä onko se korjattu. Mutta kyllä luvattiin korjata.
Ja sitten vielä Kuopion asuntomessuilla on montakin merkillisyyttä. Jalkakäytävä oli niin kapea, että siellä ei kunnolla päässyt ohittamaan. Ja eräs talo oli kyllä ulkoapäin hyvä, mutta kuinka ollakaan, mennessämme sisään, sinne piti mennä rappuja pitkin alas ennenkuin pääsi keskitilaan. Kuvitelkaapa millaista on mennä rollaattorilla rappuja alas, tai entäpä ylös? Onko siinä mitään järkeä? Tai pyörätuolilla?
Muihin taloihin ei päässyt edes sisään. Tätä kyllä rakentajatkin ihmettelivät. Ja kun kokonaisuuteen lisää vielä liikennejärjestelyt, niin tuli mieleen kirves ja mitä sillä voisi saada aikaan!
Esteettömyysblogi 