Terve vaan hyvät ystävät ja kylänmiehet, kuten myös -naiset – mieluummin ne kauniimmat. Kuten varmaan arvasittekin, heh heh heh!
Olihan minulla kuulkaa asiaakin. Tai ainahan minulla on asiaa, tai sitten asian viertä. Nyt koitan analysoida tämän neljä vuotta kestäneen blogikirjoittelun kehitystä. Kuten esteettömyyden ja muiden maailman sekä kotimaan tapahtumien käsittelyä. En kuitenkaan kokonaisuudessaa, sillä se veisi koko tietokoneen lopunkin muistin ja levykin voisi poksahtaa, niinkuin shamppanjapullo tänää. Sen verran täytyy kehua, että samppakaljaa täällä nautiskellan!
Silloin kun aloitin tämän homman, en uskonut millään, että saisin näin loisteliaan vastaanoton yleisöltä ja opiskelojoilta ja varsinkin nuorilta, jotka lukevat tätä blogiani hyvin paljon uusien tilastojen mukaan, jotka sain tietooni kun tulin Lahdesta.
Haluan kiittää siitä ja toivottavasti jatkamme edelleen yhteistyötä. Voitte lähettää minulle sähköpostilla ( nisse47@gmail.com ) vinkkejä teitä kiinnostavista aiheista ja pyrin ottamaan niistä selvää jos vain pystyn. Kun aloitin tämän blogin, niin tarkoituksena oli kirjoittaa vain esteellisyydestä, mutta asiat levisivät ja levisivät kuin pullataikina, kun huomasin, että joka paikassa on jonkinlainen este. Politiikassa, urheilussa, ihmissuhteissa, nuorisotiloissa… ym ym.. lista on loputon. Mutta kumma kyllä näitä asioita ei olla saatu yhtään eteenpäin, tai no ei nyt yhtään, piirun verran sentään. Mutta esteettömyys on unohdettu kokonaan juhlapuheen tasolle. Vaikka meillä on valtakunnallinen esteettömyysyhdistys, tässä kohdin esitän jälleen sen nimen muuttamista liitoksi, jonka alla olisi jäsenyhdistyksiä, jotka painostaisivat liittoa tekemään enemmän kuin nyt. Vaikka sitten karvalakkimarssein, jotka olivat ennen muuten paljon yleisempiä kuin nyt.
Muiden asioiden kohdalla ei asiat ole miksikään muuttuneet, en viitsisi näin uuden vuoden aattona sanoa, mutta on pakko: Herra ja Rouva, ja taitaa siellä olla Neitejäkin mukana, Päättäjät tekevät aivan samoja päätöksiä kuin aiemmin. Täytyy muistaa että tässä oli presidentinvaalitkin välissä, että aina sama meno jatkuu, jukopliut! Eikö tuo saamarin Soinikaan saa mitään aikaan, sen enempää kuin muutkaan. Yksityiset kansanedustajat eivät saa mitään aikaan sen enempää kuin sätkynuket, jotka ovat vain hallituksien pelinappuloita. Eivät he uskalla puhua yhtään mitään.
Nuorison asema ei muutu ennenkuin nuoriso ottaa itse asian käsiinsä. Ei kuitenkaan polttopulloja eikä ryhtymällä ryöväämään kauppoja, vaan lähestymällä niin kauan edustajiaan ja valtuuskuntiaan (mieluummin yli puoluerajojen), että asia menee perille.
No, tässä nyt on tämä Nissen Uuden Vuoden saarna.
Tässä esimerkki (Outokummun kalakeidas) hyvästä suunnittelusta ja siitä joskus voidaan saada jotain aikaankin, jopa ilman kiukkuilua.
Jaa, vai ei sentään ihan vielä, nimittäin lopu tämä saarna. Toivoisin että viranomaiset lopettaisivat maahanmuuttajien ja pakolaisten kiusaamisen ja antaisivat heidän tulla tuomaan meille uutta kulttuuria, uusia virikkeitä ym, ym, tärkeääkin. He työllistävät itse itsensä, eikä asiassa ole mitään pahaa – päinvastoin. He palkkaavat suomalaista nuorta henkilökuntaa liikkeihinsä ja baareihinsa, eikä päinvastoin kuten eräissä muissa maissa. No niin, nyt se saarna loppuu.
Kiitän vielä julkaisijaani WordPressiä, joka ystävälllisesti jaksanut kuunnella ja jaksaa kuunnella edelleenkin. I want to thank my publisher WordPress, witch has been friendly enough to listen and publish my text without any censoring ja keeps on listening.
Toivon teille kaikille hyvää ja antoisaa vuotta 2013!
Thank You and Happy New Year 2013! Gott Nytt År! Glückliches neues Jahr!
Päivee vaan, kaikki jouluhullut ja muut hullut henkilöt, kuten itsekin.
Kävin avustajan kanssa kaupassa. Enkä vissiin sano kenenkä, koska hän antaa vielä minulle kuonoon. No joo. Se siitä ja sen kestävyydestä. Siitähän on monia versioita. Meinaan sen kestävyysestä. Heh Heh!
Mutta asiaakin kyllä olisi, vaihteeksi. Eikä aina A P juttuja. Vaikka nehän ne on maailman mukavimipia. Vai mitä? Se jääköön kunkin itse harkittavaksi. No joo… Kuitenkin siellä kauppareissulla. Huomasin erään kummallisen seikan, lumen lisäksi. Siellä oli helvetin paljo ihmisiä. Onko kaikilla jouluviinat vielä ostamatta? Ei sen puoleen, ei niitä vielä kannata ostaakaan. Ne menevät kuitenkin parempiin suihin, kuten minulla. Heh heh, heh. En tiedä sitten maanantaina, kun lähden sinne Launelankatu 10. Eihän sitä sielläkään tietääkseni raittiina olla. Varsinkaan jouluiltana. En kerro enempää, ennen kuin tulen.
Mutta varsinaiseen asiaan. Elikkä tämän vuoden saldo. En kuitenkaan puhu rahasta. Vaan kokonaan muista asioista. Tästä meidän yhteisestä asiasta, eli esteettömyydestä. Tässä ei ole edetty yhtään eteenpäin. Kaikki on ennallaan. Herras ja Rouvasministerit puhuvat kyllä kauniisti, että pitäisi tehdä niin ja niin, mutta kuitenkaan mitään ei tapahdu. Kaikki on kuten viime vuonnakin, ja näin taitaa jatkua myös seuraavat vuodet. Mutta toivottavasti ei.
Entäs sitten maailmalla. Israel, Yhdysvallat, Venäjä, Pohjois-Korea, Kiina ja Japani, sekä muut, ynnä muut, en jaksa luetella kaikkia militaristeja, jotka torveilevat kaiken maailman rakettejen, ei suinkaan ilotulitusrakettien, kanssa. Niin paljo ei edes Suomikaan ehdi maksamaan Kreikalle, lisämaksuja. Onneksi. En nyt viitsi pilata enemäpää teidän jouluiloanne. Minullakin on jo tippa silmästä. En tiedä mistä. Mutta on se vaan sellainen asia se joulu, että jouluisin voisi olla rauhan, eikä rahan juhla. Nythän se on rahan juhla. Valitettavasti.
Joka tapauksessa, kun lähden pariksi viikoksi pois, en kirjoita lähimpään 15 päivään. Toivotan kaikille lukijoilleni oikein Rauhallista Joulua ja Pahuksen Hyvää Uutta vuotta!! Elkää ottako P-tä olalle, ainakaan Jouluna. Uutena Vuotena sen voitte tehdä, mutta Joulu on rauhallista aikaa. Uutena vuotena sitten remutaan ja eikun vaan JEEEEEAAAAH!!!
Hyvää Joulua ja Onnellista Uutta vuotta kaikille lukijoilleni!
Marinat jatkuu taas ensivuonna!
PS. Vielä kerran olen sitämieltä, että Kontiorannan varuskuntaa EI saa lakkauttaa. Uskokaa jo PERKELE!
Good day to you all who are crazy about xmas, like I am.
I went to shopping with my excellent assistant. And I won’t say who he is because he might punch me. As you see it’s a secret.
I have here couple of things to say about our trip to shopping. I noticed something very odd among the snow. There were many people. Did they all forget to buy booze for the xmas? Or what? However, it’s pointless to buy booze now because you would drink them before the holidays as it happens to me. Hah, hah. However, I don’t know about Launelastreet 10 because I won’t be sober there, especially at xmas. Well I won’t tell everything because I don’t want to spoil things before I come.
However, back to my point, which is how was my year 2012. My big topic was a really common matter, accessibility. Accessibility hasn’t improved at all. Nothing is happened. All ministers and fancy people talk about accessibility and disabled people very nice way, but nothing is happening. Things are same like last year and year before that. I suppose everything goes like that ever after. But I deeply hope that things will improve.
And then there are international matters. In Israel, USA, Russia, North-Korea, China and Japan and many other countries, where lives militarists, who launch all kinds of rockets to sky, are simply dummies. And I’m not talking about fireworks, I mean bigger rockets. And Finland is paying for Greece a big money to your luck. Well, I won’t spoil your Xmass more. Even I feel now a bit blue. I don’t know why but maybe that is part of Xmas. Anyway, Xmas should be fest of peace not of money and spending. And now it is time of a lavish spending, unfortunately.
However, I’m leaving off for two weeks and I won’t write for the next 15 days. So, I hope very peaceful and damn good New Year for everyone. Don’t get too pissed in this Xmas. Yu can drink in the New Year, but Xmas is time for peace. In the New Year you can party as much as you like, so YEAHHHHHH!!!
Happy Xmas and Happy New Year to all of my readers.
I keep complaining in next year!
Päevee vielä kerran lukijat!
Pienen herkkuhetken jälkeen tuli mieleen kauppareissu, joka on aiheuttanut muulloinkin sydämmentykytyksiä. Ainakin avustajalle ja ehkä myös hieman minullekin. Nimittäin kun tulemme risteykseen jossa on liikennettä joskus enemmän, joskus vähemmän, niin joukossa on aina sellaisiakin autoilijoita, jotka pysähtyvät suojatien eteen ja näyttävät antavan tilaa mennä yli. Samaan aikaan kuitenkin tulee juuri tämän edessä olevan auton takaa renkaat ulvoen, voi sanoa näin, joka iso porshe tai muu menevämpi auto ja menee tämän tilaa antaneen auton ohi ja painaa vielä torvea mennessään. Siinä tulee mieleen, että tämmöinen auto, jolla pääsee jo muutenkin kovaa, että mihin niillä oikein on kiire? Ei sunkaan vain hautausmaalle?
Minulle itselleni on kotipaikkakunnalla käynyt juuri tällä tavalla, että jouduin juuri mainittuun tilanteeseen. Ja meinasin juuri joutua tähän paikkaan jonka äsken mainitsin. Mutta pahan sisuinen olen vieläkin täällä vaikka tuoli olikin kahdeksikkona tien toisella puolella yhdessä minun kanssani. Ja kaikkein ihmeellisintä on se, että en rikkonut yhtään luuta, enkä edes päätäni. Siinä oli kyllä ruohikko vastapuolella ojaa.
Nämä tilanteet saisivat jäädä suomalaisesta liikenteestä kokonaan pois ja varsinkin nyt on pakko jälleen mainita Yläsamankadun ja Koulukadun risteys, joka on pitkä suora, jossa pitäisi olla näkyvyyttä, että nämä kiireiset herrat ja rouvat voisivat vähän tarkistella, että mistäpäin tulee ja minnepäin menee, ja tietysti harjoittaa sopivaa tilannenopeutta eikä vain seksiä.
Päivveee!
Lupasin teille lukijat, että en enää kirjoita teille vaaleista, mutta kirjotan kuitenkin, nimittäin kuntavaaleista. Vielä kerran.
No joo. Nämä niin sanotut asiantuntijat ihmettelevät mikseivät nuoret käy vaaliuurnilla. Syy on esimerkiksi se, että nuoriso ei saa kuitenkaan niitä toivomiaan asioita, kuten toimintatiloja. Lähinnä alle 18- vuotiaat. Eivätkä tarpeeksi toimintatiloja, ynnä muita sellaisia asioita, joita sen ikäset tarvitsevat. He joutuvat maleksimaan kauppakeskusten käytävillä. Kun on tälläinen kylmäilma. Tämän takia olisi hyvä, että myös 16-vuotiaat, saisivat ääni- ja edustus oikeuden. Se toimisi harjoituksena tulevia aikoja varten.
Eihän tälläistä Suomessa tapahtdu, mutta ulkomailla tapahtuu. Esim. jossain amerikan osavaltioissa. Onhan siellä toinenkin ääripää, jossa saavat vain 25-vuotiaat äänestää. Mutta en usko, että kauaa. Nimittäin silloin menee niin monta 100 000 ääntä hukkaan. Ainakin presidentin vaaleja varten olisi tärkeää, että äänestys ikää alennettaisiin. Meillähän se on jo 18.
Mainittakoon, että kirkko on mennyt valtion ohi ja seurakuntavaaleissa äänestysikäraja on 16-vuotta. Se tarkoittaa, että kirkko haluaa äänestysprosentin nousuun. Jos äänestys prosentti kirkollisvaaleissa on mennyt nurinpäin, tarkoittaa se, että äänestäjiä on tullut lisää, jotka eivät kuitenkaan käy äänestämässä. Koska kirkko ei tarjoa sen enempää kun valtioakaan, toiminta tiloja. Olisi hyvä jos kunnat ja kirkko järjestäisivät nuorisolle olo paikkoja, ettei heidän tarvitsisi olla kauppojen kiinni menon jälkeen palelemassa torilla ja mummoja hakkaamassa. Toki onhan heillä lämmikkeet mukana, mutta niitä on kaksijalkaisia, sekä lasisia laulukirjoja, joihin siniset miehet puuttuvat aika ärhäkkästi, ja tulee reissu kontiolahtee, tummansinisellä autolla. Että silleeen!
Hyvveee Päivveee ja ainakin toistaiseksi sateetonta, sitä niin. Katotaan sitten yöllä sattaaako vai eikö sada. Voi kattoa paremmin ikkunasta, kun telkun ruudusta.
Olen huomannut, nyt kun koulut ovat alkaneet, on lasten ja erikoisesti tyttöjen katoamiset lisääntyneet huomattavasti. Ainakin julkisuuten on tullut näitä juttuja useammin. Uskon, että kesälläkin näitä on tapahtunut, mutta niistä on oltu hiljaa. Syykin on selvä.
Kesällä ei kiinnitetä niin paljon huomiota tyttöjen pukeutumiseen. Nimittäin melko paljo näkyvään pintaan. Minä olen kyllä kiinnittänyt, mutta en ole saanut ketään ansaani. Heh heh.
Mutta näin syksyllä ovat varmaan muutkin kiinnittäneet asiaan huomiota. Varsinkin sellaiset henkisesti sairaanloiset ja sellaiset ukkomiehet, jotka eivät ole muijilta saaneet pitkään aikaan sitä yhtä. Jonka nimeä en viiti mainita.
Olen itse huomannut, tai kuullut tytöiltä itseltään, kuinka he käyvät vaihtamassa vaatteita, kevyempiin ja näyttävämpiin, kaverin tykönä. Sitten kun he lähtevät takaisin kotia, käyvät he vaihtamassa takaisin kotoa lähtö vaatteet. Sanoisin tässä yhteydessä samalla tytöille itselleen; Älkää viitsikö!
Se on hyvin vaarallista. Varsinkin näin pimeinä aikoina. Vanhemmat kyllä voisivat, esimerkiksi salaa, tarkistaa tyttöjen kaapit, jos sieltä vaikka puuttuisi jotain mielenkiintoista. Heh heh! Huomauttaisitte hienovaraisille tytöille. Huutaminen ei kannata. Se vain kiihdyttää mainuttua asiaa. Ja useammalla vanhemmalla on muutakin tekemistä mm. kaljan juonti ja muut mukavat, joita he keskenään tekevät kun tyttö on poissa. Antavat vielä rahaa tytölle, että hän viihtyisi kauemmin kaupungilla.
Tämä vain pienenä viitteenä, mitään pahaa tarkoittamatta. Myös kouluterveydenhuolto voisi antaa enemmän neuvoa, niin tytöille kuin pojillekin, näistä niin sanotuista sukupuoliasioista. Nimittäin ei tämä kaappaaja anna muuta kuin käytännön neuvoa.
Yksi tärkeä seikka. Harva pyörätuolilla, tai muuten huonosti liikkuva on kellekkään vaaraksi. Meitä on turha pelätä ja huudella pervoiksi. Vaikka me kyllä huudamme takaisin. Ainakin allekirjoittanut.
Poliisikin voisi hieman valvoa Anttilan ja Myyn seutua. Vaikka ei siellä heitä kuitenkaan näy. Nimittäin poliisia. Siellä on sekä nuoria että juoppoja namusetiä. Olen kyllä huomannut moisen asian. Ainakin näiden juoppojen ja namusetien suhteen. Tyttöjäkään ei voi olla huomaamatta. Kai tiedätte miksi.
Hyvvee päivee lukijat!
Koittakaa pysyä kuivana tuolla ulkona. Minä en nenääni tänään tuonne ulos pistä, sillä sielllä saattaapi kastua, muutakin kuin nenä. Mutta on tässä vähän asian tynkääkin, kun on nuo pirun vaalit taas lähestyvät. Niissä on ainakin yksi kuuma kysymys. Nimittäin kuntien suurentaminen sisäisten asioiden lisäksi, johon en vielä puutu, sillä en tunne oman kuntani asioita tällä hetkellä juuri ollenkaan. Sen sijaan tunnen, asuin paikkani, Joensuun kunnan asioita aika paljon enemmän jo kymmenen vuoden takaa.
Mutta mennäänpä tähän kuntien liitos asiaan. Ensimmäinen suunnitelmahan oli, että kuntia olisi vain noin sata, kun nyt on 336. Voitte vain arvata millainen sekamelska siitä tulee, kun esimerkiksi koulupiirit leikkaavat toisiaan. Sairalaa- ja terveyspiirit ovat jo jossain H:n kuusessa. Samoin kun sosiaali- ja peruspalvelut. Tuleehan autokauppiaille hommaa, kun myyvät isoja autoja. Esimerkiksi terveyspalvelun kierrättämiseen kylästä kylään. Pelastuspalvelulle vielä enemmän, kun ne lähtevät vielä jostain Joensuusta Heinävedellä. Tämä on vielä lyhkänen matka. Samoin poliisit, kun niitä vielä vähennetään kaiken lisäksi. Jopa lentäviä, eli liikkuvaa poliisia, joka saatetaan lakkauttaa. Vaikka ei tuo nytkään paljo ole liikkunut. Olen vain seurannut jotain tapahtumaa, niin poliisia ei näy missään, ja jos näkyy, niin he istuvat autossa. Jos ihmisiä tulee lähelle, he käynnistävät auton ja lähtevät karkuun. Tai minne lie kahville. Herääkin kysymys, joka on hyvin sopiva tähän tilanteeseen, kun välimatkoja lisätään muutenkin.
En tiedä kuka tämänkin hölmöyden on keksinyt. Tulee mieleen, että Suomi on kohta rikollisuuden ihannemaa kun poliisin tulo kestää paikoin yli 2 tuntia. Tämähän koskee lähinnä Pohjois- Suomea. Kahdessa tunnissahan ehtii ryöväämään muutaman kaupan ja pankin, jos sellaisia on enää kylässä. Jos tälläinen kuvio syntyy, se merkitsee kaikkien palvelujen keskittymistä, Turku- Jyväskylä- Joensuu alueen eteläpuolelle. Kuopio tulee sinne kuin vahingossa. Eli mennään suurinpiirtein 1300- luvun karttaan, noin karrikoidusti sanoen. Tästä linkistä voitte itse katsoa. http://commons.wikimedia.org/wiki/File:P%C3%A4hkin%C3%A4saaren_rauha.png
Toivonkin, että me äänestäjät, sanoisimme tälle asialle jyrkän ei, kun politiikot tulevat valehtelemaan meille tuonne torille. Näin ennen vaaleja kaikki heistä tämän asian kuitenkiin kieltävät. Kuten tuon varuskunnan siirronkin ja muut hullut päätökset. mitä meidän liian nuori pääministeri, sekä vielä nuorempi ja kauniimpi, valtionvarainministeri, esittävät.
Tässä on perustelut sille tutuksi tulleelle sanonnalle, että Kontiorannan varuskunta on säilytettävä!
Terve vaan kaikki rokki ynnä muut lukijani. Joko krapula on hellittänyt? Tarkoitan tietenkin musiikki krapulaa. Ei suinkaan sitä vanhaa kunnon krapulaa. Heh heh heh !!!
Siitä rockista minun pitikin kirjoittaa. Ajelin tuolla kaupungilla, niin kattelin, ennen kaikkea tyttöjä, mutta myös muutakin rokkiin liittyvää. Laitoin merkille erään ihmeseikan, että mitä nuorempaa rokki kansa oli sitä hienommin he käyttäytyivät. Juttelin rokki alueen järjestysvalvojien kanssa ja he olivat huomanneet saman asian. Niimpä lähdin uudelleen, tänne kaupungin puolelle ja panin, (eikun laitoin, en pannut), merkille, että me vaarit hulinoimme enemmän, kun nuoriso rokki kanssa. Myös poliiseille oli enemmän työtä vaareista ja baareista. Mitä pidemmälle mennään sitä kansainvälisempi on nuorison käyttäytyminen. Tarkoitan sillä ulkomaalaisten näyttämää esimerkkiä. Tämä on sikäli hyvä asia, että niin sanotut persut ovat jauhanneet juuri päin vastaista asiaa.
Olihan se mukavaa, niin kauan kuin sitä kesti. Ja tietenkin erikoisesti tytöt saavat ainakin 10 pistettä ulkoasujen suhteen. Todella onnistuneita valintoja, mutta vaarallisia. Kai ymmärrätte mitä tarkoitan. Suomihan on tunnetusti verisuoni ja verenpaine maa. Mutta nyt kun katselee näitä tyttöjä, niin kaikki veri jakaantuu kahteen paikkaan, joiden nimiä en viiti sanoa.
Se siitä. Menin vielä kauppoihin ja siellähän oli oikein mummojen markkinat. Näin leikisti sanoen. Mutta kyllä tosiasia on se, että Joensuun kaupungin liike-elämä ja Joensuun kaupunki elää ainakin vuoden, näillä mummojen ja vähän nuorempiekin ostoksilla, mitä he tekivät viikonlopun aikana. Alkon myynnillä pitäisi Suomen valtion elää ainakin neljännesvuoden, ellei jouduta kreikan ja muiden kehitysmaiden, anteeksi vaan Berlusconi ja muut, velkoja maksamaan. Jäin seuraamaan Alkon ulkopuolelle, niin puolentunnin aikana, näin ainakin 500 pulloa eri alkoholi juomia, punkusta parhaaseen konjakkiin. Ja epäilen, kun siihen lisätään kaupan myymä keskiolut määrä, niin se nousee vielä, ainakin puolella.
Joten, mikä on lopputulos rockista. Olen saanu korvakuulolla tietää, että lippuja on myyty 25 000. Osa oli jätetty, tarkoituksella ovella myytäväksi. Ja nämä menivät kuin kuumille kiville. Sen verran sanoisin, että keksikää lisää oheistoimintaa rockin ympärille. Muun muassa Turun ja Joensuun välinen jalkapallo ottelu. Molemmat kun ovat rokki kaupunkeja. Tai sitten Joman ja Kiteen välinen ottelu. Molemmat ovat pontikka kaupunkeja. Ja pelinähän olisi pesäpallo. Joka pesällä olisi pullo olutta tai muuta rokkin viittaavaa, joka pitäisi juoda. Samoin Jalkapallossa maalin tullessa Turku joisi pielisen vettä litran. Koska me olemme niin huonoja jalkapallossa. Onhan niitä muitakin tapahtumia ulkoilmassa, mutta ei niitä nyt voi muistaa, Samoihin tilaisuuksiin voisi tulla joku rock bändi tulla esiintymään puoliajalla. Ja lipun myynti ennätykset nousisivat. Tämä oli vaan mielenkiintoista innovaatiota.
Tervetuloa ensivuonna uudelleen!
Terve vaan lukijani. Toivottavasti, ette nähneet kirkkokadulla ollutta tohelointiani, joka aiheutti poliisin saapumisen paikalle. Olisitte kuitenkin nauraneet. Naurattehan te nytkin. Ajelin päin koivua. Eikä edes tuntunut. Sen sijaan, joku immeinen oli käsittänyt tilanteen väärin ja soittanut polliisin paikalle. No mikäs siinä. Onhan niiden kanssa mukava jutella. Varsinkin kun toinen oli suht. koht. hyvännäköinen nais immeinen. Äijästä niinkään väliä. Heh heh. Heidän mukaansa en kuitenkaan ollut siinä kunnossa, että olisin pystynyt jatkamaan matkaa. No jaa. Olin ottanut kaksi drinkkiä giniä. En kerro kuinka isoja. Ei pitäisi vaikuttaa yhtään mihinkään. No jaa, taisi se vähän vaikuttaa, mutta en kyllä tunnusta vieläkään. He puhalluttivat ja olin juuri sitä ennen juonut sen toisen drinkin. Eli se voimakkaammillaan. Puhallus näytti vajaa 0,4 joka ei kuitenkaan vielä vaikuta pyörätuolin ajoon lainkaan. Nooo, siitähän voidaan olla montaakin mieltä. Eräskin tämän talon asukas, ajaa keskellä tietä. Onneksi minä en ajele autotiellä. Kaikki selvisi sillä, että poliisi kysy minulta taksin numeron, joka veisi minut kotiin. Eihän minulla ollut aikomustakaan mennä kotiin. Mutta pakkohan se oli, kun poliisi kaivoi kännykkäni, ja soitti taksin paikalle. Enhän minä siinä kauaa viihtynyt. Kun poliisi lähti paikalta, lähdin minäkin. Mutta kuinka ollakkaan, samainen auto oli anttilan edustalla ja takaa tuli taksi joka nauroi oikein paskasen naurun, minun kustannuksellani. Niin saatte tekin nauraa aivan vapaasti. Oli se sen verran hölmöä. Heh heh heh! Hyvä ettei tullut sakkoja. PÖÖÖÖ!
Good day my readers! I hope that you didn’t see my scene at Kirkkokatu which got police attention too. I’m sure that you would have a big laugh then. Maybe you are laughing already. Anyway, the thing is, I hit a birch tree, but the accident didn’t hurt me at all. Instead, some bystander had called police to see is everything ok. That’s fine and it’s nice to talk with police. Especially when the police officer was a nice looking woman. I didn’t care that much from her male partner. Hah, hah. However, policemen said that I’m not able to drive home by my electronic wheelchair. Well, I had drunken couple of gins. It will be secret how big ones. Anyway, those drinks wouldn’t intoxicate anyone. However, I might have become intoxicated, but I won’t confess anything. However, police officers took test which showed that I’ve drunken alcohol but the amount wasn’t dangerous for wheelchair driver. You can also disagree with this. For example, one of my neighbours drives in the middle of the road. But, I don’t do that. Finally, the discussions with police led to the solution that taxi would pick up me and drive me back home. I didn’t have any plans to go home back but the police took my cell phone and ordered taxi. However, police left me to wait taxi and soon as police have left I left too. But, this very same police patrol caught me a bit later when I was driving in city centre. And the same taxi driver saw me talking with police and the taxi driver had a big laugh on me. So, you are free to laugh too. It was so crazy there. Hah, hah. I’m happy that I didn’t get any fines.
Terve vaan lukijat ja lukemattomat! On vieläkin suhteellisen kaunis tiistaipäivä. En kuitenkaan tiedä, kuinka aloittaisin tämän pikku pottuilun, tai miten sen nyt ottaa kukin itseensä. Aloitetaampa vaikka hyvinkään surullisesta uutisesta. En tiedä mikä ukolle on tullut, mutta hullulle se vaikuttaa, joka tapauksessa. Jos häntä ei todeta syyntakeettomaksi, sitten on pakko syödä pitkä ja paksu kakku. Luultavasti kakolassa, niin jos ei näyttele mielisairasta. Saa ehkä pienemmän kakun, mutta suht pitkän kuitenkin. Tosi pitkä 19- vuotiaalle. Kakkua lisää hyvännäköisen poliisin ampuminen. Hullukaan poliisi ei anna tätä anteeksi. Ja niitähän riitä. Anteeksi vaan, poliisi setä. Muuten vesipistoolilla ampuvat. Kai tiedätte mitä tarkotan? Viisaita kun muka olette. Heh, heh, heh ja vielä kerran HEH!
Vieläkin kenkututtaa, kun olen täyttänyt 65. Eikun 56. Kun täytyy alkaa käymään paperisotaa. En tunnusta vielä että olen täyttänyt 65- vuotta. Vaikka joudunkin käymään tätä saatanan paperi sotaa KELAn ja kotikunnan kanssa. Se on enemmän kuin kettumaista. Sillä siitä ei seuraa, kuin kettuilua. No siihen minä ole tottunut näiden 65- vuoden aikana.
Kittu ja toinen elementti, en kuitenkaan sano sitä Veellä. Lopetan tällä kertaa tähän. Ai niin. Muuten olen sitä mieltä, että kontiolahden varuskunta on säilytettävä.
———————————–
Good day my dear readers, and also my illiterate readers! It has been quite lovely Tuesday. However, I don’t know how I should start discuss about the recent events in Finland. First, I like to discuss about the sad case Hyvinkää. I don’t know why or what happened to the shooter who killed innocent people in small city Hyvinkää. But I’m sure about that the killer is somehow mad and it will be a long sentence in Kakola prison if the shooter is not judged as a non compos. And it will be long sentence for nineteen year old shooter. Also, shooting a pretty police woman will make case even worse. Even a crazy police won’t forgive something like that and there are many of them. Sorry nice police man. However, I tell you they shoot with water pistols if you know what I mean. I’m sure that you are smart enough to understand. Lol.
However, I’m still pissed off about turning 65. Sorry, I correct 56. I still claim that I’m not 65. However, I have to start again document fight with the Finnish municipals. And that is awful and it just causes more problems. And I’m not still used to it in the last 65 years.
God damn! I won’t swear more today. And I needed to say that Kontiolahti garrison need to stay and it can’t be in the cutting list.
Päevää Puavot, en oo paksuna vaikka näytänkin siltä. Tämä tiedoksi lukijoilleni.
No joo, mennäämpä vähän asiaan. Kiinnitin eilen suurta huomiota Centrumin pyörämuuriin, joka leviää kesällä muuallekin. Eikö vihdoinkin kaupunki saisi aikaan eripuolille kaupunkia pyöräkatoksia, jossa pyörät olisivat tuulelta ja sateelta suojassa. Ja pyöräilijät olisivat tyytyväisiä samoin kuin jalankulkijatkin sekä vammaiset ja huonosti liikkuvat.
Se olisi varsin yksinkertainen ja edullinen ratkaisu tälle etten sanoisi kirotulle ongelmalle. Sinne voisi myös moottoripyöräilijät ajaa ajokkinsa, ettei peppu kastu. Varsinkin kun on niitä blondeja, jotka ajavat moottoripyörillä ja skoottereilla. Ja ovat kesäisin niin pahuksen hyvännäköisiä. Kai tiedätte mistä, ainakin pojat tietävät. Heh heh!
Tästä pitäisi päästä jonkun läpikin, kuinkahan se onnistuu muilta kun en itsekään pääse enkä viitsi kaataa pyöriä. Vaikka mieli kyllä tekisi.
Tämä kuva osoittaa, että kuinka kammottavia nämä pyörät voivat olla. Katselin hetken aikaa erään naisen ja miehen hyppyjä muurin yli kuin Berliinin muurilla aikanaan. Esitän jälleen kerran kaupungin aktiiveille, että ruvettaisiin toimimaan kaupungin viihtyvyyden lisäämiseksi. En tarkoita pyörien hajottamista, vaan sitä mitä edellä mainitsin, että pyörille olisi omia sijoituspaikkoja. Ja pyöräilijöille, että he myös käyttäisivät niitä. Tämä lisäisi huomattavasti viihtyvyyttä.