Esteettömyysblogi
Päivä luonnossa ja opiskeluaikoja muistellen
Kommentit pois päältä artikkelissa Päivä luonnossa ja opiskeluaikoja muistellen
Päevee nyt ensten kuitenkin!
Palasin eilen opiskelujuurilleni näissä esteettömyysasioissa. Nimittäin kävimme Utransaaressa, josta aikanaan teimme kaupungille lausunnon. Silloin meitä oli 19 ihmistä, sisältäen opiskelijat ja vetäjät, saarella. Ensimmäiseksi totesimme parkkipaikan olevan pyörätuolille aivan mahdoton, rinne alas parkkipaikalle on aivan liian jyrkkä. Kaupunki ei edelleenkään ole tehnyt asialle mitään, vaikka johan siitä on jo melkein 12 vuotta aikaa. Onkohan mahtanut unohtua?
Saareen johtava tie oli ennen mahdottoman kupera, nyt sitä oli levennetty ja se oli huomattavasti parempi. Ovatkohan utralaiset käyneet parantelemassa sitä yhdessä luonnon kanssa.
Lähdimme saarelle vähän niinkuin extempore, kun ei keksitty mitään muutakaan kohdetta. Paikkahan olikin vallan loistava! Paitsi että minä hikoilin kuin vanha sika, sitähän minä kyllä olenkin näin meidän kesken. Vaikka en minä kyllä tykkää siitä sika sanasta. Siitä tulee niin joulu mieleen.
Luonto saarella on aivan mahtavan koskematon, lukuunottamatta nuotiokatoksia ja tilausmajaa. Ja tietääkseni siellä toimii myös kesäteatteri. Ihme, että joensuulaiset ja ennekaikkea rantakyläläiset eivät ole ottaneet sitä enemmän käyttöön. Kun vastapäätä on uimaranta, jossa oli kyllä vilinää. Harmitti vaan piru vieköön kun ei ollut kiikaria mukana. Olisi nähnyt vähän noita vähäpukeisempia naisia, meinaan tuota tuota vahingossa alasti. No se siitä ja sen kestävyydestä.
Vinkerin reitti kulkee aivan saaren vierestä, siinä salmessa uiskenteli Vinkeri aikamoista vauhtia kohti Joensuuta, lounasristeilyllä kun olivat. Me sinnä kokkailimme samalla omaa lounastamme nuotiopaikalla. Mahani murisi siinä vaiheessa jo enemmän kuin Vinkerin koneet.
Utralaisten pullasorsia. En tiedä kuinka niiden käy kun metsästysaika tulee, ovatko ne sitten enää pullasorsia, vai ovatko sorsapaisteja? Ovat kyllä niin kesyjä, että niitä saa vaikka haavilla kiinni. Ei tarvitse ampua. Jollei niille anna pullaa, niin kuuluu vaan, että KVAAK KVAAK.
Vanhan Utrassa toimineen sahan muistomerkki. Ei ollur jäänyt kuin kaljatölkki muistomerkin juurelle. jos olisi katsonut sinne pensaaseen, niin mitähän sieltä olisi sitten löytynyt. Heh heh!
Tässä sitä mennään sinne Utransaareen. Hienoja siltoja, joita pitkin oli hyvä kulkea.
En tiedä kuka tässä on istunut, mutta veikkaan että joku herra tai rouva , joka ei ole viitsinyt kävellä eteenpäin, eikä varmaan taaksekaan päin.
Tässä Vinkeri lipuu nuotiopaikan ohi. Eihän avustaja mitään huomannut kun minä huusin, että ota kuva! Ja Vinkerihän sieltä tulikin.
Sama paatti lähempää ja aika haipakkaa meni kuten huomaatte.
Nami nami nami! ja maiskis!
Tässä lähdetään maha täynnä makkaraa ja lihhoo, että jaksaa lihhoo.
Tähän kysymykseen ei paikkakuntalaiset saa vastata. Mistä on tämä maisema?
Toivottavasti kaupunki muistaa nyt korjata parkkipaikan tien, sillä olisi pirun mukava ajella sinne yksinkin. Myös tieuria voisi paikoin parannella. Ei kuitenkaan asvaltilla.
Jatkoa edellisiin törmäilyihin.
Kommentit pois päältä artikkelissa Jatkoa edellisiin törmäilyihin.
Päevee Savolaisittain.
Kerrotaan vähän eilisestä. Lähdin tuon hurjan pohjalaisen kanssa etsimään kaupungin kasvitieteellistä puutarhaa. Ja heti alkuun käännyimme ihan väärään suuntaan, tai ei ihan mutta melkein. Käännyimme uimahallin nurkalla sinne mettään, ei kumminkaan tekemään mitään pahoja.
Menin ainakin 500 m tietä katsomatta ollenkaan minne se johtaa. Tulimme erään notkon kohdalle kun tajusimme että olemme keilahallin lähellä, eikä kauaa mennyt kun olimme sitten ihan lähellä. Olisimme muuten ajaneet ohi, muuta huomasimme skeittiradan. Siitä huomasimme että olemme oikealla tiellä.
Eteenpäin vaan kuten Suomen marsalka Mannerheim vainaa, tai kuten eräs pienempi herra saksan puolelta, arvoltaan korpraali. Kummatkin herrat perääntyivät taaksepäin. Pääsimme vihdoinkin muutaman p-sanan jälkeen päätielle ja olimme jo mellkein Botanian nurkalla. Aikamme vain jäi hieman vähiin kun minun täytyi vielä ehtiä jumppaan. Piru vieköön Katri kun antaa tuollaisia aikoja, ei millään pahalla mutta… piip piip piip..
Menimme kuitenkin sisään koska alueelle on vapaa pääsy. En uskoltanut lähteä pienempiä teitä ajamaan, vaikka avustajani on sisukas kuin p. mutta eihän olisi varmaan saanut minua ylös jos olisin lentänyt turvalleni.
Rupesimme kuvailemaan. Kyllä siinä olikin vanha tavallinen kamera hävinnyt muille näille uusille muistikameroille. Emme ottaneet alkuvaiheessa kuvia ollenkaan, kaikki alla olevat ovat kohdekuvia. Ja mainittakoon erikois kiitoksena yliopistolle ja Joensuun kaupungille että alue on melko esteetön.
Metsää mennää mutta menköö! Karhuja tapaamaan tuumaa Nisse
Perskele ku en huomannu toto viittaa. oltiin kummatki liian lähellä! Nenän eessä.
Onpa hyvä tenniskenttä. Menisin pelaamaan jos osaisin.
Täälä ne mettän keskellä pelaa fudista. Naisilla on parempi maali.
Hurjaa maantietä. kunnollista persehierontaa
Kukkia kukkia
Nissen mahahan se siinä. Pää on kuin pitkä pilli, ilman uuta. Mutta mahaan mahtuu muutakin kun sitä uuta.
Onkohan tää puucee en saanut selvää, eikä varmaan avustajakaan, kun ei käyny sisällä
Komea maisema! Maisemat parhaimmasta päästä, en vaan muista mistä. vaikka olin selvin päin koko päivän! Huono juttu
Uusia kukkia ihan niinkuin avustajakin
Ihan maailman komeimpia puita! Etelä afrikassa on vain komeampia ja jossain muualla en tiedä missä. Ei ollu aikaa käydä sisällä kysymässä, ehkä menemme lähi-aikoina sinne
Kuinka on mahdollista että näin lähellä kaupunkia valmistetaan hunajaa. Siitä voisi vaikka varastaa, ainakin eräs karhu. Tiedätte kai ketä ajattelin.
Mitähän nämäkin ovat? tietääköhän avustaja. (taisivat olla lasikukkia)
melki sammanlaisia mutta ei ihan.
joo.. tämä on se josta Jumala Adamia ja Eevaa varoitti. Tässä se Eeva seisoo kuvan muodossa. en taida haukkua enempää..
Tässä mentiin ihmeellisyyksiin, ihmettelin sitä kuinka lääkekasvit ja myrskykasvit olivat vierekkäin?
Tässä suurin kukka minkä olen koskaan nähnyt. Tosin ei ole ihan elävä
Tässä kilpailutehtävä, palkintoa ei ole mutta voitte keskenänne kilpailla kuka on nopein. Kuka löytää tämän kiven kyljestä hylkeen? mutta jos ei muuten löydy niin käykääpä itse katsomassa kiveä.
tässä on aika suuri kastelulaitos, mienähän en juuri ymmärräkkään kuin omaa kastelulaitosta. heh
tämä puu kiinnosti pois lähtiessämme, ja tämä kuvakin on sen mukainen. erikoinen.
Vain Lisbetin, Kain ja minun ja Pohjalaisen avustajan naamat puuttuvat!
Lsää kastelua tänne kuumaan suomen maahan. alkaa käymään hermoon tämä kuumuus.
Ai niin kuten jo aikaisemmin mainitsin, että kävimme tuolla eilen. Lisää jatkoa siitä edellisestä kaupunki lomasta. Viikonloppuna toivottavasti on lämmintä. Ei kuitenkaan näin lämmintä, kuinka minulla on täällä.
Käykääpä itse paikan päällä, naamaanne näyttämässä ja punainen nenä on hyvä olla mukana. Sopii paidan väriin kuten äsken mainitsin.
Hyvät viikonloput kaikille! Blogi huijari iski jälleen, palaillaan jälleen ensi viikolla. Hehheh.
Reissujuttuja enemmän tai vähemmän selvinpäin
Kommentit pois päältä artikkelissa Reissujuttuja enemmän tai vähemmän selvinpäin
Sateista alkukevättä! Toivonmukaan ei käy niinkuin tuolla Pohjanmualla, että taloihin tulee vettä ynnä muuta lorinaa kevään mukana. Vähän sitä on luvattu tännekin, mutta täällä Keski-Suomen itäpuolella vedet menevät onneksi tuonne Imatran suuntaan. Onneksi olkoon vaan imatralaisille ja ennen kaikkea venäläisille! Siellä saavat juomavettä, vaikka me emme kyllä sitä paskavettä haluaisi, vaikka sitä voi kyllä tullakin. No, se siitä ja sen kestävyydestä.
Tuli tässä mieleeni se nuoruus ja hulluus. Nythän ei ole jäljellä enää kuin hulluus. Kun pääsin ensimmäisen kerran lentämään. Olin 8-10 vanha kun Finnairin edeltäjällä pääsin lentämään. Kone oli potkurikone, siipiä oli vähän leikattu, kun kyseessä oli matkustajakoneeksi muutettu entinen sotilaskone ”Dakota”, eli Douglas DC-3, joka oli kuuluisa muun muassa Atlantin valli murtuu -elokuvasta. Jollette ole sattuneet katsomaan mainittua pitkää elokuvaa, joka ei ole värillinen, niinkuin nythän on kaikki jollain tavalla värillistä. Kone oli Amerikan ylpeys vielä sodan jälkeenkin.
Minäpoikahan menin koneeseen ja isä oli kyllä varautunut pahoinvointitabletein, vaan minähän niitä en tarvinnut. Vaan karamelliä olin vailla. Matka ei olisi ollut kovin pitkä, vain Helsinki-Vantaan lentokentältä Turkuun. Kone ei kerinnyt kuin nousemaan ja alkoi heti laskemaan. Siinä oli minun ensimmäinen lento. Heh heh!
Toinen lento olikin sitten vähän pidempi ja hurjempi muutenkin. Lensimme nimittäin isän kanssa Interflugilla Berliiniin ja sieltä edelleen Erfurthiin. Sattui olemaan paikallinen Helsingin lennonvalvoja oli koneessa mukana ja jutteli koneen kapteenin kanssa. Ja siitähän tarina syntyikin kun tämä lennonvalvoja kysyi hyvällä saksankielellä kelpaisiko olut, ”eine bier”. Minä hetken aikaa änkytin, kyllä tiesin mikä bier on, mutta kielitaitoni ei ole vieläkään sen tasoinen, että pystyisin noin äkkipäätä ymmärtämään. Mutta ei siinä montaa sekuntia mennyt kun aina olen ollut janoinen. Vastasin erittäin huonolla engalnnilla, että en voi nyt juuri ottaa, sillä isäni tuttu on tullissa matkaselvityksessä ja että hänellä on minun pillini mukana. Kysyjä ei tietenkään ymmärtänyt mikä pilli on saksaksi vaan totesi, että katsotaan myöhemmin.
Isä istui koneessa minun viereeni ja kaveri kätteli isää ja nosti tarjoiluhenkilökunnalle kättään. Ja siitä se kolmen tunnin konjakin ryystäminen alkoi. Voitte kuvitella, missä kunnossa olimme saapuessamme Erfurthiin vaikka koitimme pitää huolen, ettemme tulisi känniin. Mainittakoon tässä yhteydessä mukana oli Tikkakoski Oy:n entinen johtaja, eläkkeellä oleva, joka tuli meidän pöytäämme kun hän ei saanut omalla istuimellaan mitään. Eikä saanut meidänkään seurana bisnesluokassa mitään. Siitäkin myöhemmin selvisi, että hän oli kuulemma joka reissulla (tämä on matkaoppaan kertomaa) rähissyt ja haukkunut koko lentokoneen (oli muuten Tupolev suihkuturbiinilla). Ja henkilökunta, vaikka he olivat varsin suloisia tyttöjä siellä tarjoilemassa (minäkin silloin jo ymmärsin tyttöjen päälle aika paljonm olin silloin jo melkein 25-vuotias), tämä eläkeläisjohtaja ei ollut mihinkään tyytyväinen.
Kun saavuimme Erfurthiin matkaopas oli vastassa, ei kuitenkaan sauna-asussa niinkuin blondi täällä Joensuun rautatieasemalla kun kaveri oli soittanut että muista olla vastassa, ja tunsimme hänet jo edelliseltä reissulta. Tyttö tuumasi, että onpas pojat ottaneet vähän miestä väkevämpään. Isä haki kärryjä matkatavaroille ja pikkuisen horjahteli kulkiessaan. No, mitä ihmeellisintä kun läksimme ajamaan Erfurtista Bad Brambachtiin, niin mitä korkeammalle ajoimme sitä selvemmäksi aloimme tulla. Mainittu eläkeläinen kävi siinä meidän juttusilla ja otti viinipullon mukaan ja mehän joimme hänen viininsä pois. Sen jälkeen emme olleet puheväleissä, sillä hän suuttui niin suunnattomasti, että ei tullut 3 viikon aikana puhumaan meille mitään.
No tässä vähän makupaloja erilaisista matkoista. Kerron myöhemmin paluustamme Bad Brambachtista. Muuten tästä tulee romaani. Eläkeehän ihmisiksi!
Esteettömyysblogi 
