-
Seuraa
Seurataan
Already have a WordPress.com account? Log in now.
Päivee ja helevetin kuumaa päivee, kuvitelkaa kun meikäläinen istuu täällä paistinuunissa ja kattelee sisälämpömittaria kauhuissaan, kun mittari noussut lähes kolmeenkymmeneen asteeseen!
Tämä kaikki johtuu vain yhdestä törppöilystäni, kuten muistatte. Antaisin kyllä taloyhtiöille pienen muistutuksen siitä, että siellä kulkee myös enemmän tai vähemmän huonosti käveleviä ihmisiä, joilla on varmaan aika usein, etenkin iltaisin, ohranjyvät silmässä. Itselläni ei tällä kertaa ollut, mutta täytyy tunnustaa, että on kyllä joskus ollut. Kiinteistön piha, minne putosin on ollut ainakin kymmenen vuotta yhtä sekava ja laittamaton. Vaikka pudotus ei ollut kuin puolisen metriä, oli minulla sen verran vauhtia, että korkeus ja vauhti yhdessä riittivät siihen, että lensin melkein turvalleni. Tässä samassa rytäkässä katkesi kaksi tuolin tärkeintä osaa ja samalla ohjausyksikön lauta eli minun ”jalkani”. Olin menossa turvalleni, näin jo maata silmieni edessä, mutta sain kallistettua itseäni taaksepäin ja onnistuin pysymään pystyssä.
Minä katselen tuota huoneen kirottua sisälämpömittaria ainakin tämän viikon, siltä ainakin näyttää, sillä tuolin varaosat ovat niin hankalasti saatavissa. Kokeilkaapa itse, jos uskallatte, samaa temppua! Eläkee kuitenkin ihmisiksi ja älkääkä ajako ainakaan kotona samalla tavalla kuin minä, sillä seuraamuksista en vastaa ainakaan minä!
Hyvvee iltapäivää ja lämmintä sellaista!
Olen nyt ollut vähän laiskalla tuulella joten se näkyy varmaan blogissakin. Tässä on ollut kaikenlaista menoa ja tuloa ja varsinkin menoa. Ja viimeksi nyt meinasin lentää niin sanotusti turvalleni, ja ihan omaa tyhmyyttäni, ja naisten takia! No eihän siinä mitään, mutta se oli vasta loppua koko kuukauden kestäneelle hankaluuksien ajalle. Tässä välillä on tullut oksennettua, paskannettua ja muuta. Että tätä voi sanoa siis paskatarinaksi. Mutta joka tapauksessa palaan siihen lauantaihin, kun oikein hölmöilin ja vielä SELVINPÄIN!
Täytyy ensin kertoa se, että olin ollut pari päivää edellisellä viikolla ns. vankina, kun en päässyt kunnolla liikkumaan muuta kuin kolmella jalalla. En tarkoita sitä jalkaa, kolmea pyörää. Vai olisiko se sitten viidellä jalalla? No, viime lauantaina läksin kaupungille, kiersin kaikki Vapaudenpuistot ym. Kaikki kai tietää missä ne sijaitsee. Elikkä kaupungintalon edessä. Siellä oli nuorisoa ja vähän vanhempaakin väkeä. Enemmän tai vähemmän kännissä. Itse tosiaan olin ihan selvinpäin ja sekös minua harmitti.
Olin kyllä torstain ja perjantain välisenä yönä niin sika kuin sika voi vaan olla. Olin oksentanut, en kuitenkaan lattialle, joka olisi merkinnyt viittäkymppiä, vaan pesuvatiin, joka ei sitten maksanut minulle mitään. Iltapäivällä olin jo kunnossa ja lauantaina vielä paremmassa. Mutta ne naiset ne naiset.. Jälleen naiset. Läksin paria pimua seuraamaan ja he kiemurtelivat ympäri sivuteitä, niimpä tulin umpikujaan. En kerro mihin, mutta löysin kuitenkin portin ja luulin että tästähän pääsee. Pääsihän sieltä, mutta noin puolen metrin pudotuksen ja ison rysäyksen jälkeen huomasin, että molemmat jalat oli poikki. Ei omat, vaan kärryn jalat, tai paremminkin jalkalaudan kannattimet. Arvatkaa kirosinko ja vituttiko minua? Ei kai tarvitse sanoa, että vitutti. Onneksi siihen tuli ilmeisesti lantrattua viinaa kantava poika, joka soitti poliisit apuun. Ihme kyllä uskalsi sen tehdä. Poliisit eivät edes osanneet tehdä mitään. Poliisin kuuluisi opetella pyörätuolin käyttö samoin kuin lähihoitajien ja ensihoitajien.
Olen sitä mieltä että poliisien autot ovat liian pienet samoin kuin ensiavun. Valitettavasti. Poliisit hoitivat taksin, joka oli niin sanottu kirppu, siis niitä autoja sanotaan kirpuiksi. Joissa on vain yksi paikka sekä vähän tilaa avustajalle ja kuskille. Pyysin tilaamaan normaalin invataksin, en sano nimeä kun sen jokainen kuitenkin tietää. Koolla se alkaa ja oohon se loppuu, oikein lupsakka äijä. Hän sattui onneksi olemaan talolla paikalla kun tuon kirpun kanssa tultiin pihaan. Ja Kimmo otti ohjat käsiin ja tiesi mitä tehdä.
Tässä nyt sitten kökötän ja pikkuisen mökötän, en kuitenkaan avustajille, vaan itselleni. Onneksi kaapista löytyy toisen avustajan tekemää unelmatorttua ja kaupasta löytyi vielä ”mustaa samettia”, vaikka tämä elämä ei muuten tällä hetkellä ole samettia.
Hauskaa päivänjatkoa tämän paskajutun parissa!
Hyvää vapun jälkeistä olotilaa! Itselläni sellaista vielä ei ole, mutta voi tulla vielä tälle illalle, nimittäin sain vasta tänään vappurahaa.
Eihän se töllöily minultakaan jäänyt tekemättä. Joka minut tuntee, niin tietää sen varmasti. Ensinnäkin kävimme kaupassa vappuaattona, tai joskus silloin, hakemassa kermamunkkia Heinosen leipomosta kun kahvio ei ollut auki. Noh, kuten kaikki varmaan tietää tuon PT-talon keskellä sellainen kulma josta pääsee sisään vain mainitun leipomon toiseen kahvioon. Ja kuinka ollakkaan yritin epätoivoisesti kääntää pyörätuoliani oven suuntaan ja yhtäkkiä kuului vain PAM! Ja siinä seisoin enkä muuta voinut.
Onneksi oli puhelin ja avustaja mukana, tässä tapauksessa se puhelin oli tärkeä ja avustaja sitäkin tärkeämpi. Soitimme taksin, joka saapui melkolailla heti ja purskahti nauramaan, sanoen ”voi perkele sun kanssas!”. Käänsi lautaa sen verran, että sai sen jotenkuten ajokuntoon.
Noh, kun tulimme takaisin talolle munkkien kanssa ja meidän talon Mattimmekin oli paikalla ja hän taas teki ihmeen ja korjasi homman ainakin väliaikaisesti, noin 5 minuutissa. Mainittakoon että erään toisen firman korjaajalta menisi samaan puolisentuntia. En viitsi sanoa mikä firma on kyseessä, koska joudun asioimaan lähiaikoina heidän kanssaan. Ainakin jokainen vammainen sen tietää.
Sitten alkoikin varsinainen show, suoraan sanottuna paskashow! Kolme päivää tuli vettä, jonka jälkeen helpottui ja hain imodiumia. Ja vasta nyt se on sopiva. Aina ei kerinnyt edes pytylle. Housuni ovat siis melkein loppu. Onneksi äsken tuli puhdasta pyykkiä. Mutta pyykkikorissa on jo valmiiksi uusia. Että olen nyt varmasti pyykkikoneen suurkuluttaja. Mainittakoon, että tietyillä aineilla ei ole osuutta asiaan, vaikka niin luulisi.
Sitten vielä vapunaattona kävimme automaatilla ja kuinka ollakaan, eihän siellä mitään rahaa ollutkaan, vaikka niin toivoin. Se kun sitten harmitti, kun ei saanut vappusimaa, nimittäin kovennettua sellaista. Harmitti kyllä melkoisesti. Mutta sitten rupesin nauramaan teidän törttöilyjänne ja nauroin itseni kuralle. Olisikohan se kuratauti johtunut siitä? Heh heh he!
Päivee vaan taas, kaunista mutta kylmää päivää. Toivoisin, että nämä olisi vapun ilmoja ja ehkä myös pääsiäisen.
Olempas joutunut pitämään suutani kiinni, tai paremminkin auki, nimittäin yskimisen takia. Olin tässä viikon verran kuumeessa ja p-taudissa yhtäaikaa molemmissa. Tikkamäellä tietenkin. Kaiken lisäksi turpailin sormeni oven väliin Metropolissa ja kävin jälleen Tikkamäen ensiavussa, tai mikä apu se nyt sitten onkaan. Oli muuten mukavaa, mutta ne pistelivät niin että tunsin olevani melkein narkomaani. Ja kun näytän käteni, niin poliisit varmaan luulevat että olenkin narkomaani, vaikken sitä ole muuten kuin nesteen puolesta. Meinaan sen a-kaupan tavaran. Kyllä sitä varmaan täytyy loppuviikolla nestettä hakea, ei tässä muuten varmaan selviä viikonlopun yli.
Tässä täytyy jo alkaa kohta suunnittelemaan kekkereitä, kun tulee se pirun yksi lisävuosi täyteen taas tuohon mittariin. Vaikka en minä sitä tunnusta, että niin vanha olen. En piru vieköön tunnusta! Perkele nääs.
Kuten huomaatte, kävin sen nuoremman avustajan kanssa kuvailemassa. Ja kyllä on kirveellä töitä. Ajatelkaa nyt hyvät ihmiset 300 miljoonaa, jota pannaan muutamaan hulluun siltaan, joita ei tarvitse ollenkaan, eihän niitä ole ennenkään tarvinnut. Sen sijaan tarvetta olisi rakentaa vammaisille ja vanhuksille vielä parempia asuntoja. Tämäkin asunto on sanonko mä mikä. Kun ovesta tulee, niin pöytä tulee heti vastaan ja tietokone meinaa lentää ikkunasta pellolle. No ei nyt sentään, pieni liioittelu sallittakoon. Mutta pieniä nämä kämpät ovat. Jos olisi vähän isompia, ei tulisi tällaisia naarmuja ym. kolhuja sen enempää tuoliin kuin seiniinkään. Pitäisi olla vähintään kaksi huonetta jokaisella ennenkuin täällä voisi kunnolla asua ja toimia.
No, miksei se toimi? Kyllä se hankalalta vaikuttaa välillä varsinkin silloin kun henkilökohtaiset avustajat eivät ole paikalla tai lähettyvilläkään. Joskus en ymmärrä mitä nuo talon avustajat tekevät kun heillä on aina kiire. Kuitenkin olen tavannut tai saanut heidät kiinni kahvilta, kun olen pahuuttani lähtenyt perään, kun olen niin pirullinen. Tietysti tarvitsevathan hekin taukoja, mutta kunkatselin yöhoitajia siellä sairaalassa, he tekivät neljään henkeen ison osaston työt. Vielä ottivat siinä sivussa verikokeita ym. aamuksi labralle. Ei lepralle, niinkuin eräs lääkäri heitti. Kun saivat minusta infulenssaviruksen kiinni, lääkäri sanoi minulle kun kysyin mikä minua vaivaa, ”no lepra!” Joka on kokonaan toinen asia. Ja nauroi paskaisen naurun päälle.
Pahus kun en saa kuvia tänne, kun sairaalassa ei saa ottaa kuvia. Olisi taas niin nättien tyttöjen kuvia. En kehtaa kertoa missä asussa ja minkä ikäisiä tytöt olivat, mutta nauttikaa ja eläkää ihmisiksi! Koittakaa välttää suu auki olevia ihmisiä.
Hyvää iltaa!
Ja terveihdys kaikille Tikkamäen tytöille. No ei nyt ihan kaikille, kun en vielä kaikkia tunne. Mutta siellä päin asuville. Niin siitä saankin jälleen sen aasinsillan.
Kun kävin melkein viikon hotellilomalla mainitussa hotellissa vaikka ei se kyllä mikään loma ollut, kun ensin kotona oksensin kuin suihkukaivo ja pirun mustaa mönjää, joka ei haissut miltään mutta maistui ihan p:lle. No sitten viimein pyysin Kimmoa hakemaan minut lääkäriin, Tikkamäelle kun muita paikkoja ei ollut auki enää siihen aikaan (puoli kahdeksalta). No niin, aamulla huomasin olevani viidestä reiästä letkuissa, elikkä melkein kaikki reiät joita miehillä on käytössä. Naisillahan niitä on kuusi tai seitsemän. No ensimmäisenä päivänä minä vain yritin nukkua verikokeiden jäljiltä kun oli jopa kahden tunnin välein, ja röntgenkuvia oli seuraavana päivänä useita. En kyllä muista kuinka paljon. Olisi vaan ollut kiva nähdä ne kuvat. Vaikka kaikki tiesimme mikä oli vikana, piti kuitenkin varmistaa ettei vaiva pahene. Saisin varmaan jo röntgenkuva-arkiston paskan kulkemisesta.
Erikoiset kiitokset annan miellyttäville ja sympaattisille lääkäreille ja ensiavun väelle, jotka ottivat minut heti käsittelyyn ja olin siellä 2-3 asti aamulla. Joten vietin aikaa sielläkin. Ja aamulla 8.00 aikaan aloitettiin uudelleen. Joten siihen ei sitä nukkumisvaraa jäänyt siihenkään. Illalla otettiin verikoe ja tippoja laitettiin. Mutta se ei ollut ongelma, katselin vaan kun kaunis tyttö laittoi tipan roikkumaan. Toivoin vaan, että oliskos tyttö tullut itse roikkumaan minun niskaani. Sitten se elämä rupesi kuitenkin valkenemaan, niin kuin sanotaan että elämä voittaa. Ja minun kohdallani pitää sikäli paikkansa, että piru ei pidä kiirettä ja jumala ei huoli. Ja sitten kummallakin puolella on tuttuja.
Pääsin sitten lauantaina kotiin. Ja kiitokset vielä kerran koko hoitohenkilökunnan tiimille hyvästä ja asiallisesta hoidosta! Ja kehoituksesta tulla seuraavan kerran soittamalla. En vielä vielä pysty kertomaan syystä minkä takia lähdin, mutta kyllä minä vielä sen kerron, ehkä tämän viikon aikana.
Ja ruvetaampa katselemaan ammuskelijoita. Vaikka ne ei ammukaan meitä. Onneksi!
Terve! Vielä kerran niistä olympialaisista. Niistä Putinin näköisistä olympilaisista, kuten lehdistö sanoo. En ole kyllä nyt huomannut yhtäläisyyksiä Putinin ja olympialaisten välillä, mutta niin se lehdistö sanoo. Tiedätte varmaan mikä lehdistö.
Veikkauksia on jos jonkinlaisia. Taidampa hävitä oman veikkaukseni pahemman kerran. Syynä on muistamattomuuteni. En näet muistanut, että olympialajeissa on muitakin lajeja kuin hiihto tai mäkihyppy. Onhan siellä vaikka mitä. Pikaluistelua, sprinttiluistelua, taitoluistelua ym. luistelulajeja. On jopa sellainen juttu kuin jääkiekkoareenan kiertoluistelu, olen joskus vahingossa nähnyt sellaisen. Sitten on hulluja nuoria – anteeks vaan – lumilaudoilla. Ja kumparelasku, joka varmasti tuntuu vanhempana polvissa. Ja vähän vanhempien hullujen kelkkailu, jossa kelkat aina välillä lentää yli laidan. Ja muita tälläisiä ns. sirkuslajeja, puhumattakaan näistä syöksy- ja pujottelusirkuksista.
Kuinkas se vanha sanonta sanoo, että kun huonosti menee, niin leipää ja sirkushuveja. Kyllähän nyt Putin ja kumppanit, meinaan kansainvälinen olympiakomitea, meille nälkäisille tarjoilee. Mutta ei se kovin halpaa ole. Kun kuulemma liput kisoihin maksavat 20-300e, ynnä matkat päälle. Jos nyt sattuu Finnairilta hyvän tarjouksen saamaan, vaikka jonkun peruutuspaikan. Että ei se niin halpaa huvia ole. Meille televisionkatsojille se on vain 7 euroa ja siinä on koko ohjelma ja vähän muutakin ohjelmaa. Ja voi vaihtaa vaikka kanavaa välillä. Heh heh!
Olisihan se mukava käydä siellä. Olisi voinut ottaa vaikka kylpylämatkan, jälkipeleihin. Nehän on aika edullisia. No niin, heh heh, kyllähän he kaikki yrittävät metsästää euroja Venäjälle. Tiedä vaikka liittyisi kohta EU:n, jos huolivat, vaikka ovat kuin kissa ja koira. Meinaan EU ja mainittu olympiamaa.
No empä viitsi enempää. Vaikenen taas joksikin aikaa ja yritän pitää turpani kiinni. Että ovat matkat esteenä, vaikka pääsisikin. Mutta kun puuttuu sitä yhtä, kai arvaatte mitä. Stä puuttuu vähän jokaiselta. Ainakin viikonlopun jälkeen.
No joo, eläkee ihmisiksi ja katselkaa kisoja. Ja naurakaa paskanen nauru kun norjalainen häviää, tai ruotsalainen. Ja etenkin ruotsalainen! Hyvvee viikonvaihdetta!
No päevee taas! Viikko onkin jo kulunut siitä kun sanoin, että pidän turpani viikon kiinni. Sinä aikana on tapahtunut yhtä ja toista ja varsinkin sitä toista. Käsittäkää kuten haluatte se toisen. Hehe heh!
No niin, päivän epistolaan ja Nissen koottuihin sekoiluihin. Nimittäin Nissen mahan sekoiluihin, jota on kestänyt jo kohta vuoden verran. Ja lääkärit hokee, etteivät he saa selvää mitä siellä on. Vai onko siellä mitään. Ainakin täytyy sanoa sen verran, että paskaa sielä on ainakin ollut menneinä aikoina – ja paljon. Ja aina vaan tuntuu riittävän. No ihminenhän onkin paskantekokone. Samoin sanoi eräs nuoriso-ohjaaja, kun hän istui meillä ja nappasi kaljaa. Nykyään hän on, kuka tietää, sosiaalineuvos, joka otti itse itselleen arvon, mokomakin! En tietenkään voi sanoa nimeä. Mutta on täältä päin kotoisin, en vaan muista mistä.
Sitten toinen juttu. Kun tuolta hmmmm…kaa on vähän enemmän kuin laki sallii, niin olen saanut kuulla kaikenlaista kielenkäyttöä. Useimmiten kyllä humoristista, mutta on kyllä sitten tullut karkeaakin kieltä. En tiedä onko ihmisoikeuden ja vammaisten oikeuksen mukaista kun tätä paskantamista on kestänyt kohta 3 vuotta. Silloin tällöin maha on hiljaa, mutta sitten kun puhuu niin puhuukin aika rankalla kädellä. Makasin 3 viikkoa sitten jopa sairaalassa tutkittavana. Muuten terve kuin pukki, tuumasivat lääkärit. Siinä ei ollut mitään muuta oikein, kuin että pukki. Mahani on muutenkin löysä, niin mokomat antoivat vielä löysentävää lääkettä. Tosiasia kuitenkin oli, että siellä oli paksusuolen tukkeutuma, joka aiheutti pieniä ongelmia ulostuloon. Muta kyllä sitä sitten kun tuli, niin tuli ihan tarpeeksi… Tuli varmasti biolämpöä paljon.
Joka tapauksessa eräät ihmiset eivät tahdo millään ymmärtää mahani löysyyttä, joka ilmeisesti liittyy suolen kasvamiseen, joka aiheutui myös omaa tyhmyyttäni syödessäni erästä lääkettä kun oikein kyllästyin löysään mahaan.
No, nyt se maha on jokseenkin kunnossa, toivon mukaan. Mutta minusta muutamat henkilöt, nimiä kun en mainitse, itsensä tunnistavat tuntekoon piston sydämessään, saisivat korjata kielenkäyttönsä ja muutenkin jättää uhkailut yms. tekemättä. Ongelma on laajempi kuin vain minun ongelmani, otin vain jälleen itseni esimerkiksi kun omat asiani satun parhaiten tuntemaan. Kehoitan heitä lukemaan näitä opuksia ja kehoitan myös meitä vammaisia lukemaan niitä, jotta voimme vastata samalla mitalla takaisin.
En tietenkään halua riitaa, vaan oikeudenmukaisuutta. Jopa paska-asioissakin. Eiks niin!?
Päevee vaan!
Ja anteeksi että olen taas ollut hiljoo, mutta minä kävin vähän tuolla Pohjois-Karjalan ”neljäntähden hotellissa” elikkä keskussairaalassa. Tarina alkaa kuten saduissa sanotaan vaikka tässä on kyllä vähemmän satua.
Kaikki alkoi uinnin jälkeen kun olin nauttinut Negriitta ”mehua”. Tunsin jo aikaisemmin pahoinvointia, maanantain ja tiistain välisenä yönä, alkoi suihkukaivo aueta ja yläpään kautta. Sieltä tuli kaikki mitä ikinä voi tulla ulos, paitsi persreikä, jonka olisin kyllä niellyt takaisin. Avustajan tullessa pyysin soittamaan Taksille ja äkkiä, että nyt oli mentävä keskussairaalaan ja äkkiä. He eivät kuitenkaan uskoneet vaan kutsuivat ensihoitajat paikalle, jotka totesivat aivan samaa kuin minä. Mittasivat jopa puhalluksella alkoholin määräni, joka osoittautui 0,25 promillea.
Taksin tullessa olin kuin maani myynyt eikä vitsitkään paljon lennellyt. Sen sijaan p:llä alkavat sanat alkoivat sitäkin enemmän lennellä. Täältä lähti hoitaja ja avustaja mukaan ja henkilökohtainen avustaja tuli perässä sairaalalle. Tutkimukset alkoivat melkein heti. En ehtinyt edes vetämään pieniä päiväettaita, eli unia. Tutkimukset kestivät erittäin pitkään, saavuimme sinne kello 10.00 ja pääsin päivystyksestä osastolle vasta siinä kuuden jälkeen, en ole ajasta ihan varma, sillä olin vuorostani lääkehumalassa. Että ei se humala minusta irti lähtenyt millään, heh.
Seuraavana aamuna tuli verikokeen ottaja eli tippaiita, jolla nimellä minä niitä kaikkia kutsun, neulojen kanssa. Hän rupesi pistelemään ja siitä alkoi lääkepussi sade. On se kamalaa se kanyylin laitto. Ja sitten kun vielä ilmeni että, siellä yhdessä paikassa on tulehdus elikkä virtsatien tulehdus, joten minulle laitettiin katetri, siihen paikkaan mikä on miehille aika kova paikka ( ei kuitenkaan siinä mielessä kova) ja onhan se sitä naisillekkin. Sitten tulikin kolmen päivän paasto aika vaikka ei olekkaan Pääsiäinen, Joulu, taikka Juhannus. Noh, sitten ilmeni että mahani on täynnä paskaa ja sitähän tosiaan oli! Oman tyhmyyteni voin myöntää tässä asiassa. Sillä se olisi ennen pitkää räjähtänyt jos olisin jatkanut samaan malliin. Voin varoituksena sanoa että, älkää syökön mitään lääkkeitä tarpeettomasti, varsinkaan Imoniumia. Se aiheuttaa vatsan kovenemisen vähän liiankin kovaksi.
Tähän liittyy myös tositarina. Olin juuri saanut peräruiskeita jotka irrotti sen paskan lähtemään liikkeelle, ja kuinka ollakkaan, osaston ylilääkäri tuli samaan aikaan opiskelijaryhmän kanssa huoneeseen kun olin juuri alkanut työstämään tätä prosessia. Siinä vaiheessa minulta meinasi päästä oikein ruma sana, mutta ajattelin että puhu sinä vaan, kyllä minä paskaan kuitenkin. Sitten sieltä tulikin ensimmäinen kolme kiloa arviolta. Seuraavat kaksi tulivat myöhemmin. Mahani kutistui siitä mitä olette kuvissa nähnyt.
Sitten rupesin pääsemään jo tuoliinkin. Mutta kuinka ollakkaan siellä ei osattu käyttää nostolaitetta ollenkaan. Kunnes talon oma lääkintäjumppari tuli paikalle ja tutustui laitteeseen. Sitten siinä kaikessa tohinassa, minulta oli vielä kadonnut kengät ja kaikki muutkin vaatteet. Tässä vaiheessa voisinkin pyytää sairaanhoitajia ja oppilaitoksia hankkimaan nostolaitteita opetuskäyttöön, sillä uskon että meitä vammaisia tulee olemaan yhä enemmän ja enemmän sairaaloissa asiakkaina, joten olisi hyvä osata käyttää apuvälineitä, kaikella kunnioituksella kiitos. En ole koskaan paininut mutta keskiviikkona kun jouduin sänkyyn jo kello yhdeksältä yöhoitajan takia, niin se koitti nostaa minua ensin nostolaitteella mutta kun kukaan ei tiennyt laitteesta yhtään mitään, niin eihän siitä mitään tullut, vaikka koitin kuinka selittää. Viimein tuli äijä joka oli vähän minuakin nuorempi, otti puolilindel otteen ja heitti minut sängyn laidan ylitse sänkyyn. Joka ei siinä vaiheessa enää haitannut.
Mutta kuinka ollakkaan perjantaina iltapäivällä lähtiessäni kotiin siivoojat tulivat petaamaan uusia potilaita varten. Sänky oli vääntynyt ja pääosa oli aivan vetelä. Minua rupesi naurattamaan kun tiesin mistä oli kysymys, sen äijän heitosta oli sänky mennyt rikki. Pitää kiittää hyvästä hoidosta ja kauniista tytöistä! Joita siellä oli useampia. Toivon kuitenkin että ei sinne pitkään aikaan taas joudu. Ainakaan ruusun takia joka oli myös jo astumassa kuvaan. Kiitoksia paljon ja eläkee ihmisiksi, jos pystytte!
Ja lukijat, koittakaa ottaa opiksenne. Hyvvee viikon vaihdetta.
Terve vaan!
ja kaunista ilmoo pittää,johan on markkinat ja lauantaina on toripäivät. Viime viikonvaihteessa oli se iloinen yö, jos satuttte muistamaan,meinaan jos ei ole mitään katkoksia tai muistihäiriöitä, kun siellä oli ne rytmihäiriköt liikkeellä. Ei sen puoleen, ei ne minua ainakaan häirinnyt, pikemminkin päin vastoin.
Toisena iltana eli lauantaina, minulle itselleni jos sanoisin sattui pieni häiriö. Nimittäin kesken häiriköiden jamien, minun munaskuukkelit alkoivat häiriköimään, että täytyi lähteä käymään eräässä paikassa, jonka kaikki varmaankin tietää. Kerkesin talolle asti ja oven saamaan auki, ja karjaisin että nyt on kiire kuselle, ihan suomeksi. Täällä on niin paljon erikoisia määräyksiä että minun täytyi tulla kämppääni soittamaan alas ja arvatkaa oliko tuskallista. Kaiken huippu oli se, että kun avustajat olivat jossain muualla liikkeellä ja vaikka minä kuinka yritin pidätellä niin lirahtihan se housuihin. Sitten en enää viittinyt lähteä takaisin vaikka mieli teki. Harmitti vain pirusti se että miksen mennyt sinne teltan taakse ja lirauttanut siellä housuuni, eikä kukaan olisi huomannut mitään, paitsi että siitä ne rakkotulehdukset tulee. Ei siinä sitten mitään muuta kuin, istuin ja ihmetttelin mitä tehdään. Oli kyllä teltalla mahtava meininki.
Pitääkähän pääne kylmänä tänä viikonloppuna, kun nuo torikauppiaat yrittävät tarjoilla kaikenlaista syömistä ja juomista, enkä nyt tarkoita alkoholijuomia, vaikka niitäkin sieltä varmasti löytyisi, tietyistä paikoista. Saattaahan näistä muistakin paikoista löytyä muutakin mielenkiintoista, joka alkaa s:llä. heh. Mutta muistakaa siis että se on varsin kallista touhua. Siispä ottakaa vaan muuta liharuokaa ja muuta munnaa.
Tällä viikolla taas pidän turpani kii, ainakin maanantaihin asti, siispä hyvää viikonloppua, eli good weekend!
Oikein helkutin kuumaa kesäpäevee!
Tästä tulikin mieleeni eräs juttu, paskaaminen on terveellistä ja hemmetin vaikeaa välillä. Kerronpa viime viikonlopun session, joka on sananmukaisesti paskamainen. Menin normaali tapaan istumaan pöntölle, mutta kun paskan piti tulla niin ei sitten millään päässyt reiästä ulos. Kyllä nyt ymmärrän naisia jos ei mene sisään. En viitsi sanoa mitä.
Noh, kolmen tunnin istumisen jälkeen luovutin ja lähdin apteekkiin hakemaan peräpuikkoja. Joista tuli jälleen mieleen nainen, jotka käyttävät sellaisia ehkäisyyn, en tiedä mitä piruja ne ovat. Minun omat olivat ulostuloon.
Menin seuraavana päivänä uudestaan pöntölle, mutta tulos oli melkein sama. Perse meinasi kirjaimellisesti melkein revetä ja pöntön putki ei meinannut vetää millään sitä ronttia ales. Täytyi melkein hakea kirves, ennenkö se katkesi. Mutta siinä olisi ollut vaan se vaara, että ne olisivat luultavasti mennyt siinä samassa. Joten jätin kirveen pois, käytin vain puukkoa. Niin kuin vanha sanonta sanoo, käytä puukkoa. Jälleen meni kolme tuntia.
Kolmantena päivänä, meni vähän paremmin jo, kun panin kaksi puikkoa. Kyllä tuli taivaallinen olo! Että naurakaa pois vaan. Kylllä minä sitten nauran kun teillä on sama ongelma, heh. Mutta se siitä paskantamisesta.
Niin, onhan se tämäkin este.
Esteettömyysblogi 