Esteettömyysblogi
Kuumien aivojen sekoilua
Kommentit pois päältä artikkelissa Kuumien aivojen sekoilua
Terve vaan kaikki kuumuudesta kärsivät! Tämä alkaa olla jo yhtä helvettiä. Mutta kun ajattelee, että talvella on kylmä ja sitten sanotaa, että voi helvetti kun on kylmä, niin alkaa naurattamaan. Ihmisellä ei ole koskaan hyvin asiat. Aina on joko kylmä tai kuuma tai rahat on loppu ynnä muuta.. Minulla ne muuten on aina loppu, se ei ole minulle mitenkään uutta. Ja loput tyhjenevät kauppareissulla melkeimpä kokonaan. Minä kun olen sellainen hulivili. Että sihteerin pitää pitää kympireunasta kiinni, että edes se jäisi. (Sihteeri sanoo: Kerrankin mies puhuu asiaa!) En minä kyllä tiedä onko se asiaa vai asian vierestä, mutta näin se vaan on.
Katsoin muuten juuri sään ja eihän se miksikään muutu, vaikka eilen illalla lupasivat, että alkaisi satelemaan. Se mokoma vaan sädehtii.
Tapasin lauantaina entisen avustajan, joka muuten on Säde nimeltään. Tulin siinä kahvikupin (eikä minkään muun kupin!) äärellä jutellessa muisteltua entisiä aikoja, eikä siitäkään nyt niin kovin kauaa ole. Vähän hölistiinkin niille ajoille. Toivottavasti nähdään vielä uudelleenkin! Varsinkin kun tuo vanhempi sihteeri lopettaa hommat, ainakin uhkaa niin, vaikken kyllä usko. Palaa vielä maitojunalla takaisin! Tai mikä juna sitten lieneekään. (toim. tuom. Katsotaan! Toivossa on hyvä elää, sanoi lapamato.) Minä veikkaan, että tulevassa paikassa on niin paljon naisia, että hänen avoukkonsa lähtee vielä toisen naisen matkaan. Hyh hyh! 🙂
Noh, en viitsi enempää paskaa jauhaa, muuta kuin kirjoitin nopeasti uutiset. Ainiin, yksi uutinen unohtui, sain vihdoin rakkaan sähkärini takaisin! Se on kyllä melkein samanlainen kuin ennenkin. Että se tainnut saada kuin valohoitoa. Siis, kuten sanoin, en viitsi enepää jauhaa, kun sitä ei nyt ole tulossa. Tiedä häntä, mikä on tilanne huomenna aamulla.
Eläkee ihmisiksi! Varsinkin naiset. Heh heh hee!
Sairastelua ja törmäilyä
Kommentit pois päältä artikkelissa Sairastelua ja törmäilyä
Päivee vaan taas, kaunista mutta kylmää päivää. Toivoisin, että nämä olisi vapun ilmoja ja ehkä myös pääsiäisen.
Olempas joutunut pitämään suutani kiinni, tai paremminkin auki, nimittäin yskimisen takia. Olin tässä viikon verran kuumeessa ja p-taudissa yhtäaikaa molemmissa. Tikkamäellä tietenkin. Kaiken lisäksi turpailin sormeni oven väliin Metropolissa ja kävin jälleen Tikkamäen ensiavussa, tai mikä apu se nyt sitten onkaan. Oli muuten mukavaa, mutta ne pistelivät niin että tunsin olevani melkein narkomaani. Ja kun näytän käteni, niin poliisit varmaan luulevat että olenkin narkomaani, vaikken sitä ole muuten kuin nesteen puolesta. Meinaan sen a-kaupan tavaran. Kyllä sitä varmaan täytyy loppuviikolla nestettä hakea, ei tässä muuten varmaan selviä viikonlopun yli.
Tässä täytyy jo alkaa kohta suunnittelemaan kekkereitä, kun tulee se pirun yksi lisävuosi täyteen taas tuohon mittariin. Vaikka en minä sitä tunnusta, että niin vanha olen. En piru vieköön tunnusta! Perkele nääs.
Kuten huomaatte, kävin sen nuoremman avustajan kanssa kuvailemassa. Ja kyllä on kirveellä töitä. Ajatelkaa nyt hyvät ihmiset 300 miljoonaa, jota pannaan muutamaan hulluun siltaan, joita ei tarvitse ollenkaan, eihän niitä ole ennenkään tarvinnut. Sen sijaan tarvetta olisi rakentaa vammaisille ja vanhuksille vielä parempia asuntoja. Tämäkin asunto on sanonko mä mikä. Kun ovesta tulee, niin pöytä tulee heti vastaan ja tietokone meinaa lentää ikkunasta pellolle. No ei nyt sentään, pieni liioittelu sallittakoon. Mutta pieniä nämä kämpät ovat. Jos olisi vähän isompia, ei tulisi tällaisia naarmuja ym. kolhuja sen enempää tuoliin kuin seiniinkään. Pitäisi olla vähintään kaksi huonetta jokaisella ennenkuin täällä voisi kunnolla asua ja toimia.
No, miksei se toimi? Kyllä se hankalalta vaikuttaa välillä varsinkin silloin kun henkilökohtaiset avustajat eivät ole paikalla tai lähettyvilläkään. Joskus en ymmärrä mitä nuo talon avustajat tekevät kun heillä on aina kiire. Kuitenkin olen tavannut tai saanut heidät kiinni kahvilta, kun olen pahuuttani lähtenyt perään, kun olen niin pirullinen. Tietysti tarvitsevathan hekin taukoja, mutta kunkatselin yöhoitajia siellä sairaalassa, he tekivät neljään henkeen ison osaston työt. Vielä ottivat siinä sivussa verikokeita ym. aamuksi labralle. Ei lepralle, niinkuin eräs lääkäri heitti. Kun saivat minusta infulenssaviruksen kiinni, lääkäri sanoi minulle kun kysyin mikä minua vaivaa, ”no lepra!” Joka on kokonaan toinen asia. Ja nauroi paskaisen naurun päälle.
Pahus kun en saa kuvia tänne, kun sairaalassa ei saa ottaa kuvia. Olisi taas niin nättien tyttöjen kuvia. En kehtaa kertoa missä asussa ja minkä ikäisiä tytöt olivat, mutta nauttikaa ja eläkää ihmisiksi! Koittakaa välttää suu auki olevia ihmisiä.
Yskimistä ja strippausta Tikkamäellä
Kommentit pois päältä artikkelissa Yskimistä ja strippausta Tikkamäellä
Terve taas pitkän ajan jälkeen!
Pääsen aukomaan päätäni. Ei sen puoleen, kumpikin pää on kyllä auki. Tästä saankin taas sen aasinsillan, kun aasi olen itsekin. Tai mikälie otus.
Kävin nimittäin pari kertaa tuolla Tikkamäen 5 tähden hotellissa, joka ei suinkaan ole hotelli, vaan loppujenlopuksi aika kenkkumainen paikka, vaikkakin hyvä sellainen. Mutta kun itselläni on pakkoliikkeitä, niin eihän siitä mitään meinannut tulla. Erityisesti pissimisestä.
No, ensimmäisen kerran kävin paskataudin vuoksi, toisen kerran kävin sitten vähän pitemmällä lomalla, kun tuo keuhkoputkentulehdus iski yllättäen. Loppujen lopuksi mukavaa siellä kyllä oli. Kaikkine kommelluksineen, joita en kaikkia kerro.
Muun muassa koululaisten esityksistä, joista en enempää kerro, koska sitten siitä tulisi jo k-18 julkaisukielto. Tämä on muuten totta. Eikä unta, vaikka tuo Kaisa niin väittääkin. He nimittäin keräsivät koululle rahaa luokkaretkeä varten, jopa lääkärin luvalla. Hauskaahan se oli, kun tytöt olivat aika kauniita ja pojat taitavia, kuin mitkäkin. En viitsi sanoa mitä. Heh heh he.
Kyllä minäkin ihmettelin, mutta uskottava se oli, vaikka olin yhden päivän nukkunut. Ihan lääkehumalassa. Ja luulin vieläkin että olin siinä, kun näin mitä siellä tapahtui. Tapahtui siellä muutakin, mutta en viitsi enkä oikeastaan uskallakaan kertoa enempää.
Harmi vaan kun en saanut syödä juustokakkua ym. herkkuja. Kun olin syömäkiellossa. Siellä oli valtava määrä kakkuja, ja kai Suomen pisimpiä pizzoja, mitä koskaan on tehty. Sitä jaettiin ympäri kaupunkia ja jotkut ostivat sitä itselleenkin. Ja muun muassa osuuspankki osti koko kaakun itselleen, tai henkilökunnalleen.
No, pääsin sieltä eilen pois, siitä ”kidutuksesta” ja menimme nuoremman avustajani kanssa Rossoon syömään härkää. Kun oli niin pirun kova nälkä. Ja hyväähän se oli, kun samalla pääsin hipelöimään avustajan nättiä reittä, kun kiusasin häntä koko ajan. Nyt yritän selviytyä ja selvitä, että pääsen muitakin tyttöjä kiusaamaan.
Eipä tässä sitten tällä kertaa kummempia, muuta kuin onneksi olkoon se toinen Kaisa, joka otti sen maailmancupin voiton!
Eläkeepä ihmisiksi. Ja voi sitä muutkin stripata, vaikka kävelykadulla. Ei sitä kukaan huomaa kuitenkaan.
Rakennuskommelluksia Marjalassa ja ulkomailla (Kuopiossa)
Kommentit pois päältä artikkelissa Rakennuskommelluksia Marjalassa ja ulkomailla (Kuopiossa)
Hyvvee päevee tuas!
Eipä ole tullut soitettua pitkään aikaan suuta. Sen on huomannut blogin numeroista. En minä silti niiden numeroiden takia kirjoita, vaan ihan muista syistä. Esimerkiksi siksi että tekin saisitte nauraa hölmöilyilleni ja muidenkin hölmöilyille. Ja joskus siinä sivussa jonkun tiedonmurusen jaan teillekin.
Nyt ajattelin pohtia mikä on kun jälleen esteettömyydestä puhutaan liian vähän. Enimmäkseen juhlapuheissa ja kaikenlaisissa kissanristiäisissä. Vaikka siitä pitäisi puhua paljon enemmän ja sen eteen pitäisi tehdä enemmän. Yksi syy varmaan on se, että rakennuttajat ja rakentajat luulevat, että se on kallista hommaa. Näinhän ei välttämättä tarvitse olla, sillä esimerkiksi ovien leventäminen ja automaattiset aukaisujärjestelmät ovat hyvin helposti tehtävissä jo rakentaessa. Eikä sitten vasta kun talo on jo valmis ja huomataan, että ainiin, tämäkin jäi tekemättä. Ja kaikki pitää parin vuoden päästä tehdä alusta… Kuten eräissä taloissa on tehty. Joudutaan ensin purkamaan vanhat pois ja laittamaan uudet systeemit tilalle.
Muistelen tässä Marjalan asuntomessuja, jolloin en ollut vielä Joensuussa vaan muutin tänne samoihin aikoihin. Kävimme ryhmämme kanssa Marjalassa katsomassa. Silloinen johtava rakennusinsinööri, en muista nimeä, kertoi että katukäytävää tehdessä rakennusmiehet tekivät aluksi, aivan kuin olivat tehneet ennekin, katukäytävän ilman luiskia. Kun mainittu insinööri meni näyttämään heille piirrustuksia, niin rakennusmiehet sanoivat, että eihän niitä ennekään ole tehty noin. Että siinä jo huomasi asenteellisen esteellisyyden. Että näin ne rakennusmiehet väittivät insinöörille, vaikka kyllä siinä paperissa oli selvät piirrokset luiskista.
Samoin kun menimme nuorisotalolle, siellä oli oven aukaisu vastakkain ja isompi kynnys. En ole pitkään aikaan käynyt Marjalassa, joten en tiedä onko se korjattu. Mutta kyllä luvattiin korjata.
Ja sitten vielä Kuopion asuntomessuilla on montakin merkillisyyttä. Jalkakäytävä oli niin kapea, että siellä ei kunnolla päässyt ohittamaan. Ja eräs talo oli kyllä ulkoapäin hyvä, mutta kuinka ollakaan, mennessämme sisään, sinne piti mennä rappuja pitkin alas ennenkuin pääsi keskitilaan. Kuvitelkaapa millaista on mennä rollaattorilla rappuja alas, tai entäpä ylös? Onko siinä mitään järkeä? Tai pyörätuolilla?
Muihin taloihin ei päässyt edes sisään. Tätä kyllä rakentajatkin ihmettelivät. Ja kun kokonaisuuteen lisää vielä liikennejärjestelyt, niin tuli mieleen kirves ja mitä sillä voisi saada aikaan!
Päivä luonnossa ja opiskeluaikoja muistellen
Kommentit pois päältä artikkelissa Päivä luonnossa ja opiskeluaikoja muistellen
Päevee nyt ensten kuitenkin!
Palasin eilen opiskelujuurilleni näissä esteettömyysasioissa. Nimittäin kävimme Utransaaressa, josta aikanaan teimme kaupungille lausunnon. Silloin meitä oli 19 ihmistä, sisältäen opiskelijat ja vetäjät, saarella. Ensimmäiseksi totesimme parkkipaikan olevan pyörätuolille aivan mahdoton, rinne alas parkkipaikalle on aivan liian jyrkkä. Kaupunki ei edelleenkään ole tehnyt asialle mitään, vaikka johan siitä on jo melkein 12 vuotta aikaa. Onkohan mahtanut unohtua?
Saareen johtava tie oli ennen mahdottoman kupera, nyt sitä oli levennetty ja se oli huomattavasti parempi. Ovatkohan utralaiset käyneet parantelemassa sitä yhdessä luonnon kanssa.
Lähdimme saarelle vähän niinkuin extempore, kun ei keksitty mitään muutakaan kohdetta. Paikkahan olikin vallan loistava! Paitsi että minä hikoilin kuin vanha sika, sitähän minä kyllä olenkin näin meidän kesken. Vaikka en minä kyllä tykkää siitä sika sanasta. Siitä tulee niin joulu mieleen.
Luonto saarella on aivan mahtavan koskematon, lukuunottamatta nuotiokatoksia ja tilausmajaa. Ja tietääkseni siellä toimii myös kesäteatteri. Ihme, että joensuulaiset ja ennekaikkea rantakyläläiset eivät ole ottaneet sitä enemmän käyttöön. Kun vastapäätä on uimaranta, jossa oli kyllä vilinää. Harmitti vaan piru vieköön kun ei ollut kiikaria mukana. Olisi nähnyt vähän noita vähäpukeisempia naisia, meinaan tuota tuota vahingossa alasti. No se siitä ja sen kestävyydestä.
Vinkerin reitti kulkee aivan saaren vierestä, siinä salmessa uiskenteli Vinkeri aikamoista vauhtia kohti Joensuuta, lounasristeilyllä kun olivat. Me sinnä kokkailimme samalla omaa lounastamme nuotiopaikalla. Mahani murisi siinä vaiheessa jo enemmän kuin Vinkerin koneet.
Utralaisten pullasorsia. En tiedä kuinka niiden käy kun metsästysaika tulee, ovatko ne sitten enää pullasorsia, vai ovatko sorsapaisteja? Ovat kyllä niin kesyjä, että niitä saa vaikka haavilla kiinni. Ei tarvitse ampua. Jollei niille anna pullaa, niin kuuluu vaan, että KVAAK KVAAK.
Vanhan Utrassa toimineen sahan muistomerkki. Ei ollur jäänyt kuin kaljatölkki muistomerkin juurelle. jos olisi katsonut sinne pensaaseen, niin mitähän sieltä olisi sitten löytynyt. Heh heh!
Tässä sitä mennään sinne Utransaareen. Hienoja siltoja, joita pitkin oli hyvä kulkea.
En tiedä kuka tässä on istunut, mutta veikkaan että joku herra tai rouva , joka ei ole viitsinyt kävellä eteenpäin, eikä varmaan taaksekaan päin.
Tässä Vinkeri lipuu nuotiopaikan ohi. Eihän avustaja mitään huomannut kun minä huusin, että ota kuva! Ja Vinkerihän sieltä tulikin.
Sama paatti lähempää ja aika haipakkaa meni kuten huomaatte.
Nami nami nami! ja maiskis!
Tässä lähdetään maha täynnä makkaraa ja lihhoo, että jaksaa lihhoo.
Tähän kysymykseen ei paikkakuntalaiset saa vastata. Mistä on tämä maisema?
Toivottavasti kaupunki muistaa nyt korjata parkkipaikan tien, sillä olisi pirun mukava ajella sinne yksinkin. Myös tieuria voisi paikoin parannella. Ei kuitenkaan asvaltilla.
Ajatuksia ja vanhoja kuvia paria viikkoa ennen Parafestiä
Kommentit pois päältä artikkelissa Ajatuksia ja vanhoja kuvia paria viikkoa ennen Parafestiä
Terve kaikki lukijani!
Ja anteeksi tämä pitkä tauko, kun tuo vakiosihteeri ole ollut paikalla vaan oli Hämmeessä. Tuli tässä mieleen kun Parafest lähestyy uhkaavasti, koota pieni yhteenveto edellisten vuosien kirjoituksista, eli mitä esteettömyys on ja mitä se ei saa olla.
Ihan ensimmäinen artikkelini kategoriassa esteettömyyskuvat kertoi Joensuun kävelykadusta ja sen hyvistä myöhemmin huonoistakin puolista, sillä niitäkin löytyy. Mainittakoon tässä nyt esimerkiksi tällä kertaa ne kuuluisat terassit ja pyörät, joista löytyy kuviakin monen vuoden ajalta. Samaa olen toistellut iät ja ajat, eikä mitään ole tapahtunut, pyörät lojuvat edelleen missä sattuu.
Esteettömyyskierroksilla kaupungilla on ollut jotain hyötyä. Esimerkkinä Vinkerin luiska. Alkuperäinen laivan luiska oli pieni ja erittäin jyrkkä, sinne ei meinannut päästä millään tavalla. Kun olin hieman hullunrohkea, kävin juttelemassa laivan kapteenin ja omistajan kanssa asiasta ja hän rupesi miettimään liuskan parantamista ja kävi sattumalta joissain muissa asioissa autotallissaan ja huomasi siellä tämän nykyisen sillan alkupohjan. Sitten alkoi myös miehistö suunnittelemaan uutta luiskaa. Niin he saivat ensin tuommoisen kaiteettoman version ja minä olin ensimmäinen joka joutui sitä kokeilemaan. Hieman hirvitti! Silloinen avustajani laittoi silmät kiinni ajaessani luiskaa, varsinkin alasmenomatkalla. Mutta hyvähän siitä silloin tuli, kaiteet tulivat pikkuhiljaa ja nyt koko luiska kulkee laivan mukana, joka helpottaa kaikkiin satamiin pääsyä. Tästä suuri kiitos Vinkerin kapteenille!
Joissain paikoissa esteettömyyttä on kyllä ajateltu, mutta toteutus on sitten pielessä. Esimerkiksi kotipaikkakunnallani Orimattilassa on kyllä eräs luiska, mutta se on laitettu väärin päin oveen nähden. Eli kun luiskaa kiipeää ylös, niin lopulta ei pääsekään sisälle, koska ovi avautuu päin näköä ja estää kulkemisen. Joensuussa on myös eräs samanlainen mahdoton luiska, josta kuva alla. Kaikki varmaan ymmärtää jo kuvasta, että lusikasta on mahdotonta kulkea sähköpyörätuolin kanssa. Kyseessä on Joensuun Ellin talon luiska.
Ja siinä kaikkein tuorein esteettömyyskuva tältä kesältä. Ikuiset vastustajani mainostaulut. Puuttuu vain, että rykmentti polkupyöriä olisi seuraavaksi. Mutta näiden kanssa on pakko elää, kun kaupat eivät sitä huomaa, että ihmisten ja varsinkin vaikeiasti liikkuvien on hankala kulkea tässä viidakossa.
Esteettömyys ja esteellisyys ovat paljon muutakin kuin näitä konkreettisia luiskia, portaita, katukiveyksiä ynnä muuta. Se on myös ihmisten välistä kanssakäymistä. Esimerkkinä palvelutilanteet. Esimerkiksi kun menen johonkin vieraaseen kauppaan, jossa harvemmin käyn, niin siellä usein myyjä puhuu avustajalle, eikä itse asiakkaalle, eli minulle. Ellen heti ota kiinni sitä tilannetta, niin jään koko tilanteesta ulkopuoliseksi, vaikka olenhan sintään se asiakas!
Toinen vastaava tilanne on toisin päin, sattui muuten viimeksi eilen käydessäni katsomassa kenkiä. Siellä myyjät puhuivat minulle ja avustaja tulkkasi jos kerkisi. Tämä on erittäin tuttu kauppa ja olen seurannut heidän toimintaa aivan perustamisesta alkaen.
Tätä tesktiä voi jokainen pureskella sen 3 viikkoa, kunnes Parafest 2013 tulee. Kaupunki teki muuten tänä vuonna vammaisille yllätyksen tehdessään luiskan torilavalle. Ilmeisesti siinä ajateltiin tulevaa festaria.
Ennen festaria, tulen varmasti kuitenkin vielä soittamaan suutani.
Kesäkuvia ja kesämietteitä
Kommentit pois päältä artikkelissa Kesäkuvia ja kesämietteitä
Terve nyt taas! Katsellaampas Suomen kesää sanoin ja kuvin. Se on ainakin esteettömämpi, kaikinpuolin, kuin talvi. Naisetkin ovat kauniimpia ja vähäpukeisempia. Ja miksei nuo pojat ja äijänköriläätkin ole jonkun mielestä kauniimpia. En tiedä, en voi itseäni ainakaan arvostella. Tuo kauniimpi avustaja voi siihen jotain sanoa. (Avustaja: Hyvältä näyttää!)
Ilmathan ovat niinkuin ovat, mutta se on ainakin varmaa että sateen jälkeen tulee aina pouta. Se on vanha totuus – ja päin vastoin.
Ruvetaampa katselemaan niitä kuvia, jos löytyy jotakin hyviä vanhoja ja uusia.
——-
Same in english:
Hello again! Lets see how finnish summer looks like with words and pictures. At least it is much accessible, than winter. Women are also more pretty and less covered with clothes. Someone may also think that boys and men are more pretty too. I’m not the one to judge. My assistant can say something about that (She says: It’s looking good!).
Weather is what it is. One thing is real, after rain it comes sunshine. That’s the old truth.
Let’s see some pictures, if I can find some new and ole ones.
Ales, ulos ja lenkille!
Musiikkia a la tytöt. Ja makkaraa myös!
Tässä Nisse ähkii ja puhkii makkaroiden jälkeen.
Kotipihan kukkaloistoa.
Näinkin saattaa käydä. Tämä otimme keskikaupungilla. Suurin piirtein seuraavan kuvan ottamisen jälkeen alkoi tulla Suomen kesän tapaan vettä kuin aisaa, tai niinkuin Esterin kuuluisasta.
Tässä se kuva missä sade alkaa. Pari minuuttia ja olisimme kastuneet kokonaan. Tätä se on se Suomen kesä. Aurinko paistaa ja vettä sattaa – taitaa hmm hmm hmmm.
Hyvää päivänjatkoa kaikille! Good day to you all!
Reissujuttuja enemmän tai vähemmän selvinpäin
Kommentit pois päältä artikkelissa Reissujuttuja enemmän tai vähemmän selvinpäin
Sateista alkukevättä! Toivonmukaan ei käy niinkuin tuolla Pohjanmualla, että taloihin tulee vettä ynnä muuta lorinaa kevään mukana. Vähän sitä on luvattu tännekin, mutta täällä Keski-Suomen itäpuolella vedet menevät onneksi tuonne Imatran suuntaan. Onneksi olkoon vaan imatralaisille ja ennen kaikkea venäläisille! Siellä saavat juomavettä, vaikka me emme kyllä sitä paskavettä haluaisi, vaikka sitä voi kyllä tullakin. No, se siitä ja sen kestävyydestä.
Tuli tässä mieleeni se nuoruus ja hulluus. Nythän ei ole jäljellä enää kuin hulluus. Kun pääsin ensimmäisen kerran lentämään. Olin 8-10 vanha kun Finnairin edeltäjällä pääsin lentämään. Kone oli potkurikone, siipiä oli vähän leikattu, kun kyseessä oli matkustajakoneeksi muutettu entinen sotilaskone ”Dakota”, eli Douglas DC-3, joka oli kuuluisa muun muassa Atlantin valli murtuu -elokuvasta. Jollette ole sattuneet katsomaan mainittua pitkää elokuvaa, joka ei ole värillinen, niinkuin nythän on kaikki jollain tavalla värillistä. Kone oli Amerikan ylpeys vielä sodan jälkeenkin.
Minäpoikahan menin koneeseen ja isä oli kyllä varautunut pahoinvointitabletein, vaan minähän niitä en tarvinnut. Vaan karamelliä olin vailla. Matka ei olisi ollut kovin pitkä, vain Helsinki-Vantaan lentokentältä Turkuun. Kone ei kerinnyt kuin nousemaan ja alkoi heti laskemaan. Siinä oli minun ensimmäinen lento. Heh heh!
Toinen lento olikin sitten vähän pidempi ja hurjempi muutenkin. Lensimme nimittäin isän kanssa Interflugilla Berliiniin ja sieltä edelleen Erfurthiin. Sattui olemaan paikallinen Helsingin lennonvalvoja oli koneessa mukana ja jutteli koneen kapteenin kanssa. Ja siitähän tarina syntyikin kun tämä lennonvalvoja kysyi hyvällä saksankielellä kelpaisiko olut, ”eine bier”. Minä hetken aikaa änkytin, kyllä tiesin mikä bier on, mutta kielitaitoni ei ole vieläkään sen tasoinen, että pystyisin noin äkkipäätä ymmärtämään. Mutta ei siinä montaa sekuntia mennyt kun aina olen ollut janoinen. Vastasin erittäin huonolla engalnnilla, että en voi nyt juuri ottaa, sillä isäni tuttu on tullissa matkaselvityksessä ja että hänellä on minun pillini mukana. Kysyjä ei tietenkään ymmärtänyt mikä pilli on saksaksi vaan totesi, että katsotaan myöhemmin.
Isä istui koneessa minun viereeni ja kaveri kätteli isää ja nosti tarjoiluhenkilökunnalle kättään. Ja siitä se kolmen tunnin konjakin ryystäminen alkoi. Voitte kuvitella, missä kunnossa olimme saapuessamme Erfurthiin vaikka koitimme pitää huolen, ettemme tulisi känniin. Mainittakoon tässä yhteydessä mukana oli Tikkakoski Oy:n entinen johtaja, eläkkeellä oleva, joka tuli meidän pöytäämme kun hän ei saanut omalla istuimellaan mitään. Eikä saanut meidänkään seurana bisnesluokassa mitään. Siitäkin myöhemmin selvisi, että hän oli kuulemma joka reissulla (tämä on matkaoppaan kertomaa) rähissyt ja haukkunut koko lentokoneen (oli muuten Tupolev suihkuturbiinilla). Ja henkilökunta, vaikka he olivat varsin suloisia tyttöjä siellä tarjoilemassa (minäkin silloin jo ymmärsin tyttöjen päälle aika paljonm olin silloin jo melkein 25-vuotias), tämä eläkeläisjohtaja ei ollut mihinkään tyytyväinen.
Kun saavuimme Erfurthiin matkaopas oli vastassa, ei kuitenkaan sauna-asussa niinkuin blondi täällä Joensuun rautatieasemalla kun kaveri oli soittanut että muista olla vastassa, ja tunsimme hänet jo edelliseltä reissulta. Tyttö tuumasi, että onpas pojat ottaneet vähän miestä väkevämpään. Isä haki kärryjä matkatavaroille ja pikkuisen horjahteli kulkiessaan. No, mitä ihmeellisintä kun läksimme ajamaan Erfurtista Bad Brambachtiin, niin mitä korkeammalle ajoimme sitä selvemmäksi aloimme tulla. Mainittu eläkeläinen kävi siinä meidän juttusilla ja otti viinipullon mukaan ja mehän joimme hänen viininsä pois. Sen jälkeen emme olleet puheväleissä, sillä hän suuttui niin suunnattomasti, että ei tullut 3 viikon aikana puhumaan meille mitään.
No tässä vähän makupaloja erilaisista matkoista. Kerron myöhemmin paluustamme Bad Brambachtista. Muuten tästä tulee romaani. Eläkeehän ihmisiksi!
Kuraa ennen ja nyt
Kommentit pois päältä artikkelissa Kuraa ennen ja nyt
Moikka! Kaikki lukijat, jotka kurassa rämpivät, kuten minäkin. Ajan kaikkien kuralätäköiden läpi kun on pakko. No onhan se lapsille ihan mukavaa ja kyllä sitä minäkin ennen tein, jalalla kaivoin ojia niin että vuokraemännät soitti ja äiti oli vielä vihaisempi kun olin aina korvia myöten kurassa, kengistä alkaen.
Nyt siitä on tullut jo ongelma, nimittäin kun kura kuivuu tuohon tiehen, se aiheuttaa pölyä joka menee meidän nenäämme, kuten minullakin, kun minulla on tuo kolmio vieläpä niin iso. Sinne menee kaikki muut pölyt paitsi naisen pöly, jota sinne olisi pitänyt mennäkin. Ja kulkeminen on vielä vaikeampaa kun kärry tärisee kuran ja hiekan päällä. Niimpä tässä taas tulikin mieleeni, että eikö tielaitos voisi ajaa jalkakäytävät ensin karhulla, ei kuitenkaan verokarhulla vaan ihan tiekarhulla auki ja perässä tulisi harja-auto, joka vetäisi sitten vähän luntakin pois. Tämä nopeuttaisi katujen kuivamista, eikä aiheuttaisi kauheita aivastus- ja muita oireita.
No apteekkihan ei siitä tykkäisi, kun allergialääkkeet ovat suhteellisen kalliita ja he menettäisivät tuloja. Mutta meille allergikoille olisi suuri helpotus kun ei tarvitsisi aina olla nenäliina kädessä. Kun minullakaan se nenäliina ei pysy kädessä enempää kuin monella muullakaan vammaisella. Sitten kun sitä vielä pitää kaivella sieltä taskunpohjalta.
Siitä juontuikin mieleeni japanilainen vitsi. He nimittäin ihmettelevät miksi länsimaidet ihmiset ovat niin tarkkoja, että säästävät nenästä tulleen tavaran, eikä heitä sitä pois. Niimpä niin, mitäs tähän sanotte?
Laitetaan tähän vielä kurainen kuva.
Tässä lähinurkkieni kuramaisemaa.
Esteettömyysblogi 