Esteettömyysblogi
Maakunta matkailua Joensuussa puolelta toiselle!
1 kommentti
Päevvee ja erityisesti sateista päevvee!
On ollut pirun pitkä tauko, tämän blogin tai lokin, jokainen sanokoon miten haluaa mutta minelle tämä on blogi, kirjoittamisessa. Kirjoittelen yleensä silloin kun kerkeän, noin kerran viikkoon, mutta nyt täytyy todeta että ei ole kerinnyt, koska nämä viikot on mennyt vähän hui hai. Elikkä on ollut kaikenlaista menoa. mutta harvemmin kyllä sitä tuloa. Olen tässä nyt vähän harrastellut mm. maakuntamatkailua, matkailukohteina on ollut erilaiset sairaalat, Tuupovaaralta Siilaisiin. Onhan siinä maakuntaa kerrakseen. Vai onko?
Kaikki alkoi kun perseeni aukesi sanan mukaisesti jälleenkerran. Mutta ei kuitenkaan siinä mielessä kuten yleensä ajatellaan, vaan ihan että ihan verta tuli kun iho oli niin rikki. Perseessäni oli noin viisisenttiä syvähaava, kun olin istunut liian paljon samalla kankulla, eikä edes ollut tyttöjä sillä toisella kankulla tasottamassa 😀 Vaikka tosissaan, tämä tilanne ei silloin kyllä naurattanut varsinkaan siinä loppuvaiheessa. Kuvitelkaapa itse!
Minut lähetettiin Tuupovaaraan, ns. sinne jumalan selän taakse alkuhoitoon, kun muualla ei ollut paikkoja, olikahan muillakin perse auki? Uskoisin näin kirjaimellisesti tai vähintäänkin niin sanotusti. Mutta siis vakavissaan. Tuupovaarassa olikin erittäin mukavaa, vaikka V:tuilen aina yhdelle kaverille hänen kotipaikastaan jumalan selän takana, mutta olihan se paikka kiva ja varsinkin tytöt. Huumori auttoi jaksamaan sitä lepäilyä siellä, kiitos siis niille huumoritytöille.
Sitten siirryinkin privaatti kyydilläni Siilaisille. Josta voisi sanoa, että voihan p….rle. Samoin siitä keittäjästä, jonka pravuuri ruoka taisi olla perunamuusi, ainakin keittiön, eikä pidä unohtaa sitä porkkanaa ja kaikkia muita vihanneksia joita niin rakastan, varsinkin muusattuna. Kun tulin eilen illalla kotiin, oli tuo kultainen sihteerikköni laittanut ruokaa valmiiksi, josta aamulla totesin että muusirumba jatkuu. Sen kunniaksi nyt sitten väsäsimme kunnon pihvit ja lankkuperunat, ilman sitä muusia! Mutta totta puhuen, hoitotyö siellä oli hyvää! Vaikka sairaalan lääkäri totesikin minua kehitysvammaiseksi, samaa voisin kyllä todeta hänestä, joka ei tiedä cp- vammasta yhtään mitään. Vaikkakin totta puhuen, etten liiottele kaikkea, arkkiatri Arvo Ylppö on sanonut että kaikki cp-vammaiset ovat joillain tavoin kehitysvammaisia, joten taidanpa siis olla minäkin. Mutta kun en suostu olemaan, en vaikka maksettaisiin! Kovapäinen kun olen.
Kun olin siellä vähän aikaa istumassa ja katselin niitä vanhuksia ja kuinka heitä kohdeltiin, tuli ihan tippa linssiin. Vai olikohan tuo jotain muuta vettä. Esimerkiksi se miten näin kuinka erästä ulkomaalaistaustaista mummoa kohdeltiin tai miten hänelle puhuttiin, nosti karvani pystyyn ja teki mieleni sanoa pari valittua sanaa avustajalle. mutta muistin sitten oman talomme ja kireän tilanteen täällä ja päätin pitää turpani kiinni. Se jäi kyllä vähän harmittamaan. Parasta oli eilen illalla, kun avustaja tuli näyttämään lähetekirjettä. Jonka oli saanut mukaan sairaalasta. Heti ensimmäisenä oli suunnaton virhe, jolla nauroimme koko illan ja on se ollut tämänkin päivän vitsi. Lääkäri oli kirjoittanut, että sairaalassa on ollut potilaana kehitysvammainen mies. Kyllä minulla munat on, mutta en suostu olemaan kehitysvammainen.
Ei ole muuten muusia. Aamupäivän kohokohtana, RUOKA!
´Kiitos sairaaloille hyvästä ja välillä vähemmän hyvästä hoidosta! En ole koskaan nauttinut palvelutaloon tulosta yhtä paljon kuin eilen. Ja tämän aamun huippu kohta kun näin rakkaan avustajani ja sihteerikköni ja valonsäteeni ja pääsin ulos! Välttäkäähän perseitänne piikeiltä ja eläkeehän oiken ihmisiksi, muuten se perse repeää ja sen muuten tuntee!
ja jälkkäri PULLA!
Sairastelua ja törmäilyä
Kommentit pois päältä artikkelissa Sairastelua ja törmäilyä
Päivee vaan taas, kaunista mutta kylmää päivää. Toivoisin, että nämä olisi vapun ilmoja ja ehkä myös pääsiäisen.
Olempas joutunut pitämään suutani kiinni, tai paremminkin auki, nimittäin yskimisen takia. Olin tässä viikon verran kuumeessa ja p-taudissa yhtäaikaa molemmissa. Tikkamäellä tietenkin. Kaiken lisäksi turpailin sormeni oven väliin Metropolissa ja kävin jälleen Tikkamäen ensiavussa, tai mikä apu se nyt sitten onkaan. Oli muuten mukavaa, mutta ne pistelivät niin että tunsin olevani melkein narkomaani. Ja kun näytän käteni, niin poliisit varmaan luulevat että olenkin narkomaani, vaikken sitä ole muuten kuin nesteen puolesta. Meinaan sen a-kaupan tavaran. Kyllä sitä varmaan täytyy loppuviikolla nestettä hakea, ei tässä muuten varmaan selviä viikonlopun yli.
Tässä täytyy jo alkaa kohta suunnittelemaan kekkereitä, kun tulee se pirun yksi lisävuosi täyteen taas tuohon mittariin. Vaikka en minä sitä tunnusta, että niin vanha olen. En piru vieköön tunnusta! Perkele nääs.
Kuten huomaatte, kävin sen nuoremman avustajan kanssa kuvailemassa. Ja kyllä on kirveellä töitä. Ajatelkaa nyt hyvät ihmiset 300 miljoonaa, jota pannaan muutamaan hulluun siltaan, joita ei tarvitse ollenkaan, eihän niitä ole ennenkään tarvinnut. Sen sijaan tarvetta olisi rakentaa vammaisille ja vanhuksille vielä parempia asuntoja. Tämäkin asunto on sanonko mä mikä. Kun ovesta tulee, niin pöytä tulee heti vastaan ja tietokone meinaa lentää ikkunasta pellolle. No ei nyt sentään, pieni liioittelu sallittakoon. Mutta pieniä nämä kämpät ovat. Jos olisi vähän isompia, ei tulisi tällaisia naarmuja ym. kolhuja sen enempää tuoliin kuin seiniinkään. Pitäisi olla vähintään kaksi huonetta jokaisella ennenkuin täällä voisi kunnolla asua ja toimia.
No, miksei se toimi? Kyllä se hankalalta vaikuttaa välillä varsinkin silloin kun henkilökohtaiset avustajat eivät ole paikalla tai lähettyvilläkään. Joskus en ymmärrä mitä nuo talon avustajat tekevät kun heillä on aina kiire. Kuitenkin olen tavannut tai saanut heidät kiinni kahvilta, kun olen pahuuttani lähtenyt perään, kun olen niin pirullinen. Tietysti tarvitsevathan hekin taukoja, mutta kunkatselin yöhoitajia siellä sairaalassa, he tekivät neljään henkeen ison osaston työt. Vielä ottivat siinä sivussa verikokeita ym. aamuksi labralle. Ei lepralle, niinkuin eräs lääkäri heitti. Kun saivat minusta infulenssaviruksen kiinni, lääkäri sanoi minulle kun kysyin mikä minua vaivaa, ”no lepra!” Joka on kokonaan toinen asia. Ja nauroi paskaisen naurun päälle.
Pahus kun en saa kuvia tänne, kun sairaalassa ei saa ottaa kuvia. Olisi taas niin nättien tyttöjen kuvia. En kehtaa kertoa missä asussa ja minkä ikäisiä tytöt olivat, mutta nauttikaa ja eläkää ihmisiksi! Koittakaa välttää suu auki olevia ihmisiä.
Polkemalla kuntoutumaan
Kommentit pois päältä artikkelissa Polkemalla kuntoutumaan
Päevee! En taaskaan malta olla pitämättä suutani kiinni. Kun tulin jumpasta, siellä oli puhelinrumba ajanvarauksen suhteen. Joensuussa ei ole tällä hetkellä kuin yksi vammaisallas, eli terapia-allas ja se on Honkalammella, kaiken lisäksi sekään ei ole edes Joensuussa, vaan Liperissä.
Mainittakoon, että Joensuun alueella on useita fys.laitoksia, joiden asiakkaat usein, muun ohjauksen ohella, tarvitsevat myös allasjumppaa. Kuten minäkin. Mutta sitä kun ei saa täytyy tyytyä muihin keinoihin tämän niin sanonut outokummun pienentämiseksi, vaikka olen kyllä huomannut, että mitä enemmän se pienenee niin sitä painavammaksi jätkä tulee. Ja siihen on yksi syy, läskihän on kevyempää kuin kiinteä lihas. Joten sehän on osittain siinä. Ja kun ruoka on hyvvee ja maittaa, kuten juomakin heh heh, jne…
Nyt teenkin kaupungille kysymyksen. Minkä takia mm. sairaanhoito-oppilaitoksen uima-allas tehtiin auditorioksi vaikka täällä on auditorioita jo vaikka kuinka paljon, mutta uima-allasta ei ole? Eikö olisi ollut järkevämpää tehdä mainittuun altaaseen loivempi luiska sinne menon helpottamiseksi. Tästä olisi ollut kouluillekin hyötyä, joiden talous on arvatenkin kuralla kuten Joensuun kaupungin talous on myös ollut ja jatkuvasti. Niin kuin yleensä kaikkien kaupunkien.
En tiedä msitä johtuu sitten se kuralla olo, vaikka Suomessa ON rahaa, niin se raha säästetään siitä kohtaa mistä aita on matalin, eli vanhuksilta ja vammaisilta, jälleen kerran. Kuten esim. Vetrean allas, joka oli kieltämättä hieman vanhanaikainen. Sitäkin olisi kyllä voinut uusia.
Itse olen polkenut, en suinkaan sitä mitä ajattelette (!), vaan ihan rehellisesti MotoMediä. Ja sitä olen kyllä sanonut, että omasta mielestäni outokumpu on vähän pienentynyt, kun taas peppu on tullut entistä painavammaksi juuri tämän lihas vrt. läski -asian vuoksi. Suosittelen tätä muillekin kuntoutujille! Sinähän ei tarvitse muuta kuin istua penkillä tai tuolilla tai tarakassa, sillä laitteitahan on montaa mallia. Kädet ja jalat tekevät sitten työn ja konekin tekee sen tarvittaessa. Kone muuten tekee saman myös kovan jännityksen kohdalla, mutta tästä jumpparit ei oikein tykkää, kun siinä pääsee laiskottelemaan.
Siis terveisiä kaupungille, että kaupunki järjestäisi muunkin uintimahdollisuuden kuin avannon. Esimerkiksi joitakin tunteja aamulla tai keskipäivällä tuolla Vesikossa, jolloin se olisi varattu vain vammaisille ja kuntoutujille. Tämä auttaisi huomattavasti. Ja vesi olisi 30-asteista. Mainittu Vesikko on muuten hyvä, mutta kun sinne menee sekaan, niin ei pääse pyörätuolilla eteenpäin kuin muiden varpaiden yli. Ja lisäksi se herättää melkoista huomiota vaikka onkin vain suihkutuoli. Pankaa uuden vuoden myötä asia liikenteeseen.
Tämä ei suinkaan ole mainos, vaikka siltä se tuntuu, sillä moni ei uskoisi tätä juttua
Kommentit pois päältä artikkelissa Tämä ei suinkaan ole mainos, vaikka siltä se tuntuu, sillä moni ei uskoisi tätä juttua
Päivee ja hyvvee joulunjatkoa!
Olen taas palannut, että varokaa suunsoittoa hyvät lukijat. Tällä kertaa vain kerron mistä tulen ja minne läksin. Meinaan minkälainen paikka on mistä läksin pois, kun oli pakko. Aloitetaan, kuten vanha tapa on, että kello 7.00 tiistaiaamuna turautti Kimmo autonsa käyntiin, vaikka ei takamoottoria ollutkaan. Taisin olla itse joka turautti, eli Kimmo siis laittoi vain auton ja suuntasi keulan kohti Lahtea, Varkauden ja Mikkelin kautta, kuten varmaan jokainen tietää.
Paikka mihin menin on tunnettu kuntoutuskeskuksena, joka kulkee nimellä Invalidiliiton Lahden kuntoutuskeskus ja sopeutumisvalmennuskurssi. Paikka on perustettu ja rakennettu 80-luvun loppupuolella, mutta on erittäin esteetön. Juuri jouluksi oli valmistunut toinen uusi hissi, johon ei tarvitse itse mennä puhumaan, vaan hissi puhui meidän puolesta, että minnekkä mennään. Ja peräti kahdella kielellä! Paikan sisällä on mm. uimahalli, jollaista ei Joensuussa ole tällä hetkellä vammaisille ollenkaan, harmi. Siellä on kaikki mahdolliset kuntovälineet, kuten esimerkiksi Motomed, jota tietenkin kävin polkemassa! Eihän siellä muuta voinutkaan polkea, jokainen kai arvaa mitä tarkoitan, jos vain muistaa mitä Kusti polki. Tästä käy ilmi ne puitteet missä olin ja kuvat kertokoon puolestaan lisää.
Kuten sanoin, läksimme 7.00 aikaan kun mokoma piti olla jo puolen päivän aikaan perillä. Vastaanotto oli tyypilliseen tapaan ystävällinen. Minä joka olin jo aikaisemminkin ollut, tunsin jo kaikki talon tavat, joten siinä ei turhia aikaavieviä hommia ollutkaan. Ruokailun jälkeen klo 13.00 aloitimme toisiimme tutustumisen, meitähän oli tällä ihmissuhdekurssilla 9 kurssilaista, jopa ulkomaita myöten, mm. nuori mies itäisestä naapuristamme. Jäi mietityttämään kun hän oli jalkavammainen, että olikohan hän esimerkiksi Afganistanissa vammautunut, vai muuten vaan. En kehdannut kuitenkaan kysyä.
Kurssi sisälsi kaikkien sen kurssin ihmisten ongelmien pohtimista, joten en sovittujen sääntöjen mukaan puutu niihin ollenkaan. Kun sovittiin, että niistä ei puhuta ulkopuolisille.
No sitten se joulu. Sellaista joulua ei ole varmaan missään muuta kuin viiden tähden hotelleissa, suurinpiirtein. Joku voi olla eri mieltä, mutta valitettavasti ei enää pääse katsomaan sitä. Meidän hyvä ystävämme KELA on kilpailuttanut nämä joulupaikat niin, että tämä kuntoutuskeskus jäi pois taloudellisten tekijöiden vuoksi. Ihmettelen vaan minkä vuoksi. Kyllä rahaa kotonakin menee, ruokaan ja muuhun, eikä hoitokaan mikään ilmainen ole. Eikä meillä ole varaa esimerkiksi viiteen kalaan ja kymmeneen eri salaattiin, noin karrikoidusti sanottuna. Kaikki suomalaiset muut jouluherkut, kuten kinkku ja kalkkuna kuuluvat tähän pöytään. Ja jälkiruuat, jotka olivat kerrassaan loistavia. Siispä ihmettelen jälleen kerran, että kehtasivat lopettaa tämän kustantamisen. Sitten siellä oli sellaisia henkilöitä, jotka ensialkuun söivät kuin hevoset ja ottivat vielä toisenkin kierroksen ja meikäläiselle teki yksikin kierros tiukkaa, vaikka olin aiemmin tehnyt kaksikin kierrosta. Muistelimme erään hoitajan kanssa kuinka hankalaa minulla oli silloin kerran. Siitä tapauksesta olen tänne blogiinkin aiemmin kirjoittanut.
Tämä KELA:n juttu hämmästyttää vielä lisäksi sen takia, kun kuntoutuslaitos muutetaan samalla yksityiseksi. Vaikka pienenä vinkkinä, voisi sanoa, että siellä on sisäpiirintietoa jota en tähän blogiin vielä kirjoita, sillä muuten tästä tulee romaani, niinkuin koko blogista saisi jo monta romaania eri aiheista, joten lopetan tämän ja jatkan sitten myöhemmin jos aihetta on ja kirjoitan teille lisää hyvät lukijat.
Näihin kuviin ja tunnelmiin ja teidän näläntunteisiin kun katsotte näitä kuvia:
Ja nyt kiitän lukijoitani ja toivotan heille oikein hyvää Uutta Vuotta!
Esteettömyysblogi 
