Esteettömyysblogi
Märkiä ja vähemmän märkiä esteitä!
1 kommentti
Kuten edellisessä jutussani lupasin, nyt olisi vuorossa se märkä juttu.
Tapauksen taustalle voin sanoa, että talomme sisäpuhelin ei ole enää aikoihin toiminut kunnolla. Joudun aina huutamaan apua jos hätä tulee, koska en saa huoneestani hälytystä annettua. Noh, kävi tässä päivänä muutamana tälläinen hoitrajien kiinni saamisen vaikeus. Itselleni tämä on erityisen vaikeaa, kun en tämän pyörätuoli jutun takia pääse itse edes liikkumaan. Mutta kyllähän minulla ääntä riittää, vaikka toisille jakaa mutta eipä se silloin auttanut. Aiemman huutelun aloitin jo klo 16.00 ja lopetin huuteluni kusilammikkoon päätyessäni noin kello puoli kymmenen aikaan illallla. Silloin oli jo minun housunikin jo vaihdettu. Ihmettelen vain sitä, miksi talon puhelimet eivät ole moniin kuukausiin toimineet ja miksi niitä ei laiteta kuntoon? Taloyhtiöllä ei ole varaa kommenttinsa mukaan. Meilläkään ei ole varaa kusta housuumme päivästä toiseen, ei varmasti mielytä ketään, ei edes niitä päättäjiä, jotka pihtaavat rahojamme. Talomme johtaja vs johtaja, talomme johtaja meidän puolellamme. Olisi mielestäni jo korkea aika saada asiaan jotain ratkaisua, ei tämä voi näin jatkua. Se on vastaan kehitystä ja liittomme rahapula ei ole niin suuri, että tätä asiaa ei pystyisi korjaamaan, jos vain sitä tahtoa riittäisi. No se siitä märästä tarinasta. Ei se kovin hauskaa ole, kokeilkaapa itse! ja varatkaa ämpäri viereen.
Uusi päivä ja uudet kujeet! Kävimme sihteerikön kanssa taas lounaalla, piristämässä kevät päivää. Kaikien tuntemalla Jokiasemalla, kaikkien kaveri karavaanien keskuudessa. Jokiasema on toiminut jo jonkin aikaa jo, mutta ennen se toimi melkeinpä vain ulkotiloissa. Nyt saavuimme laajennettuun ja remontoituun uuteen Jokiasemaan, oikein taksi kyydillä! Kun emme viitsineet palelluttaa itseämme, alkuperäisen suunnitelman Utransaarien tuulessa. No iloksi saimme huomata että jo lukuisat pyynnöt olivat tuottaneet hieman tulosta ja rampit olivat ovien pieliin ilmestyneet. Pientä hienosäätöä olisi vielä tehtävä, sen näette alla olevista kuvista. Vielä on siis parantamisen varaa, mutta hyvään esteettömään suuntaan ollaan menossa. Ja toivottavasti se parannus syntyy tässä kevään aikana, että pääsemme nauttimaan myös Jokiaseman juomasta sekä mahtavasta ruuasta. Palvelu oli kyllä hyvää ja huonompaakin ruokaa on tullut syötyä, en vain muista missä. hehehe. Mutta Nisse suosittelee ruokailemaan Jokiasemalla! Ei ainakaan rahat heti lopu! jos ei sitten koko illaksi jää sinne nautiskelemaan märkiä aineita.
Tässä tämä pakollinen naamakuva!
Oli valtava kapteeninleipä tämän laivan omistajalle! Onkohan kellään kapteenilla niin suurta suuta että menisi kerralla? en usko!
Palan painikkeeksi olis mennyt vaikka kaksi näitä!
Sihteerikkö lähti tällä kertaa hieman tavallista pienemmällä annoksella mukaan 😀
Kuten näette vielä on hienosäätöä rampeissa
rampit olisi helpompi laittaa kulkemaan suoraa ovelta niin ei tule tiukkoja käännöksiä.
Ps. niistä märistä jutuista puheen ollen, sihteerikkö päätti uittaa puhelimensa tiskialtaassa. 😀
Toivon että kaupunki ja mahdollinen paikanomistaja tekisivät yhteistyötä että näistäkin pikkuiloista voisivat kaikki nauttia!
Mutaseikkailu hautakynttilöitä viedessä
Kommentit pois päältä artikkelissa Mutaseikkailu hautakynttilöitä viedessä
Oli pilkkopimeä ja myrskyinen ilta, kun lähdimme seikkailulle, josta kehkeytyikin aikamoinen ,mutaseikkailu.
Suuntasimme käsikäyttöisen mutaläjän päähautausmaalle, ilman valoja, kun meillä ei ollut niitä. Huomioikaa, että pyörän koko on aikasta kapea ja etupyörät ovat minikokoa.
Pääsimme päähautausmaan kohdalle ja siinä ei vielä ongelmia ollutkaan. Ongelmat alkoivat siitä,kun avasimme hautausmaan portit. Ensimmäinen ongelma oli suuri vesilammikko, joka oli suuri kuin järvi. Ihmeteltiin siinä miten tuosta voi päästä yli, varsinkin kun takanakin oli vain pelkkää mutaa. Siitä tuli kyllä mieleen mutakakku, negatiivisessa mielessä. No me hullut suomalaiset lähdimme vain menemään siitä yli. Ensin käännyimme vasemmalle vaikka oikea reitti olisi vienyt oikealle ja onnistuimme kuluttamaan etsimisessä tunnin. Kiersimme meilkein jo muhamettilaistenkin hautojen lähellä. Melki koko hautausmaa koluttiin. vasta mudasta poistuessamme huomasimme oikean muistomerkin.
kaiken kukkuraksi vettä tuli kun esterin siitä niin, kai tiedätte mistä aukosta. Tähän väliin voisinkin kommentoida hautausmaata, olen nähnyt parempiakin vaikka en olekaan kuollut, niin on tullut monissa vierailtua. Siellä oli ainakin yksi suuri vika. Siellä voisi olla esimerkiksi arkipäivisin parempi valaistus, jotta näkisi kulkea ja etsiä mummujen ja vaarien nimiä ja siitä sitten johdatella suurinpiirtein oikeaan paikkaan. Melkein törmäsimme oikeaan paikkaan eli muualle haudattujen muistomerkille, kun pyöräni jäi kiinni siihen mutavelliin joka oli jalkojemme alla kuin puuroa. Emme kuitenkaan alkaneet syömään vaikka nälkäkin alkoi jo olla. Laitoimme kynttilät ja luultavasti ne siellä vieläkin palaa, se olisi nimittäin kohtalon ivaa,jos ne olisi sammuneet nyt jo. Niin märkä en ole ollut vuosikymmeniin, kun vihdoin pääsimme talolle. Sihteerikkökin notkui vettä ja hankasi päästäni jotain epämääräistä mutaa. Joka ei tietääkseni ainakaan sitä itseään ollut, en minä niin täynnä sitä ole. Sihteerikkökin istui ja nauroi ainakin viisi minuuttia koko episodille ja nauraa nytkin. No eipä tällä kertaa nyt muuta. Menkää itsekkin muistamaan vainajia, mutta varautukaa säähän!
Päähautausmaalle pääsee kuivemminkin ja helpommin, kun laitetaan seurakunnan traktorit töihin. Kiittäen pyörätuolivammainen.
Tags: Esteettömyys, Joensuu, my life, our life, terveisiä seurakunnalle
Valkoisia lakkeja ja punaisia silmiä viime lauantai-iltana
Kommentit pois päältä artikkelissa Valkoisia lakkeja ja punaisia silmiä viime lauantai-iltana
Kevät on päässyt jo Joensuuhunkin. Tässä muutamia uusia ja vanhoja otoksia, joista voitte muistella onko mikään muuttunut.
No, ainakin koulut ovat loppuneet taas toistaiseksi ja ylioppilaat ovat saaneet lakkinsa ja kääntäneet koulutakkinsa. Mutta kuitenkin epäilen koko systeemiä. Sillä tuntuu vähän omituiselle, että ylioppilaat ei ole nykyään enää yhtään mitään. Korostan sanaa MITÄÄN. Silloin kun minä olin nuori, ylioppilaita puhuteltiin maistereiksi, vaikka en minä kyllä ole koskaan puhutellut. Mutta nyt ylioppilaita ei puhutella mitenkään, vaan ihan nimellä. Lönnrothia puhuteltiin maisteriksi, kun hän kävi kiertämässä tätä Pohjois-Karjalan ja Savon seutua runojen perässä ja luultavasti myös pontikkaa juomassa – tiedä häntä.
Mummotkin ottivat hatun päästään kun tuollainen suuri herra valkoinen lakki päässään tuliheitä vastaan. Ja saihan hän yliopistovirankin.
Nykyään järjestelmä on kokonaan niinsanotusti päälaellaan, kun Suomen poliitikot yrittävät kaikin tavoin kiertää että Suomessa on liian paljon työttömiä muuhun Eurooppaan nähden. Vaikka se kuitenkin on toisinpäin. Meillä on esimerkiksi Ruotsiin verrattuna suunnattomasti enemmän työttömiä. Tämä on sitä maaotteluhenkeä vai kuin herra työministeri?
Eikö olisi aika tehdä niin, että koululaiset pysyisivät hieman pidempään koulussa ja muodostettaisiin eräänlainen kodin tyyppinen laitos, jossa vielä 18-vuotiaskin voisi käydä koulua ja urheilla. Vähän niinkuin amerikkalainen college-järjestelmä. Kun tässä muutenkin ollaan jo amerikkalaistumassa. Tällöin jo koulunsa lopettaneet pääsisivät hakemaan yliopistoihin uudelleen. Elleivät olisi päässeet jo. Ja uudet ylioppilaat voisivat jatkaa vuoden-kaksi lukujaan ja saada näin paremmat todistukset joilla hakea seuraavina vuosina yliopistoihin. Uskoisin, että tällä tavalla saisimme ainakin nuorisotyöttömyyden vähenemään.
Tämä vanhempi sihteerini väittää, että systeemin huono opuoli olisi yhä aikaisemmin kotinsa jättävät nuoret. Mutta minä en siihen usko, sillä joskushan heidän kuitenkin täytyy lähteä. Ja pitää sen mamman kuitenkin rahaa lähettää, viinaan niinkuin olen tuolla kadulla nähnyt. Kun ovat hakemassa pankkiautomaatilta rahaa omalla tai jonkun muun kortilla. Ja menevät sitten erääseen nimeltämainitsemattomaan liikkeeseen. Tämähän koskee ”vain” 18-vuotiaita. Mutta parempi olisi, että olisivat collegeissa kuin kadulla.
En nyt enempää viitsi höpöttää, sillä jumpparini tulee pikapuoliin. Ja on sitten muitakin hommia. Mutta yhden kuvan vielä laitan, josta tulen kirjoittamaan sitten myöhemmin. Siitä saatte olla varmoja.
Onkohan tämä oikein? Näitä on kyllä muissakin liikkeissä.
Syntymäpäiviä ja muuta hölmöilyä
Kommentit pois päältä artikkelissa Syntymäpäiviä ja muuta hölmöilyä
Hyvvee päevee!
Olen suu auki taas kun olen pitänyt suutani vähän aikaa kiinni. Vaikka enhän minä sitä kiinni malta pitää. Ja kun on tullut muutenkin hölmöiltyä. Ja vielä vanhennuttuakin taas vuodella – piru vieköön.
Se vanheneminen ei ole onneksi minun syyni, vaan vanhempieni jotka tekivät minut vähän liian aikaisin. Vai onko niin päin, että minä tulin liian aikaisin? Ja tosiasiassa tulinkin. Ja osittain sen takia istun nyt pyörätuolissa. Mutta haitanneko tuo mittään? Tuleehan hölmöiltyä vielä enemmän.
Muun muassa viime viikon torstaina ajoin vakituista oikotietäni Anttilaan ja takaisin. Ja takaisintullessa katselin nuorempaa avustajaani, kunnes rysähti. Ajoin täysillä päin tiiliseinän kulmaa. Avustajani kiljaisi ”Herranjumala!” vaan eipä vaan Herra Jumala auttanut, vaan piti soittaa Kimmolle ja Jannehan sitten väliaikaisesti laittoi tuolin kuntoon. Myöhästyneellä kyydillä tosin.
Tosiaan ajoimme tänne kämpälle ja korjasimme vielä hieman tuolia ja se meni viikonlopun yli niillä korjauksilla.
Mutta palataampa niihin syntymäpäiviin. Menimme tuohon naapurihotelliin, eli Aadaan, joka on neljän kadunkulman päässä (ei seinänkulman) ja tilasimme komeasti pihvit. Ja otimme samppkaljaa aluksi. Ja sitten lonkeroa. Ja muussia ja vihanneksia, joista vihannekset jäi minulta syömättä, ihan periaatteesta. Pihvi kyllä oli makoisa ja söin sen ihan perusteellisesti soosia myöten. Lisäksi luultavasti satuimme jonkun rakennusliikkeen harjakaisiin kun sinne ilmestyi työpukuisia miehiä (eikä yhtään naisia, valitettavasti) ja hanuristi. Kaikkia muita ristiä siellä olikin, niinkuin minäkin
Ja juhlan kruununa oli ainakin Kajlla ja minulla Irish Coffee. Totesimme sen hieman liian voimakkaaksi, ei viskin suhteen, vaan kahvi oli liian vahvaa. Mutta emme viitsineet keittiömestarille huomauttaa koska se oli joka tapauksessa hyvää. Ja Lisbeth joka joutui ajamaan puoleenväliin, katseli vesi kielellä samoin kuin avustajani, joka ei periaatteesta ottanut kun oli töissä. Niinkuin se olisi vaikuttanut mitään. Taikka tiedä häntä. Ainakin täällä talolla se olisi herättänyt hilpeyttä, jos olisimme tulleet niin sanotusti hiukasti horjuen, kuten laulussa sanotaan.
Se oli kyllä vaikeaa valikoida oikea ravintola. Sillä toiset olivat liian kalliita (ainakin minun pussilleni, mutta minähän en onneksi maksanut, sen sain tosin tietää vasta myöhemmin) ja joihinkin ei päässyt kun pöydät olivat liian lähekkäin. Joten päädyimme keskihintaiseen Aadaan. Mainittakoon, että Anttilan puolella on vain raput, joten sitä kautta ei kannata yrittääkään vaan pitää kiertää kulman kautta oikealle. Ja siitä sitten Aadan pääsisäänkäynnistä sisälle. Ja nythän siihen tulee terassi, johon pääsee ihme kyllä jopa pyörätuolilla. Jos pääsee. Sitä en vielä kyllä usko. Sitten voimmekin käydä vuorotellen JetSetissä ja Aadassa kaljalla, kun oikein janottaa.
Tämä onkin ainoa kulmaus, missä pääsee esteettömästi liikkumaan. Että jotain olen sentään saanut aikaan nalkuttamalla. Mutta keskikaupungilla ei ole yhtään paikkaa minne pääsisi. Mutta onhan tietysti teatteriravintola, mutta siellä taas hinnat ovat taivaissa. Ja kauempana on Kuunari Elina ja Romeo. Eis entään ole Juuliaa. Olisi sopinut paremmin. Niihin pääsee kohtalaisen hyvin. Ja sitten on se sininen pubi Matkustajasatamassa, sinne pääsee hyvin.
Jos haluaa katsoa kauniita maisemia, niin tämä niemen kärjessä oleva Jokiasema olisi mukava paikka. Sinne vaan ei vieläkään ole päässyt kaatumatta. Nimittäin jos ajaa pikkuisenkin sivuun, niin lentää keskelle käytäviä. Joko ei turvalleen tai turvalleen. Siitä on pyydetty monta kertaa jo tämän talonkin puolesta korjausta, kun se on vammaisten suosikkipaikka, mutta kun se ei ole vielä mennyt vielä paikan omistajan päähän että se olisi myös rahatienestin paikka omistajalle.
Huomaankin, että tämähän on romaani. Joten lopetan tämän höpötyksen tähän ja laitan muutaman kuvan sinne piristämään tekstiä, joka on jo yli 500 sanaa.
Rakennuksista ja rakentamisesta
Kommentit pois päältä artikkelissa Rakennuksista ja rakentamisesta
Sateista päivää! Sataa niinkuin siitä kuuluistasta Esterin p-puolesta, josta jokainen on kuullut siinä laulussakin.
Ajattelin että puhutaan nyt epistolaa välillä, kun ollaan seurakuntakodin tai toimitilojen lähellä, niin täytyy siitäkin vähän kirjoitella. Ja muistuttaa muutamista asioista.
Olen asunut Joensuussa noin 12 vuotta, ehkä 13 ja joka jumalan kesä on tämä kaupunki kuin pommituksen jäljiltä. Ei luulisi että on rauhan aika kun kulkee katuja pitkin ja katselee katuja jotka ovat enemmän tai vähemmän isoja kuoppia täynnä. Kesällä tuntuu, että tämä kaupunki on erittäin esteellinen. Se johtuu näiden rakennustöistä ja kaapelinvedoista ym. En ymmärrä miksi näitä rakennustöitä ei voi tehdä vaikka syyskesällä? Silloin turistejakin on vähemmän. Kesällä turistit saisivat paremman kuvan kaupungistamme ja se olisi vähemmän kuoppainen ja roskainen. Ja esteetön.
Ymmärrän kyllä, että kesällä on mukavampi rakentaa. Sitähän rakennusmiehet palkan saa, vaikka onkin pirun huono palkka kuten kaikilla. Myös itselläni on pirun huono palkka. Tätäkin kirjoittaessani minä en saa yhtään mitään, muuta kuin korkeintaan haukkumiset.
Sitten toiseen asiaan. Olen seurannut erään seurakunnan rakennuksen laajennustyötä. Ja ottanut muutamia kuvia sen edistymisestä. Sinä vain on se vika, että ei pääse ottamaan kuvia kuin toiselta puolelta. En voi sanoa millainen rakennus on tulossa toiselta puolelta katsottuna. Ainakin tällä vanhalla puolella on yksi paha vika, siinä on erittäin kapea luiska ja sitten vielä ovi kääntyy ulospäin. Pyörätuolilla pitää mennä eteenpäin oven ohi ja sitten peruuttaa sisään. Sisätiloista en osaa sanoa muuta kuin että hissi on kuin koirankoppi. Koirallakin on mukavammat oltavat siellä.
Toivoisinkin, että suunnittelijat ottaisivat nyt uudella puolella huomioon vanhukset, liikuntaesteiset ja pyörätuolit sekä muut apuvälineiden käyttäjät. Jos rakennusmiehet sanovat, että näinhän on ennenkin tehty, niin ei se tarkoita sitä, etteikö sitä voi tehdä toisellakin tavalla. Se uusi tapa voi tulla jopa halvemmaksi. Talohan on vielä kesken, joten sitä voi vielä korjailla jos virheitä sattuu olemaan.
Toivoisinkin että esteettömyysryhmämme pääsisi katsomaan vähän lähempää kun se iso kaapelikuoppa nyt vähitellen peittyy. Elleivät sitten kaiva uusia kuoppia, sekin kun on mahdollista, kuten saattaa olla. Olisi hyvä jos tosiaan seurakunnan päättäjät miettisivät vielä kerran piirrustuksiaan esteettömyyden kannalta. Eihän tässä sitten muuta kuin että toivotaan, että näin tapahtuu. Ja kiitän jo etukäteen kutsusta!
Heinäkuu
Syyskuu
Lokakuun alku
Lokakuun loppu
Ihmettelyä (valo)mainoksista
Kommentit pois päältä artikkelissa Ihmettelyä (valo)mainoksista
No päevee!
En taas voi olla hiljoo. Isät ja äidit ja poikaset ja tyttäret ovat tehneet täysin käsittämättömän päätöksen. Hyväksymällä kävelykadulle valomainokset, joissa eri liikkeet mainostavat nonstoppina eri tuotteitaan ja palveluitaan. Samaan aikaan Kajaanintieltä otetaan vastaavat pois. Tässä on jonkinmoinen ristiriita.
Kajaanintiellä varmasti olisi valonkin kannalta parempi että ne olisivat siellä, kuin että tulevat tänne kävelykadulle säikyttelemään immeisiä. Lisäksi kävelykadulla on jo ihan tarpeeksi niitä m-tauluja, aika p-moisia ne kyllä ovat. Eivät pehmoisia!
Toivottavasti tauluihin osallistuvat liikkeet poistavat liikkeiden ovien edessä olevat mainoskyltit, jolloin kadulle tulisi enemmän liikkumatilaa. Jos kerran halutaan tulla suurkaupunkimaiseksi, jos Joensuulla on mahdollisuus sellaiseksi tulla, niin samalla pyörät voisi siirtää johonkin parkkitaloon vaikka. Kun niitä on kävelykadun ympäristössä ainakin ihan liikaa. Toivomus olisi, että tämä tehtäisiin nyt kun siihen on mahdollisuus ja talvikin tulee, niin pyörät eivät olisi niin kylmiä istua. Vai istutaanko niillä? Vai poljetaanko seisaallaan? Hehe heh!
Laitan tähän muutaman kuvan, jotta näkisitte minkälainen tilanne on nyt ja voitte käydä itse katsomassa kauppareissullanne.
Tässä on se ikuisuusongelma. Eikö edes kaupungin tekninen virasto yhdessä poliisin kanssa voisi auttaa tässä asiassa, jotta nämä saataisin johonkin suojaan, elikkä pois tieltä.
Tässä nämä kiroamani mainostaulut, joita voi vähentää jos tämä valomainoshirviö tulee kävelykadulle.
Laitan tähän vielä Karjalaisen linkin, johon tämä kirjoitus perustuu.
——-
In English:City of Joensuu has made a stupidious decision… to move the horrible led-advertisement-boards from roadsides to citycentre. I hope this decision will make at least that improvement to the streets, that those smaller advertisemet plates will disapear. And also I pray for the bicycle problem… Could we finally have those numberous bicycles moved from the street to some shelter? Can’t city do anything to solve the problem?
Vammaisneuvosto 25- vuotta, kehumis tilaisuus
Kommentit pois päältä artikkelissa Vammaisneuvosto 25- vuotta, kehumis tilaisuus
Päevvee!
Oletteko olleet siististi viikonloppuna, ilman oksentelua ja muuta, sehän taitaa olla meille suomalaisille tyypillinen viikonloppu. Perjantaina otetaaan viinaa ja lauantai oksennellaan puistossan ja ei haluta muistella mitään, eikä varmaan muistetakkaan.
Itse tulin justiin akateemisen punkkarin kanssa vammaisten neuvoston 25-vuotis kehumistilaisuudesta, jota myös juhlaksi sanottiin. Ensin kehui vara puheenjohtaja vammaisneuvostoa ja vähän kai myös itseäänkin, noin leikki leikkinä. Sitten kuntahallituksen jäsen puhui jo vähän järkevämpiä. Puheessa nousi esiin oman kodin oikeus ja esteettömyys, kuten tavallisesti juhlapuheissa. Sitten tuli Karjalaista humppaa, Motoran kansantanssiryhmä Kipakoiden toimesta. Sen jälkeen olikin tärkeän ja järkevän puheen vuoro. Elikkäs Sari Loijaksen puheenvuoro, joka on siis sosiaali- ja terveysministeriön neuvotteleva virkamies.
Nykyään on vain 50 vammaisneuvostoa toiminnassa, tämä johtuu siitä, että on kuntia liitetty tai kiinnitetty vanhushuoltoon tai lakkautettu toimettomana, mikä on erittäin huono asia. Nyt tarvitaan Joensuun kaupunkiin uusi esteettömyysasiamies tai nainen, viimeksi olikin nainen, kunniakirjan saanut Mervi Valka entinen Niemelä-Hytönen. Hän on minutkin kouluttanut esteettömyystyöhön, mitä tämän blokini kautta teen tällä hetkellä. En tiedä olisiko minulla valmiuksia päästä tähän kyseiseen pestiin. En oikein usko vaikka olenkin näiden asioiden asiantuntija ja onhan siellä muitakin asiantuntijoita, minä vain allekirjoittaisin paperit, mikä ei mitään auttaisi kuitenkaan, heh.
Mennään jälleen päivän epistolaan, Sari kertoi meille, että vamaisten henkilöiden itsemääräämisoikeuden lainsäädäntöä on nyt alettu valmistelemaan, joka merkitsee sitä, että suomi liittyy YK:n ja EU:n sopimuksiin virallisesti ja sitä ollen juuri näiden lakien mukaan. Tämä ei ole vitsi. Tämä lainsäädäntö turvaisi vammaisille henkilöille enemmän päätäntävaltaa omasta elämästään.
Sitten ei luovuttu Ievasta, näin ainakin lauluyhtye Kaijuttimen mukaan. Siinä oli kyllä enemmän Ievoja. Sitten tuli Paula Lehikoisen puheenvuoro. Tältä odotin piirun verran enemmän repäisyä. Hän nosti esille nykypäivänä vallitsevan vihapuheen ja töykeyden. Minä olen kyllä hieman erimieltä hänen kanssaan, mutta se ei tähän kuulu, sanon vaan, että nuorison kanssa ainakin minä tulen hyvin toimeen. Tämä ilmiö saattaa olla juuri se iso este lähteä kotoa.
Yhteenveto: Mitä tästä kaikesta siis jäi käteen? Ei ainakaan euroja, mutta vakavasti puhuen. Käteen ei jäänyt yhtään mitään, esteettömyydestä puhutaan paljon, mutta käytännössä ei tehdä yhtään mitään. Siinä on tämän pahin kohta. Kun esimerkiksi koulussa, jopa Yliopistoissa esteettömyydestä ei puhuta, ja vielä vähemmän työpaikoilla, esimerkiksi rakennuksilla, kaikki tehdään kuten aina on tehty. Eräs rakennusmies sanoi insinöörille, Marjalan asuntomessuilla kun tämä huomasi, että tämä menee vikaan, että ei sitä pitäisi tehdä näin. Vastaus oli, että on se ennenkin tehty näin. Tämä on vähän sama tilanne, että ei oteta huomioon, mikä on vuosiluku, vaan tehdään kuten kolme, neljä vuotta sitten. Esimerkkinä kaupungintalo jota kaivettiin betonin sisästä puoli metriä. Tästä pitäisi päästä eroon.
Pankkiautomaatit ja niiden hyvät ja huonot puolet
Kommentit pois päältä artikkelissa Pankkiautomaatit ja niiden hyvät ja huonot puolet
Terve vaan ja sateista päivee!
Kävin tässä äsken sekoilemassa pankkiautomaatilla. Se ei johtunut yksin pankkiautomaatista, vaan esteistä joista en ole muutamaan vuoteen kirjoittanutkaan. Asia on tainnut painua pöytälaatikkojen syövereihin. Ensimmäinen este on se että automaatit ovat aivan liian korkeita, että esimerkiksi nykyinen punkkarityttöni joutuu nousemaan varpailleen näppäillessään tunnusnumeroita. Ensimmäinen este siis on pankkiautomaattien korkeus. En ymmärrä, miksi näiden pitää olla kahden metrin korkeudessa, kun puoltoista metriäkin riittäisi. Ajatelkaapa sitä suunnittelijat ja rakentajat, jotka olette suurinpiirtein 190 senttimetriä, ette varmaan kaikki mutta suunnittelussa 160 senttimetrin ajattelu riittäisi. Tämä aiheuttaa sen että takana oleva pitkä ihminen näkee mitä lyhyt ihminen tekee ja sitten on hyvä varastaa rahat, vaikka minulla sitä ei useinkaan ole mutta siinä menee yksityissuoja huitsin nevadaan. En muista kun yhden automaatin joka on sopivalla korkeudella kaikille, se on ison myyn automaatti, että sinne vaan kaikki lyhyet ja lyhytkasvuiset.
Toinen virhe on pankkien määräämä nostoraja. Automaatista kun ei saa kuin 20,40, 60 ja 100 euron rahoja. No, mitäs sitten kun siellä ei satu olemaan kuin 30? Ei auta muuta kuin lähteä kävelemään pankkiin sen 30 takia. Useimmat ihmiset käyttävät pikkuseteleitä kuten 10 ja 20 seteleitä. Mainittakoon että opiskelijat kun automaatit tulivat käyttöön suomessa, nostivat he silloin metelin kyseessä olevista nostomääristä. Monellakaan opiskelijalla ei ole suuria tuloja vaan senkin edestä suuria menoja. Itselläni on näitä viimeksi mainittuja enemmän, sihteerini tulot ja menot ei minulle kuulukkaan mutta veikkaan että tilanne ei ole hyvä. Koska hän on jäänyt niin pieneksi, heh, on tainnut kaurapuurot jäädä syömättä. Itse olen kaurapuuroni ja makkarat syönyt nuorempana ja juonut kaljani.
Kolmas ja varsinaisen paskamainen este on kun toimitusmaksuja ei voida ilmoittaa aikaisemmin, että vaikka nosto on kiinni 1 sentistä. Itselläni näin on käynyt, ja jouduin menemään pankkiin. Tietysti kiukkuisena kuin prekele! Onneksi sattui olemaan hyvännäköinen kassa, mutta ei ollut kovin joustava kassa, vaati minulta nimikirjoitusta, vaikka näytin toiminnassa olevan henkilöllisyystodistuksen, jossa on selvästi selvitetty että en voi itse kirjoittaa. Asia kuitenkin selvisi, toisen kassan avustuksella, kun olimme jo tuttuja hänelle varmaan. Älkää käsittäkö tätä väärin, hehhehe.
Muistakaa tästä lähin aina katsoa, jos on vähän rahaa, että sinne jää esimerkiksi 30 senttiä, tai enemmän. Tämän jälkeen ei pitäisi olla murheita mutta sitähän ei koskaan tiedä.
Varakasta viikonloppua teille!
Parafest tulloo, ravintolat: päästäkää vammaiset vaivatta sisään ja muutkin ihmiset; auttakaa jos tarvitaan. Kiitos!
Kommentit pois päältä artikkelissa Parafest tulloo, ravintolat: päästäkää vammaiset vaivatta sisään ja muutkin ihmiset; auttakaa jos tarvitaan. Kiitos!
Päevee vaan,
onhan tänään vähän viileempää piatsi minulla. Minun mittari, joko valehtelee tai pääni on niin kuuma että ilma lämpenee 29,1, tällä hetkellä. Ottaen huomioon että minulla on aika tyhjä pää ja ehkä vähän tyhmäkin.
Joka tapauksessa minulla on teille liikkeille ja ihmisille kaupungissa tärkeää asiaa ja myös ravintolat ottakaa tämä asia huomioon. Tulossa on huomattavia summia Parafestin aikaan teille, terveiden ihmisten rahojen lisäksi. On ollut suuria tapahtumia, esimerkiksi rockfestivaalit, persujen puoluekokous (anteeksi vain Soini tästä nimityksestä) ja muita suuria tapahtumia mm. tanssiviikot ja tulossa on vielä mm. niin sanotut valkosipuliviikot.
No niin, tässä pienet alku perustelut pyyntöön jonka aion esittää: kovin moni parafestin järjestäjäkään tai Parafest-yhdistyksen jäsenkään, joka minäkin olen, ainakin liityin viimevuonna, ei ole varmaan huomannut asiaa. Kun olen nyt liikkunut kriittisin katsein tuolla kävelykadulla, niin olen kyllä huomannut uusia sekä vanhasta tehtyjä ravintoloita ja pubeja on tullut pilvin pimein, mm karelia on muuttunut Ilonaksi ja on tullut myös uusi rock ravintola, joissa voisi käydä Parafestin aikana ottamassa drinkin, tai kaksi, ei kuitenkaan enempää ohjelman aikana. Nämähän on kumminkin 4 asti auki, joten aikaahan riittää, jos ei tarvitse nukkumaan tulla. Voi pienen paukun jälkeen vaihtaa mielipiteitä vapautuneemmin kun ihmiset eivät ole niin vihaisia.
Mutta mites menet, kun ainakaan keskikaupungilla ei ole ravintolaa tai pubiakaan, koska melkein kaikissa on sellaiset esteet että niihin on mahdoton päästä. Aina pitäisi olla vähintään kaksi avustajaa mukana. Helpompi on käydä alkossa, mutta alko ei ole enää yhdeksän jälkeen auki.
Nyt varsinaiseen asiaan, pyytäisinkin ja olen yrittänyt tämänkin kirjoituksen aikan pyytää että ravintolat ja pubit ja muut sellaiset järjestäisivät sisäänpääsyn sillä tavalla, että sinne pääsisi pyörätuolilla ja kepillä, ja kaikilla muilla apuvälineillä. Voin taata että nämä kepillä kulkevat eivät tuota häiriötä, ja muutenkin ovat hyvin rauhallista porukkaa, paitsi jos meitä kiusataan, silloin meillä saattaa hieman kiehahtaa. Jos meitä on useampi pyörätuolilla, sähköisellä sellaisella, ja meitä oikein kiusataan niin ravintola saattaa mennä uuteen remonttiin, heh, tämä on vitsi vitsi.
Hyvä yleisö ja ihmiset muutenkin, olkaa aivan luonnollisia etenkin kun olen kuullut paljon sitäkin että, tulee sanottua että kato perkele, tollasetkin käppänät tännekin pääsy. Näin kuulee usein kun menee jonnekin ravintolaan, tai muuhun ilopaikkaan, arvaatteko mitä tarkoitan,heh. Siksi pyydän immeisiä jos näkee jonkun joka on vaikeuksissa, ei välttämättä alkoholin, tai huumeiden takia, liikkuen vaikeasti, käväiskää kysymässä terve kaveri tarvitko apua. Useimmin tulee iloinen myönteinen vastaus, että kyllä perhana, ainakin miehiltä, naisilla saattaa olla hieman lievempi kielenkäyttö.
Siispä tervetuloa jok´ikinen torille ja ahjonpihaan siellä on erilaisia näytöksiä kolmen päivän ajan, katsokaa ohjelma täältä: http://www.joensuunparafest.org/
Ja vielä eräs maininta, tänne kaupunkiin siellä on eräs virolainen esiintyjäryhmä joka on mm erittäin hyvä. Lisäksi on näytöspaloja mitä ammatteja voi tehdä vammaiset, ei mammaset, heheh.
Että Teretulemast!
Viime vuoden kuvaa
Päivä luonnossa ja opiskeluaikoja muistellen
Kommentit pois päältä artikkelissa Päivä luonnossa ja opiskeluaikoja muistellen
Päevee nyt ensten kuitenkin!
Palasin eilen opiskelujuurilleni näissä esteettömyysasioissa. Nimittäin kävimme Utransaaressa, josta aikanaan teimme kaupungille lausunnon. Silloin meitä oli 19 ihmistä, sisältäen opiskelijat ja vetäjät, saarella. Ensimmäiseksi totesimme parkkipaikan olevan pyörätuolille aivan mahdoton, rinne alas parkkipaikalle on aivan liian jyrkkä. Kaupunki ei edelleenkään ole tehnyt asialle mitään, vaikka johan siitä on jo melkein 12 vuotta aikaa. Onkohan mahtanut unohtua?
Saareen johtava tie oli ennen mahdottoman kupera, nyt sitä oli levennetty ja se oli huomattavasti parempi. Ovatkohan utralaiset käyneet parantelemassa sitä yhdessä luonnon kanssa.
Lähdimme saarelle vähän niinkuin extempore, kun ei keksitty mitään muutakaan kohdetta. Paikkahan olikin vallan loistava! Paitsi että minä hikoilin kuin vanha sika, sitähän minä kyllä olenkin näin meidän kesken. Vaikka en minä kyllä tykkää siitä sika sanasta. Siitä tulee niin joulu mieleen.
Luonto saarella on aivan mahtavan koskematon, lukuunottamatta nuotiokatoksia ja tilausmajaa. Ja tietääkseni siellä toimii myös kesäteatteri. Ihme, että joensuulaiset ja ennekaikkea rantakyläläiset eivät ole ottaneet sitä enemmän käyttöön. Kun vastapäätä on uimaranta, jossa oli kyllä vilinää. Harmitti vaan piru vieköön kun ei ollut kiikaria mukana. Olisi nähnyt vähän noita vähäpukeisempia naisia, meinaan tuota tuota vahingossa alasti. No se siitä ja sen kestävyydestä.
Vinkerin reitti kulkee aivan saaren vierestä, siinä salmessa uiskenteli Vinkeri aikamoista vauhtia kohti Joensuuta, lounasristeilyllä kun olivat. Me sinnä kokkailimme samalla omaa lounastamme nuotiopaikalla. Mahani murisi siinä vaiheessa jo enemmän kuin Vinkerin koneet.
Utralaisten pullasorsia. En tiedä kuinka niiden käy kun metsästysaika tulee, ovatko ne sitten enää pullasorsia, vai ovatko sorsapaisteja? Ovat kyllä niin kesyjä, että niitä saa vaikka haavilla kiinni. Ei tarvitse ampua. Jollei niille anna pullaa, niin kuuluu vaan, että KVAAK KVAAK.
Vanhan Utrassa toimineen sahan muistomerkki. Ei ollur jäänyt kuin kaljatölkki muistomerkin juurelle. jos olisi katsonut sinne pensaaseen, niin mitähän sieltä olisi sitten löytynyt. Heh heh!
Tässä sitä mennään sinne Utransaareen. Hienoja siltoja, joita pitkin oli hyvä kulkea.
En tiedä kuka tässä on istunut, mutta veikkaan että joku herra tai rouva , joka ei ole viitsinyt kävellä eteenpäin, eikä varmaan taaksekaan päin.
Tässä Vinkeri lipuu nuotiopaikan ohi. Eihän avustaja mitään huomannut kun minä huusin, että ota kuva! Ja Vinkerihän sieltä tulikin.
Sama paatti lähempää ja aika haipakkaa meni kuten huomaatte.
Nami nami nami! ja maiskis!
Tässä lähdetään maha täynnä makkaraa ja lihhoo, että jaksaa lihhoo.
Tähän kysymykseen ei paikkakuntalaiset saa vastata. Mistä on tämä maisema?
Toivottavasti kaupunki muistaa nyt korjata parkkipaikan tien, sillä olisi pirun mukava ajella sinne yksinkin. Myös tieuria voisi paikoin parannella. Ei kuitenkaan asvaltilla.
Esteettömyysblogi 