Esteettömyysblogi

Paskan jaarittelua

Päivää ja vähän iltapäivääkin rakkaat ja vähemmän rakkaat lukijat!

En minä vielä ole ihan kuollut enkä taida piru vie kuollakaan vähään aikaan, vaikka piruhan sen tietää eikä kukaan muu ja se toinen ukko, mutta en usko siihen, olen niin uskomaton.

Olen tässä sairastellut mahaani ja muita ikäviä tauteja. Täällä p.a.s.k.a. haisee niin että pölytkin kaikkoaa. No, vakavasti puhuen, kyllä se on aika hankalaa tuo sairastaminen, kun väkeäkään ei ole liiemmälti (hoitajia). Istu siinä sitten neljäkin tuntia pytyllä ja haistele omia tuotoksiasi. Ei ne haise niin mukaville. Mutta kyllä elämä aina voittaa ja paskan hajukin häviää. En tiedä itsekään miksi kirjoitan heti aluksi paskasta. Se on kai minulle ominainen haju. En voi muusta aloittaa tai kirjoittaa kuin paskasta tai henkilökunnan puutoksesta. Kun on istunut pari kertaa neljä tuntia paskalla, se kyllä riittä minulle, koittakaapa itse. Eivätkö kunnat voisi lisätä henkilökuntaa? Se on akuutti kysymys näin syksyllä. Kuten myös kohta alkavat lumisateet. Kunpa niitä ei vaan tulisi. Viime talvena oli valtava kaaos lumisateitten takia. Ja nytkin on niin pirun kylmä ettei tarkene edes maaseudulla mennä paskalle puuceehen tai muihin tekeleihin jotka haisee enemmän tai vähemmän. Toivotaan ettei se kuuluisa lumisade vielä tule

Palaan taas jonkun ajan päästä asiaan, kun nätti sihteerikköni on paikalla. Hän on yhtä nätti kuin ennenkin, vähän vanhempi taas vain, en kerro minkä ikäinen, koska hän ei kuitenkaan halua kertoa itsestään (avustaja huomauttaa: olen 26 eikä se ole mikään salaisuus. Nisse vastaa: mistä pirusta minä sen tiesin 🙂 ). Jatkan jonkun ajan päästä edelleen suunnilleen samaa hulvatonta asiantynkää kuin ennenkin (hekottelee).

Eläkäähän viikonloppuna ihmisiksi ja koittakaa paskantaa siististi, paska kun on yleensä rumaa ja haisevaa ja varsinkin haisevaa!