Esteettömyysblogi

Verikokeita ja pistoksia ja pistolupia | 19 toukokuun, 2015


Hei hyvät ja pahat ihmiset! Kaikkien pitäisi olla hyviä näin ei kuitenkaan ole, valitettavasti. Kun esimerkiksi kuuntelee uutisia, niin hyviä ja pahoja ihmisiä löytyy suomesta kuin myös muistakin maista. Suomessa se ilmenee esimerkiksi hankaluuksien tekemisellä. Tässä pääsinkin hyvin aasin siltaa pitkin asiaan, kun olen aasi itsekkin vai mitä tuo sihteerikkö tuumaa.. Sihteerikkö tuumaa ”aasihan se on :D!” Aivan oikein tuumasi.

Kävin eilen ja tänään verikokeissa. Menin ensin tähän lähempään näytteenottokeskukseen, jossa eivät saaneet otettua näytettä. Sellainen tukevahko naishenkilö ei suostunut ottamaan jalastani näytettä vaan täytyi tyytyä käteen, joka on hirmusen hankala paikka minulle ja ottajalle itselleenkin. Loppujen lopuksi siinä hermostuu molemmat. Yritin ehdottaa jalasta ottoa, koska minulta on otettu ennenkin ja vielä samasta paikasta. En ymmärrä alkuunkaan sitä miksi siihen täytyy olla lääkärinlupa.. Minulla oli kyllä liput ja laput mukana.

Menin tänä aamuna keskussairaalaan laboratorioon, jossa homma onnistui hyvin ja olimme kumpikin tyytyväisiä vaikka verta lensi lattiallekkin. Niinkuin meni sihteeriköltä haarukkakin myöhemmin, se on jo toinen juttu. Laborantti keskussairaalassa ei kahvilassa suhtautui mielenkiinnolla tähän tapaan ottaa vaikeasti liikuntavammaisilta verinäytteitä. Se on paljon helpompaa kun ei ole kolmea akkaa siinä vieressä touhuamassa ja kaikki ovat toistensa tiellä. Kysynkin miksi lääkäreiltä ja muilta terveydenhuollon asiantuntijoilta näitä lupia ei myönnetä laboranteille, koska ovat pistoksien käytön asiantuntijoita. Onhan siinä tietysti vaara että esimerkiksi urheilulaboratoriot käyttävät puhtaita näytteitä väärin, tarkoitan sillä että he sekoittavat tiettyjä aineita joidenkin urheilijoiden vereen ja hän saa kilpailukiellon. Tämä on se huono puoli, eikä sovi missään tapauksessa urheiluun. Ja tähän on viimeistään kiinnitettävä huomiota, ettei mene hyviä kilpailijoita hukkaan. Ja muidenkin tavallisten pulliaisten terveys ei vaarannu, väärinkäytön takia.


Kategoria(t): Yleinen

About author

Nissen ajatuksia esteettömyydestä ja elämästä. Tehdään yhdessä parempi kaupunki ja maailma!

Etsi

Navigointi

Kategoriat:

Links:

Archives:

Syötteet

%d bloggaajaa tykkää tästä: