Esteettömyysblogi

Vappua ja ynnä muuta p##n puhumista | 28 huhtikuun, 2015


Hyvvee Huomenta kansalaiset ja muut rontit!

Satuin tänään katsomaan almanakkaa, jota hyvin harvoin katson, kun se näyttää aina huonoja uutisia. Varsinkin kun nyt olen suoraan sanottuna vankina täällä neljän seinän sisässä. Arvaatteko v####taako? Huomasin että vappuhan se sieltä tulla tupsahtaa parin päivän päästä. Muistattehan käydä A-kaupassa ja ostaa muutakin kun punaisen nenän. Ja jättäkäähän rientoihin mennessä puukot ja puntarit kotiin, (etenkin te hurjat pohojalaaset). Onhan tämä ylioppilaiden ja työntekijöiden suuri juhla. En tiedä kuinka suuri se loppupeleissä sitten on.

Katselin eilen vahingossa parituntisen ohjelman Persian shaahin Suomessa käynnistä. Jonka juontaja oli Ilkka Kristian Björklund, terveiset vain hänelle jos sattuu lukemaan, Nisseltä, entiseltä tappelupukarilta. Siinä esiintyi Kaisa Korhonen Tampereen työväenteatterin johtaja, en tiedä onko enää, koska kyseessä oli kuitenkin vanhaa kuvanauhaa vuosien takaa ja tietenkin mukana hyöri ulkoministerimme Erkki Tuomioja, joka ei silloin ollut toki vielä ulkoministeri vaan joku muu ministerinhulttio. Siinä liikkui kaikki minulle entisestään tutut naamat, ilman naamaria, muutamasta oli mukana ylioppilastalon valtauksessa Helsingissä, mm. Erkki, Kaisa ja muut kumppanit. En valitettavasti silloin itse sinne päässyt, jostain kumman syystä, tietenkin tämä samperin tuoli silloinkin esti. Kun ei vielä siihen aikaan ollut hirveämmin noita invatakseja. Nythän niitä miltein löytyy pilvin pimein, mikä on positiivista.

Ja nyt tässä vähän nuoriso sitä  historiaa. Silloin kun Shaahi oli Suomessa kauniin vaimonsa kanssa, Kekkonen käveli paitasillaan ja Shaahi paleli pirusti. Sitä oli mielenkiintoista seurata, kun Shaahin ympärillä oli turvamiehiä ja Kekkonen käveli välillä yleisönkin joukossa vailla huolen häivää, samaan aikaan kun todistettavasti amerikkalaiset turvamiehet kauhistuivat. Kyseessä oli siis ETYK:in avaus, eli Euroopan turvallisuus ja yhteistyökokous. Shaahin vierailu oli kuitenkin erikseen ja muuttui myöhemmin yksityiseksi tilaisuudeksi. Tosiasia on että kuinka moni jo nyt kuollut poliisimies oli tällöin turvamiehenä ja kun amerikan presidentti esimerkiksi meni vessaan niin kaikki kopit tarkastettiin. Ja Kekkonen painoi samaan aikaan lehdistö vessaan.

Mutta siis siitä vapusta vielä, Niin kauan kun muistan ja uskokaa tai älkää, muistan aikasta pitkälle, niin vappuna on tullut vettä kuin esterin persiistä ja se vapun viettokin on ollut samanlaista. Suomen vappuun kuuluu iloliemen litkintä sekä ruoka ja tippaleipien ja munkkien syönti, varsinkin ne tippaleivät. Osallahan on ne munkit aina mukana, hehehe.

Mutta hyvvee vappua, eläkee ihmisiksi, jos millään kykenette! Huomisen vapputapahtuman kuvasato tulee myöhemmin, mutta tässä eilistä kevään kuvasatoa.

Ilovaarirokin kirjan julkaisu bileet! The doorsin cover biisi sai nämäkin varpaat tanssimaan.

Ilovaarirokin kirjan julkaisu bileet! The doorsin cover biisi sai nämäkin varpaat tanssimaan.

Kevään ensimmäinen pehmis! Makua olisi saanut kyllä olla enemmän...

Kevään ensimmäinen pehmis! Makua olisi saanut kyllä olla enemmän…

Yliopiston kuorokin kävi laulaa luikauttamassa laulun jos toisenkin.

Yliopiston kuorokin kävi laulaa luikauttamassa laulun jos toisenkin.


1 kommentti

  1. Hyvää ”märkää” Vappua sinne teille. Meillä se märkyys tulee olemaan eniten ulkopuolista.
    Terkkuja Loviisasta

    kommentti Kirjoittanut Lisbeth Lagerholm — 28 huhtikuun, 2015 @ 4:34 pm


About author

Nissen ajatuksia esteettömyydestä ja elämästä. Tehdään yhdessä parempi kaupunki ja maailma!

Etsi

Navigointi

Kategoriat:

Links:

Archives:

Syötteet

%d bloggaajaa tykkää tästä: