Esteettömyysblogi

Märkiä ja vähemmän märkiä esteitä! | 22 huhtikuun, 2015


Kuten edellisessä jutussani lupasin, nyt olisi vuorossa se märkä juttu.

Tapauksen taustalle voin sanoa, että talomme sisäpuhelin ei ole enää aikoihin toiminut kunnolla. Joudun aina huutamaan apua jos hätä tulee, koska en saa huoneestani hälytystä annettua. Noh, kävi tässä päivänä muutamana tälläinen hoitrajien kiinni saamisen vaikeus. Itselleni tämä on erityisen vaikeaa, kun en tämän pyörätuoli jutun takia pääse itse edes liikkumaan. Mutta kyllähän minulla ääntä riittää, vaikka toisille jakaa mutta eipä se silloin auttanut. Aiemman huutelun aloitin jo klo 16.00 ja lopetin huuteluni kusilammikkoon päätyessäni noin kello puoli kymmenen aikaan illallla. Silloin oli jo minun housunikin jo vaihdettu. Ihmettelen vain sitä, miksi talon puhelimet eivät ole moniin kuukausiin toimineet ja miksi niitä ei laiteta kuntoon? Taloyhtiöllä ei ole varaa kommenttinsa mukaan. Meilläkään ei ole varaa kusta housuumme päivästä toiseen, ei varmasti mielytä ketään, ei edes niitä päättäjiä, jotka pihtaavat rahojamme. Talomme johtaja vs johtaja, talomme johtaja meidän puolellamme. Olisi mielestäni jo korkea aika saada asiaan jotain ratkaisua, ei tämä voi näin jatkua. Se on vastaan kehitystä ja liittomme rahapula ei ole niin suuri, että tätä asiaa ei pystyisi korjaamaan, jos vain sitä tahtoa riittäisi. No se siitä märästä tarinasta. Ei se kovin hauskaa ole, kokeilkaapa itse! ja varatkaa ämpäri viereen.

Uusi päivä ja uudet kujeet! Kävimme sihteerikön kanssa taas lounaalla, piristämässä kevät päivää. Kaikien tuntemalla Jokiasemalla, kaikkien kaveri karavaanien keskuudessa. Jokiasema on toiminut jo jonkin aikaa jo, mutta ennen se toimi melkeinpä vain ulkotiloissa. Nyt saavuimme laajennettuun ja remontoituun uuteen Jokiasemaan, oikein taksi kyydillä! Kun emme viitsineet palelluttaa itseämme, alkuperäisen suunnitelman Utransaarien tuulessa. No iloksi saimme huomata että jo lukuisat pyynnöt olivat tuottaneet hieman tulosta ja rampit olivat ovien pieliin ilmestyneet. Pientä hienosäätöä olisi vielä tehtävä, sen näette alla olevista kuvista. Vielä on siis parantamisen varaa, mutta hyvään esteettömään suuntaan ollaan menossa. Ja toivottavasti se parannus syntyy tässä kevään aikana, että pääsemme nauttimaan myös Jokiaseman juomasta sekä mahtavasta ruuasta. Palvelu oli kyllä hyvää ja huonompaakin ruokaa on tullut syötyä, en vain muista missä. hehehe. Mutta Nisse suosittelee ruokailemaan Jokiasemalla! Ei ainakaan rahat heti lopu! jos ei sitten koko illaksi jää sinne nautiskelemaan märkiä aineita.

Tässä tämä pakollinen naamakuva!

Tässä tämä pakollinen naamakuva!

Oli valtava kapteeninleipä tämän laivan omistajalle! Onkohan kellään kapteenilla niin suurta suuta että menisi kerralla? en usko!

Oli valtava kapteeninleipä tämän laivan omistajalle! Onkohan kellään kapteenilla niin suurta suuta että menisi kerralla? en usko!

Palan painikkeeksi olis mennyt vaikka kaksi näitä!

Palan painikkeeksi olis mennyt vaikka kaksi näitä!

Sihteerikkö lähti tällä kertaa hieman tavallista pienemmällä annoksella mukaan :D

Sihteerikkö lähti tällä kertaa hieman tavallista pienemmällä annoksella mukaan 😀

Kuten näette vielä on hienosäätöä rampeissa

Kuten näette vielä on hienosäätöä rampeissa

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

rampit olisi helpompi laittaa kulkemaan suoraa ovelta niin ei tule tiukkoja käännöksiä.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Ps. niistä märistä jutuista puheen ollen, sihteerikkö päätti uittaa puhelimensa tiskialtaassa. 😀

Toivon että kaupunki ja mahdollinen paikanomistaja tekisivät yhteistyötä että näistäkin pikkuiloista voisivat kaikki nauttia!


1 kommentti

  1. Moi. Sinullehan tapahtuu. Oli näköjään märkä ilta.
    Me pääsimme hyvin kotiin. Oli kaunis ilma ihan kotiin saakka. Valkealassa joimme kahvit ja olimme sitten kotona 21 aikaan. Oli pitkä päivä.
    Toivottavasti voimme kesällä otta oman kotimme mukaan. Ehkä voisin silloin grillata jotain hyvää ja Kaj tekee varmaan jälkiruoan. 😀
    Eli jäädään odottamaan kauniit kesäpäivät. Tänään olin jo siivoamassa vaunun niin hyvä alku.

    Teillä oli hyviä kuvia. Mutta yritän lähettää muutama Kajenin ottamasta kuvista. Tottakai ovat hyvät koska henkilöt ovat niin kauniit.😜

    Voikaa hyvin , pidämme peukut huomenna että pyörä olisi nyt kunnossa.

    terkkuja
    Lisbeth ja Kaj

    kommentti Kirjoittanut Lisbeth Lagerholm — 22 huhtikuun, 2015 @ 6:42 pm


About author

Nissen ajatuksia esteettömyydestä ja elämästä. Tehdään yhdessä parempi kaupunki ja maailma!

Etsi

Navigointi

Kategoriat:

Links:

Archives:

Syötteet

%d bloggaajaa tykkää tästä: