Esteettömyysblogi

Vammaisen päivä | 22 tammikuun, 2015


Nisse-setä täällä Päevee!!

Ja vieläpä oikeen kylymee päevee. Tällä säällä joutuu jo laittamaan itsekukin muutakin kun vain alushousut jalkaan, heh heh.

Tästä sainkin aasin sillan ja aasin itsekkin seuraavaan aiheeseen. Usein ihmetellään kun vammaiset ovat kärttyisiä ukkoja ja akkoja, mutta se ehkä johtuu siitä, että meidän päivämme on jokseenkin samanlaisia päivästä päivään. Kerrompa nyt, kun olen istunut tässä työnnettävässä perkeleen rakkineessa jo puoli vuotta, niin millainen ohjelma minulla on yleensä päivisin.

No aamulla herään siinä seitsemän aikoihin, ellen ole nauttinut mitään miestä väkevämpää, jolloin yleensä nukun koko seuraavan päivän. Joka tapauksessa, ohjelmani on jokseenkin päivästä päivään sama. Kun aamulla herään, kun en ole vielä kuollut ( mustaa huumoria), minulle puetaan päälle nimittäin vaatteet. Sitten on aamupalan vuoro, ellei ole se erikoispäivä jonka jo edellä mainitsin.

Noh, aamupalalta palaaminen joko kämpille viikonloppuisin tai päivätoimintaan arkisin, mutta kun ei ole sitä päivätoimintaakaan viikonloppuisin, niin rupean tuijottamaan televisiota tai tietokoneen ruutua, jossa eksyn tietyille sivuille, tietenkin. Olenhan mies minäkin.

Jos oikein hyvin käy, urheilua tulee koko viikonloppu ja se auttaa jopa hereillä pysymiseen. Muuten nukun jopa koko päivän. Ja kinaan hoitajien kanssa onko aamu vai ilta ja joskus jopa siitä mikä päivä on. Useinmiten häviten taistelun. Iltaisin käyn syömässä ja mahdollisesti koripallo-otteluissa jos niitä on. Onneksi Kataja antaa meidän vammaisten tulla otteluihin ilmaiseksi. Kiitos siitä, jälleen kerran.

Sitten onkin taas maate menon aika. Sanottakoon kuitenkin, että nämä avustaja/sihteeriköt auttavat huomattavasti siinä toiminnassa ja hereillä pysymisessä ja joskus myös kehittävät vaihtoehtoista toimintaa. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sellaista toimintaa, vaikka minulta ei yritystä puutu, heh.

Noh, voitte kuvitella miten yksitoikkoista tämä vammaisten elämä on, varsinkin näin talvella ja välillä myös kesän sade kausina. Siispä kysykääpä vaikka vammaiskavereiltanne miten asiat voisivat olla paremmin? Tämä on nimittäin varsin subjektiivinen kuvaus. Joka tapauksessa, tämä oli tämän viikon saarna. Eläkee ihmisiksi ja palelkaa niin pirusti!! heheh

Minäkin luultavasti huomenna palelen alennus myynneissä, en tiedä siitä sitten enempää. Hyvää viikonloppua kaikille! Ikään, sukupuoleen ja niin edespäin katsomatta.


About author

Nissen ajatuksia esteettömyydestä ja elämästä. Tehdään yhdessä parempi kaupunki ja maailma!

Etsi

Navigointi

Kategoriat:

Links:

Archives:

Syötteet

%d bloggaajaa tykkää tästä: