Esteettömyysblogi

Onko tämä sittenkään esteettömyyttä? | 6 tammikuun, 2015


Päevvee ja onnellista uutta vuotta kansalaiset!

Muistatte varmaan viimekertaisesta kirjoituksesta, vaikka siitä pitkä aika onkin, toki voi olla että joku on unohtanutkin kyseessä olevan asian. Kysymyshän oli ja edelleen on muka talon palvelujen parantamiseen tähtäävät toimenpiteet jne jne. Mutta me asukkaat ja suurin osa työntekijöistäkin jaksavat epäillä tätä. Nimittäin, jos väkeä sanotaan irti tai pannaan pakkolomalle, niin ei voi ainakaan sitä sanoa parannukseksi. Mm. Talonmiehemme on virallisesti vuorotteluvapaalla toistaiseksi, mutta saattaa olla niin ettei häntä sen koommin enää nähdä, onhan hän jo eläkeikää lähestyvä. Ja se on suuri menetys talolle ja meille asukkaille. Hän on etevä korjaaja melkein missä vaan ja hänestä on ollut suuri apu meille. Siinä kohtaa palvelu kyllä heikkenee.

Toinen palvelujen heikkeneminen on ruoka. Kun keittiöstä varmojen tietojen mukaan lähtee kaksi työntekijää ja nämä näiden henkilöiden työt siirtyvät avustajille ja hoitajille. Ihmettelen vain sitäkin, kuinka yökkö kerkiää laittamaan aamupalaa, jos on kymmenenkin kutsua yöllä.

Sitä yhäkin ihmettelen ja olen aina ihmetellyt, yhden yökön järjestelmää. Ajatelkaapa naiset ja herrat, kuinka käy jos se yökkö esimerkiksi kompastuu yöllä rappusissa, eikä pääse puhelimeen, vaikka onkin puhelin mukana. En tiedä minkälainen katastrofi siitä tulisi, mutta voin vain kuvitella.

Yleisesti ottaen olisi kohtuullinen järjestelmä katsottava uudelleen ja otettava järkikäteen. Olemme asukkaiden kanssa sanoneet hoitajille, että olemme valmiit neuvottelemaan vuokranantajamme/työnantajan kanssa, mikäli siitä on hyötyä. Vastaus on minun lukemani vastauksen mukaan, ei käy. Vielä siitä hoitajien työpaineesta, kun illalla on parikymmentä kutsua, enemmän tai vähemmän vaikeavammaisilta asukkailta ja työntekijöitä on enintään viisi kappaletta, niin sanokaapa mihin he kerkiävät? Kun on pissahätiä ja kakahätiä ja muita hätiä, niin ei siinä oikein muuta ehdi kun juoksemaan ja kun asukkaat hermostuvat ja avustajat hermostuvat on soppa selvä.

Kertokaa hyvät ihmiset, mitä teemme? Tämä ei nimittäin ole yksin tämän talon ongelma, vaan kaikkien Validia talojen ongelma. Minä sanon, että tämä ei ainakaan voi turvallisesti loppua. En tiedä olenko oikeassa vai väärässä mutta tällainen tunne minula ainakin on. Katsellaan kaupunkia, kun ei tässä oikein muutakaan voi.


1 kommentti

  1. Jään odottamaan mielenkiinnolla lisää juttua tästä aiheesta, Validia-talojen ongelmat tuttuja sivustaseuranneena ystävän asumista.

    kommentti Kirjoittanut Maiju — 6 tammikuun, 2015 @ 5:22 pm


About author

Nissen ajatuksia esteettömyydestä ja elämästä. Tehdään yhdessä parempi kaupunki ja maailma!

Etsi

Navigointi

Kategoriat:

Links:

Archives:

Syötteet

%d bloggaajaa tykkää tästä: