Päivee!
Ja vähän viileämpää päivää, mutta näyttää tuo jo nousevan normaalilukemiin. Tietenkin sen takia, kun ei ihan vielä, mutta kohta alkavat koulut. Rantakylässä muistaakseni alkaa elokuun puolivälissä. Hyh hyh opettajat että viitsittä lähteä lomilta tankkaamaan nuorten päihin usein sellaista tietoa, mitä he eivät tarvitse. Ainakin minun mielestäni. Ainakaan suurinta osaa nuoria.
En nyt viitsi ruveta luettelemaan niitä aiheita. Mutta esimerkkinä pitää sanoa pakkoruotsi. Ja monta muuta sellaista asiaa, mitä nuoret eivät välttämättä tarvitse koskaan elämässään. Tai ei nyt välttämättä koskaan, mutta hyvin harvoin kuitenkin. Varsinkin jos he menevät tai pääsevät suoraan työelämään. Minkä toteutuminen on nykyisen hallituksen aikaan yhtä vaikeaa kuin koulunkäynti.
Mutta pakkohan niiden sinne on mennä, jollei muuten niin opettajien kiusaksi. Taas alkaa isän ja äidin käskyt kotiintuloajoista. Ja sekös kenkuttaa isompien ja vähän pienempienkin nuorien mieltä. Ja sitten rellestetään viikonloppuna oikein kunnolla. Vaan älkää kuitenkaa liian kunnolla rällätkö. Siitä voi vielä poliisi antaa sakot ja silloin vanhemmat suuttuvat kun he joutuvat maksumiehiksi. Ja tiedättehän mitä siitä seuraa, jos seuraa. Jos vanhemmat ovat hidasliikkeisiä immeisiä, niin eihän siitä silloin mitään seuraa. Pahimmassa tapauksessa vanhemmat antavat selkään ja sehän ei ole mukava juttu.
Että naatitaan nyt pari viikkoa vielä raahasta. Ja surraan sitten kun sen aika tulee. Siellä on nimittäin kuitenkin kuuma siellä koulussa, ja vituttaa. Et silleen.
Kiitän vanhempaa sihteeriäni hyvästä työstä, hän mokoma muuttaa Tampereelle! Sanon hänelle vain, että senkin ryökäle! (Sihteeri vastaa, että itte oot ryökäle! Ja kyllähän noita sihteerejä löytyy jatkossakin, keitä kiusata :))
————-
In english:
Offcourse, when temperature is getting higher after a cooler night, the start of school year is drawing near. Mean teachers call youth to attend classes and teach such unimportant skills as swedish. Skills that the youth will not need in their lives. Especially if they start working straight after school.
This means also that it gets wilder on the weekends. A word of warning to you all: dot’s get too wilt. Police might get interested and write a note with check, and thet won’t make your parents happy.. So let’s enjoy the summer for couple of weeks and mourne when it’s time.
A second thing, my good old secretary will quit her job after this week and move to Tampere. What a scoundrel!
Moi Nisse. Nyt minun on pakko olla eri mieltä sinun kanssasi. Kyllä kannattaa opetella koulussa kaikki asiat mitä on mahdollista. Myös pakkoruotsi, millä pärjää monessa maassa ja voisit itse keskustella sukulaistesi kanssa jos osaisit.. Olen monta kertaa sanonut että ruotsinkielinen isäsi olisi kannattanut puhua kanssasi äidinkieltään. Olen hyvin kiitollinen että olen saanut oppia monta kieltä, osa koulussa, osa oma-aloitteisesti. Eivät nuoriso käydessään koulua vielä tiedä mitä tulevat tekemään elämänsä aikana ja mitä enemmän osaat, varsinkin kieliä on paljon suurempi mahdollisuus valita millaisen tulevaisuuden haluaa. Kyllä lapset haluavat käydä koulua vaikka pakko on vähän purnata. Hyvää kesänjatkoa sinne Joensuuhun ja hyvää jatkoa myös Kaisalle sinne Tampereelle.
Hälsningar av din kusin Lisbeth.
kommentti Kirjoittanut Lisbeth Lagerholm — 30 heinäkuun, 2014 @ 1:27 pm