-
Seuraa
Seurataan
Already have a WordPress.com account? Log in now.
Päivee ja helevetin kuumaa päivee, kuvitelkaa kun meikäläinen istuu täällä paistinuunissa ja kattelee sisälämpömittaria kauhuissaan, kun mittari noussut lähes kolmeenkymmeneen asteeseen!
Tämä kaikki johtuu vain yhdestä törppöilystäni, kuten muistatte. Antaisin kyllä taloyhtiöille pienen muistutuksen siitä, että siellä kulkee myös enemmän tai vähemmän huonosti käveleviä ihmisiä, joilla on varmaan aika usein, etenkin iltaisin, ohranjyvät silmässä. Itselläni ei tällä kertaa ollut, mutta täytyy tunnustaa, että on kyllä joskus ollut. Kiinteistön piha, minne putosin on ollut ainakin kymmenen vuotta yhtä sekava ja laittamaton. Vaikka pudotus ei ollut kuin puolisen metriä, oli minulla sen verran vauhtia, että korkeus ja vauhti yhdessä riittivät siihen, että lensin melkein turvalleni. Tässä samassa rytäkässä katkesi kaksi tuolin tärkeintä osaa ja samalla ohjausyksikön lauta eli minun ”jalkani”. Olin menossa turvalleni, näin jo maata silmieni edessä, mutta sain kallistettua itseäni taaksepäin ja onnistuin pysymään pystyssä.
Minä katselen tuota huoneen kirottua sisälämpömittaria ainakin tämän viikon, siltä ainakin näyttää, sillä tuolin varaosat ovat niin hankalasti saatavissa. Kokeilkaapa itse, jos uskallatte, samaa temppua! Eläkee kuitenkin ihmisiksi ja älkääkä ajako ainakaan kotona samalla tavalla kuin minä, sillä seuraamuksista en vastaa ainakaan minä!
Hyvvee iltapäivää ja lämmintä sellaista!
Olen nyt ollut vähän laiskalla tuulella joten se näkyy varmaan blogissakin. Tässä on ollut kaikenlaista menoa ja tuloa ja varsinkin menoa. Ja viimeksi nyt meinasin lentää niin sanotusti turvalleni, ja ihan omaa tyhmyyttäni, ja naisten takia! No eihän siinä mitään, mutta se oli vasta loppua koko kuukauden kestäneelle hankaluuksien ajalle. Tässä välillä on tullut oksennettua, paskannettua ja muuta. Että tätä voi sanoa siis paskatarinaksi. Mutta joka tapauksessa palaan siihen lauantaihin, kun oikein hölmöilin ja vielä SELVINPÄIN!
Täytyy ensin kertoa se, että olin ollut pari päivää edellisellä viikolla ns. vankina, kun en päässyt kunnolla liikkumaan muuta kuin kolmella jalalla. En tarkoita sitä jalkaa, kolmea pyörää. Vai olisiko se sitten viidellä jalalla? No, viime lauantaina läksin kaupungille, kiersin kaikki Vapaudenpuistot ym. Kaikki kai tietää missä ne sijaitsee. Elikkä kaupungintalon edessä. Siellä oli nuorisoa ja vähän vanhempaakin väkeä. Enemmän tai vähemmän kännissä. Itse tosiaan olin ihan selvinpäin ja sekös minua harmitti.
Olin kyllä torstain ja perjantain välisenä yönä niin sika kuin sika voi vaan olla. Olin oksentanut, en kuitenkaan lattialle, joka olisi merkinnyt viittäkymppiä, vaan pesuvatiin, joka ei sitten maksanut minulle mitään. Iltapäivällä olin jo kunnossa ja lauantaina vielä paremmassa. Mutta ne naiset ne naiset.. Jälleen naiset. Läksin paria pimua seuraamaan ja he kiemurtelivat ympäri sivuteitä, niimpä tulin umpikujaan. En kerro mihin, mutta löysin kuitenkin portin ja luulin että tästähän pääsee. Pääsihän sieltä, mutta noin puolen metrin pudotuksen ja ison rysäyksen jälkeen huomasin, että molemmat jalat oli poikki. Ei omat, vaan kärryn jalat, tai paremminkin jalkalaudan kannattimet. Arvatkaa kirosinko ja vituttiko minua? Ei kai tarvitse sanoa, että vitutti. Onneksi siihen tuli ilmeisesti lantrattua viinaa kantava poika, joka soitti poliisit apuun. Ihme kyllä uskalsi sen tehdä. Poliisit eivät edes osanneet tehdä mitään. Poliisin kuuluisi opetella pyörätuolin käyttö samoin kuin lähihoitajien ja ensihoitajien.
Olen sitä mieltä että poliisien autot ovat liian pienet samoin kuin ensiavun. Valitettavasti. Poliisit hoitivat taksin, joka oli niin sanottu kirppu, siis niitä autoja sanotaan kirpuiksi. Joissa on vain yksi paikka sekä vähän tilaa avustajalle ja kuskille. Pyysin tilaamaan normaalin invataksin, en sano nimeä kun sen jokainen kuitenkin tietää. Koolla se alkaa ja oohon se loppuu, oikein lupsakka äijä. Hän sattui onneksi olemaan talolla paikalla kun tuon kirpun kanssa tultiin pihaan. Ja Kimmo otti ohjat käsiin ja tiesi mitä tehdä.
Tässä nyt sitten kökötän ja pikkuisen mökötän, en kuitenkaan avustajille, vaan itselleni. Onneksi kaapista löytyy toisen avustajan tekemää unelmatorttua ja kaupasta löytyi vielä ”mustaa samettia”, vaikka tämä elämä ei muuten tällä hetkellä ole samettia.
Hauskaa päivänjatkoa tämän paskajutun parissa!
Hyvvee päivee!
Taidanpa kastua jos menen tänään ulos, sen verran esteellinen tuo ilma on. Tästäpä saankin aasinsillan, kun itsekin olen melkoinen aasi, nimittäin tällä viikolla vietetään esteettömyysviikkoa. Mitä tämä viikko oikeastaan merkitsee? Sen pitäisi merkitä, että esteettömyysasiat otetaan enemmän esille ja rakennuksista, myös maarakennuksista eli silloista tehdään parempia kuin mitä nyt näyttää tulevan. Jos olette huomannut, on uusimmissa katukäytävissä varsin isot ja korkeat korokkeet, jotka eivät todellakaan edistä esteettömyyttä, vaikka näin juhlapuheessa väitetään. Nyt kun nämä sillat alkavat valmistua joskus elokuussa ehkä, niin olisi kyllä hyvä ottaa huomioon katukäytävien korkeus,esimerkiksi liikenteenjakajissa. Esimerkiksi torikadun, koulukadun ja yläsatamankadun risteykset korjataan uudelleen ja torikadun risteys on jo osittain valmis, mutta rakennettu päin helvettiä! Sen sijaan Utran takana on kuulemma tehty tiet kunnolla ja siellä on kaikkien mahdollista liikkua helposti. Kuulin, että Maltan turistikeskuksessa kaikki on tehty viimeisen päälle. En ole itse käynyt, mutta haluaisin kyllä käydä katsomassa. Kukahan lähtisi mukaan maksajaksi?
Onko siis esteettömyydellä mitään merkitystä?! Pitäisi olla, sillä suunnittelijat ovat kovin eri tasoisia. Toiset ottavat esteettömyyden tosissaan ja toiset viittaavat kintaalla. Myös rakentajissa on samaa vikaa, kuten Marjalassa aikanaan kävi, kun siellä pidettiin asuntomessuja. Työmään edistyksellinen pomo tuli paikalle ja totesi, että eihän tätä näin pitänyt tehdä! Työmies tokaisi takaisin, että näin sitä on ennenkin tehty. Vaikka työ oli niin sanotusti menossa päin helvettiä, niin onneksi pomo tuli ja tilasi uudet matalammat kivet. Tässä oli yksi esimerkki näin esteettömyysviikon kunniaksi! Sitä samaa näyttää olevan edelleen tulossa, että tulee enemmän korkeita korokkeita, vaikka pitäisi tulla matalia, mikä olisi kaikille mukavempaa.
Terve vaan kaikki! Totesin äsken, että tulisipa jo lämmin ilma, niin ei tarvitsisi näitä takkeja päälle ja naisetkin vähentäisivät vaatetusta. Ja avustajakin voisi tulla bikineissä töihin. Hahah haaa!
Mutta siitä mistä aion puhua, on vähemmän naurettavaa asiaa. Olen tässä parina päivänä tavannut kolme naishenkilöä lapsineen, ilmeisesti maahanmuuttajia. Jostain syystä, luultavasti, olosuhteiden pakosta. Ihmettelen vain sitä, kuinka jotkut heistä opettavat lapsia suhtautumaan vammaisiin. Kuinka he voivat tehdä kun vammainen tulee näkyviin jossain, esimerkiksi Anttilan käytävällä, että he peittävät jonkun lapsen silmät. Kun taas kaksi muuta ihmistä antaa lapsen vapaasti ja suhtautuvat iloisesti ja ystävällisesti kun heille menee juttelemaan heidän kanssaan.
Onko tämä yksi, joka peittää lapsen silmät ettei hän näkisi vammaisia, saanut jonkunlaisen kokemuksen sieltä edellisestä asuinmaasta, joka stressaa häntä vieläkin kun hän näkee vammaisia? Voi olla, että hänen sukulaisissa on ehkä joku joka on saanut vamman jota ei ole voinut korjata. Tämä on vain yksi mahdollisuus. Kuinka tämä vaikuttaa tähän nuorimmaiseen lapseen? Peittämällä lapsen silmät, hän vain opettaa lapselle, että tässä on jotain outoa. Kun taas nämä toiset kaksi kertovat sitä, että vammainen kuuluu luonnollisena osana yhteiskuntaan.
Minä ainakin morjenstan heitä kuten ennenkin ja ainakin kaksi näistä pienistä vekaroista ovat kuin elohopeoita. Kovia nauramaan ja iloisia. Voivatkohan nämä kaksi lasta auttaa tätä pientä lasta suhtautumaan myöhemmin sitten vammaisiin normaalisti? Ja ne kaksi muuta naista sitä yhtä täti-ihmistä? Ties vaikka olisi sukupolvijuttu? Kun naisten ikää ei kehtaa kysyä, mutta että se lapsen silmät peittänyt vaikutti vanhemmalta.
Toivotan kuitenkin heidät tervetulleiksi Suomeen elämään ja elämöimään, kuten suomalaiset. Ja toivon, että joku muukin sanoisi heille, että meitä on täällä moneen junaan, vammaisiakin. Ja kaikki tulemme toimeen keskenämme eikä ole syytä millään tavalla pelätä tai piilotella vammaisia. Muuten tämä muodostuu aikamoiseksi esteeksi, muun muassa keskinäisessä kanssakäymisessä. Koska täytyy todella sanoa, että he ovat hyvän näköisiä ja huumorintajuisia – ainakin nämä kaksi. Kolmannesta en ole vielä saanut selvää. Epäilen, kuten sanoin jo aikaisemmin, että hän on kokenut jotakin mystistä, joka on sitten jäänyt mieleen ja reaktio kaupungilla oli mikä oli.
Voisiko sosiaalitoimisto ehkä auttaa tässäkin asiassa maahanmuuttajia?
———–
This one I have to tell You also shortly English:
I had one weird moment in the town the other day. While rolling through Anttila’s corridors i met three immigrants with their children. One women saw me, and her reaction was to cover one childs eyes so that the child wouldn’t see mee. Where did that reaction come from? Has she fronted something mystic in her former homeland that the reaction was like that towards persons with disabilities? Or is it an age-gap? Woman with this reaction was a bit older than the other twos, who gladly chatted with me and were genuinely happy. I hope these two women with norman reactions could teach this ole lady how took the situation, and maybe their children can later on also teach this one child who got her eyes covered. Anyway, I welcome them all to Finland!
Hyvää vapun jälkeistä olotilaa! Itselläni sellaista vielä ei ole, mutta voi tulla vielä tälle illalle, nimittäin sain vasta tänään vappurahaa.
Eihän se töllöily minultakaan jäänyt tekemättä. Joka minut tuntee, niin tietää sen varmasti. Ensinnäkin kävimme kaupassa vappuaattona, tai joskus silloin, hakemassa kermamunkkia Heinosen leipomosta kun kahvio ei ollut auki. Noh, kuten kaikki varmaan tietää tuon PT-talon keskellä sellainen kulma josta pääsee sisään vain mainitun leipomon toiseen kahvioon. Ja kuinka ollakkaan yritin epätoivoisesti kääntää pyörätuoliani oven suuntaan ja yhtäkkiä kuului vain PAM! Ja siinä seisoin enkä muuta voinut.
Onneksi oli puhelin ja avustaja mukana, tässä tapauksessa se puhelin oli tärkeä ja avustaja sitäkin tärkeämpi. Soitimme taksin, joka saapui melkolailla heti ja purskahti nauramaan, sanoen ”voi perkele sun kanssas!”. Käänsi lautaa sen verran, että sai sen jotenkuten ajokuntoon.
Noh, kun tulimme takaisin talolle munkkien kanssa ja meidän talon Mattimmekin oli paikalla ja hän taas teki ihmeen ja korjasi homman ainakin väliaikaisesti, noin 5 minuutissa. Mainittakoon että erään toisen firman korjaajalta menisi samaan puolisentuntia. En viitsi sanoa mikä firma on kyseessä, koska joudun asioimaan lähiaikoina heidän kanssaan. Ainakin jokainen vammainen sen tietää.
Sitten alkoikin varsinainen show, suoraan sanottuna paskashow! Kolme päivää tuli vettä, jonka jälkeen helpottui ja hain imodiumia. Ja vasta nyt se on sopiva. Aina ei kerinnyt edes pytylle. Housuni ovat siis melkein loppu. Onneksi äsken tuli puhdasta pyykkiä. Mutta pyykkikorissa on jo valmiiksi uusia. Että olen nyt varmasti pyykkikoneen suurkuluttaja. Mainittakoon, että tietyillä aineilla ei ole osuutta asiaan, vaikka niin luulisi.
Sitten vielä vapunaattona kävimme automaatilla ja kuinka ollakaan, eihän siellä mitään rahaa ollutkaan, vaikka niin toivoin. Se kun sitten harmitti, kun ei saanut vappusimaa, nimittäin kovennettua sellaista. Harmitti kyllä melkoisesti. Mutta sitten rupesin nauramaan teidän törttöilyjänne ja nauroin itseni kuralle. Olisikohan se kuratauti johtunut siitä? Heh heh he!
Esteettömyysblogi 