-
Seuraa
Seurataan
Already have a WordPress.com account? Log in now.
Hyvvee päevee!
Olen suu auki taas kun olen pitänyt suutani vähän aikaa kiinni. Vaikka enhän minä sitä kiinni malta pitää. Ja kun on tullut muutenkin hölmöiltyä. Ja vielä vanhennuttuakin taas vuodella – piru vieköön.
Se vanheneminen ei ole onneksi minun syyni, vaan vanhempieni jotka tekivät minut vähän liian aikaisin. Vai onko niin päin, että minä tulin liian aikaisin? Ja tosiasiassa tulinkin. Ja osittain sen takia istun nyt pyörätuolissa. Mutta haitanneko tuo mittään? Tuleehan hölmöiltyä vielä enemmän.
Muun muassa viime viikon torstaina ajoin vakituista oikotietäni Anttilaan ja takaisin. Ja takaisintullessa katselin nuorempaa avustajaani, kunnes rysähti. Ajoin täysillä päin tiiliseinän kulmaa. Avustajani kiljaisi ”Herranjumala!” vaan eipä vaan Herra Jumala auttanut, vaan piti soittaa Kimmolle ja Jannehan sitten väliaikaisesti laittoi tuolin kuntoon. Myöhästyneellä kyydillä tosin.
Tosiaan ajoimme tänne kämpälle ja korjasimme vielä hieman tuolia ja se meni viikonlopun yli niillä korjauksilla.
Mutta palataampa niihin syntymäpäiviin. Menimme tuohon naapurihotelliin, eli Aadaan, joka on neljän kadunkulman päässä (ei seinänkulman) ja tilasimme komeasti pihvit. Ja otimme samppkaljaa aluksi. Ja sitten lonkeroa. Ja muussia ja vihanneksia, joista vihannekset jäi minulta syömättä, ihan periaatteesta. Pihvi kyllä oli makoisa ja söin sen ihan perusteellisesti soosia myöten. Lisäksi luultavasti satuimme jonkun rakennusliikkeen harjakaisiin kun sinne ilmestyi työpukuisia miehiä (eikä yhtään naisia, valitettavasti) ja hanuristi. Kaikkia muita ristiä siellä olikin, niinkuin minäkin
Ja juhlan kruununa oli ainakin Kajlla ja minulla Irish Coffee. Totesimme sen hieman liian voimakkaaksi, ei viskin suhteen, vaan kahvi oli liian vahvaa. Mutta emme viitsineet keittiömestarille huomauttaa koska se oli joka tapauksessa hyvää. Ja Lisbeth joka joutui ajamaan puoleenväliin, katseli vesi kielellä samoin kuin avustajani, joka ei periaatteesta ottanut kun oli töissä. Niinkuin se olisi vaikuttanut mitään. Taikka tiedä häntä. Ainakin täällä talolla se olisi herättänyt hilpeyttä, jos olisimme tulleet niin sanotusti hiukasti horjuen, kuten laulussa sanotaan.
Se oli kyllä vaikeaa valikoida oikea ravintola. Sillä toiset olivat liian kalliita (ainakin minun pussilleni, mutta minähän en onneksi maksanut, sen sain tosin tietää vasta myöhemmin) ja joihinkin ei päässyt kun pöydät olivat liian lähekkäin. Joten päädyimme keskihintaiseen Aadaan. Mainittakoon, että Anttilan puolella on vain raput, joten sitä kautta ei kannata yrittääkään vaan pitää kiertää kulman kautta oikealle. Ja siitä sitten Aadan pääsisäänkäynnistä sisälle. Ja nythän siihen tulee terassi, johon pääsee ihme kyllä jopa pyörätuolilla. Jos pääsee. Sitä en vielä kyllä usko. Sitten voimmekin käydä vuorotellen JetSetissä ja Aadassa kaljalla, kun oikein janottaa.
Tämä onkin ainoa kulmaus, missä pääsee esteettömästi liikkumaan. Että jotain olen sentään saanut aikaan nalkuttamalla. Mutta keskikaupungilla ei ole yhtään paikkaa minne pääsisi. Mutta onhan tietysti teatteriravintola, mutta siellä taas hinnat ovat taivaissa. Ja kauempana on Kuunari Elina ja Romeo. Eis entään ole Juuliaa. Olisi sopinut paremmin. Niihin pääsee kohtalaisen hyvin. Ja sitten on se sininen pubi Matkustajasatamassa, sinne pääsee hyvin.
Jos haluaa katsoa kauniita maisemia, niin tämä niemen kärjessä oleva Jokiasema olisi mukava paikka. Sinne vaan ei vieläkään ole päässyt kaatumatta. Nimittäin jos ajaa pikkuisenkin sivuun, niin lentää keskelle käytäviä. Joko ei turvalleen tai turvalleen. Siitä on pyydetty monta kertaa jo tämän talonkin puolesta korjausta, kun se on vammaisten suosikkipaikka, mutta kun se ei ole vielä mennyt vielä paikan omistajan päähän että se olisi myös rahatienestin paikka omistajalle.
Huomaankin, että tämähän on romaani. Joten lopetan tämän höpötyksen tähän ja laitan muutaman kuvan sinne piristämään tekstiä, joka on jo yli 500 sanaa.
Päivee vaan taas, kaunista mutta kylmää päivää. Toivoisin, että nämä olisi vapun ilmoja ja ehkä myös pääsiäisen.
Olempas joutunut pitämään suutani kiinni, tai paremminkin auki, nimittäin yskimisen takia. Olin tässä viikon verran kuumeessa ja p-taudissa yhtäaikaa molemmissa. Tikkamäellä tietenkin. Kaiken lisäksi turpailin sormeni oven väliin Metropolissa ja kävin jälleen Tikkamäen ensiavussa, tai mikä apu se nyt sitten onkaan. Oli muuten mukavaa, mutta ne pistelivät niin että tunsin olevani melkein narkomaani. Ja kun näytän käteni, niin poliisit varmaan luulevat että olenkin narkomaani, vaikken sitä ole muuten kuin nesteen puolesta. Meinaan sen a-kaupan tavaran. Kyllä sitä varmaan täytyy loppuviikolla nestettä hakea, ei tässä muuten varmaan selviä viikonlopun yli.
Tässä täytyy jo alkaa kohta suunnittelemaan kekkereitä, kun tulee se pirun yksi lisävuosi täyteen taas tuohon mittariin. Vaikka en minä sitä tunnusta, että niin vanha olen. En piru vieköön tunnusta! Perkele nääs.
Kuten huomaatte, kävin sen nuoremman avustajan kanssa kuvailemassa. Ja kyllä on kirveellä töitä. Ajatelkaa nyt hyvät ihmiset 300 miljoonaa, jota pannaan muutamaan hulluun siltaan, joita ei tarvitse ollenkaan, eihän niitä ole ennenkään tarvinnut. Sen sijaan tarvetta olisi rakentaa vammaisille ja vanhuksille vielä parempia asuntoja. Tämäkin asunto on sanonko mä mikä. Kun ovesta tulee, niin pöytä tulee heti vastaan ja tietokone meinaa lentää ikkunasta pellolle. No ei nyt sentään, pieni liioittelu sallittakoon. Mutta pieniä nämä kämpät ovat. Jos olisi vähän isompia, ei tulisi tällaisia naarmuja ym. kolhuja sen enempää tuoliin kuin seiniinkään. Pitäisi olla vähintään kaksi huonetta jokaisella ennenkuin täällä voisi kunnolla asua ja toimia.
No, miksei se toimi? Kyllä se hankalalta vaikuttaa välillä varsinkin silloin kun henkilökohtaiset avustajat eivät ole paikalla tai lähettyvilläkään. Joskus en ymmärrä mitä nuo talon avustajat tekevät kun heillä on aina kiire. Kuitenkin olen tavannut tai saanut heidät kiinni kahvilta, kun olen pahuuttani lähtenyt perään, kun olen niin pirullinen. Tietysti tarvitsevathan hekin taukoja, mutta kunkatselin yöhoitajia siellä sairaalassa, he tekivät neljään henkeen ison osaston työt. Vielä ottivat siinä sivussa verikokeita ym. aamuksi labralle. Ei lepralle, niinkuin eräs lääkäri heitti. Kun saivat minusta infulenssaviruksen kiinni, lääkäri sanoi minulle kun kysyin mikä minua vaivaa, ”no lepra!” Joka on kokonaan toinen asia. Ja nauroi paskaisen naurun päälle.
Pahus kun en saa kuvia tänne, kun sairaalassa ei saa ottaa kuvia. Olisi taas niin nättien tyttöjen kuvia. En kehtaa kertoa missä asussa ja minkä ikäisiä tytöt olivat, mutta nauttikaa ja eläkää ihmisiksi! Koittakaa välttää suu auki olevia ihmisiä.
Esteettömyysblogi 