Heippa kaikki blogini ystävät ja viholliset!
Tämän viikon viikonlopuksi pitää tehdä muutama huomio ja antaa herkkuresepti. Olen kuunnellut ohimennessäni kun ev.lut.seurakuntakeskus uusitaan, ja olen kauhunsekaisin tuntein katsellut nimenomaan portaita. Ja kysynkin suoraan seurakunnan johtajilta, että aikovatko he tehdä kunnollisen pääsyn muillekin kuin terveille, vai polkea Jeesuksen sanomaa siinä, että sairaat ja vanhukset tulkoon luokseni. Jos taivaan valtakunnan portaat ovat yhtä hankalat kuin nyt näyttää olevan seurakuntakeskuksella, niin kyllä sinne jää menemättä melkeimpä keneltä hyvänsä. Ei millään pahalla.
Sitten vähän kevyempiin asioihin. Nyt on EuroSport ja muutkin maksulliset kanavat alkaneet lähettämään urheilua oikein roppakaupalla viikonloppuisin. Ja parin viikon päästähän alkaa olympiakisatkin Sotsissa. Tänäkin viikonloppuna on kymmeniä lähetyksiä mm. Australiasta ja Keski-Euroopasta ja Amerikasta. Eri Eurocuppeja ja snookerin MM-kilpailuja ym. Joten siinä tulee nälkä. Annampa tässä pienen vinkin siihen, ettei mainittu olio tule vieraaksi. Tämä on vähän samanlainen kuin pizza, mutta vielä helpommin tehtävissä. Katsoin kellosta aikaa, niin eihän siinä mennyt tuntiakaan, tosin kaapissani oli kyllä valmistusaineita valmiina.
Tässä kuvassa taaimmaisena on juuri leivottuja Nissen Äidin Päppänöitä. Huomatkaa nimi päppänä, se on äitini omakeksimä nimi, ilmeisesti jonkinlainen murresana. Sitä en koskaan kerinnyt kysymään. Välissä on tuttuja joulutorttuja, joiden reseptiä ei varmaankaan tarvitse käydä läpi. Etummaisena on hedelmäsalaatti, joka tälläkertaa koostuu luumusta, viinirypäleistä, appelsiinista, baanaanista ja säilykehedelmäcoctailista. Jäätelöpurkin kokoinen annos tulee maksamaan noin 2,5euroa, että ei ole hinnalla pilattu. Sitten ne päppänät, tälläkertaa niinkuin minä ne tänään tein. Paketillinen voi- tai torttutaikinaa, jaetaan levyt puoliksi ja voidellaan kananmunalla. Päälle tuli hirven säilykelihaa ja osaan meetwurstia ja kebablihaa. Kaikkiin vielä raakaa sipulisippua, tomaatinsiivu ja runsaasti emmentalraastetta. Ja jos on vielä valkosipulia, niin sitäkin voi laittaa. Avustajani unohti sen tänään kokonaan. Ja jokainen voi katsoa vaikka kaappiinsa jos siellä on vanhoja tai kohta vanhentuvia aineksia jotka sopisi täytteeksi. Siis jos ne eivät vielä kävele vastaan. 10 päppänän hinnaksi tuli noin 5 euroa, mutta ilman kallimpaa hirvenlihaa hinta on vieläkin vähemmän.
Näillä eväillä pitäisi jaksaa katsella urheilukilpailuja ym. kilpailuja ja käydä vielä hiihtämässäkin, mikäli kerkiää. Jos haluaa vielä herkutella enemmän, niin suosittelen jotakin hyvää juotavaa, kuten esim. puna- tai valkoviiniä tai limonaatia, nimenomaan lapsille. Se lapsikäsitys on vaan vähän niin ja näin täällä Suomessa.
Mutta eläkee ihmisiksi! Ja nauttikaa 🙂 Ja hyviä kisoja kaikille! Ja muistakaa tulevat olympiakisat, silloin niitä päppänöitä menee enemmänkin, että kannattaa tehdä pakasteeseen.
Vaikenen taas vähäksi aikaa, muuten minä taas auon päätäni, kuten ennenkin.