Esteettömyysblogi

Polkemalla kuntoutumaan | 15 tammikuun, 2014


Päevee! En taaskaan malta olla pitämättä suutani kiinni. Kun tulin jumpasta, siellä oli puhelinrumba ajanvarauksen suhteen. Joensuussa ei ole tällä hetkellä kuin yksi vammaisallas, eli terapia-allas ja se on Honkalammella, kaiken lisäksi sekään ei ole edes Joensuussa, vaan Liperissä.

Mainittakoon, että Joensuun alueella on useita  fys.laitoksia, joiden asiakkaat usein, muun ohjauksen ohella, tarvitsevat myös allasjumppaa. Kuten minäkin. Mutta sitä kun ei saa täytyy tyytyä muihin keinoihin tämän niin sanonut outokummun pienentämiseksi, vaikka olen kyllä huomannut, että mitä enemmän se pienenee niin sitä painavammaksi jätkä tulee. Ja siihen on yksi syy, läskihän on kevyempää kuin kiinteä lihas. Joten sehän on osittain siinä. Ja kun ruoka on hyvvee ja maittaa, kuten juomakin heh heh, jne…

Nyt teenkin kaupungille kysymyksen. Minkä takia mm. sairaanhoito-oppilaitoksen uima-allas tehtiin  auditorioksi vaikka täällä on auditorioita jo vaikka kuinka paljon, mutta uima-allasta ei ole? Eikö olisi ollut järkevämpää tehdä mainittuun altaaseen loivempi luiska sinne menon helpottamiseksi. Tästä olisi ollut kouluillekin hyötyä, joiden talous on arvatenkin kuralla kuten Joensuun kaupungin talous on myös ollut ja jatkuvasti. Niin kuin yleensä kaikkien kaupunkien.

En tiedä msitä johtuu sitten se kuralla olo, vaikka Suomessa ON rahaa, niin se raha säästetään siitä kohtaa mistä aita on matalin, eli vanhuksilta ja vammaisilta, jälleen kerran. Kuten esim. Vetrean allas, joka oli kieltämättä hieman vanhanaikainen. Sitäkin olisi kyllä voinut uusia.

Itse olen polkenut, en suinkaan sitä mitä ajattelette (!), vaan ihan rehellisesti MotoMediä. Ja sitä olen kyllä sanonut, että omasta mielestäni outokumpu on vähän pienentynyt, kun taas peppu on tullut entistä painavammaksi juuri tämän lihas vrt. läski -asian vuoksi. Suosittelen tätä muillekin kuntoutujille! Sinähän ei tarvitse muuta kuin istua penkillä tai tuolilla tai tarakassa, sillä laitteitahan on montaa mallia. Kädet ja jalat tekevät sitten työn ja konekin tekee sen tarvittaessa. Kone muuten tekee saman myös kovan jännityksen kohdalla, mutta tästä jumpparit ei oikein tykkää, kun siinä pääsee laiskottelemaan.

Siis terveisiä kaupungille, että kaupunki järjestäisi muunkin uintimahdollisuuden kuin avannon. Esimerkiksi joitakin tunteja aamulla tai keskipäivällä tuolla Vesikossa, jolloin se olisi varattu vain vammaisille ja kuntoutujille. Tämä auttaisi huomattavasti. Ja vesi olisi 30-asteista. Mainittu Vesikko on muuten hyvä, mutta kun sinne menee sekaan, niin ei pääse pyörätuolilla eteenpäin kuin muiden varpaiden yli. Ja lisäksi se herättää melkoista huomiota vaikka onkin vain suihkutuoli. Pankaa uuden vuoden myötä asia liikenteeseen.


About author

Nissen ajatuksia esteettömyydestä ja elämästä. Tehdään yhdessä parempi kaupunki ja maailma!

Etsi

Navigointi

Kategoriat:

Links:

Archives:

Syötteet

%d bloggaajaa tykkää tästä: