Hei hyvät ystävät ja kylänmiehet ja naiset – varsinkin naiset!
En ole taas kahteen viikkoon avannut pärstääni, joten eiköhän olisi aika välillä soittaa tuota suuta, joka on ainoa instrumentti joka minulla soi. Takapuolta lukuunottamatta. Ja ovikelloa.
Olen saanut erinäisiä kokouskutsuja, mutta niissä on yksi paha vika. Ne pidetään aina tuolla kehä III sisäpuolella, siellä mitä kutsutaan nimellä Helsinki. Tai jossain muussa ulkomaan kaupungissa, kuten Turussa, Tampereella jne., jotka näin itäsuomalaisin silmin katsottuna ovat ulkomaita.
Ajatelkaa nyt jos on parin päivän kokous niin kuinka sinne tavallinen vaikeavammainen menee. Kun pitää olla wc, tarkoitan suihkutuolia, ja muut apuvälineet (mm. nosturi) mukana, kun tämäkin ukkko painaa vähintään 90kg. Eikö nyt edes Esteettömyysyhdistys, joka on Joensuusta lähtenyt, voisi järjestää enemmän kokouksia lähtöpaikkakunnallaan. Huom. olen vaan huomannut, että sen jälkeen kun Joensuun silloinen esteettömyysasiamies joutui lopettamaan työnsä rahoituksen puutteen takia, sillä hankehan oli EU rahoitteinen (kiitos siitä EU!), niin kokouksetkin muuttuivat kovin Helsinki-keskeisiksi. Onhan tässä tapauksessa kysymys ns. ei-vammainen ihminen, joka johti puhetta yhdistyksessöämme. Pienenä huvittavana yksityiskohtana on, että Joensuu ja muutama muu itäsuomalainen kaupunki liittyivät ensimmäisenä yhteisöjäsenenä ko. yhdistykseen.
Tästä tulikin sellainen ajatus, että tarvitsisiko yhdistyksen nimeä muuttaa Esteettömyysliitoksi? Jolloin voisimme perustaa eri kaupunkeihin yhdistyksiä tämän asian tiimoilta, jolloinka liiton työntekijät tulisivat paremmin tutuksi, kun he joutuisivat käymään yhdistysten kokouksissa esitelmöimässä muille yhdistyksille liiton asioista. Tämä ehkä myös auttaisi liittokokouksen osallistujamäärän kasvua, jolloinka saisimme enemmän huomiota myös valtiovallan taholta. En tiedä olenko oikeassa vai väärässä, sen jokainen päättäköön itse.
Minusta tämä helpottaisi koko liiton toimintaa, kun se olisi vielä isompi kokonaisuus – elikkä liittona. Ja näin saisi julkisuutta aikaan lausunnoillaan. Ja lakiakin voitaisiin ajatella muutettavaksi siten, että yhdistyksen ja liiton miehet ja naiset voisivat antaa paremmin neuvoja rakentajille ja myös tavallisille ihmisille. Sillä usein ne eivät ole kovinkaan kalliita ne muutokset mitä tarvitaan. Pikemminkin päinvastoin.
No, en viitsi pitempään jankuttaa tätä asiaa, vaan jätän sen Mervi Valkan mietittäväksi. Hän voisi vaikka kommentoida tässä blogissa, joka on avoin kaikkien kommenttien suhteen.
Hei, Esteettömyysyhdistyksen toiminnasta lyhyesti, Se on pitänyt kokoukset Joensuussa vuodesta 2011 lähtien kaksi kertaa vuodessa, ja sitä ennen taisi pari syyskokousta olla muilla paikkakunnilla. Yhden kerran oli Helsingissä syyskokous. Seuraava kokous on melko varmasti Joensuussa, joten sinne vaan mukaan! Blogissa julkaistaan kutsu tuossa keväämmällä. Toiminta perustuu kokonaan vapaaehtoisuudelle ja palkattuja työntekijöitä ei ole – eli tavattavissa on vain meitä muita jäseniä 🙂 ja hallituksen jäseniä tietenkin (tiedot blogissa). Esteettömyysyhdistys tiedottaa paljon sp-listan kautta muiden tahojen järjestämistä tapahtumista ja tapahtumia on paljon Helsingissä. Ehkä siitä tulee tuo mielikuva Hki-keskeisyydestä?
terveisin, Minna
kommentti Kirjoittanut Minna K Turunen — 13 tammikuun, 2014 @ 11:56 pm
Terve ja kiitos kommentistasi!
Joissain kohdin olen vieläkin eri mieltä. Kieltämättä tiedoitukset ovat usein hämääviä, eikä niistä aina selviä mistä on kyse. Ja voisi sanoa, että ne on vielä aika pienellä fontilla kirjoitettu, joten niistä ei saa kunnolla selvää.
Mitä katsoin noita viimeisimpiä kokouksia, niin ne ovat hankalissa paikoissa vaikeasti liikuntavammaisille. Kuten muistat, kun hissistä tulee niin portaat ovat heti takana ja on käännyttävä ajoissa ja jyrkästi, vieläpä oven suuntaan. Näin on esimerkiksi Vesselissä. Jatketaan kehittelyä ja keskustelua tästä aiheesta! t. Nisse
kommentti Kirjoittanut nisse47 — 15 tammikuun, 2014 @ 5:26 pm
Hei, Siispä lähetän tämän linkin hallituksen jäsenille ja pj:lle, sillä näihin asioihin voi vaikuttaa. Hyvä, että tulee palautetta. Tämän vuoden ensimmäinen hallituksen kokous on kohtapian ja asiaa voi käsitellä siellä. Esimerkiksi tiedoteviestien tekstikokoa voi muokata isommaksi jatkossa ja kokouspaikaksi miettiä muutakin kuin Vesseliä. Niin ja voihan sitäkin miettiä, olisiko hyvä järjestää Joensuussa esteettömyysseminaari tai keskustelu tms. tapahtuma tänä vuonna. Hyvää uutta vuotta! t. Minna
kommentti Kirjoittanut Minna K Turunen — 16 tammikuun, 2014 @ 4:04 pm
Hei ja kiitos hyvästä vastauksestasi. Olen täysin samaa mieltä viimeisestä kohdasta joka koskee seminaarin järjestämistä. Paikka voisi olla vanha tuttu entinen lääninhallituksen talo, siellä olisi tilaa myös ryhmätyöskentelmyyn. Kutsuja voisi lähettää myös oppilaitoksille, jotta opiskelijat voisivat päästä mukaan. Tällälailla saisimme laajemma pohjan esteettömyysasialle. Erikoisesti rakennusalan oppilaitokset olisivat tervetulleita mukaan, samoin tiehallinnon organisaatiot ja vammaisjärjestöt. Tietysti tilan koko rajoittaa seminaarin järjestämistä, mutta kannattaa katsoa kuitenkin, sillä tällä tavalla saisimme asiaa eteenpäin, eikä vaan juhlapuhetasolle, niinkuin nyt on käymässä. Kirjoitellaan taas kun asiaa tulee!
kommentti Kirjoittanut nisse47 — 22 tammikuun, 2014 @ 5:31 pm