Tämä ei suinkaan ole mainos, vaikka siltä se tuntuu, sillä moni ei uskoisi tätä juttua

Päivee ja hyvvee joulunjatkoa!

Olen taas palannut, että varokaa suunsoittoa hyvät lukijat. Tällä kertaa vain kerron mistä tulen ja minne läksin. Meinaan minkälainen paikka on mistä läksin pois, kun oli pakko. Aloitetaan, kuten vanha tapa on, että kello 7.00 tiistaiaamuna turautti Kimmo autonsa käyntiin, vaikka ei takamoottoria ollutkaan. Taisin olla itse joka turautti, eli Kimmo siis laittoi vain auton ja suuntasi keulan kohti Lahtea, Varkauden ja Mikkelin kautta, kuten varmaan jokainen tietää.

Paikka mihin menin on tunnettu kuntoutuskeskuksena, joka kulkee nimellä Invalidiliiton Lahden kuntoutuskeskus ja sopeutumisvalmennuskurssi. Paikka on perustettu ja rakennettu 80-luvun loppupuolella, mutta on erittäin esteetön. Juuri jouluksi oli valmistunut toinen uusi hissi, johon ei tarvitse itse mennä puhumaan, vaan hissi puhui meidän puolesta, että minnekkä mennään. Ja peräti kahdella kielellä! Paikan sisällä on mm. uimahalli, jollaista ei Joensuussa ole tällä hetkellä vammaisille ollenkaan, harmi. Siellä on kaikki mahdolliset kuntovälineet, kuten esimerkiksi Motomed, jota tietenkin kävin polkemassa! Eihän siellä muuta voinutkaan polkea, jokainen kai arvaa mitä tarkoitan, jos vain muistaa mitä Kusti polki. Tästä käy ilmi ne puitteet missä olin ja kuvat kertokoon puolestaan lisää.

Kuten sanoin, läksimme 7.00 aikaan kun mokoma piti olla jo puolen päivän aikaan perillä. Vastaanotto oli tyypilliseen tapaan ystävällinen. Minä joka olin jo aikaisemminkin ollut, tunsin jo kaikki talon tavat, joten siinä ei turhia aikaavieviä hommia ollutkaan. Ruokailun jälkeen klo 13.00 aloitimme toisiimme tutustumisen, meitähän oli tällä ihmissuhdekurssilla 9 kurssilaista, jopa ulkomaita myöten, mm. nuori mies itäisestä naapuristamme. Jäi mietityttämään kun hän oli jalkavammainen, että olikohan hän esimerkiksi Afganistanissa vammautunut, vai muuten vaan. En kehdannut kuitenkaan kysyä.

Kurssi sisälsi kaikkien sen kurssin ihmisten ongelmien pohtimista, joten en sovittujen sääntöjen mukaan puutu niihin ollenkaan. Kun sovittiin, että niistä ei puhuta ulkopuolisille.

No sitten se joulu. Sellaista joulua ei ole varmaan missään muuta kuin viiden tähden hotelleissa, suurinpiirtein. Joku voi olla eri mieltä, mutta valitettavasti ei enää pääse katsomaan sitä. Meidän hyvä ystävämme KELA on kilpailuttanut nämä joulupaikat niin, että tämä kuntoutuskeskus jäi pois taloudellisten tekijöiden vuoksi. Ihmettelen vaan minkä vuoksi. Kyllä rahaa kotonakin menee, ruokaan ja muuhun, eikä hoitokaan mikään ilmainen ole. Eikä meillä ole varaa esimerkiksi viiteen kalaan ja kymmeneen eri salaattiin, noin karrikoidusti sanottuna. Kaikki suomalaiset muut jouluherkut, kuten kinkku ja kalkkuna kuuluvat tähän pöytään. Ja jälkiruuat, jotka olivat kerrassaan loistavia. Siispä ihmettelen jälleen kerran, että kehtasivat lopettaa tämän kustantamisen. Sitten siellä oli sellaisia henkilöitä, jotka ensialkuun söivät kuin hevoset ja ottivat vielä toisenkin kierroksen ja meikäläiselle teki yksikin kierros tiukkaa, vaikka olin aiemmin tehnyt kaksikin kierrosta. Muistelimme erään hoitajan kanssa kuinka hankalaa minulla oli silloin kerran. Siitä tapauksesta olen tänne blogiinkin aiemmin kirjoittanut.

Tämä KELA:n juttu hämmästyttää vielä lisäksi sen takia, kun kuntoutuslaitos muutetaan samalla yksityiseksi. Vaikka pienenä vinkkinä, voisi sanoa, että siellä on sisäpiirintietoa jota en tähän blogiin vielä kirjoita, sillä muuten tästä tulee romaani, niinkuin koko blogista saisi jo monta romaania eri aiheista, joten lopetan tämän ja jatkan sitten myöhemmin jos aihetta on ja kirjoitan teille lisää hyvät lukijat.

Näihin kuviin ja tunnelmiin ja teidän näläntunteisiin kun katsotte näitä kuvia:

Kuvaesitys vaatii JavaScriptin.

Ja nyt kiitän lukijoitani ja toivotan heille oikein hyvää Uutta Vuotta!

---

Kategoria(t): Herkuttelijoille, joka ei kuitenkaan ole mainos, Kommelluksia, Kuntoutus, My life, Our life, Tämä ei ole mainos