Päevee vaan kaikki rokkikansalaiset ynnä muut poppikset!
Viihtykäähän täällä meillä Joensuussa, ei tarvitse jäädä ovensuuhun. Vaikka me joensuulaiset kyllä, ainakin monet meistä, häivymme muualle ja vuokraamme asuntomme pop-vuokralaisille. Ainakin muina vuosina on ollut näin. Syynä on kai se hirveän kauhean kamala meteli, mikä tulee tahtoen tai tahtomatta niistä esiintyjistä.
Kyllä Joensuun kaupungin sietäisi tarjota kaupunkilaisilleen maailman suurimman täytekakun kahvin ja teen kera, ja miksei myös jonkun muun, sillä uskon vahvasti, että nämä erilaiset tilaisuudet, alkaen katsomon avajaisista ja jatkuen viestijuoksukisojen kautta popkadulle ja rockfestivaaleihin, tuovat niin paljon euroja Joensuuhun, että talouselämä elää ainakin jo pelkästään näillä euroilla ainakin vuoden. Sitten alkaakin jo uusi ympyrä.
Samaan hengenvetoon on kyllä kiitettävä kaupunkia Parafestin (joka on jo kuukauden päästä!) ottamisesta omakseen. Niiden järjestelyihin menee jonkin verran rahaa, mutta myös tulee rahaa. Hotellihuoneiden järjestelyistä ynnä muista. Jo se, että Joensuun kaupunki on ominut tämän kokonaan itselleen ja Pippurin Artohan siinä on järjestelemässä ja huulta heittämässä. Olen sitä mieltä, että kaupunki ansaitsee kiitoksen tästä ideasta.
Palaampa vielä ajassa taakse päin. Tässä on nyt teille muutamia makupaloja tämänpäiväisestä toriohjelmasta, nimittäin Diabolon SM-kisojen näytöksestä Torilavalta. Huomenna onkin sitten jo Rytmihäiriköitä lavalla ja tunnetusti ne kyllä häiritsevät varmasti! Teretulemast kaikki katsomaan!
Ja eläkee ihmisiksi, kuten viime vuonnakin! Vaikka poliisi toisin väittääkin välillä, mutta se kuuluukin heidän mokomien tapoihinsa.
Osallistuja tämäkin, kokeili lavalla ensimmäistä kertaa edellispäivänä keksittyä temppua. Kyllähän sitä yrittää sopii, mutta kun ei meinaa onnistua millään..
.. tässä se temppu sitten onnistuu. Avustajakin niin innoissaan että kädet tärisee ja kuva on epäselvä.
Tässä on Suomen Mestari itse! Videotakin olisi, mutta tekniikka ei anna myöten liittää blogiin. Koittakee löytää netistä.
Tässä rantakylän tytöt ovat tulleet oikeen joukolla rokkaamaan, saa nähdä jäävätkö puoleksi viikoksi seisomaan tähän. heh heh! Arvaatte kai miksi.