Esteettömyysblogi
Back to basics, eli estettömyydestä
Kommentit pois päältä artikkelissa Back to basics, eli estettömyydestä
Heippa vaan kaikki lukijat! Niin nuoret kuin vanhatkin ja hyvät kuin huonotkin. Olen mennyt niin kauaksi alkuperäisiltä raiteilta, että nyt pikkuisen palailen sinnekin, elikkä esteettömyyteen.
Täytyy sanoa, että Joensuu on suhteellisen esteetön paikka, mutta löytyy täältäkin sellaisia mörskiä, että oikein pahaa tekee. Annan kuvien mielummin puhua puolestaan, niinkuin sanotaan ”yksi kuva puhuu enemmän kuin tuhat sanaa”. Minulla ei ole vielä kuin 999 sanaa ja kirosanat päälle.
Tässä voisi sanoa, että on aivan mahdoton päästä yli ja näitä on tehty viime aikoina lisää. Tämä kuva on vuodelta 2008, että vielä yhä vieläkin tehdään tämmöisiä vammaisille ja muille hengenvaarallisia katukäytäviä. Kynnyksellä on monta eri merkitystä, toisille se on turvaksi, toiselle vaaraksi.
Tämä on Anttilan rakennuksen työmaalta myös vuodelta 2008. Siinä ei olla katsottu yhtään kun on jätetty nosturilaite keskelle katua, että pääseekö ihminen kulkemaan kassien ja apuvälineiden kanssa läpi. Remontin valmistuttua tilanne on kyseisellä paikalla ollut melko hyvä.
Seuraavat kuvat ovat Kuopion asuntomessuilta 2010, jossa oli luvattoman paljon esteellisiä paikkoja, niin pihalla kuin talojen sisälläkin. Vaikka Marjalan messut sisälsivät myös virheitä, niin Kuopion messut olivat kaiken huippu.
Kuva kertoo puolestaan minkälaisia töppäyksiä kuopiolaiset ovat tehneet. Eikä he suinkaan kuunnelleet, vaikka me esitimme muutoksia niin kauan kuin oli vielä mahdollisuus. Vaan hymähtelivät savolaiseen tyyliin..
Tyylikkään näköinen katu oli melko mahdoton kulkea. Järjestäjätkin totesivat, että autoliikenteellekin tämä on vaarallinen, ja tietysti lapsille sekä vammaisille. Tämän he myönsivät kiukuttelematta.
Tämä on meidän urheilutalo, ei kuitenkaan areena, joka on vertaansa vailla. Urheilutalo on ainakin 40-vuotias ja kovin esteellinen.
Tämä on aivan uusi koulu, jonka olen nimennyt rubiikin kuutioksi, vaikka se minusta ruma onkin, mutta sehän on makuasia. Se on kuitenkin täysin esteetön, oikeastaan malliesimerkki.
Asiaan. Lähettäkää minulle esteettömiä ja esteellisiä valokuvia, niin voin jakaa ne täällä blogissa. Kuvia voi laittaa tulemaan sähköpostilla osoitteeseen nisse47@gmail.com
Alkusyksyä Joensuussa
Kommentit pois päältä artikkelissa Alkusyksyä Joensuussa
Moi vaan kaikki syksyihmiset!
Itse en kyllä pidä syksystä enkä talvesta sitten ollenkaan, eikä varmaan siivoojatkaan. Kuraa tulee ynnä muuta mönjää. Mutta pakko se on kestää, vaikka kuinka katselee joenrantaa joka on täysi hienoja veneitä – kuin Monacossa konsanaan. Ja rakastavaisia eri paikoissa. Kerran pelästytin nuorenparin puutarhajätelaatikosta touhuamasta sitä sun tätä, ja varsinkin sitä. No jaa, enhän minä siitä ihan heti lähtenyt vaikka likka huusi kuin syötävä, että ”mene pois, mene pois, mene pois – perkele!”. Totesin vain, että en minä ole perkele. Läksin sitten lopulta nauraen pois. Se oli kylläkin vähän lämpöisempää aikaa. Vaan paikkahan on mitä parhain, keskellä kauneinta Joensuuta ja silti suojassa. Heh heh!
Nyt kävimme kuvailemassa tätä Joensuun kaupunkia, tarkoituksena tallentaa alkusyksyn tunnelmia. Siitä roskalaatikosta ei kyllä enää löytynyt mitään vipinää – ainakaan vielä. Kuvia tuli jonninmoinen määrä, joten en höpise enempää vaan kuvat puhukoot puolestaan.
Tiina-sadun toinen osa
Kommentit pois päältä artikkelissa Tiina-sadun toinen osa
Päevee taas, täällä ollaan täysissä sielun ja ruumiin, ynnä muun voimissa.
Tulin jatkamaan sitä jatkokertomusta Tiinasta. Aika kului ja tuli koulujen aika. Tiina kun oli tiedonhaluinen, oli mielissään kun pääsi kouluun. Tiina halusi myös löytää uusia ystäviä. Hän pääsi erääseen erityisluokkaan, mutta siitä sitten alkoi 3-4 vuoden varsinainen piina. Uskokaa tai älkää hyvät lukijani, Tiina ei saanut viedä, eikä saa vieläkään viedä, omia oppimiseen ja liikkumiseen tarkoitettuja apuvälineitä (pl. pyörätuolin) kouluun. Koulutoimen sääntö sanoi, että apuvälineet tulee olla kunnan hankkimia, eikä omia välineitä saa käyttää. Tiinan vanhemmat olivat jo hankkineet välineet kotiin. Sitten koulu- ja sosiaalitoimisto kera apuvälinekeskuksen pallottelivat asiaa edestakaisin.
Tämän sopan lisäksi luokkaan sattui erittäin vanhakantainen opettaja, joka ei ollenkaan ymmärtänyt Tiinan vaikeuksia ja Tiina joutui jäämää ainakin kolme kertaa luokalleen. Opetus oli suurinpiirtein seuraavanlaista: aa on A ja tämä on o-me-na, o-me-na, o-mena jne. Opettaja oli siis pahemmanlaatuinen jankuttaja, tai voisiko sanoa koulukiusaaja. Hän aina suuttui kun Tiinan lääkintävoimistelija tuli liikuntatunnilla luokkaan ja rupesi Tiinan kanssa jumppaamaan. Tiinalle ohjattiin oma jumppapaikka, eikä hän saanut olla kavereiden kanssa jumppatunneilla vaikka olisi siihen pystynyt mainitun avustajan kanssa. Opettaja olisi halunnut Tiinan jumppaavan kokonaan muualla. Ainakin minun tietääkseni lääkintävoimistelu kuuluu koululiikuntaan, tämän saa paremmintietävät korjata.
Toisen lukukauden alussa huomasimme, että Tiina tuli heti kipeäksi kun koulusta puhuttiin. Hänellä oli päänsärkyä ja luultavasti migreeniä sekä allergisuutta ja nuhaisuutta. Hän ei pystynyt muutamaan kuukauteen käymään lainkaan koulua. Huomasin itse tämän ennenkuin äitinsä sen tiedosti. Ja sanoinkin hänelle, että huomaatko että kun koulu alkaa, niin Tiina on heti sairaana. Sairastuminen tuli, kun joululoma loppui ja toisaalta taas kesälomille Tiina lähti aina terveenä. En sitten tiedä, oliko se jotain fyysistä vai sittenkin kuitenkin psyykkistä. Mielestäni Tiinaa painostettiin liikaa koulun taholta ja hänen vanhempiaan vielä enemmän mm. rehtorin kautta, kun ei muka ollut rahaa ostaa niitä apuvälineitä ja omiakaan ei saanut käyttää.
Tämä kaikki on melkein totta. Tarina jatkuu sitten hiukan myöhemmin.
Vittumainen viikonloppu
Kommentit pois päältä artikkelissa Vittumainen viikonloppu
Hyvvee päivee rakkaat ja vähemmän rakkaat lukijani. Nyt saatte taas aihetta nauruun tai itkuun. Ihan kumpaa haluatte.
Aurinko paistoi ja vettä satoin. Tilanne alkaa. Maha on kuin pallo, kun herään. En tiedä mitä tehdä, kun oksettaa, kaiken muun paskantamisen ja vitutuksen lisäksi. Kärrykin on vielä tampereella, eikä tietoakaan sen tulosta. Soitan alas, kun rumempi avustaja ei ole vielä tullut, ja sanon, että tulkaa äkkiä tänne. Ja sieltähän tullaan melko äkkiä. Olen edellisen yön nukkunut melko huonosti. En kuitenkaan kerro minkä takia. Sillä se oli niin pieni juttu, että avustajakin sanoi, että tämä ei johdu siitä, tällä kertaa. No sanoin avustajalle, en muista kuka, joku ämpäri äkkiä tänne. Kuului vaan yö-yö-yö- yrjö ja tavaraa tuli melkein ämpärillinen. No tilanne helpotti hetkeksi aikaa, koska siinä oli suurimmaksi osaksi ilmaa. Tilanne jatkui pitkin päivää. Noin tunnin tai neljän tunnin välein. Luulin jo illalla, että pääsen nukkumaan, mutta alkoikin uudestaan sama show. Voitte kuvitella kun minulla on kylpyessu päälläni. Siitä se sitten valui lattialle. Kun ei vesikään enää pysynyt sisällä. Kävin hakemassa välillä lääkkeitä. Sinä hiljaisena aikana, kun maha nukkui. Meinasin käydä jo tikkamäellä, mutta taksin saanti esti sen. Perjantai- Lauantai yönä oksensin noin kymmenen kertaa ja viimisellä kerralla tuli kokonainen putouksellinen limaa ja muuta. Vaikka tiedän, että teitä naurattaa, niin en toivo kenellekkään samanlaista vuorokautta. Nyt olen kunnossa ja taas valmiina taistoihin.
Tämä on suuri este, meinaan tuolin puute. Mutta onni onnettomuudessa on, että avustajani ovat lupautuneet tekemään ylimääräsiä hommia, kunnes minä palaan taas tyttöjä kiusaamaan. Nyt tytöt ovat sentään soitelleet. Heh heh! En toivo pahimmalle vihamiehellenikään samanlaista viikonloppua. Mutta, vaikka kuinka minua oksettaisi, olen silti sitä mieltä, että Kontiorannan varuskunta on pidettävä.
Euro ja muiden tekemiset
Kommentit pois päältä artikkelissa Euro ja muiden tekemiset
Taas sitä ollaan, nesteessä, eiku, esteessä, hyvät lukijani. Nimittäin, kuten aikasemmin kirjotin tuonne Facebookiin, en ainakaan viikkoon pääse liikkeelle ilman avustajaa. Mutta en minä silti tyttöjä jätä ajattelematta, ainakaan. Varsinkaan Hmmmm…Heh heh. Ymmärtäköön jokainen miten haluaa.
Tämä este ei johdu nesteestä. Vaan, kun tuo pyörätuoli teki lopullisen lakon. Täytyi lähettää se Tampereen Pirkkalaan jotenkin korjattavaksi. Jos siitä nyt enää mitään saa aikaiseksi. Lupasivat viikossa, mutta en oikein usko siihen. Voi mennä kaksikin viikkoa. Mikäli tunnen näitä korjaajia. Huolto aiheutti sen, että jouduin kelattavaan tuoliin, joka on vielä hullumpi, kun se sähköpyörätuoli. Ainakin avustajien mielestä. Mitäs ovat kasvaneet niin pirun pitkiksi. Ovat varmaan syöneet liikaa kaurapuuroa. Niin sitä Markus – sedän puuroa. Jos joku vielä muistaa sen äänen radiostaan. Siihen aikaan, kun ei muita mölytoosia ollunna. Onhan tästä toivon mukaan se hyöty, että pääsen sitten kovempaa kiusaamaan tyttöjä. Hoitaka te nyt se kiusaaminen, pojat.
Sitten toiseen asiaan kokonaan. Nimittäin eurooppaa en ole pitkään aikaan nälvinyt. Mutta nyt on, kun kuuntelin eilen MTV3:n kymmenen uutisia. Kun yksi uutisista oli, että euro saatetaan muuttaa, joko viiden pohjoismaan väliseksi euroksi. Jätetään Keski-Eurooppa ja Etelä-Eurooppa tappelemaan keskenään, kuka maksaa ja kenen velkoja. Tässä on vain se huvittava piire, että kun Kreikan velat tulivat Suomen maksettavaksi. Tämä otettiin vielä ilomielin vastaan Suomen talouselämässä. Ainakin luulisin niin. Ennen kuin tuli vielä lisää. Ei enää haluttukaan jatkaa tätä leikkiä. Omat rahatkin alkoivat hävitä. Niinkuin minun lompakkoni. Minä sentää tiedän missä se suurin piirtein on, mutta talous ei tiedä, missä rahat ovat tai minne ne menivät.
Mutta palataampa vähän taaksepäin asiassa. Silloin kun euroon menosta äänestettiin 90-luvulla, kaikkia teitä ei vielä ollutkaan. Jos oli niin ei varmaan kukaan muista. Niin samat herrat puhuivat kovasti euron puolesta ja unioniin menosta, mutta nyt onkin kelkka kääntynyt. Miten se on mahdollista? Se on siten mahdollista, että heidän taskunsa alkavat olla tyhjät, kun ei takuu maksuja ole tullutkaan kreikalta, vaan pyydetään lisää rahaa. No eihän 150 Miljardia missään tunnu. Vaikka minä sen kyllä mielellään ottasin ja varmaan moni teistäkin, hyvät lukijani. Se on aikamoinen läjä paperia ja vielä suurempi läjä kolikkoja. Monta rekallista kolikkoja.
Mutta palataan asiaan. Minä vaan heitin huulta tässä äsken, että saatte nauraa. Tilanne paljon vakavampi. Nimittäin, jollei näitä rahoja ala kuulumaan takaisin, on suomi samassa tilanteessa kuin Kreikka. Vaikka EKP (Euroopan keskuspankki) ja muut suuret pankit ovat nostaneet suomen parhaaseen AAA-luokkaan tulee se sieltä äkkiä alas, kun aletaan ottamaan lainaa. Sitten ollaankin kusessa. Sanan mukaisesti. Niin kuin kreikka on nyt, ja Italia, jonka merkkihenkilö Julio Berlusconi inhoaa suomalaista ruokaa. Tiedä häntä. Tietojen mukaan, hän voisi itse maksaa Kreikan velat raha pussistaan. Ainakin Italian. Heh, Heh.
Mitä sitten tapahtuu, jos Suomi ja muut pohjoismaat, sekä Baltian maat lähtevät eurosta, ja perustavat oman euron. Vaikkakin eiliset asiantuntijat, väittivät, että se ei ole mikään hyvä ratkaisu, vaan parempi on oma valuutta. Pelkään vain pahoin, että kumpikaan ei ole hyvä ratkaisu, ennen kuin tämä soppa on keitetty loppuun, ja nähdään, mitä Saksa ja Ranska tekevät. Vai tekevätkö mitään järkevää. Joku aika sitten sanoinkin jo, että miten näin suurta soppaa hallitaan, kun on kymmeniä erilaisia kulttuureja ja esimerkiksi Espanajalainen sanoo Mañana, samoin Italialainen vähän saman tyylinen. Kun taas vuorten toisella puolella, tehdään asioita sillon kun ne kuuluu tehdä. Tarkoitan lähinnä Saksaa, Suomea ja muita Pohjoismaita. Tässä on se asian ydin.
Miten nämä pysyvät koossa, nämä erilaiset kulttuurit. Väitän, että ei mitenkään. Kun vielä ottaa entisen Neuvostoliiton hallitsemat alueet, niin soppa onkin sitten siinä. Sielläkään ei ole vielä totuttu itsenäiseen tekemiseen. Kun Moskova määräsi, se oli tehtävä, tai muuten tuli linnaa. Karkoitus, toisin sanoen. Kuten huomaatte, on mahdotonta sanoa, mitä tuleman pitää. Toivotaan vaan, ettei tule aseita kalistelemaan. Sekin on kyllä mahdollista. On kaksi isoa maata, Ranska ja Saksa, jotka hyvin voivat panna nämä niin sanotut pikkuvaltiot, kuriin ja herran nuhteeseen. Onneksi Suomella on kumpaankin maahan suhteellisen hyvät suhteet. Samoin myös Venäjän kanssa on hyvät suhteet. Vaikka nuo Putinin apulaiset välillä yrittävät aukoa päätään, kaiken näköisillä uhkakuvilla. Kuvilla ja kuvilla, se onkin eri asia millä kuvilla. Tähän asti Niinistö ja muut ministerimme ovat selvittäneet Putinille suoraan, että näin asia ei ole. Ja luojan kiitos hän on vielä uskonut asioihin, sekä selvittänyt oman kantansa. Tällä hetkellä asiat näyttävät olevan melko hyvällä tavalla. En viitsi enempää jaaritella. Eiköhän tässä jo ole liikaakin puhuttu peetä. Alla kartta, joka esittelee nykyisen EU:n.
Sininen on euro aluetta.
Ai niin! Unohdin! Olen edelleen sitä mieltä, että Kontiorannan varuskunta on säilytettävä!
Kädet kertovat Ahjossa
Kommentit pois päältä artikkelissa Kädet kertovat Ahjossa
Kuten otsikko osoittaa, käsillä on monenlaisia tehtäviä. Joku immeinen on leikannut peltiä, toinen leiponut pullaa, kolmas kaivanut maata ja joku jotain muuta. Heh heh. Kai arvaatte mitä. Tietenkin sitä, mutta en sano kuitenkaan mitä. Nämä kertovat kädet ovat esillä syyskuun neljänteen päivään, taidekeskus Ahjossa. Jonne sisäänpääsy ei maksa mitään. Tietääkseni. Menkääpä tiiraamaan ja miettikää mitä kukin käsi olisi voinut tehdä.
Parafest raportti, ja mielipiteitäni sen kulusta ja tulevaisuudesta
Kommentit pois päältä artikkelissa Parafest raportti, ja mielipiteitäni sen kulusta ja tulevaisuudesta
Terve vaan, kaikki parafestiin osallistuneet ja osallistumattomat.
Näille viimeksi mainituille sanoisin, että menetitte suunnattomasti. Ei vammaisten kulttuuri ole sen huonompaa, kuin niin sanottujen terveiden kulttuuri. Voisimpa väittää toisinpäin. Se on vaan vähemmän arvostettua.
Kiitän jo tässä vaiheessa Parafest yhdistystä, ja Arto Pippuria, joka on kaiken isä. Äidistä ei ole niin tietoa, mutta kai pippuri sen tietää. Kiitän siitä, että hän oivalsi tämän kulttuurin arvon ja kiitän Joensuun kaupunkia, että se otti tämän homman omakseen.
Tietysti näin suuren tapahtuman järjestämisessä on omat ongelmansa. Tarvitaan viittomakielen tulkkeja, ynnä muita avustajia, ja tekniikkaa, joka oli erittäin tärkeässä asemassa. Pikkuisen antaisin moitetta järjestäjille, että heidän aamupäivän sessio oli hieman liian aikaisin. Monet vammaset eivät kerinneet kirveelläkään aamupäivän sessioon mukaan, joka oli keskellä toria. Olisiko ollut syytä kysyä lähellä olevilta asukkailta, mikä olisi ollut parempi aika?
Sen sijaan Liisa Tavin esitys, äänenkoskettelusta, niin hullulta kun se tuntuikin, niin se ääni kyllä kosketti. Oma kokemukseni oli, että tämä panssarivaununi lähti melkein lentoon äänen voimakkuudesta. Ääni oli kuin ampiaispesä, joka humisi ympärilläni. Jopa niin, että nukuin pari kymmentä minuuttia selvinpäin ja olin virkeä kuin peipponen, kun heräsin. Ja sain hyvin hymyileviä katseita. Niin, että hieman hävetti.
Ilta ohjelma, molempina päivinä, noudatti normaalia iltama kaavaa, jossa oli kaikennäköistä kultturi ohjelmaa. Eli toisin sanoen kevyttä kulttuuria, erittäin taitavasti esitettynä. Tähän lisäisinkin, sen verran, että tulevaisuutta ajatellen, kun satuin kuulemaan, että ensi vuonna meillä on ulkomaalaisia vieraita, että eikö olisi hyvä järjestää ensin pieni muotoinen seminaari, vaikka keskiviikkona. Aiheena olisi esimerkiksi esteettömyys ja asenteellinen esteellisyys eri maissa. Ja tämän jälkeen eri maiden edustajat voisivat esiintyä, esimerkiksi torstaina ja perjantaina, eri sektioissa. Ja Lauantaina olisi vielä loppuseminaari, jossa julkaistaisiin niin sanottu Joensuun julistus, mitä olemme saaneet aikaan seminaarissamme ja mitä haluamme saada aikaan tulevaisuudessa. Tämän hyväksymiseen päättyisi koko ohjelma. Taputuksiin päin naamaa. Heh heh. Leikki leikkinä. Toivotaan, että saamme niitä ulkomaalaisia ja lisää väkeä ohjelmaa suorittamaan, ja ennen kaikkea katsomaan. Joku valtiovallan edustaja tulisi avamaan festivaalit tänne Joensuuhun. Näin saisimme koko maan mukaan, eikä maailmakaan olisi pahitteeksi. Vaikka se vähän maksaisikin. Tämä on vaan minun mielipiteeni. Koska täällä eivät ihmiset tieneet koko tapahtumasta yhtään mitään. Tervetuloa ensi vuonna samoihin aikoihin, kynnelle kykemättömät ja kykenevät.
Lähiympäristö vammaisen silmin
Kommentit pois päältä artikkelissa Lähiympäristö vammaisen silmin
No niin, mitäs nyt sanotte koululaiset? Joko on takit ja muut palttoot heitetty nurkkaan koulussa kun aurinko paistaa oikein kuumasti? Mitäs minä sanoin! Heh heh hee.
No joo, kävimme pienellä lenkillä tässä lähiympäristössä ja nappilimme muutamia kuvia kotikaduilta. Ja eräässä kuvassa menin ihan kuvaajan takia erään risteyksen oikein, siis ihan niinkuin se kuuluukin ajaa, tiedätte kyllä risteyksen ketkä asutte täälläpäin. Kyseessä siis talon nurkalla oleva risteys. Muutenhan ajan sen liikennesääntöjen vastaisesti, heh heh. Eikä poliisit sano mitään, kun eivät ole onneksi paikallakaan.
Tässä lähden kierrokselle kuvaaja-avustajan kanssa. Ja ilma on kuin morsian, mutta sulhanen ei oikein ole morsiamen tasolla.
Tässä edellämainittu kuva, jossa kerrankin menen risteyksen ns. oikein – mitä harvemmin teen kun oikeaisemaankin kerran pääsee.
Tämän nimesin punaiseksi kortteliksi, kun melkein kaikki talot ovat punaisia tiilitaloja. Ilmeisesti 70-luvun tuotantoa. Ja mainittakoon tässä vaiheessa, että näihin taloihin ei meinaa päästä kynnysten vuoksi sisään muuta kuin isommalla panssarivaunulla kera tykinkuulien.
Tässä niist kynnyksistä yksi esimerkki. Kuvitelkaapa mammaa, joka kassien kanssa ja rollaattorin kanssa yrittää mennä sisälle, saati sitten pyörätuolilla kulkeva jolla ei satu olemaan avustajaa mukana.
Paluumatkalla kotikatua pitkin, joka kuten huomaatte on varsin hieno katu.
Tämä omakotitalo on sen verran kaunis, että oli aivan pakko ottaa kuva. Sen verran silmiähivelevä näkymä se oli, kuten kuvaa katsoessanne huomaatte. Toivottavasti omistajat eivät hirtä minua talonsa kuvan julkaisemisesta. Sen verran minulla on toimittajan oikeuksia.
Kiitokset Joensuun kaupungille siitä, että täällä suojellaan myös vanhaa rakennuskantaa. Enkä ole ainoa tätä mieltä oleva, myös matkailijat arvostavat vanhoja rakennuksia.
En tiedä onko tämä länsipuisto vai itäpuisto, vai leikkipuisto ja mitähän leikkejä siellä leikitään iltaisin? Kaunis se kuitenkin oli ja hiljainen vaikka kaupunki on ihan vieressä. Ja leikkejä ajatellen sopivasti piilossa 🙂
Tämä on ihan oikein tehty, jottei korppusahat pääse häiritsemään talojen asukkaita ja muita naapureita. Eli siis mukavan pienen tiepätkän turhan läpiajon esto.
Tällainen on siis lähiympäristöni näin elokuussa. Länsi-pohjois -suunnasta katsoen. Siinä on paljon hyvää, kuten kuvat kertovat. On omakotitaloja, puistoja. Mutta sitten taas on muutamia sellaisia paikkoja, mihin vammainen, eikä kukaan muukaan meinaa päästä – kuten esim. punaisen korttelin talot. Mutta yleisvaikutelma on kaunis. Ja seuraava suunnitelma on sitten kuvata tuota etelä- ja itäpuolta.
Koululaisia harmittaa ja vähän olympialaisista – jälleen kerran
Kommentit pois päältä artikkelissa Koululaisia harmittaa ja vähän olympialaisista – jälleen kerran
No niin rakkaat lukijani ja erikoisesti koululaiset! Mitäs minä sanois niitä ilmasta muutama kirjoitus sitten. Että kaunista ja lämmintä on kun koulut alkaa. Heh heh heh! Harmittaako? Minua ainakin harmittaa, nimittäin olympiamitalit.Kun niitä tuli niin pirun vähän. Että Ruotsi voitti Suomen ja sitähän ei koskaan pitäisi sallia. Mutta kyllä valinnoissakin oli virheitä, hyvät olympiakomitean jäsenet. Ei olisi pitänyt noudattaa niitä määriteltyjä rajoja niin tarkkaan. Esimerkiksi pituudessa olisi tuossa kilpailussa pärjännyt kaikki kolme suomalaista melko hyvin. Ellei jopa kullan arvoisesti.
No jaa, tämähän on jossittelua. Niinkuin aina kilpailujen jälkeen. Elikkä jos tädillä olisi munat, niin se olisi setä. Kuten vanha sanonta sanoo.
Olisi myös huomioitava uudet pikkuvaltiot, jotka eivät enää niin pieniä ole asukasluvultaan. Heillehän nämä mitalit ovat tärkeitä kansallisen itsetunnon nostamiseksi. Niinhän Suomikin oli vuosien 1912-36 kisojen parhaita maita. Ja täytyy kyllä sanoa, että tuo koulukaan ei kasvata nykyisin urheiluhenkeä. Kun autolla vievät teidät kouluun ja vievät palatessa melkein kotiovelle asti. Ja sitten te ette kuitenkaan lähde lenkille, mitä nyt makkaralenkille korkeintaan. Tai pojat tyttöjen perään tai tytöt poikien perään – heh heh. Kai tajusitte vitsin?
Lisäksi urheiluseurat ovat melko sisäänlämpiäviä, anteeksi vaan. Uusia jäseniä otetaan jos ne ovat jo valmiiksi hyviä. Nuorille ei järjestetä minkäänlaisia harjoitusmahdollisuuksia, vaikka siitä puhutaan kauniisti juhlapuheissa. Niinkuin monesta muustakin asiasta.
Esitän pynnön YLE:lle. Kun kahden viikon päästä alkavat paraolympialaiset, niin sieltä tulisi enemmän 30sek. päivässä lähetyksiä. Sillä olen aivan varma, että siellä tulee ainakin 10 mitalia Suomelle! Pelkästä yleisurheilusta, ammunta ja muut sitten lisäksi. Ja näissä kisoista ei tosiaan lähetetän noin kolmenkymmenen sekunnin pätkiä Urheiluruudussa. Kun esimerkiksi Norja ja Japani lähettävät kokonaan oman kuvausryhmänsä kisoihin paikanpäälle. Se olisi sitä esteetöntä ajattelua, eikö vain?
Satu, jossa moni asia mättää. Kuvitelkaa itse, kun luette. Tämä on vasta alkua.
Kommentit pois päältä artikkelissa Satu, jossa moni asia mättää. Kuvitelkaa itse, kun luette. Tämä on vasta alkua.
Päivää jälleen kaikki urheilijat ja penkkiurheilija hullut. Olen katsonut taas vähän aikaa urheilua, kuten edellisestä kirjoituksesta huomaatte.
Pohjustin seuraavia kirjoituksia tähän tavallaan satuun, joka voi olla myös totta, joissain kohdin. Mutta huomaatkaa, tämä on fiktiota, joka on erääseen sairauteen liittyvää, sekä koulun käyntiin.
Tarina alkaa. Vaalea hiuksinen pikkutyttö, joka ei enää ole kovin pieni, vaan hento. Hän on nimenomaan iältään pieni. Kutsutaan häntä vaikka Tiinaksi. Ikäisekseenn hyvin älykäs.
Eräänä päivän olen anttilanssa ja Tiina tulee minua kohti. Ilme jo paljasti mitä hän aikoi. Hän oli jo siihen ikään mennessä oppinut naisellisen naurun. Joten tietenkin pysähdyin ja odotin mitä tuleman pitää. Hänen takanaan tuli erittäin kaunis blondi, joka osottautui hänen äitikseen. Yliopistoväkeä tietenkin. Enhän minä muihin tutustukaan. Rupesin siinä juttelemaan ja kerroin samalla, että olen käynyt esteettömyys kurssia ja juuri valmistumassa siitä. Vaikka eihän siitä koskaan valmistu. Aina vaan muuttuvat lait ja esteellisyys vaan kasvaa, vaan ei suinkaan vähene.
Tiina ja hänen vanhempensa kutsuivat minut kylään. Kävin ensin salaa katsomassa, minkälainen koti heillä on, ja minulta taisi päästä muutami rumia sanoja. Näin heti ensisilmäyksellä, että sinne oli mahdoton päästä omin avuin, silloin jo pienen tytön sisään. Vielä mahdottomampi minun, sillä minulla on tämä kevyt panssarivaunu seuranani. Mutta sitten rupesin tutkimaan papereita ja käymään netissä. Löysin sieltä asioita, joista sain kipinän puhua asunnon muutos töistä, jotka muuttaisivat, ja muuttivatkin tytön elämän kokonaan toisenlaiseksi. Hän on kova kokkaamaan. En tiedä, kun äiti on, kuten tyttökin, erittäin huumorin tajuinen ja sana valmis, onko hän sanonut tytölleen, että tie miehen sydämeen käy mahan kautta. Tiedä vaikka olisi sanonutkin. Meni jonkin verran aikaan ennen kuin he uskalsivat mennä anomaan asuntoon muutoksia, kaupungin sosiaali- ja rakennustoimistosta. En sano mikä kaupunki on kysymyksessä. Se tulee myöhemmin ilmi, kun juttu etenee. Mutta vaikeaa se oli. Saimme kuitenkin sinne jopa porrashissin ulos. Nyt tyttö pääsee, kunhan hän vaan oppisi ajamaan hienolla pyörätuolillaan. Se ei ole tälläinen romu, kun minun panssarivaununi, joka on kovia kokenut.
Korjaukset helpottavat tytön elämän laatua. Sillä nyt hän voi kokonaan tehdä omia ruokiaan, omaksi mitoitetulla uunilla ja hellalla. Lisäksi hän sai oman vessan, joka on erittäin tärkeää hygienian hoidossa. Tyttö oli kuin naantalin aurinko, kun hän näki nämä uudistukset. No seuraava vaihe tarinassa onkin sitten koulu, ja sen vaikeudet, joista en kerro nyt, vaan myöhemmin. Kun nämähän ovat jatkokertomuksia.
Esteettömyysblogi 