Esteettömyysblogi

Soitantaa ehkä viimeistä kertaa – toivon mukaan ei | 4 kesäkuun, 2012


Sataa sataa ropisee, pili pili pom! Päivää hyvät lukijani, tämä pieni laulunpätkä tuli mieleeni kun muistelin Laulurinteen hienoa kesän vastaanottotilaisuutta, jossa koulut ja upea sotilassoittokunta esiintyivät. Jäähallissa esiintyi puolestaan Pave Maijanen ja vuoden 2007 tangokuningatar Jenna Bågeberg, sekä Karjalan soittokunnan nuorisobändi, joka toimi lämmittelijänä.

Kun sitten musiikkimajuri Petri Junna astui lavalle ja pisti orkesterinsa pystyyn ja aloitti soitannan, ei voinut muuta kuin itkeä ja nauraa. Tai paremminkin ei tiennyt mitä teki. Varsinkin siinä vaiheessa kun hän ilmoitti että tämä saattaa olla viimeinen konsertti, hänen saamien tietojen mukaan orkesterin päällikkyys lopetetaan ja saman tien orkesteri hajoitetaan. Minä en ainakaan tiedä mitä olisin tehnyt ja suurin osa yleisöstä oli aivan hiljaa. No, tässä kuvaus sen tilanteen tunnelmasta.

Entä mitä tämä merkitsee? Kun on paljon puhuttu, että Pohjois-Karjalassa ja muualla maakunnassa on koulujen puutetta. Tässä piru vie lähtee taas yksi koulu lisää. Eikö hallituksella ole sen verran muuta päässään kuin viskiä ja kusta, että he tajuaisivat minkä teon he tekevät? Maakunnan musiikkielämä kärsii pahan kolauksen, jos tämä niin sanottu musiikkikoulu lopetetaan. Tässähän useimmat muusikot ovat ovat saaneet koulutuksen niin Helsingin kaartin soittokunnassa  sekä varusmiesten orkesterissa ja lisäksi Lahden ja muiden kaupunkien soittokunnissa. Täytyy vain ihmetellä miksi miksi juuri Pohjois-Karjalasta viedään soittokunta pois ja samoin koko prikaati?

En oikein jaksa uskoa, että tämä on kielikysymys. Tekisi mieli sanoa, että tämä on aluepoliittinen kysymys. Perustelen tätä historialla. Jo ennen Suomen syntyä oli Karjalassa erilaisia soittajia ja laulajia, niistähän Lönnroth sai oppia. Nyt sitten kun Suomi syntyi Suomena, niin on ollut kautta aikain orkestereita ja muita pienempiä bändejä ja laulajia. Tämä nimenomaan opettaa tämä musiikkikoulu soittamaan, kaikenlaista musiikkia, ja tekee ammattiin ohjaavaa työtä samalla. Nyt kaikki halutaan keskittää kehä-III:n sisäpuolelle.

Kaikki nämä seikat huomioon ottaen en voi sanoa muuta kuin sen kuuluisan lauseen: Kontiolahden varuskunta on säilytettävä!

Menkää hyvät immeiset kuuntelemaan! Varmasti kannattaa.

 

 

Military music will be heard maybe last time. I hope not.

 

Good day my readers! ‘It’s raining and raining, pili pili pom’ says old children’s song. This song came to my mind when I remembered a great event at Laulurinne where schools and a military band played. Also, in the ice stadium played Pave Maijanen and Jenna Bågeberg who is a former tango queen from the year 2007. In addition, the Karelian youth military band played there too, and it was actually the first band of the show.

 

Later, when the music Major Petri Junna came to the stage and started to play with his military orchestra I didn’t know should I laugh or cry. In a word, I didn’t know what to do. Especially when Junna announced that this might be the last concert. According to his knowledge, the orchestra will quit and the orchestra will be separated. In this point, I didn’t know what to do and audience was silent. This pretty much tells what the atmosphere there was.

 

And what this means? The hot topic has been last days here in North Karelia and province the lack of schools. And now one school will be close down. Does government have only piss and whiskey in the head when they don’t understand what they are doing? It will be hard for North Karelia when they close down this music school. Many musicians have been studied in the Helsinki military music school, in the conscript bands and also in Lahti and other cities military bands. I just can wonder why, oh why, they close down North Karelian military band and the whole garrison here?

 

I just can’t believe that this in a language question. I like to say that this is question of regional policy. I give here historical explanation. Even before Finland was formed, there were many musicians and singers in Karelia which thought later also Elias Lönnroth. Now, Finland is formed and it has been active music life here in form of the many bands and singers. This military music school really thought people to play and also give professional music education. Now, everything will be centralized to the capital the district.

 

To consider all these matters, I can’t say anything else: the Kontiolahti garrison needs to be saved!


About author

Nissen ajatuksia esteettömyydestä ja elämästä. Tehdään yhdessä parempi kaupunki ja maailma!

Etsi

Navigointi

Kategoriat:

Links:

Archives:

Syötteet

%d bloggaajaa tykkää tästä: