Terve vaan kaikki lukijani!
Meinasin jo lopettaa hallituksen haukkumisen, mutta eihän sitä voi näköjään lopettaa. On nimittäin varsin huvittavaa Kataisen ja kumppaneiden selittelyt, että ei ole mitään vaaraa. Vaikka olenkin täysin demari, en voi muuta sanoa kuin että yhdyn Soinin mielipiteeseen, sillä olen saanut kuulla entiseltä avustajaltani, joka kulkee melkein viikoittain (mikäli vielä kulkee?) matkaoppaana naapurin puolella, että siellä on ukkoa pensaat täys. Ja paljon muutakin tavaraa – kai tiedätte mitä. Ei ainakaan votkalaatikoita, tai voihan sitä niitäkin siellä olla.. kuka tietää.
Sen takia ihmetyttää, että suunnitellaan näin rajuja joukkojen siirtoja taaksepäin, että naapurille jää tilaa jos haluaa kävellä vaikka Helsinkiin asti. Vaikka siellähän on kyllä sitten jo vahvempi puollustus kehä -III:n takana.
Ihailen niitä ihmisiä jotka lähtivät Helsinkiin Eduskuntatalolle osoittamaan mieltään.
Kerrompa tässä yhden tarinan: Eräs pikkutyttö oli erittäin kipeä ja vielä kaiken lisäksi vammainen. Hän olisi väkisin halunnut lähteä sinne mukaan ja lähtiväthän he sitten koko perheen voimin. On suorastaan ihme, että noin 15-vuotias tyttö on kiinnostunut politiikasta, kun tavallisesti he ovat kiinnostuneet vain pojista. Heh heh!
Eipä nyt sitten muuta. Toivotaan, että herra Venäjän Presidentti pysyy järjissään.