Vähän linnan juhlista

Heippa kaikki itsenäiset ja itsepäiset lukijani!

Sitä oltiin taas linnassa, nimittäin presidentin linnassa – ei siellä Kakolassa, eikä Konnunsuolla. No joo. Kun katselin tyhjien päiden kolinaa siellä linnassa ja siellä sattui olemaan jopa muutama pyörätuolilainenkin, niin tuli mieleeni, että olisipas se kiva käydä tuollakin, mutta kun se Tarja ei koskaan kutsu. Eikä sen puoleen, ei varmaan muutkaan.  Siihen vaaditaan jo muutakin kuin blogin kirjoittaminen esteettömyydestä.

Olihan siellä sentään vammaisneuvoston sihteeri Sari Loijas, joka sekin on jonkinlainen saavutus esteettömydelle. Sarilla ei ollut kyllä koiraa mukana, vaan jonkinmoinen ukonköriläs. Se koira olisi kyllä ollut parempi, kun on tottunut liikkumaan tungoksessa. Ja kun katselin sitä tv-lähetystä niin huomasin, että Sari itse ohjasi ukkoa vaikka ei näe paljoa ollenkaan. Ja voi voi niitä kadettiparkoja, kun ne joutuivat seisomaan jäykkänä ja minua alkoi  naurattamaan kun oikein nätti tyttö meni kadettien ohi, tuli mieleen että jäykistyiköhän joku muukin?

Meille tavallisille kansalaisille ei ollut muuta mahdollisuutta kuin katsella juhlia ja herkkupöytiä telkkarista. Onneksi ei ollut maku-tv, se vielä olisi puuttunut, että olisi tullut maut suuhun. Monella kyllä varmaan tulikin joku maku, varsinkin niillä joilla ei ole mitään suuhunpantavaa. Eiköhän näitäkin juhlia voisi pitää vaikka kerran viidessä vuodessa? Ja antaa ne ylijäävät rahat sosiaalityöhön. Vai mitä?

---

Kategoria(t): Hajatelmia, Järjestelmä mättää, Köyhyys, My life, Our life, Terveisiä valtiolle