Esteettömyysblogi

Kaikenlaisia kohtaamisia | 16 helmikuun, 2011


Päivää taas, lukijat!

Nyt tulevat sitten ne kohtaamispäivien jälkilöylyt. Eilinen, jälkimmäinen päivä kului sekin järjestötoimintaa ja kohtaamisia pohtien. Kahden päivän aikana ruodittiin järjestötoiminnan uhkia, mahdollisuuksia, heikkouksia ja vahvuuksia, rahapulaa, ukkoutumista, yhteiskunnallisia rakennemuutoksia ja luoja ties mitä kaikkea.

Ehkä kiinnostavimmat puheenvuorot käytettiin kuitenkin arjen kohtaamisiin liittyen.  Esimerkiksi erityisopettaja Riitta-Liisa Koposen eloisa esitys maahanmuuttajaluokan arjesta nauratti ja varmasti myös kosketti yleisöä.

Ihmenainen Koposen tehtävänä ei ole enempää eikä vähempää kuin opettaa maahanmuuttajanuorille mm. kemian, historian, fysiikan ym. peruskoulussa tarvittavien aineiden sanasto ja auttaa ymmärtämään suomalaista kulttuuria, uskontoa ja yhteiskunnan käytäntöjä.  Aikaa on yksi vuosi, eikä yhteistä kieltä välttämättä aluksi ole.

Taatusti eloisimman puheenvuoron piti entinen juoksija, satusetä Wilson Kirwa. Hän vertasi kotimaansa kulttuuria ja suomalaista elämää, pohti omaa sopeutumistaan tähän ”maailman laitimmaiseen maahan” (täältä pohjoiseen on vain Jäämerta) ja kertoi erilaisista kohtaamisistaan. Mukaan mahtui niin ratkihauska ensimmäinen saunakokemus Suomessa kuin muistoja koti-Keniasta. Yleisö kiemurteli naurusta ja pyyhki kyyneleitään, mutta nyökytteli Kirwan tärkeimmälle sanomalle: yhteisöllisyydelle.

Kaiken kaikkiaan päivät olivat onnistuneet, ja sain itsekin ajattelun aihetta, vaikken mikään järjestöjyrä varsinaisesti olekaan. Olen kuitenkin tyytyväinen aina, kun saan vietyä esteettömyyden sanomaa eteenpäin. Olisin kuitenkin toivonut, että nuorien osuus olisi nostettu enemmän esille. Yleisössäkin oli kuitenkin koko joukko opiskelijoita istumassa. Vaikka olenkin itse tämmöinen vanha kääkkä, uskon, että nuorisossa on paljon uusia ideoita, vaikkapa maahanmuuttajin liittyen, joita ei ole vielä käytetty.

Ensi vuonna kohtaamispaikkapäivät järjestetään Porissa. Saa nähdä, olenko itse paikalla vai en.


About author

Nissen ajatuksia esteettömyydestä ja elämästä. Tehdään yhdessä parempi kaupunki ja maailma!

Etsi

Navigointi

Kategoriat:

Links:

Archives:

Syötteet

%d bloggaajaa tykkää tästä: