Esteettömyysblogi
Vammaisena VR:n kyydissä
Kommentit pois päältä artikkelissa Vammaisena VR:n kyydissä
Hei vaan, taas, köyhät ja rikkaat lukijani!
Jatkamme viikon teemalla, eli männätorstaisella reissullani. Junat ovat tasapuolisesti myöhässä vähintään puoli tuntia, oli kyydissä omilla jaloillaan kulkevia tai pyörätuolissa istuvia asiakkaita. Junatyyppein välillä on kuitenkin eroja näin vammaismatkustajan näkökulmasta.
Matkustin menomatkan Pendoliinolla Penteliinöllä, jonka ongelmat alkoivat jo ovella. Ovet ja käytävät ovat kapeita, joten tällaisella isohkolla sähkärillä vaatii tarkkuutta ja hermoja, vähän turhankin kanssa. Sen sijaan itse pyörätuolipaikalla oli tilaa riittävästi. Junaan ajaminen oli Joensuussa helpompaa kuin Helsingissä, sillä laiturin korkeus on parempi. Kuinka ollakaan, Helsingissä oli luiskasta huolimatta melkein pystysuora pudotus junasta poistuttaessa. Onneksi en ollut nauttinut mitään vettä vahvempaa. Muutenkin hirvitti. Juna lähti Joensuusta kello viideltä aamulla, joten rauhallista tunnelmaa voi ainakin kehua.
Paluumatka kesti tietenkin luvattua pidempään. Vaikka olimme vaihtaneet liput tuntia aiemmin lähtevään junaan, pääsimme Joensuuhun suunnilleen samaan aikaan kuin myöhäisemmän junan aikataulu oli. InterCityjen vaunut ovat huomattavasti tilavammat liikkua. Iltajuna kun oli, kanssamatkustajia riitti koko matkalle. Vaunujen ylätasanteella oli ravintola, mutta minähän en sinne tietenkään päässyt pyörätuolilla. Kuuntelin vain kun pullot kilisivät ja kallot pulisivat viikonlopun alun kunniaksi.
Kaiken kaikkiaan matka sujui suhteellisen leppoisasti. Mitä nyt meinasin tukehtua ahneuttani ruokaan välillä. Olen matkustanut viimeksi junassa kymmeniä vuosia sitten, konduktööri- eli matkatavaravaunussa, jossa vielä silloin oli myös vankikoppi nurkassa. Täytyy sano, että junamatkustamisen puitteet ovat kehittyneet huomattavasti. Vielä kun VR:llä opittaisiin pysymään aikatauluissa…
Torstaina kerron sitten lisää kokouksesta ja kansanedustajien paskanjauhannasta.
Maailmaa parantamassa
Kommentit pois päältä artikkelissa Maailmaa parantamassa
Terveiset täältä kiskojen päältä! Tällä kertaa.
Olen tulossa Helsingistä kohti Joensuuta ja VR on tapansa mukaan myöhässä. Olen jo aikaisemmin kertonut Helsingin reissustani, joka oli tänään. Kävin siis eduskunnassa Niinistöä moikkaamassa ja olihan se siellä. Oli siellä muitakin edustajan retaleita.
Aiheena oli köyhyyden poistaminen ja paikalla oli monenlaisia köyhiä kertomassa kokemuksistaan – minä mukaan luettuna. Paikalla oli yksinhuoltajia, opiskelijoita, alkoholisteja, sairaita ja vammaisia. Jotkut olivat olleet köyhiä ennen ja toiset kokivat kohdanneensa köyhyyttä nykyisessä tilanteessaan. Silti kukaan ei myöntänyt olevansa köyhä, olivat olot minkälaiset tahansa. Toisaalta, kun kysyttiin, mistä ei olisi valmis luopumaan, ei kenelläkään ollut muuta jäljellä kuin tulevaisuus ja läheisensä.
Meidät oli tuotu sinne tietenkin liikuttamaan päättäjien herkkiä sydämiä. Iltapäivän ohjelmassa olikin ”kovaa asiaa”. Ensin Kiander ja Kelan herra kävivät lyömässä kylmät luvut taululle. Sitten oli vuorossa kansanedustajien paneeli, jossa he puhuivat samaa paskaa kuin aina ennenkin. Jos nämä kahdeksan kansanedustajaa pitäisivät tänään tekemänsä lupaukset, kohoaisi Suomen perustoimeentulo maailman kärkeen. En kuitenkaan usko, että yksikään tänään luvattu uudistus tapahtuu ainakaan seuraavan hallituksen aikaan.
Joku lupasi 100 000 uutta työpaikkaa, toinen 750 euron perustoimeentulon kaikille ilman tarveharkintaa… Kaikki yksinhuoltajat pitäisi saada työelämään ja lapsiperheet irti kannustinloukuista… Ja Suomen kaikki ongelmat johtuvat siitä, ettei täällä tehdä tarpeeksi työtä… Paljon oli puhetta…
Tällä kertaa oli kuitenkin tarkoitus siirtyä tekoihin. Tuntui kuin olisi istunut jonkin puolueen vaalitilaisuudessa, enkä tarkenna minkä puolueen. Tervehdykset tulivat presidenttiä myöten, kun tuo raukka oli ottanut suojellakseen köyhyydenvastaisen teemavuoden. Nykyään Suomessa on kuitenkin köyhiä enemmän kuin tarpeeksi, enemmän kuin moneen kymmeneen vuoteen ja tuloerot vain jatkavat kasvuaan.
No, ainakin tuli matkusteltua EU:n piikkiin.
Opettavaisia tarinoita 3.
Kommentit pois päältä artikkelissa Opettavaisia tarinoita 3.
Terve taas!
Jatkan taas näitä hulluttelukertomuksiani. Tässä muutama kymmentä vuotta sitten tuli kaveri kotiini Orimattilaan käymään. Istuimme iltaa isäni kanssa saunakammarissa. Lähdimme siitä sitten asunnolleni noin 1,5 km päähän.
Hulluja kun molemmat olemme, päätimme kilpailla, kun on ennemmin asunnollani. Siellä meitä jo odotti silloinen avustajani. Älkää käsittäkö väärin, mutta hän oli virolainen. Ajoimme niin lujaa kun ikinä pääsimme, toinen sähärillä, toinen kelattavalla. Koska paikka oli tuttu, päätimme oikaista. Kuinka ollakaan, tiellä oli lapsia leikkimässä. Silmäkulmastani olin näkevinäni, että joku on tulossa sivusta suoraan eteemme, joten löin jarrut pohjaan. Seurauksen voitte arvata…
Tuolini oli etupyörävetoinen ja pienillä jalkalaudoilla varustettu, joista niistäkään ei ollut apua, kun lensin nenälleni. Kaiken lisäksi kassissani kauppatavaroita ja ehkä muutakin. Kassi lensi suoraan päälleni ja vauhditti kaatumistani. Tuloksena oli, että kaaduin suoraan kylki ja naama edellä rosoiseen tienpintaan. Kaveri huusi: ”Älä perkele!”
Kun palokunta ja invataksi tulivat paikalle, tärkein hokemani oli: ”Nostakaa minut äkkiä ylös! Perse palaa!” Luulin, että vanhanaikaisten akkkujen korkit olisivat auenneet ja akkuvedet olisivat valuneet maahan.
No, mentiin sitten sairaalaan. Pääsin naamaompelimoon, sananmukaisesti. Naamassani oli lähtiessäni lääkärin mukaan ainakin 21 tikkiä. Olin varsin huvittavan näköinen päästessäni kotiin. Eihän siinä sitten muuta kuin jatkettiinkaverin kanssa iltaa. Tai sitten aamua.
Opimmeko tästä mitän? En tiedä. Tuskin.
Apteekki-pujottelua
Kommentit pois päältä artikkelissa Apteekki-pujottelua
Hyvää viikonlopun alkua (tällaisella vapaaherralla on aina pitkät viikonloput)!
Kävin tässä kaupungilla tekeytymässä lumiukoksi pian alkavan lumimyrskyn ensipuuskissa. Jos oli lumikaaoksen merkkejä kaupungilla, niin melkoinen hyllykaaos oli myös Yliopiston apteekissa. Farmaseutit ja avustaja saivat kulkea edelläni siirtelemässä hyllyjä, että mahduin kulkemaan. Ei ole kovin mukavaa hakea lääkkeitä pyörätuolilla apteekista, kun aina joutuu umpikujaan ja koko ajan saa tuntea olevansa tiellä.
Yliopiston apteekki on ollut aikaisemmin tilava, mutta liekö näin joulun alla myynnissä ekstramäärä jouluähkyyn ja muun vatsankivistyksen hoitoon tarkoitettua tavaraa, vai mistä on kyse? Pyytäisinkin tässä yhteydessä proviisoria miettimään putiikkinsa sisustusta pyörätuolin käyttäjien kuvakulmasta. Sopii vaikka kokeilla itse pujotella sähkärillä tai tuplarattailla hyllyjen välissä, jos muuten tuntuu vaikealta.
Ei mulla muuta, heippa!
Kapuloita kapuloiden rattaisiin
Kommentit pois päältä artikkelissa Kapuloita kapuloiden rattaisiin
Pitää heittää välillä hieman vakavampiakin aiheita kehiin. Sain eilen Esteettömyysyhdistykseltä tiedotteen, jonka mukaan virastojen kapulakielisyyteen ja vaikeaselkoisiin lausuntoihin ollaan vaatimassa selvennystä. Kotimaisten kielten tutkimuskeskus Kotus vaatii seuraavaan hallitusohjelmaan lupausta parantaa virkakieltä niin, että jokainen voi ymmärtää sitä.
Jokainen meistä lienee ollut joskus KELAn tai vaikkapa sosiaalitoimiston kanssa tekemisissä. Useimmiten virastoihin mennään, koska tarvitaan apua ja neuvoja johonkin arkiseen ongelmatilanteeseen. Esimerkiksi kuntoutusta tai terapiaa hakeva saa vastaansa kapulakielen viidakon, joka vaatii terveeltäkin pinnistelyä auetakseen. Mitä papereita tarvitaan? Mitä niillä haetaan? Mitä hittoa niissä oikeasti sanotaan? Mitä ovat nuo pykälät, joihin viitataan? Ja jos nyt sitten onnistut saamaan jonkin hakemuksen aikaiseksi ja siihen vastauksen, voi olla, ettei siitäkään ota selkoa. Minulla on ollut jo vuosikymmeniä aikaa harjoitella kapulakieltä, mutten edelleenkään voi väittää tajuavani kaikkea.
Niin että oli jo aikakin herätä vaatimaan selkokieltä, jota ymmärtää ilman kapulakielen yliopistokoulutustakin!
http://yle.fi/uutiset/kotimaa/2010/11/kehno_saadoskieli_uhkaa_oikeusturvaa_2129467.html
http://www.kotus.fi/?3039_m=8057&s=2132
Älä kokeile tätä kotona eli Opettavaisia tarinoita 2.
3 kommenttia
Olin noin seitsemän vanha, ehkä vähän vanhempikin. Olin juuri saanut kelattavan eli manuaalin pyörätuolin. Kylän muut pennut olivat tietysti heti innoissaan kokeilemassa tuolin työntämistä. Äiti oli kyllä mukana ensi alkuun, mutta myöhemmin hän alkoi luottaa meihin (tai nimenomaan tyttöihin, jotka olivatkin innokkaampia kuljettamaan minua).
Kotikatuni oli hiekkapäällysteinen, ja siinä oli hirveä kivimurska pinnassa. Kerran sitten kävi niin, että tuoli pääsi työntäjän käsistä irti, ja minä poika huristelin holtittomasti, käännyin ympäri ja jatkoin matkaa takaperin. Murskepäällysteen alkaessa lensin nurinniskoin ja turvalleni. Pääni osui suoraan terävään kiveen.
Ei siinä sitten muuta kuin lääninsairaalaan. En muista, pääsinkö ihan ambulanssikyydillä. Lääkärillä oli kyllä hauskaa, kun he ompelivat kovaa päätäni umpeen (olisi voinut ommella suunkin, ajattelette ehkä nyt). Äitini tietysti pelästyi kuollakseen, mutta antoi meidän tenavien mennä onneksi edelleen keskenämme.
Tarinan opetus on, että uskaltakaa luottakaa lapsiin ja nuoriin. Välillä voi toki tulla reissu sairaalaan, mutta se kuuluu asiaan ja valtaosa selviää silti tai ehkä juuri siitä syystä ihan täyspäisiksi aikuisiksi.
Viikonloppua kohden vituttaa taas
Kommentit pois päältä artikkelissa Viikonloppua kohden vituttaa taas
Hei vuan, tiällä tämä pseudo-savolaenen taas!
Kävin kaupungilla asioilla, kuten joka torstai, ja huomasin, että markkinat ovat täällä taas. Jututin tuttua kauppiasta, mutten ostanut mitään, koska kaappi on täynnä jo ennestäänkin. Väkeä oli niin pirusti liikkeellä koko kaupungissa, ettei eteenpäin meinannut päästä. Siihen kun sitten lisää vielä mainoskyltit, päättömästi parkkeeratut fillarit ja pian lumikasat, niin…
Jollei noita varsinkin Centrumin nurkalle, keskelle jalkakäytävää parkkeerattuja mainoskylttejä siirretä pois ihmisten edestä, minä omakätisesti ajan ne kumoon! Perkules!
Ei mulla muuta. Hyvvee viikonloppuu.
Se lapsille mieleinen tuli taas!
Kommentit pois päältä artikkelissa Se lapsille mieleinen tuli taas!
Terve vaan! Yksi este on jälleen palannut, nimittäin lumi ja liukkaus kaikkine kamaluuksineen.Mummot ja vaarit tekevät kuperkeikkaa pitkin katuja ja niiden rollaattorit tökkivät lumihankeen. Pyörätuolit ja muut kärryt tökkivät myöskin lumeen ja nenä sojottaa aina kohti taivasta tai lumihankea. Kaiken lisäksi joidenkin katujen kohdalla on merkki ”Ei talvihoitoa”. Miksi?
Ei ainakaan siksi, että kaupunki kaatuisi taloudellisesti. Se olisi jo aikoja sitten kaatunut muista syistä esimerkiksi turhista ilotulituksista, joitten mukana tuhansia markkoja ja varsinkin euroja on mennyt ruutina ilmaan. Onkohan kysymys siitä että tekninen lautakunta ei ole vieläkään ymmärtänyt kuinka vaikeaa on esimerkiksi lastenvaunujen ja muiden pyörällisten kulkuneuvojen, paitsi autojen, kanssa liikkuminen on lumessa on.
Mitä kauemmaksi keskustasta mennään sitä huonommiksi tiet muuttuvat. Ihmiset liikkuvat talviaikaan muuallakin kuin lämmitetyllä kävelykadulla. Eikö olisi järkevää aloittaa auraus vaikka yliopistolta ja edetä kaupunkiin päin ja sahata koko ruutukaava-alue läpi. Ruutukaavalla asuu paljon vammaisia ja vanhuksia sekä nuoria lapsiperheitä ja vielä enemmän opiskelijoita, jotka liikkuvat polkupyörillä ja muilla liikkumisen apuvälineillä.
Tämä on pieni toivomus, jolla saisi paljon iloa aikaan ja vähemmän lääkärikuluja. Auratkaa ja hiekoittakaa katumme!
Kristalliyö keskuudessamme
Kommentit pois päältä artikkelissa Kristalliyö keskuudessamme
Tänään on eräs ehkä vähemmän tunnettu, mutta aina ajankohtainen ja ajattelemisen arvoinen merkkipäivä. Muistelemme 72 vuotta sitten Saksassa tapahtunutta väkivallan aaltoa, Kristalliyötä. Spontaaneilta näyttäneet, mutta luultavasti hallituksen omien ruskeapaitaisten joukkojen provosoimat ja siunaamat tuhotyöt kohdistuivat juutalaisväestön omaisuuteen ja henkeen.
Yhden yön kestäneissä vainoissa tuhottiin 1300 synagogaa, lukuisia hautausmaita sekä yli 7000 liiketilaa ja kotia. 30 000 juutalaista vietiin keskitysleireille. Kristalliyön nimi tulee rikottujen ikkunoiden sirpaleista. Myöhemmin syy tapahtuneesta vieritettiin juutalaisten niskoille ja heidät velvoitettiin korvaamaan omaisuuteensa kohdistuneet vahingot. Juutalaisten maasta poistuminen oli kielletty, joten ihmisten oli joko jäätävä odottamaan kohtaloaan tai lähdettävä, tavalla toisella, salaa.
Myöhemmät tapahtumathan me tiedämmekin, pääpiirteittäin.
Kristalliyön tapahtumat ovat massiivisuudessaan ainoalaatuiset ja inhimillisesti käsittämättömät. Kuitenkin olemme edelleen myös Suomessa samalla väkivallantekojen jatkumolla. Ihmisviha, jota joskus jopa maahanmuuttokriittisyydeksi nimitetään, tuottaa koko ajan uusia Kristalliöitä.
Joensuussa pääsee muistelemaan Kristalliyön tapahtumia tänään klo 17.30 torilta lähtevässä Kristalliyön kulkueessa. Toivottavasti tähän kulkueeseen ei ilmesty näitä ns. toiminnallisia toisinajattelijoita…
Rauhallista Kristalliyötä!
Esteettömyysblogi 