Historian jatkoa

Päivää taas lukijani!

Ajattelin vielä jatkaa edelliseen kirjoitukseen liittyen historian pohtimista. Monia varmaan mietittyttää miten 1950-1980 -luvuilla voitiin liikkua, kun invatakseja ei vielä ollut ja piti tulla toimeen yhdellä käsikäyttöisellä kärryllä. Minun tapauksessanihan kysymys on vielä jännempi, sillä kätenikään eivät toimi.

No, invataksi korvattiin jonkun tuttavan autolla tai taksilla silloin kuin oli tarpeen. Jo 70-luvulla autokyytiä tarvittiin jopa 2-3 kertaa viikossa, eikä sen tarve siitä ole sen koomin kasvanut. Mainittakoon, että tuolloin autoissa oli isommat tavaratilat kuin nykyään, joten pyörätuolikin kulki kivasti mukana.

Muistan ikuisesti, kun taksikuskit kirosivat kuin juutalaiset uusia automalleja. Niihin eivät matkalaukutkaan sopineet enää kunnolla. Tosin tavaratilat ovat tainneet kasvaa sitten 80-90-lukujen.

Sen sijaan lentämisestä sain ensimmäisen kokemukseni jo 50-luvulla, jolloin matkustin Lastenlinnasta Helsingistä Poriin. Kone oli vanha Dakota, joka oli uusittu matkustajakäyttöön. Matka oli hieno ja muistan sen elävästi vieläkin.

70- ja 80-luvuilla matkustelin paljon yhdistystoiminnan myötä. Isäni toimi henkilökohtaisena avustajanani kokousmatkoilla Helsinkiin tai milloin minnekin. Silloinhan ei tunnettu vielä koko järjestelmää, joten voidaan sanoa perheeni olleen kerrankin aikaansa edellä! Autoa lainattiin milloin mistäkin, kun perheellä ei ollut omaa, mutta aina niiltä matkoilta palttiin – missä kunnossa milloinkin.

Ensimmäisen pyörätuolini sain myös 50-luvulla. Tarvitsin aina jonkun työntämään itseäni ja paikalliset tytöthän työnsivät minua hymyssä suin. Siinä kyydissä olin välillä turvallanikin, mutta aina pääsin perille. Siitä oli se etu, että pääsin vaivattomasti tekemisiin muun nuorison kanssa ja olin osa aivan tavallista koululuokkaa.

Silloiset käsikäyttöiset tuolit olivat paljon parempia kuin nykyiset tuolit. Niissä oli mukavampi istua ja ne olivat tukevampia. Tosin onhan tässä tullut vähän ikää ja massaa kerättyä viimeisinä vuosikymmeninä. Etenkin keskikehoa olen vaalinut huolella.

Sähköpyörätuoliin siirryin 80-luvun puolivälissä ennen muuttoa Kuusankoskelle. Olihan se iso askel, kun pääsi vihdoin liikkumaan ”omin voimin”. Heti alkuun opin kolaroinnin riemun, enkä ole siitä luopunut sen koomin.

-*-*-*-*-*-*-*-*-*-*-*-*-*-*-*-*-*-*-*-*-*-

Tutustukaa myös aiempiin kirjoituksiini aiheesta aivan blogini alkuajoilta: Kyllä sitä ennenkin kuljettiin ja Esteiden lyhyt historia. Ja muistutan, että vastaan mielelläni kysymyksiin, jos historiani kiinnostaa. Blogissa on kommentointimahdollisuus, enkä keksi itseäni kiinnostavampaa puheenaihetta.

---

Kategoria(t): Artikkelit, My life