Esteettömyysblogi

Hiirenloukku | 26 elokuun, 2010


Vanha siimahäntä on taas vauhdissa. Tai oikeastaan ei ole. Nimittäin tietokoneeni rotta on taas epäkunnossa.

Kuten monet teistä taitavat tietää, käytän tietokonetta jalallani. Siksi en pysty itse kirjoittamaan, vaan joudun turvautumaan näiden irvileukaisten toimitussihteerien apuun. Itse en siis vastaa blogini mahdollisista epäkorrekteista elementeistä. Sen sijaan hiirtä pystyn käyttämään, sellaista päältä ohjattavaa, johon iso kavioni ulottuu.

Olisihan toki mahdollista kirjoittaa myös hiirellä, mutta se on niin tavattoman hidasta. Lisäksi olen kuin kala kuivalla maalla. Jo kolmas hiiri kahden vuoden sisällä yrittää sanoa työsopimuksensa irti. Tietotekninen esteellisyys on nyt hyvin tuntuvaa.

Tästä hiirestä on katkennut joku pirun muoviosa sisältä. Edellisen valo-ohjaus ei kestänyt kengissä tullutta hiekkaa, sitä edellinen yksinkertaisesti kului loppuun. Huvittavaa on, ettei koko maassa tunnu olevan hiirtä, joka sopisi käyttötarkoitukseeni. Vielä kymmenen vuotta sitten niitä vilisteli useiden talojen nurkissa.

Ystävät, ilmoittakaa, jos satutte saamaan sopivan hiiriyksilön kiinni – elävänä tai kuolleena. Siihen asti minä pelkään joutuvani hiirenloukkuun. Naurakaa vapaasti vaikka maanantaihin asti!


Kategoria(t): Hajatelmia, My life

About author

Nissen ajatuksia esteettömyydestä ja elämästä. Tehdään yhdessä parempi kaupunki ja maailma!

Etsi

Navigointi

Kategoriat:

Links:

Archives:

Syötteet

%d bloggaajaa tykkää tästä: