-
Seuraa
Seurataan
Already have a WordPress.com account? Log in now.
Terve vaan, vähän pidemmän hiljaisuuden jälkeen!
Olisi taas aihetta avata turpaansa. Olen viime aikoina melko usein todennut rahapussini tyhjenneen lääkäri- ja lääkemaksuihin. Kuten aikaisemmista blogipäivityksistä olette voineet lukea, olen tämän vuoden aikana joutunut metsästämän lääkäreitä ja hoitoaikoja lukuisia kertoja. Apua on saanut välillä odotella ja anella enemmänkin. Tästä kyllästyneenä olin pakotettu varaamaan ajan yksityiselle vastaanotolle. Muutamaan kokeekseen upposi yli 220 euroa, josta omavastuu n.120 euroa. Lisäksi viime aikoina on kertynyt sairaalakuluja ja muuta, joten voitte kuvitella, että tällaisen työssäkäymättömän vammaisen tulot käyvät äkkiä vähiin. Syödäkin täytyisi!
Tässä yhteydessä voisi mainita, että olen todennut, että kannattaa pyrkiä sairaalaan sisälle, koska samaan hintaan saa lääkkeet ja muun hoidon. Täällä palvelutalossa sairastaessa saa varautua maksamaan vielä ekstraa yöhoitajan ja siivouksen palveluista.
Koettakahan pysyä terveenä ja varoa kaikenlaisia pöpöjä, niitä on nyt liikkeellä taas!
Vanha siimahäntä on taas vauhdissa. Tai oikeastaan ei ole. Nimittäin tietokoneeni rotta on taas epäkunnossa.
Kuten monet teistä taitavat tietää, käytän tietokonetta jalallani. Siksi en pysty itse kirjoittamaan, vaan joudun turvautumaan näiden irvileukaisten toimitussihteerien apuun. Itse en siis vastaa blogini mahdollisista epäkorrekteista elementeistä. Sen sijaan hiirtä pystyn käyttämään, sellaista päältä ohjattavaa, johon iso kavioni ulottuu.
Olisihan toki mahdollista kirjoittaa myös hiirellä, mutta se on niin tavattoman hidasta. Lisäksi olen kuin kala kuivalla maalla. Jo kolmas hiiri kahden vuoden sisällä yrittää sanoa työsopimuksensa irti. Tietotekninen esteellisyys on nyt hyvin tuntuvaa.
Tästä hiirestä on katkennut joku pirun muoviosa sisältä. Edellisen valo-ohjaus ei kestänyt kengissä tullutta hiekkaa, sitä edellinen yksinkertaisesti kului loppuun. Huvittavaa on, ettei koko maassa tunnu olevan hiirtä, joka sopisi käyttötarkoitukseeni. Vielä kymmenen vuotta sitten niitä vilisteli useiden talojen nurkissa.
Ystävät, ilmoittakaa, jos satutte saamaan sopivan hiiriyksilön kiinni – elävänä tai kuolleena. Siihen asti minä pelkään joutuvani hiirenloukkuun. Naurakaa vapaasti vaikka maanantaihin asti!
Moikka! Olen tässä mietiskellyt erilaisia kotimaisia ja ulkomaisia raha/avustuskeräyksiä. Erilaisia konsertteja ja tempauksia on harva se päivä ja tempo vain kiihtyy joulua kohden.
En kiellä että vammaiset ja muut vähäosaiset eivät saisi rahaa esimerkiksi RAY:lta ja auttamistarkoituksessa kyseinen firma on alunperin perustettukin.
RAY:n pelituloista osa menee myös ulkomaalaisiin kohteisiin kuten myös useitten muiden keräyksien varat. Näiden ulkomaalaiskohteiden rahoittamiseen suhtauden hieman skeptisesti. Tietysti jos kyse on jonkun katastrofin avustamisesta on keräykset ja tuet ok, mutta jos emme tiedä tarkalleen minne rahat menevät, herää epäilys. Jäävätkö rahat jonnekin matkalle? Jäävätkö ne suurien herrojen taskuun? Vai rahoitetaanko keräyksillä jopa laittomuuksia? Useimmat maat jonne rahamme menevät ovat melko korruptioituneita ja niistä on apua vain murto-osalle väestöstä. Tämän takia on syytä katsoa tarkkaan niitä erilaisia kaavakkeita joita kotiin tulee. Vaikka niissä olisi jonkun yhdistyksen, esimerkiksi Unicefin logo, ei välttämättä asia ole niin selvä kuin näyttää.
Samoin nämä kummikonsertit. Ne eivät voi olla millään täysin talkootyönä tehtyjä. Ne tarvitsevat niin paljon työtunteja, työntekijöitä ja erilaista tekniikkaa. Vaikka esiintyjät ilmaisiksi esiintyisivät niin kuitenkin tämä kaikki ympärillä oleva maksaa. Oletettavasti osa rahoista tulee sponsoreilta, joka on hyvä asia. Harvemmin olen vain nähnyt että puhelinoperaattorit, jotka pääsevät osingoille puheluistamme, ovat sponsoreita.
Hyvässäkin asiassa on aina varjopuolensa ja nämä esimerkit ovat vain muutamia niistä.
Päivää vaan rakkaat lukijat! Kyllähän se on kummallista tämä ihmisen elämä. Koskaan ei ole hyvä sää ja aina siitä voi valittaa.
Silloin kun on kuuma kesä ja aurinko paistaa niskaan ei voi tehdä muuta kuin valitella kuumuutta ja pysytellä sisällä.
No sitten kun tulee syyskesä ja vettä ja lehtiä alkaa tippumaan pään päälle. Taaskaan ei voi tehdä taaskaan muuta kuin pysytellä sisällä ja valitella säätä. Onneksi olen säästynyt edes siltä että linnut paskovat niskaan Syyskesän jälkeentulee luonnollisesti syksy ja kuraiset kelit. Silloin ollaankin jopa polvia myöten kurassa tai no minä ja moni muu on kirjaimellisesti vanteita myöten siinä loskassa. Jotkut saattavat nauttia siitä kun näkee lehtien kirjavuuden, mutta minä näen vain kuraa, kuraa ja kuraa, ja siivoojien mäkätystä.
Talvi on pahin vitsaus. Ensin on hemmetin kova pakkanen joka kovettaa tiet jolloin on pirun hyvä ajaa. Tätä ei kuitenkaan kestä pitkään. joka vuosi iso herra lähettää hirmuisen lumisateen, joka tukkii kaikki tiet ja usein myös katkoo sähköjä. Kaiken kukkaraksi teillä saattaa olla kyltti joka sanoo – ei talvihoitoa. No mitäs sitten tehdään? Istua nökötetään kotona ja tuijotetaan tietokonetta, ja tietokone tuijottaa takaisin.
Kevät on samanlainen kuin loppu syksy, kuraa, kuraa ja kuraa. Onneksi keväisin on sentään valoisaa ja mieli täyttyy kesän odotuksesta jolloin on hieman kuivempaa ja lämpimämpää . Mutta me ihmiset taidamme luulla että keväällä on vielä kylmää ja siksi jumitumme sisätiloihin.
Tälläistä tämä on, uskokaa pois. Ei neljä vuodenaikaa ole niin herkkua kuin etelän maissa puhutaan.
Terve taas! Täällä sitä möllötetään ja ihmetellään. Niin, mitäs sitä oikein ihmetellään? No sitä että, minkähäntakia kaupunginosa viittoja ja kylttejä on niin vähän. Ei ulkopaikkakuntalaiset tiedä mikä/ missä on esimerkiksi Raatekangas tai joku muu, kun sinne ei ole minkäänlaisia kylttejä tai viittoja.
Ajelin eilen 10 kilometrin lenkin. Lenkin aikana löysin vain yhden pienen opasteen Mutalan ja Rantakylän väliltä. Tämä opaste oli keskustaan päin, luojan kiitos. Vaikka olen moneen kertaan kiertänyt saman lenkin, en vieläkään olisi löytänyt Vanhaa Nurmeksentietä ilman tätä opaskylttiä, joka on tosin harvinaisen pieni.
Kun nyt tehdään näitä liikenne järjestelyjä, olisikohan mahdollista että opastetauluja, viittoja ja kylttejä laitettaisiin enemmän teitten ja katujen varsille, erityisesti pienemmille sivuteille. Joku saattaa jopa eksyä jos näitä opasteita ei ole. En usko että edes luontoliitto siitä pahastuisi jos näitä kylttejä teitten varsille laitetaan. Miettikääpä tätä asiaa suunnittelijat turistin kannalta!
Päivää taas lukijani! Kerron nyt eilisistä törttöilyistäni. Läksin eilen iltapäivällä kaupungille kierrokselle. Kuinka ollakaan eksyin tavanomaiselle reitilleni eli kävelykadulle, isonmyyn ja metropolin kulmille.
Siellä ne rakkaat viholliseni jo väijyivät, viholliset joista olen jo moneen kertaan teille kertonut. Nimittäin nuo uljaina seisovat mainoskyltit sekä muutama sata pyörää enemmän tai vähemmän keskellä katua.
Läksin pujottelemaan kävelykatua eteenpäin ja pyöräilijöitä, lastenvaunuja ja muita vastaavia valui koko ajan vastaan. Eivät hekään varmaan pitäneet siitä ahtaudesta.
Niin kuin arvata saattaa törmäsin yhteen mainoskylttiin Tapion kohdalla. Mainoskyltti ei edes hievahtanutkaan vaan kärryni hyppäsi kyltin jalkojen päälle. Ja siinähän minä sitten kökötin niin kuin P Junttilan tuvan seinällä, ennenkuin yksi avulias tuli auttamaan minut pois (sattui olemaan nätti tyttö).
Seuraavat viisi kylttiä olivat kaikki eri paikoissa ja melkein jokaisen kohdalla sama juttu. Harmi vaan kun kaikki auttajat eivät olleet nättejä tyttöjä.
Seuraavaksi menin myyhyn sisään ja kuinka ollakaan, joku älykäs oli laittanut keskelle ovea kahvimainoksen, jonka jouduin työntämään pois kovalla räminällä ja muutaman tuhmien sanojen säestämänä. Sisällä myyssä oli myös lisää näitä kylttejä.
Tällä kertaa voitin taas taistelun, mutta kyllä tuli otettua iskuja. Voisitteko te hyvät ihmiset laittaa ne kylttinne sivummalle, että muutkin pääsisivät, en tarkoita vain pyörätuoleja, liikkumaan esteettömästi.
Mitä opimme tästä? No emme kai mitään, tälläkään kertaa.
Edellinen oli vain mainos, nyt suoraan asiaan. Mitä ihmettä köyhyys voisi sitten olla? Ei se ainakaan länsimaissa aina ole rahallista köyhyyttä.Useimmiten se on asenteellista köyhyyttä, sama pätee myös oikeasti ”köyhiin” valtioihin.
En tiedä olenko oikeassa vai väärässä, mutta mielestäni asenteelliseen köyhyyteen kuuluu että vammaisista ja muista vähäosaisista ja erilaisista ei välitetä. Kuten eräs kansanedustaja joka puhui puolueensa suulla esimerkiksi ulkomaalaisista näin ”kerjäläiset ja muut työttömät ulkomaalaiset pois suomesta” ja ”suomi suomalaisille”. Tämä on hänen johtava periaatteensa.
Tämä ajattelutapa ei kuitenkaan ole oikein. Tunnen jonkin verran maahanmuuttajia ja heillä on aisiat jokseenkin hyvin. Heillä on työpaikka, ja useimmiten se on oma liike ta yritys. Vammaisia ja muita vähäosaisia jotka tarvitsevat hoiva-apua eivät sitä tämän periaatteen mukaan saisi ollenkaan.
Meidän tulisi miettiä mitä tälle asialle tehdään. Otetaanko suomi suomalaisille, tarkoitan nyt päinvastaisessä mielessä kuin tämä kyseinen herra. Eli autetaan kaikkia ja hoidetaan kaikkien asiat kuntoon. tehdään maastamme esteetön ja estoton!
Päivää rakkaat lukijani, kuin myös vähemmän rakkaat! Niille ihmisille, jotka ovat lyseon peruskoulussa, tässä syy miksi olin koulussanne eilen. Järjestämme syyskuun 30 päivä köyhyys seminaarin, ja olin tarkastamassa pääsenkö kärrilläni sisään kouluun.
Kyseinen seminaari on kaikille avoin tilaisuus, joten jos pääsette illalla paikalle niin tulkaa ihmeessä kuuntelemaan. Tilaisuus on klo 18.00-21.00. Laitan siitä lisää informaatiota kun tiedän itsekin paremmin.
Kyseisessä seminaarissa kuullaan puheenvuoroja köyhyydestä monesta erinäkökulmasta. Minun lisäkseni siellä on useita muita puhujia, joten ei pelkoa, en aio höpistä siellä koko iltaa yksinäni.
Teretulemast!
Terve taas, enemmän ja vähemmän hikoilevat lukijani!
Kirjoitan nyt aiheesta, jonka tunnen omakohtaisesti jo 25 vuoden ajalta. Muutin vuonna 1985 palvelutaloon Kuusankoskelle. Olo oli palvelutalossa leppoisaa siihen aikaan. Avustajat ja avustettavat ennättivät istua ja puhua pulputtaa keskenään, ihan sananmukaisesti. Kiirettä ei ollut, eikä tietokoneita ja jos jotain erimielisyyksiä oli, mentiin johtajan juttusille ja asia selvisi siinä.
Seuraavaksi asuin kunnan vuokratalossa, joka oli varusteltu asianmukaisesti. Pärjäsin mainiosti, sillä apuna olivat kotipalvelu ja henkilökohtainen avustaja, mutta jouduin muuttamaan pois erään tietokatkoksen tai pikemminkin möhläyksen takia.
Seuraava palvelutalo, jossa asuin, oli Orimattilassa ja tarkoitettu oikeastaan vanhuksille. Tuohon aikaan asukkaiden keski-ikä oli 89 vuotta. Voitte arvata, oliko mukavaa… varsinkin, kun talossa ei ollut öisin avustaja tai hoitajaa ollenkaan. Mutta toisaalta talossa oli kuitenkin varsin leppoinen ilmapiiri, joten meni viitisen vuotta, ennen kuin kyllästyin totaalisesti.
Vanhempieni kuoleman jälkeen aloin hakea palvelukotipaikkaa eri suunnista ja kävin muunmuassa Mikkelissä, mutta siellä oli liian täyttä. Mikkelin talon johtajan avulla pääsin kutenkin Joensuuhun vuonna 2001.
Joensuussa oli erittäin letkeä karjalainen ilmapiiri ja maisema, johon miellyin heti. Mutta vuonna 2005, muistaakseni, tulivat muutokset peräjälkeen. Tämä on vain minun minun mielipiteeni, mutta muutos on ollut huonompaan suuntaan. Ensin talo yksityistettiin. Tietokoneet tulivat taloon, ja ne vievät avustajien aikaa. Olen sitä mieltä, että itsemääräämisoikeutemme on murentunut pikkuhiljaa. Tuskin sentään tarkoituksella. Hoitajia on niin vähän, että halutessaan jotain asukas saa pyytää apua useita kertoja. Hoitajilla ei myöskään ole aikaa avustaa asukkaita kunkin toivomalla tavalla. Joskus tuntuu siltä, hieman liioitellen,että saako tässä enää päättää muuta kuin paitansa värin.
En kehtaa marinoida enempää. Onhan täällä mukavaakin. Kehottaisin kuitenkin kaikkia hankkimaan oman, henkilökohtaisen avustajan. Heidän työaikansa on vain sinua varten.
Tarua vai totta? Olen vähän väliä kuullut virastojen möhlimisistä – joko osotteita ei saada paikoilleen tai papereita puuttuu. Välillä lain pykäliä tulkitaan miten sattuu ja toisinaan päätöksissä käytetään silkkaa mielivaltaa. Kaiken kukkariksi koko soppa kuorrutetaan kapulakielellä, jota ei ymmärrä edes itse pirun sihteeri.
Vielä haastavampaa on virkamiesten ja -naisten kanssa asioiminen. Koskaan ei saa ei tiedä kenen kanssa pitäisi asioida, vaan joutuu palloteltavaksi luukulta luukulle. Suoraa vastausta on turha odottaa, vaikka kysyisi kuinka suoraan. Vielä pahempaa on, ettei virastoissa taideta itsekään tietää, miten vastuut jaetaan. Oikeastaan laitosten tärkein tehtävä taitaa olla vastuun pakoilu ja ison palkan nostaminen siinä sivussa. Eikä siinä mitään, vastuun välttely on raakaa työtä, joka syö (virka-)miestä ja vaatii pitkää yliopistokoulutusta.
Mistä nämä mietteet nyt helteiden keskellä pulppuavat, sitä en osaa sanoa. Avustajakin kertoi juuri, ettei hänen osoitteenmuutosta ole vieläkään rekisteröity virastossa, vaikka on yrittänyt sitä jo moneen otteeseen. Tämä on seurausta Lahden seutukunnan sosiaalivirastojen yhdistämisestä. Samanlaistahan se on kaikkialla, eikä ihmisillä, tarkoitan asiakkailla, taida olla mitään merkitystä.
Kertokaa toki myös omista kokemuksistanne, koska tämä on yksi kaikkia koskettava esteellisyyden muoto.
Esteettömyysblogi 