Jatkoa edelliseen

Hei kaikki lukijat! Ainoa haitta täällä sairaalassa on ollut oma mahani. Ei sen puoleen, se on ollut jo nelisen kuukautta sellainen, että sitä mitä sieltä pitäisi tulla ei tule, mutta vettä sieltä kylläkin tulee. Ruoka kuitenkin maistaa ja juoma myös. Viikonlopun vietin osittain tuolissa ja osittain sängyssä ja kaiken lisäksi ilman naista, kuten aina. Tänään lähden takaisin kotiin ja kartsalle. Siis tytöt varokaa!

Asiaakin välillä. Minulla on täällä oma nosturi, mutta käyttäjiä ei juuri ole. Olen joutunut opettamaan jokaisen erikseen käyttämään mainittua vekotinta, jota ilman ahteriani ei saa ylös pirukaan. Kuten joissakin kuvissa näkyy ahterini on laajempaa mallia. Opettaminen on ollut enemmän hauskaa kuin työlästä.  Launtai iltana oli oikein kansainvälinen opetustuokio. Kun itse olen syntyperäinen suomalainen ja toinen hoitaja oli syntyperäinen ruotsalainen ja toinen venäläinen. Meillä kaikilla oli erilainen temperamentti joten en voinut millään tavoin olla nauramatta kun ongelmia tuli. Tietenkin kaikki meni hyvin, eikä ison naapurin tyttö tarvinnut edes yhtään nitroa. Tänä aamuna nosto operaatio sujui jo ongelmitta.

Nyt pieni piikki ammattikoulujen ja sairaanhoito-oppilaitosten lihaan. En jaksa millään ymmärtää vaikka olen moneen kertaan jo siitä puhunut, että miksi hoitajille ei opeteta erilaisten apuvälineitten käyttöä. Olen aivan varma että eläkeikä nousisi monta vuotta, kuten puhetta on ollut, jos koulutuksessa olisi otettu huomioon ne tuhannet ergonomia virheet joita hoitajien työssä tapahtuu. Varsinkin meidän isojen ukkojen ja akkojen pyörittäminen aiheuttaa suurta rasitusta hoitajien kehoille. Onko kyse rahapulasta? En usko. Ainakin meistä vammaisista löytyisi useita vapaaehtoisia ohjaajia kouluihin ja näin ollen siirtotilanteet ja liikuttelut eivät tuntuisi pahalta meistä eikä hoitajista.

---

Kategoria(t): Jatkokertomus...