Esteettömyysblogi

Sinisiä, punaisia ruusun kukkia raahaan jalassani | 3 kesäkuun, 2010


Heippa lukijani ja terveisiä Tikkamäeltä! Olen jälleen puutarhuri. Kasvatan oikein isoa ja makoisaa ruusua. Enkä tykkää tästä hommasta ollenkaan. Siksi olenkin päättänyt että en muita kukkia rupea kasvattamaan. Tai no ehkä nokkosia.

Hoito täällä sairaalassa on hyvää. En ole vuosikymmeniin saanut näin hyvää ja perusteellista tutkimusta. Minusta on otettu kaikki mahdolliset ja mahdottomat kokeet, joita ihmisestä yleensä voi ottaa. Mitä hoitoon tulee, ainakin tällä osastolla K2 se on asiakaslähtöistä ja hoitajatkin ovat melko huumorintajuisia, he ymmärtävät jopa minun huumoriani. Eilen iltapäivällä olin sellaisessa röntgenkuvauksessa jollaista ei näe kuin elokuvissa. Minut työnnettiin kaappiin, mutta naamani jäi ulkopuolelle. Tietokone kuvasi keuhkojani niinkuin magneettikuvauksessa konsanaan. Lääkäri epäilee että keuhkoissani olisi joitakin pöpöjä. En itse usko siihen, mutta hyvähän asia on tarkastaa. Itse jalkaa jossa ruusu kukkii ja kukoistaa ei ole muistettu hoitaa ollenkaan, vaikka olen siitä muutaman kerran jo sanonutkin ja muistuttanut. Minulle vain vastataan että, ”nyt ei ole aikaa” ja se unohtuu alituiseen. Ruoka on muuten todella hyvää verrattuna edellisiin vierailuihin. Jatkan kertomuksia sairaalaelämästä myöhemmin.


Kategoria(t): Jatkokertomus...

1 kommentti

  1. Millaisia pöpöjä oikei sait kun olit kiertueella? Ovatko muutkin kuulleet piipitykset mistä mainitsin. Ja heti rupesit kasvattamaan isompia ruusuja kun lähdit täältä Loviisasta. Toivottavasti löytävät äkkiä pöpöt jotta pääset taas tarkistamaan terasseja :-D. Terkkuja Lisbeth

    kommentti Kirjoittanut Lisbeth — 5 kesäkuun, 2010 @ 4:05 pm


About author

Nissen ajatuksia esteettömyydestä ja elämästä. Tehdään yhdessä parempi kaupunki ja maailma!

Etsi

Navigointi

Kategoriat:

Links:

Archives:

Syötteet

%d bloggaajaa tykkää tästä: