Esteettömyysblogi
Vammainen koulussa, osa 2
Kommentit pois päältä artikkelissa Vammainen koulussa, osa 2
Päivää hyvät ja huonot lukijani!
Muistaako kukaan tämän kirjoituksen edellisen osan, jossa kirjoitin vammaisesta tytöstä ja hänen koulun käynnistää? Nyt on kulunut kaksi vuotta siitä ja tilanne on muuttunut aina vaan kauheammaksi. Opettaja ei välitä oppilaastaan vai sanoisinko että opetteja jopa kiusaa oppilastaan, mikä on varsin harvinaista tavallisessa koulussa.
Tytön vanhemmat ovat hankkineet tytölle apuvälineitä, joita tyttö ei kuitenkaan saa viedä kouluun. Päivänä muutamana tytön isä otti tämän apuvälineen, joka on tietokone kosketusruudulla mukaan kouluun ja muut opettajat ihastuivat tähän hyvin mielenkiintoiseen kokeiluun, mutta tytön luokanopettaja ei innostunut tästä ollenkaan, vaan hän jatkoi entistä linjaansa.
Opettaja sanoi vaan että kyllähän tämä hyvä on, mutta sitä ei koulussa käytetä. Mentiin muutamia kuukausia eteenpäin. Eräänä päivänä tytön oltua sairaana muutamia viikkoja sanoi opettaja että tytön olisi hyvä siirtyä kotiopetukseen. Tytön kotiopetus ei ole hyväksi sosiaalisuuden vuoksi eikä myöskään suomen perustuslain mukaista ja mitähän EU viranomaiset tähän sanoisivat?
Tulisikohan suomelle syyte syrjinnästä? Epäilempä vain että kyllä tulisi Muutaman kuukauden päästä nähdään, mikä tulee olemaan ratkaisu tähän sotkuun.
Väkivallatonta pääsiäistä!
Kommentit pois päältä artikkelissa Väkivallatonta pääsiäistä!
Hyvää, aurinkoista päivää, lukijani.
Kuinka moni teistä viettää pääsiäistä kotonaan, perheen parissa? Kuinka monella on tapana varata pyhiksi janojuomaa – en tarkoita tällä vettä tai limsaa? Sanotaan, ettei suomalainen puhu, ei pukahda. Aika usein ne korvataan mökötyksellä, korvatillikoilla ja nyrkillä. Viimeisessä vaiheessa tulee piipaa-autoja, joka vie jommankumman osapuolen pois.
Ketkä tästä kärsivät? Tietenkin lapset. He katsovat väkivaltaa sivusta vuosikausia, ja joutuvat itsekin ehkä sen kohteeksi. Osa oppii vanhemmiltaan mallin, joista alussa mainitsin: ei puhuta, vaan mökötetään kunnes juhlapyhät ja pullon henki posauttavat patoutuneet tunteet esille. Tämän lisäksi usein vanhemmat antavat satasen kouraan ja käskevät pois tieltä. Näin se kierre jatkuu.
On muitakin osapuolia, jotka joutuvat tähän kierteeseen: lähipiiri, naapurit ja muut. Isovanhemmat joutuvat samaan kierteeseen, kun aikuinen tytär tai poika, jonkinlaista väkivaltaa tai pakkoa käyttäen, tulee pyytämään vanhemmiltaan rahaa. Jos vanhus on yksin, hän antaa viimeisetkin käteisensä.
Mitäs tälle tilanteelle sitten voitaisiin tehdä? Puhukaa, hyvät ihmiset, asiat halki jo selvinpäin ja siinä vaiheessa, kun kärpäsestä ei ole vielä tullut härkänen. Kun näitä asioita hautoo kuin pääsiäiskukko muniaan, niin tilanne räjähtää ilman muuta käsiin. Silloin alkaa väkivallan kierre.
PS. Nisse on hyvin tyytyväinen mummojen käännytyspäätöksen pyörtämisestä.
Järjestelmä mättää (eli venäläisen mummon tapaus)
Kommentit pois päältä artikkelissa Järjestelmä mättää (eli venäläisen mummon tapaus)
Moi vaan lukijani,
jotka olette seuranneet ”ulkomaalaismummojen tapausta” ja Maahanmuuttoviraston ja KHO:n toimintaa.
Mielestäni on karmaisevaa lukea Maahanmuuttoviraston tekstiä 81 -vuotiaan Irina Antonovan käännytykseen liittyen. Vielä karmaisevampaakin löytyy netin keskustelupalstoilta:
|
Onko joku laskenut kuinka paljon terveydenhuollolle tulee maksamaan kaikkien ankkuri-isoäitien hoito Suomessa ? Tavaksi näyttää tulleen, että ensin perhe saapuu ja sitten hinataan isoäiti perässä lihapadoille.
Isovanhemmat eivät ole osa ydinperhettä suomalaisen käsityksen mukaan. Muualla se saattaa olla totta. (nimimerkki Posseli-pos-possa HS:n keskustelussa 9.3.2010) |
Ei suinkaan ole kysymys mummon tuomisesta lihapatojen ääreen. Kysymys on huolenpidosta, hengissäpitämisestä ja ihmisarvosta. Kysymys on koko järjestelmän sekasorrosta tai vääristyneisyydestä. Tulee mieleen, onko Lex Koivisto enää voimassa. Siinähän yksiselitteiseti sanotaan, että Suomen kansalaisiksi ovat oikeutettuja suomea hyvin puhuvat, suomensukuisen kansan ihmiset, mikäli oikein muistan.
Irina Antonova puhuu hyvää suomea ja hänellä on avioliiton kautta suomensukuisia sukulaisia. KHO:n päätös rikoo ihmisoikeuksia ja sotii moraalia vastaan. Tulee mieleen, onko päätöksen teossa menneet puurot ja vellit sekaisin. Tietenkään tämä vanhus ei varmaan jaksa enää valittaa EU-tuomioistuimeen, jossa asia kenties saisi toisen käänteen. Suomi haukuttaisiin jälleen enemmän tai vähemmän rasistiseksi maaksi.
Poliittinen valtiovalta on sentään tunnistanut tilanteen mielettömyyden. Sekä tasavallan presidentti Tarja Halonen sekä ulkoministeri Alexander Stubb ovat tuominneet päätöksen moraalinvastaiseksi. Olisiko presidentillä muitakin valtaoikeuksia kuin tuohtua, moittia ja päivitellä?
On myös toinen tapaus, joka ihmetyttää: isä salakuljetti venäläis-suomalaisen perheen pojan rajan yli diplomaattiauton tavaratilassa.
Näitä kahta tapausta yhdistää se, että Suomen viranomaiset eivät ole pystyneet tunnistamaan lain henkeä lain kirjaimen takaa. He ovat toki toimineet lain sanamuodon mukaan, joka ei aina ole se , mitä laki tarkoittaa tai mihin se pyrkii.
Eiköhän tämä asia tällä kertaa riitä, vaikka ainesta olisi pidempäänkin vuodatukseen. Nämäkin tapaukset ovat eräänlaisia esteitä.
Ennakkoluuloja vai ei?
1 kommentti
Hei lukijat, niin ennakkoluuloiset kuin ennakkoluulottomatkin!
Kävin muutama päivä sitten kirjastossa. Kirjastossa kohtasin Punaisen Ristin ryhmän, joka keräsi ennakkoluuloja. Minulla ei ollut ennakkoluuloa siihen tarkoitukseen, mihin he niitä keräsivät elikkä rasismiin.
ennakkoluulojen kerääjät ja asiakas jolla ei ole ennakkoluuloja.
Rasismia on täällä Joensuussakin, ainakin yhteenaikaan oli, jopa koripallossa. Nykyään täällä susirajalla on totuttu ulkomaalaisten sekä maahanmuuttajien olemassaoloon. Suurin osa heistä on saanut työpaikan, oman liikkeen ja he ovat täysin sopeutuneet suomalaiseen ja joensuulaiseen kulttuuriin.
tätäkin lajia ja varsinkin osaa sen pelaajia kohtaa oli Joensuussa ennakkoluuloja.
On myös toisenlaisia ulkomaalaisia. Totuuden nimessä on sanottava että, on aika paljon heitäkin, jotka eivät ole sopeutuneet tänne. Mutta turha siitä on paasata. Emme ehkä muista että osa ulkosuomalaisistakin on sopeutumattomia, esimerkiksi Tukholman sissit, joista Junnu Vainio lauluissaan vitsailee.
Minun mielestäni on vaan hyvä, että ulkomaalaisia on, sillä se tuo meidät lähemmäs muuta maailmaa ja pölyttää meidän kauhtuneita aivosolujamme. Näin ollen sanon TERVETULOA kaikki ulkomaalaiset!
Urheilulla yhteistyöhön
Kommentit pois päältä artikkelissa Urheilulla yhteistyöhön
Terve taas!
Mitä yhteistä on politiikalla, urheilulla ja vammaisuudella?
Kaikkihan me toivotimme Suomen olympiajoukkueen maanrakoon. Eivät nuo tuoneet edes yhtään kultamitalia! Mutta luulenpa, että mieleissään olivat monet sellaiset urheilumaat, jotka eivät ole niin tunnettuja kuin Suomi. Sama koskee kesäolympialaisia, joihin osallistui paljon tuntemattomampia tai juuri itsenäistyneitä kansakuntia.
Kuuluisuus hellii kansallistunteen syntymistä. Niin myös meidän kansakuntaamme 1900-alkupuoliskolla, kunnes aloimme pitää itseämme suurena urheilumaana. Silloin tulimme yhtenäisiksi, yhdeksi Suomeksi.
Sama koskee meitä vammaisia. Paraikaa on menossa paralympialaiset. Useiden valtioiden edustajat kamppailevat irvistäen mitaleista ja tämä yhdistää kaikkia meitä maailman vammaisia. Ei ole niinkään sokeita ja kuuroja, käsi- ja jalkapuolia, vaan yksi vammaiskansa.
Seuratkaapa vain paralympialaislähetyksiä, joita tulee toisinaan jopa Suomenkin televisiosta. Toinen vammainen kannnustaa toista, vaikka onkin eri maasta.
Saamaa urheiluhenkeä tarvittaisiin politiikkaan: autettaisiin tuoreita tai köyhempiä maita nousemaan kansakuntien joukkoon.
Enpä viitsi jaaritella nyt enempää. Hyvää viikonloppua. Vaikka saatan minä tällä viikolla vielä kirjoitellakin.
Lumen taju
Kommentit pois päältä artikkelissa Lumen taju
Kävinpä kirjastossa. Ei olisi kannattanut.
Vakioreittini kulkee kolmen korttelin matkan Merimiehenkatua. Siis kolmen kadun yli, koulun ja urheilutalon välistä. Ei tällä kertaa.
Kaksi ensimmäistä korttelia sujuivat erinomaisesti. Mitä nyt vähän sain huristella autotiellä ja nauttia lumitöyssyjen tarjoamasta ilmaisesta pershieronnasta. Sitten törmäsinkin seinään nimeltä Siltakatu. Ehkä ehdotankin kaupungille, että kadun nimi muutetaan aina talviajaksi Seinäkaduksi.
Juutuin sananmukaisesti penkkaan, joka oli aurattu kadunkulmaan. En päässyt yli toiseltakaan puolelta, enkä edes takaisin jalkakäytävälle tulopuolelta. Tie oli tukossa. Anteeksi vain poliisit, että vietin monta minuuttia pyörien ajotiellä alla kuvatussa risteyksessä, mutta ei siinä ollut vaihtoehtoja. Lopulta pakenin paikalta autotietä pitkin.
No, jätin kirjaston haikailun sikseen, menin parturiin ja muille asioille. Myöhemmin kuitenkin keräsin uhmani ja suomalaisen sisun, suunnistin kirjastoon uudestaan. Koskikatua sinne pääsikin upeasti, mutta onni kääntyi palatessani. Edes Koskikadun yli en päässyt ensi yrittämällä. Siltakadun ylittäminenkään ei onnistunut – tällä kertaa Kalevankadun kohdalta. Pohjanoteeraus oli kuitenkin Kalevankadun ja Niskakadun kulma, jossa avustajani joutui ensin kaivamaan penkkaan reitin, josta kulkea ja toisella puolella työntämään minut irti. Täytyy ottaa ensi kerralla lumilapio ja soraämpäri mukaan.
Eli kaikkiaan jäin jumiin arviolta viisi kertaa yhdellä kirjastoreissulla, johon kului aikaa kaksi tuntia. Eikö kaupungilla tosiaan ole varaa työllistää muutamaa miestä tai naista avaamaan kadunkulmia aura-autojen ja traktorien apuna? Se olisi kaikkien kaupunkilaisten etu. Myös autoilijoiden, joiden ei enää tarvitsisi tuskailla ärsyttävien kadunkulmatöyssyjen ja keskellä tietä palloilevien vammaisten kanssa.
…jos minulla ei olisi ollut apuna vara-avustajaa, joka sattuu olemaan voimakas mies, olisin tuolla reissulla vieläkin. Eikä tämä ole moite vakinaisille avustajille.
Tämä ei ole mainos
Kommentit pois päältä artikkelissa Tämä ei ole mainos
Päinvastoin. Tämä on kirjoitus mainoksia vastaan. Katumainokset ovat rakkaimpia vihollisiani. Ne ovat aina tiellä, eivätkä koskaan väistä. Joskus ne jopa hyppäävät minun kimppuuni, vaikka en ole tehnyt niille mitään pahaa.
Varsinkin suurten tapahtumien aikaan, jolloin väkeä ja pyöriäkin on kaduilla, ovat ne viimeinen naula arkussa. Vieläpä näin talvella, kun lumi ja jää ovat riesana, ei näitä kullannuppuja kestäisi.
Kysehän on siitä, etteivät liikkeenharjoittajat halua laittaa niitä sivummalle, vaikka hyvin tietävät ongelmista. Kukaan ei saisi liikkua kaupungilla joutumatta näille alttiiksi ja ostamatta itseään kipeäksi. Vaikka sanottakoon, etten ainakaan itse ole koskaan asioinut näissäkään liikkeissä. Kyltit ovat jopa autojen tiellä, vaikka kuva onkin kävelykadulta.
Tämän pitäisi olla yhteinen kaupunkimme, ei mainoskuvasto. Ei kävelykadun pitäisi olla pujottelurata, vaan kaupungin sydän, helpoin reitti kulkea.
Kirjoittajan omakuva
Kommentit pois päältä artikkelissa Kirjoittajan omakuva
Olen kohta parin vuoden ajan kirjoittanut blogiani. Moni on saattanut miettiä, millainen paskiainen siellä ruudun toisella puolella marisee. Useat ovat varmaan minut tavanneetkin ja jotkut luulevat ehkä tuntevansa minut hyvin. Nyt teen pienen katsauksen elämääni ja siihen, miksi kirjoitan esteettömyydestä, vammaisasioista ja vähän muustakin. Huomaatte kuinka väärässä olette olleet!! 😀
Kaikkihan alkoi syntyessäni tähän maailmaan peppu edellä 40-luvun lopulla. Vaikka minulla oli ennakkoaavistuksia jo ennen tuota hetkeä, huomasin melko nopeasti, ettei kaikki ole ihan täällä kunnossa. Kätilö yritti repiä pääni irti hartioista, vaikka olisi ollut parempiakin menetelmiä minun maailmaan saattamiseksi. Ilman tuota pahamaineista hetkeä en varmaan olisi päätynyt kirjoittamaan näitä höpöjuttuja. (Mainittakoon, että äitini oli katkera kätilöä kohtaan hamaan loppuun asti.)
Itse en kuitenkaan ole koskaan huomannut olevani vammainen, vaikka ympäriltä on tuota vaatetta yritetty päälleni pukea. Ehkä juuri asenteeni takia, ehkä äitini jalanjäljissä, olen ollut mukana myös politiikassa. Tosin urani kohokohdaksi tulivat kymmenidrn vuotta nuorisolautakunnassa kotikunnassani Orimattilassa. Siellä jouduin entisestään terottamaan sanani säilää. Toisaalta tutustuin myös politikoinnin likaiseen peliin. (Todettakoon, että kerran nuorisolain vaihtuessa erosimme kaverieni kanssa yhdistyksestä kuukaudeksi, jotta saimme sille enemmän valtionrahaa.)
Samaisina vuosikymmeninä tutustuin myös yhdistystoiminnan innoittavaan maailmaan. Perustimme Orimattilaan oman invalidiyhdistyksen ja pyyhkäisimme Lahden yhdistyksen jaoston pois maailmankartalta. Yhdistys toimi jonkin aikaa mainiosti, toi yhteen kunnan invalidit ja oli myös portti valtakunnallisiin piireihin. (Sanottakoon, että kävin myös Ruotsin invalidiliiton vieraana. Vaikka en itse ruotsia osaakaan, he puhuivat yllätyksekseni kelpo suomea.)
Niinpä matkani kulki lopulta Kuusankosken kautta Joensuuhun, jossa vasta todenteolla törmäsin vammaisuuden esteisiin. Totta puhuen en ollut ennen tämän vuosituhannen alkua osannut edes pitää esteitä esteinä, vaikka olinkin vähän väliä turvallani. Vammaisaktivistien yhteisö, esteettömyyskoulutusta tarjonnut EU-hanke ja esteettömyysyhdistyksen perustaminen avasivat silmäni. Niinpä aktivoiduin taas poliittisesti löydettyäni asian, jonka puolesta pitää meteliä ja käyttää matkan varrella kertyneitä taitoja. (Kerrottakoon, että myös silloinen avustajani Juha viihtyi päivittäisissä kokouksissa, koska tarjolla oli mainioita, valtavia sämpylöitä. Asiasta ei niin väkiä.)
Täällä minä pällistelen edelleen ja kiusaan teitä ihmisiä näillä kirjoituksilla. Koettakaa kestää vielä toiset kahdeksan vuotta. Minä en lähde täältä kulumallakaan, ettekä te voi olla lukeamatta. Jollette pakosta, niin ainakin uteliaisuuttanne tätä epäonnista tarinaa kohtaan. 😛
Mies, tuoli ja kone
Seksi, seksi, seksi ja vielä kerran seksi
Kommentit pois päältä artikkelissa Seksi, seksi, seksi ja vielä kerran seksi
Erinomaista naistenpäivää kaikille naisille (ja myös naisenmielisille miehille)! Samoin miehenmieliselle oikeuslaitokselle!
Jo on aikakin nousta kapinaan oikeuslaitoksen sianmentäviä reikiä vastaan. Seksin täytyy saada olla täysin luonnollinen asia, josta jokainen saa itse päättää. Myös oikeuden on sitä tuettava.
Kyllä tämä eriarvoistava kehitys vielä käännetään!
Lisää aiheesta:
Kiinnostava syrjintäkirjoitus
Kommentit pois päältä artikkelissa Kiinnostava syrjintäkirjoitus
Poliittinen toimittaja Akuliina Saarikoski tykittää Uusi Suomessa vammaisuudesta, syrjinnästä ja YK:n ihmisoikeussopimuksesta. Samoista asioista olen itsekin kirjoittanut ruohonjuurinäkökulmasta. Virkistävää, hieman populistista luettavaa.
Saarikosken kirjoitukseen pääsee tästä.
Esteettömyysblogi 