Tämä on niin sanottu juhla-aika, jolloin annetaan yleensä lahjoja. Niinpä minä annan erikoiskunniamaininnan eräälle joulupukin tärkeistä apulaisista, joka laulun mukaan on unohdettu, nimittäin Petteri Punakuonolle!
Petteri joutuu vetämään pukkien pulkkia ja niitä pukkejahan on kaikenlaisia. On ihan oikeita joulu- ja muita pukkeja ja sitten on myös niitä ikäviä joulupukkeja. Heitä näkee jo jouluaattoaamuna kävelevän pukin tamineet yllään ehkä hiukan horjuen. Sitten aattoiltana näitä pukkeja on varmasti enemmänkin. On siinä Petterillä kova työ muistaa kaikki osoitteet, kun pukki ei muista mittään! (Onneksi on 020202 keksitty.)
Joulun pitäisi olla lasten juhla. Joulunahan saa esittää toiveita, joten toivoisinkin, että tänä jouluna humalaisia pukkeja (ja myös humalaisia vanhempia) olisi vähemmän. Petterillä on jo punainen kuono, niin joulupukki ei sellaista tarvitse! Nyt toivotan kaikille hyvää ja hauskaa joulua ja hiljennyn joulun ajaksi. Tavataan taas ennen uutta vuotta!
Kyllä Petteriä kannatta muistaa näin jouluna. Olisi hyvä jos pelkästään Petterillä olisi punainen kuono, valitettavasti on monella muullakin ihan niin kuin toteat.
On moni perhe missä pelätään pyhäpäiviä koska tiedetään että tulee riita ja muuta ikävää, ja se ei ole jouluglögin syy vaan hyvin paljon vahvempaa juomaa. Valitettavasti!
Ja kyllä kannattaa muistaa kaikki yksinäiset niinkuin toteat aikaisemmassa blogissasi. Heitä on paljon, sinä yksi niistä. Valitettavasti olet niin kaukana että on mahdottomuus piipahtaa jouluglögille (jonka jälkeen voi vielä ajaa autoa). Olisi kiva jos pystyisimme yhdessä nauttia lämpöisestä juomasta. Meidän yhteiset hetket tänä vuonna ovat olleet, onneksi niitä on ollut, vaikka se grillaaminen ym Joensuun asuntovaunualueella jäi tänä vuonna väliin. Mutta tähdätään ensi kesään, kohtahan se on edessä. Vuoden lyhyin päivä on jo ohi.
Me toivotamme sinulle ja sinun ihanille avustajille oikein HYVÄÄ JOULU JA ONNELLISTA UUTTA VUOTTA.
Jatkakaa kirjoittamista, on aina niin kivaa seurata millaisia kommelluksia sinulle taas tapahtuu.
Paljon lämpimiä terveisiä täältä Loviisasta
Lisbeth ja Kaj
kommentti Kirjoittanut Lisbeth Lagerholm-Lindqvist — 22 joulukuun, 2009 @ 12:29 pm