Huh. Onpahan lämmintä ja syystä. Kevät on ohi ja on tämän kuun kunniamaininnan aika. Näin koulujen lopun hetkellä sen saavat…
kevään valmistuneet.
Valinta kaipaa ehkä pienen selityksen, sillä harvat heistä ovat saaneet mitään aikaiseksi esteettömyyden eteen. Vielä. Monet ovat kuitenkin lukeneet vuosia ja pääsevät nyt ehkä tuomaan taitojaan käytäntöön. Uskon, että heitä eivät kahlehdi vanhat tottumukset, joiden mukaan tämä maailma tehdään kahdella jalalla tai neljällä pyörällä liikkuvia heteroseksuaalisia uroksia varten. He ehkä näkevät, että täällä on muitakin. Toivottavasti lama on mahdollisuus, eikä uhka tässä hankkeessa.
Onnea yritykselle!
Lakki päähän ja elämään
Onko Kepu vajonnut jo näin alas? Käyttää Kainuun maakuntalaulua ja edesmenneen, arvostetun tasavallanpresidenttimme ääntä eurovaalikampanjassaan. Jos Urho kuulisi tämän, hän hyppäisi arkustaan ja löisi nyrkkiä pöytään Vanhasen nenän edessä.
Hyvät keskustanuoret (mikäli teitä on), yrittäkää löytää jostain poliittista mielikuvitusta ja päästä eroon Matin linjasta. Puoleenne on varsinainen häpeätahra selvitystilaan joutuneessa puoluekentässä.
Ei ole muissakaan kehumista, mutta tämä on kaikessa mauttomuudessaan ylivertainen pohjanoteeraus!
Taidanpa kirjoittaa välillä positiivisia esteettömyyskuulumisia. Kävin pari päivää sitten Joensuun satamassa, jossa uusi sisävesiristeilylaivamme – yli satavuotias Pyhäselkä – sijaitsee.
Satuin tapaamaan korjaustöitä johtavan pampun, joka on sattumalta myös laivayhtiön edustaja. Hän ilmoitti varsin yksiselitteisesti, että ensi viikon risteilyille pitäisi olla vammaisillakin mahdollisuus osallistua. Sisätilat on jo muutettu ja henkilökunta on koulutettu palvelemaan vammaisia. Tavoitteena on vielä rakentaa laiturille sisäänkäynnin levyinen luiska. Lisäksi laivayhtiön edustaja puhui jotain hissistä. Se on epävarmaa, mutta olisihan se hienoa.
Tässä pari kuvaa satamasta. Itsekään en ole laivaa nähnyt sisältä.
Siispä ei muuta kuin Pyhäselälle risteilemään! Ja Pieliselle myös. Tai jos haluaa, niin vaikka Kuopioon asti.
Olen viime viikkoina kirjoittanut paljon murheistani uuden sähköpyörätuolin kanssa. Viime viikon jouduin olemaan kokonaan kelattavassa tuolissa, ja minun tapauksessani se tarkoittaa pysymistä paikoillaan – neljän seinän sisällä, laturin johdon päässä.
Se ei kuitenkaan tarkoita, että olisin hiljaa.
sähköpyörätuolin varjossa
En kuitenkaan ole näyttänyt harmiani muille, vaan yrittänyt selvittää tilanteen huumorilla. Tässä kirjoituksessa käyn läpi muutamia synkkiä hetkiä viikon varrelta.
Synkimmät hetket olivat helatorstaina ja helluntaina. Pyhinä täällä ei käy ketään, eikä itse pääse mihinkään, kun on naulattuna lattiaan. Onneksi olivat sentään formulat eilen omalla formulavarikolla.
Toiseksi en vieläkään ymmärrä, miksi täkäläisen sairaanhoitopiirin apuvälineihmiset eivät suostuneet korjaamaan pientä vikaa, vaan tuoli piti lähettää viikoksi toiselle puolelle Suomea. Lopulta vika oli liian kireälle asennetussa johdossa, jonka korjaaminen oli pikku juttu.
Kanssavammaisilta sai toki tukea. Se vain oli muotoiltu humoristisessa hengessä jatkuvaksi naljailuksi, joka ei juuri helpota oloa. Yritin antaa kuitenkin takaisin, mutta ei se paljon auta.
Ahdistusta helpotti kuitenkin hieman se, että palvelu oli kerrankin sujuvaa. Sain apua aina, kun sitä eniten tarvitsin, mutta kaupanpäällisiksi sain sitä kuuluisaa naljailua.
Tänään on kuintenkin iloinen päivä, enkä palaa tähän aiheeseen ennen kuin jotain taas hajoaa.
Jälleennäkeminen
Kesä on tullut. Sen huomaa ulkona lehdistä ja vihreydestä, mutta eipä siltä voi välttyä sisätiloissakaan. Tämä estekuva on Joensuun Metropolista:
Ovathan kesäiset kukat kivoja, mutta miksi ruokakauppaan pääsystä on pitänyt tehdä näin vaikeaa?
Kuten kaikkien merkkipäivien kanssa meinaa käydä, unohtui tämän blogin syntymäpäivä juhlimatta toissa viikolla. Julkaisimme ensimmäisen kirjoituksen vuosi ja 11 päivää sitten 8.5.2008.
Onneksi olkoon (blogim)me!
Olenko käynyt hermoillenne? Oletteko alkaneet nähdä esteitä kaikkialla? Ottaako yhteiskunta päähän?
Jos vastauksesi on kyllä, olen onnistunut tavoitteessani. 😀
Hauskaa ja esteetöntä kesän alkua!
Juu. Nyt se uusi tuoli seisoo huoneen nurkassa ja on vaihteeksi epäkunnossa. Voisin melkein sanoa, ettei siinä toimi yhtään mikään.
Tuomion mukaan siinä on ohjelmistovika. No mitenkä se ilmenee? Kärry pätkii ajaessa, eli pysähtyy viiden metrin välein. Ja jokaisen viiden metrin ajamiseen kuluu minuutti, koska vauhti on täysin nolla. Lisäksi säädötkään eivät enää toimi, joten joudun istumaan linkkuveistä muistuttavassa asennossa.
Tulimme ystäväni kanssa ajaen lauantaina koripallo-ottelusta Joensuun areenalta. Tuoli pysähteli vähän väliä ja parhaissa tapauksissa keskelle ajotietä.
Onko syypää valmistaja, maahantuoja, apuvälineyksikön väki vai korvien väli? Vai onko syyllistä edes tarpeen kysellä? Joka tapauksessa Pohjois-Karjalan henkilökunta ei suostu tuoliin koskemaan pitkällä tikullakaan. On kuulemma Päijät-Hämeen huolia.
Tässä minä siis istun, kelattavassa tuolissa. Kiroilen aika lailla. Ainakaan viikkoon en pysty itse liikkumaan.
Arvatkaa ottaako päähän?
Tämä on niitä päiviä, jolloin ei paljon huvita kirjoittaa iloisista asioista. Päiviä, jolloin kaikki menee päin p..settä. Nimittäin eilen korjattu pyörätuolini on aamusta asti madellut hitaammin kuin etana.
Siksi aion puhua altaista. Vieläpä uima-sellaisista.
Joensuussa ei ole montaa vammaisten uinnille sopivaa allasta. Yleisimmin allasterapiat järjetetään Kaupungin uimahalli Vesikossa, toisinaan Rantakylän hallissa, Kuntohovissa tai jossain muualla.
Minä olen kokeillut kaikki paitsi Rantakylän. Mikään ei ole sopinut joko altaan epäkäytännöllisyyden tai pukeutumistilojen puutteiden takia. Sen sijaan minulle löydettiin sopiva allas ammattikorkeakoulun Tikkarinteen toimipisteeltä.
Nyt olen kuullut, että tämäkin aiotaan purkaa ja tilalle rakentaa auditorio. Elvytystoimiako? Olen siis pian koditon – tai pikemminkin altaaton. Allas on kuitenkin ollut puutteistaan huolimatta toimiva. Eikö sillä sitten ole ollut tarpeeksi käyttöä vai pitäisikö allas kunnostaa? Vai missä on vika?
Ainakin terapiakäytössä uskoisin altaalla olevan paljonkin kysyntää, jos sen käytön mahdollisuutta markkinoitaisiin enemmän. Uskoisin myös, että monet lievemmin vammaiset voisivat toimia terapeuttiopiskelijoiden ”harjoitusvastustajina”. Opettava terapeutti tietenkin opastaisi vieressä.
Mutta tähän on tultu. Mistä siis löytyy kaikille vammaisille sopiva allas Joensuuhun? Ja miksei Joensuussa ole vammaisille suunniteltua terapiatilaa, jotta ei tarvitsisi aina käyttää esteellisiä tiloja?
Nissekö menossa uimaan? Ei kai sentään vaatteet päälla ja tuolin kanssa? Nousee pian hiukset pystyyn pojalla!
Olen jälleen tien päällä. Matkanpääkin on tuttu, nimittäin Lahti. Tarkemmin keskussairaalan apuvälinekeskus.
Sain pari viikkoa sitten alleni uudet pyörät/jalat. Upouuden pyörätuolin – Storm3:n vanhan Storm2:n tilalle. Kuten meillä kaikilla, on nuorella tuolillakin kasvukipuja. Ja niitä täällä parannellaan tänään.
Heti alkuun valot alkoivat kenkkuilla. Ne ovat syttyneet ja sammuneet omia aikojaan, eikä kukaan ole löytänyt mistä häiriö saa alkunsa. Seuraavana ongelmana havaittiin, että ympäristönhallintalaite on asennettu latauspistokkeen päälle. Olemme kyllä saaneet tuolia ladattua, mutta aika vaikeasti. Lisäksi tuoli hiipii omia omia aikojan ja kyynärnoja hankaa käteni lähes verille. Kun nämä saadaan ratkaistua, on tuolini jo melkein valmis paketti.
Lisäksi siihen yritetään tehdä kaksi parannusta. Saan uuden nappulan, jonka avulla voin itse säätää selkänojan kallistuskulmaa ja tuolin istuinkulmaa. Toiseksi ympäristönhallintalaitetta yritetään kallistaa, jotta näkisin ruudun paremmin.
Tällä hetkellä tapan aikaa avustajan ja kuskin kanssa Lahden kuntoutuskeskuksen aulassa. Lähtö oli klo 5, enkä päässyt edes sänkyyn viime yönä. Paluusta en tiedä, mutta korjausten on luvattu valmistuvan virka-aikaan.
********
Päivitys klo 19.40. Kotiin Pohjois-Karjalaan / Kärry kunnossa
Matkaan kului lopulta 14 ja puoli tuntia. Nyt kuitenkin kärry on kunnossa ainakin toistaiseksi. Ihmeen hyvää työtä tekivät Ami ja kumppanit. Tässä vielä pari kuvaa matkalta.
Joensuussa on viime viikkoina puhuttu esteettömyydestä, vaikka sitä nimeä ei asialle ole annettu. Syyllinen on talouden taantuma, jonka takia kaupunki aikoo poistaa bussimatkoista rattaiden ja saattajien ilmaismatkat sekä opiskelija-alennuksen.
Syystäkin tämä on nostanut niskavillat ja tukat pystyyn muillakin kuin punkkareilla. Jo pelkällä maalaisjärellä tajuaa, että on turvallisuusriski, kun isä/äiti joutuu kantamustensa ohella nostamaan vauvan vaunuista ja raahautumaan kassalle maksamaan matkasta. Sitten vielä sama reitti takaisin ja vauva turvavöihin, jolloin bussi on seissyt pysäkillä ainakin pari minuuttia. Kuinkahan kauan tätä myöhästelyä kestetään?
Turvallisuus ja myöhästely eivät kuitenkaan ole asian ydin. Sekä nuorten lasten vanhemmat että opiskelijat (joiden toivotaan myös tekevän niitä lapsia opintojensa ohella!) jäävät luultavasti helpommin kotiin, kun liikkumisesta tehdään sekä vaikeampaa että kalliimpaa. Tämä uudistus asettaa nuoria ihmisryhmiä varsin huonoon asemaan.
Jospa oletetaankin, että nämä tuet poistetaan ja että yhteiskuntamme toimii tasa-arvoisesti. Seuraavaksi samat alennukset poistetaan siis sotaveteraaneilta ja vammaisilta. On vain helppoa aloittaa nuorista – kauniista ja rohkeista.
Onpa valitettavaa, että päättäjien näkökulmasta ainoa esteettömyyden muoto taitaa edelleen olla kadunvarsiparkkien riittävä tarjonta.