Esteettömyysblogi

Helmikuun kunniamaininta

28 helmikuun, 2009
Kommentit pois päältä artikkelissa Helmikuun kunniamaininta

Katsoin taas kalenteriini ja huomasin kuukauden kadonneen. Aika myöntää kunniamaininta ja se mennee…

Yliopiston apteekille.

YA on Joensuun isoin ja palveluntasoltaan kattavin apteekki. Sinne pääsee sisälle kaikilla kulkuvälineillä (autoa, moottoripyörää, traktoria jne. lukuunottamatta) sekä Koskikadun että Kaupakadun puolelta. Henkilökunta on avuttavaista ja neuvot tulevat kuin apteekin hyllyltä. Apteekki se taitaakin olla.

Tämä ei kuitenkaan ole maksettu mainos. Siksi joudun toteamaan, ettei kyse ole täydellisestä apteekista. Pahin ongelma korit, lisähyllyt ynnä muut, joilla
tukitaan käytäviä. Toisaalta Koskikadun puoleinen sisääntulo on sekava ja vammaiselle liian kapea. Kolmas ongelma on ahdas kohta keskellä liikettä. Se on kuitenkin ymmärrettävää, sillä ympärillä olevat liikkeet rajoittavat tilaa.

Kaikesta huolimatta, kyseessä on Joensuun paras apteekki.


Kategoria(t): Kiitosta

Mitä tässä kuvassa on?

28 helmikuun, 2009
Kommentit pois päältä artikkelissa Mitä tässä kuvassa on?

Minä en tiedä, kerro sinä. Hehheh.

torinisanta


Kategoria(t): Yleistä

Maahanmuuttajat, vammaiset ja muut syrjityt

27 helmikuun, 2009
Kommentit pois päältä artikkelissa Maahanmuuttajat, vammaiset ja muut syrjityt

Keskustelu maahanmuutosta on ollut runsasta eri medioissa viime viikkoina. Tästä saamme kiittää erästä eduskuntapuoluetta, eivätkä ministerimmekään ole pitäneet suutaan kiinni. Tuonpa siis myös oman lusikkani soppaan.

Itse olen vammaisena seurannut keskustelua niskakarvat pystyssä ja suuresti ihmetellen. Henkilökohtaisesti minulla ei ole koskaan ollut ongelmia maahanmuuttajien kanssa, päin vastoin. Siitä tässä ei kuitenkaan taida olla kysymys, koska harvan kokemukset ovat negatiivisia. Sen sijaan ongelman ytimessä on nähdäkseni sama erilaisuuden vieroksunta, joka kohdistuu myös meihin vammaisiin ja kaikkiin muihin erilaisiin.

Tietenkin vammaisten rikollisuusluvut ovat pienempiä kuin maahanmuuttajien, koska väkivalta, ilkivalta yms. -valta eivät ole yhteisössä vammaisilta odotettuja toimintatapoja. Sen sijaan vammaisten syrjäytyminen ilmenee usein esimerkiksi masennuksena, alkoholismina ja itsemurhina. Itse olen valinnut toimintatavoista keskimmäisen, vaikkakaan en täysipäiväisesti.

Positiivisia esimerkkejä on toki paljon. Maahanmuuttajista tulee osa suomalaista yhteiskuntaa, kun he kotoutuvat – oppivat kielen ja saavat työtä (esimerkiksi perustettuaan ravintolan tai muun liikkeen). Samoin on vammaisten laita, sillä syrjäytymistä ehkäisee parhaiten sisällöllinen arki, vaikka valtio pyrkiikin monin tavoin vaikeuttamaan sen elämistä.

En kuitenkaan sano, että vammaisten ja maahanmuuttajien tilanne olisi kaikilta osin sama. En myöskään väitä, että Suomen rajat olisi heti avattava kaikille tulijoille. Sen sijaan näen todella huolestuttavana kehityksen, jossa erilaisuuden torjuminen – ja ihmisten syrjäyttäminen – nähdään hyväksyttävänä toimintana. Siitä ei ole enää pitkä matka kaiken erilaisuuden vastustamiseen – etten sanoisi apartheidiin.


Kategoria(t): Karjalan Heili

Kun avustaja on poissa

26 helmikuun, 2009
Kommentit pois päältä artikkelissa Kun avustaja on poissa

Mitä pirua tehdä?

Henkilökohtainen avustaminen – ja avustettavana oleminen sen puoleen – on kuin avioliitto. Suhde on läheinen, eikä kumppania voi noin vain vaihtaa toiseen. Mutta joskus tulee tilanne, jolloin avustaja ei pääsekään töihin vähään aikaan. Lähtee matkalle, sairastuu tai kohtaa muunlaisia esteitä.

Itselläni on nyt tämä tilanne, kun avustaja, jonka kanssa kirjoitamme näitä tarinoita, lähtee kahdeksi viikoksi Saksanmaalle. Tuoneeko edes tuliaisia (njäh njäh 😛 ). Olen kuitenkin onnekas, koska olen aviossa myös toisen avustajan kanssa. Meille tämä ei siis aiheuta ongelmia, pieniä muutoksia vain.

Mutta useimmilla vammaisilla on vain yksi vain yksi avustaja ja heille avustajan poissaolo on kova paikka. Pitäisi kaupassakin käydä, lääkäriin mennä ja koriksen pleijaritkin alkavat.

Tässä muutamia hajanaisia vinkkejä:

– Honkalampisäätiön Avustajakeskus pitää avustajapankkia, josta löytyy sijaisia ja he etsivät tarvittaessa vara-avustajan vaikka työkkäristä. Tosin tämä etu on vain meillä itäsuomalaisilla.

– Toinen hyvä väylä ovat tuttavuussuhteet. Ainakin meillä palvelutalolla on mahdollista pyytää vaikka naapurin avustajaa lainaksi. Tosin jotkut saattavat olla mustasukkaisia, sillä eihän sitä aviopuolisoakaan ihan noin vain lainata.

– Kolmas keino on pirautella vanhoille avustajille, joita monilla on. Yleensä tuttu ihminen on paras avustaja, eikä lyhyessä ajassa ehdi muodostaa kovin luottamuksellista suhdetta.

– Neljäs tapa onkin sitten kävellä itse työvoimatoimistoon ja jättää työpaikkailmoitus.

– Viides, muttei vähäisin, on se oma avustaja. Hän pystyy luultavasti suosittelemaan tuttavapiiristään jotain oikeanlaista tyyppiä, kuten on käynyt myös itselleni.

Tärkeintä kuitenkin on pysyä kylmänä. Yleensä ei ole mitään hätää, kun tilanteesta tietää riittävän ajoissa. Eikä huolta, pahimmassa tilanteessa oma invataksi voi auttaa päivittäisasioissa!


Kategoria(t): Artikkelit

Esteettömyyskuvat: Myyn pylväs

25 helmikuun, 2009
Kommentit pois päältä artikkelissa Esteettömyyskuvat: Myyn pylväs

Pimeä on kuva, mutta niin on mieskin. Silti molemmat ajavat asiansa.

Piilossa pylvään takana

Tämä kuva on Ison Myyn Niskakadun puoleiselta ulko-ovelta – paikasta joka on hämmästyttänyt minua ja kaikkia muita esteettömyysliikkeen jäseniä Myyn valmistumisesta asti. Varmaan sinuakin.

Onkohan tämän tukirakenteen suunnittelija ollut juovuksissa vai yhtä pimeä kuin tämä kuva? Eihän uloskäynnistä voi tehdä tällaista. Ja mikä pahinta, ei tämä ole edes suurin Myyn lukuisista mokista.


Kategoria(t): Esteettömyyskuvat

Ruoki lamaa

23 helmikuun, 2009
Kommentit pois päältä artikkelissa Ruoki lamaa

Ensiksi huomautus: tällä kertaa en kirjoita esteettömyydestä, vaikka aihetta sivuankin. Kirjoitan politiikkaa – pohdiskelen tätä niin sanottua lamaa ja sen kummallisuuksia.

Lamahan tulee, kun Iso Raha panee pussinsuunsa kiinni. Sillä on seurauksia melkein kaiken pysähtyessä. Seuraavien vuosien ajan on kuin katselisi hidastettua filmiä, josta on äänet poistettu. Ei kuulu kuin pääministerin ja valtiovarainministerin äänet – hiljaisina jostain kaukaa kaivon pohjalta – valittaen ’ai, ai, on taas lama’.

Siirrytäänpä tänne Joensuuhun, jossa en asunut vielä viime laman aikaan. Olen kyllä kuullut, että lama iski tänne Pohjois-Karjalaan kaikkein koviten, enkä nytkään usko olevan paljon sijaa optimismille. Perloksen pari vuotta sitten aloittamat irtisanomiset ovat saaneet seurakseen Abloyn ja metsäalan yritykset. Nyt vain odotellaan Enon sellutehtaan sulkemista.

Tullessani tänne ihmettelin rakentamisen määrää. Ydinkeskustan koko rakennuskanta on laitettu uusiksi ja kuulemani mukaan rymsteeraus jatkuu vielä vuosia. Jonkin tahon mukaan Joensuussa rakennettiin väkilukuun suhteutettuna enemmän kuin Shanghaissa vuosikymmenen puolivälissä.

Olikohan siinä sitten mitään järkeä? Nyt kaupungissa on tyhjiä parkkihalleja ainakin yhden käden sormien verran ja uutta pysäköintitilaa haikaillaan vielä torin alle. Uutuuttaan kiiltäviä liiketiloja jää tyhjiksi, kun yrittäjillä ei ole varaa taivaisiin kohonneisiin vuokriin (missä se taivas ikinä onkaan). No, eiväthän rakennuttajat voineet tietää lamasta. Vai voivatko?

Rakentamisella oli käsittääkseni kaksi syytä: ensinnäkin haluttiin uudistaa elinkeinorakennetta, jota teollisuus hallitsi, ja toiseksi muutaman sijoittajan piti saada tehokkaita kohteita rahoilleen. Molemmat syyt pitävät sisällään lupauksen uudesta romahduksesta.

Kuinka ollakaan New Yorkin pörssi Wall Streetilla alkoi näyttää miinusta syyspuolella talvea ja maailman talouden rattaat pysähtyivät – tai alkoivat ainakin yskähdellä. Kaupankäynti hiljenee, eikä Pohjois-Karjalan väestöpohjasta riitä asiakkaita kaikille keskustaan houkutelluille erikoisliikkeille. Ehkä kauppa ei olekaan paras tapa hankkia taloudellista voittoa?

Suomen taloudessa vanhat jättiläiset: puu- ja metalliteollisuus sekä Nokia ovat kaikki alkaneet horjahdella. Tai ainakin ne ovat vetämässä työpaikkoja pois Suomesta rakennemuutoksen nimissä. Työläisethän siitä kärsivät. Ehkä niiden onkin aika marssai uusille laitumille, mutta jäljelle jää iso joukko vuosikausia alalla puurtaneita veteraaneja.

Ihmettelen myös Kataisen ja tämän meidän pääministerin lausuntoja, kun he aikovat lisätä valtionvelkaa säästötoimien sijasta. Samalla mainostoimisto Bob-Helsinki julistaa: ’Älä ruoki lamaa’. Tavallisten ihmisten toivotaan siis jatkavan kulutusjuhlia kuten ennenkin, vaikka työpaikat, asunnot ja palvelut ovat häviämässä silmissä.

Vammaiset ja vanhukset ovat vaarassa joutua jälleen kerran niin sanotun saneerauksen kohteeksi, kun heille ei myönnetä jo luvattuja uudistuksia. Tosiasiahan on, että edes kaikkia yhdeksänkymmenluvun alun leikkauksia ei ole vielä saatu takaisin. Esimerkiksi uusi avustuslaki saattaa jäädä toteutumatta.

Eikö tämä ole juuri tätä? Tavalliset kansalaiset laitetaan taas maksamaan rikkaiden leveämpinä aikoina tekemät hölmöilyt. Montakohan lamaa tässä joudutaan vielä maksamaan?


Kategoria(t): Artikkelit

Paluu vammaisseksiin

18 helmikuun, 2009
Kommentit pois päältä artikkelissa Paluu vammaisseksiin

Palaan nyt vanhaan hyvään aiheeseen, joka on jäänyt tässä blogissa vähemmälle viime aikoina. Seksiin.

Olin muutama vuosi sitten mukana eräässä tutkimuksessa, jonka tavoitteena oli selvittää palvelutalojen seksuaaliseen yhteiselämään liittyviä ongelmia. Kysely tehtiin sekä asukkaille että henkilökunnalle. Esimerkiksi invalidiliiton ja Stakesin taholta pyrittiin järjestämään apua, jotta vammaiset pystyisivät toteuttamaan seksuaalisuuttaan – eli suamaan sitä itteään.

No, mitenkäs kävi. Tehtiin Suomen laajuinen kysely, jossa selvitettiin ensiksi vammaisten tarpeita. Vastauksista ilmeni, että vammaiset(kin) haluavat seksiä. Sitten selvitettiin millaisilla ’leluilla’ olisi käyttöä (toy, englanniksi). Vastaukset olivat paljon moninaisempia, eikä niitä lopulta huomioitu lainkaan tuloksissa. Lahden kuntoutuskeskus järjesti jopa kokeiluja, mutta ne eivät tyydyttäneet käyttäjiä.

Seuraavaksi selvitettiin miten avustajat voivat auttaa vammaisen intiimitilanteeseen partnerin kanssa. Laadittiin säännöt, että avustajan on poistuttava paikalta itse toimituksen ajaksi, koska läsnäolo olisi tulkittu pornoksi. Tämä esitys taas herätti kokonaisuudessaan vastarintaa avustushenkilökunnalta, koska se ei halua sekaantua ’likaisiin’ asioihin.

Lopputuloksena todettiin, ettei Kelan tukea uloteta seksuaalisiin apuvälineisiin. Toisaalta sosiaali- ja terveysministeriö vaati, että avustajien täytyy auttaa vammaisia myös seksiin liittyvissä asioissa. Tähän järjestettiin aluksi myös koulutuksia, mutta kouluttajat kyllästyivät, kun mitään ei tapahtunut ja asenneilmapiiri pysyi negatiivisena.

Ihmettelenkin, miksi puheista on niin vaikea päästä tekoihin. Ja miksi puheetkin tuntuvat hiipuvan tuuleen. Koko keskustelu on ollut taas vuosia kuopattuna ja vammaiset jatkavat elämäänsä puutteessa. Ainakaan hiljaisuus ei tee vammaisten seksistä normaalia.

Edellinen (mainio) kirjoitukseni aiheesta:

Vammaisseksiä


Kategoria(t): Artikkelit

Esteettömyyskuvat: Kävelykatu

13 helmikuun, 2009
Kommentit pois päältä artikkelissa Esteettömyyskuvat: Kävelykatu

Ystävänpäivän kunniaksi julkaisen blogiini uudenlaisen kirjoitussarjan: Esteettömyyskuvat. Esteettömyyskuvilla esittelen Joensuun esteettömiä ja esteellisiä puolia – suosikki- ja inhokkipaikkojani kaupungissa. Joku on tainnut joskus mainita, että kuva kertoo enemmän kuin aika monta sanaa.

————

Ensimmäinen kuva on aiheen valoisalta puolelta. Joensuun kävelykatu on ollut hyvä asia luultavasti kaikille kaupunkilaisille. Tuskin vannoutuneimmat autoilijatkaan sitä kiroavat. Erityisesti hukkalämmöllä tehty kadunlämmitys on erinomainen asia: se auttaa vammauisia, vanhuksia, lapsia ja käytännössä kaikkia sillä liikkuvia. Olenpa kuullut, että jotkut tekevät jopa aamulenkkinsä kävelykadulla!

kävelykatu

Tosin historiansa aikana kävelykatu ei ole ollut kovinkaan montaa kuukautta esteetön, sillä sen varrella olevia rakennuksia on korjattu rankasti – milloin mistäkin syystä. Uutta työmaata on luvassa, kun hotelli Vaakunaa aletaan kunnostaa ensi vuonna.

Pyörätuolinäkökulmasta ei ole myöskään mukavoo, että vain harvoihin liikkeisiin pääsee sisälle. Kaupunkikeskustayhdistys, kaupunginvaltuusto tai teknillinen virasto voisi ottaa ajaakseen noidenkin liikkeiden sisäänpääsyn kunnostamisen. Ehkä raivostuttavinta on kuitenkin se, ettei pyörätuolilla ole pääsyä kävelykadun terasseille aurinkoisina kesäpäivinä.

Tähän aiheeseen palaan jälleen myöhemmin keväällä!


Kategoria(t): Esteettömyyskuvat

Maailman yleisin apuväline

9 helmikuun, 2009
1 kommentti

Arvatkaapa, rakkaat lukijani, mikä on maailman yleisimmin käytetty apuväline? Voin antaa vihjeen, se ei ole pyörätuoli eikä kävelykeppi. Ja sitä käyttävät hyvin monet – ehkä sinäkin. Ainakin lukiessasi tätä. Kyllä, kyse on silmälaseista.

Niitä ei kuitenkaan sellaisiksi mielletä, koska ne ovat niin yleisiä. Mutta ajattelepa maailma ilman silmälaseja. Kuinka monelta olisikaan estetty pääsy sisälle kirjoihin tai T
V-sarjoihin … kuinka monen pitäisi luopua ajokortistaan … kuinka monelle ammatin harjoittaminen olisi jatkuvaa tuskaa. Maailmassa olisi valtava este.

Silmälasiesimerkin avulla voi hahmottaa yhden nurkan ympäristömme esteellisyydestä. Tai oikeastaan kyse on esteettömyysasiasta, jossa on edetty kiitettävän pitkälle vuosisatojen aikana. Kumpa sama tilanne olisi esimerkiksi julkisten tilojen suunnittelussa.

Itse sain tänään jälleen uudet okuläärit. Maailmani kirkastui ja samalla erään optikkoliikkeen kassa karttui sievoisella summalla. Minä olen sitä mieltä, että silmälasit tulisi määritellä virallisesti apuvälineiksi ja valtion tulisi tukea niiden hankintaa kaikissa tapauksissa. No, ei sentään aurinkolasien tapauksessa.

Näkyvämpää kevättä kaikille!


Kategoria(t): Artikkelit

Road Trip

4 helmikuun, 2009
Kommentit pois päältä artikkelissa Road Trip

Kävin avustajani kanssa Lahdessa maanantaina. Asiani oli kiireinen, sillä sähköpyörätuolini teki kuolemaa: tukirakenteet olivat murtuneet valmistusvian vuoksi, eikä sillä olisi ajettu enää montaa viikkoa.

Hyvä reissu. Kymmenen tunnin road trip.

Tästä alkaakin koko kevään kestävä tarina, sillä keskussairaalalla pidetyssä palaverissa päätettiin tilata uusi tuoli. Se on kuin saisi uudet jalat, sillä olen kirosin vanhaa tuoliani niin kauan kuin jouduin sillä ajamaan. No, vanhalle annetaan vähän tekohengitystä ja lähetetään se takaisin. Parin kuukauden päästä saadaan osat, joista alkaa sitten lopullisen paketin räätälöinti.

Saattaa kuitenkin mennä pitkälle kesään ennen kuin kaikki säädöt saadaan kuntoon. Se tarkoittaa montaa reissua Lahteen, mutta onneksi Kela korvaa. Ja silloin vanha tuolini joutaa kaatopaikalle – tai pikemminkin metallinkierrätykseen.

Nyt joudun istumaan vanhanaikaisessa kelattavassa tuolissa. Jos haluan liikkua ulkona, on avustajan pakko olla työntämässä. Pääni on melkein ruvella, kun niskatuki on niin kapoinen.

Omituista, että tämä tarina  seuraa melkein heti sairaalasta pääsyäni. Eiköhän kaikki muutu tästä taas vähän paremmaksi.


Kategoria(t): Hajatelmia

About author

Nissen ajatuksia esteettömyydestä ja elämästä. Tehdään yhdessä parempi kaupunki ja maailma!

Etsi

Navigointi

Kategoriat:

Links:

Archives:

Syötteet