Pyörätuolin käyttäjänä minua on jo pitkään ärsyttänyt eräs seikka asioidessani kaupoissa. Nimittäin myyjien käyttäytyminen, kun olen liikkeellä avustajan kanssa.
Kun olen liikkeellä yksin, minua kohdellaan aivan normaalina asiakkaana. Myyjät tulevat auttamaan, jos tarvitsen jotain mihin en ylety ja kassalla palvellaan kuin ketä tahansa. Joskus on vaikea saada palvelua, mutta se ongelma on varmasti jokaisella.
Mutta avustajan kanssa tilanne on hieman toinen. Mikäli onnistumme saamaan myyjän huomion, kohdistaa myyjä puheensa lähes poikkeuksetta avustajalle. Avustaja on tästä kiusaantunut, koska eihän hän välttämättä tiedä, mitä ollaan kysymässä. Samoin oman sappeni se saa kiehumaan, koska tunnen ihmisarvoni tulevan poljetuksi.
Ongelma korostuu etenkin isommissa liikkeissä – esimerkiksi kodinkone-, vaate- ja elektroniikkaliikkeissä. Niissä koen jääväni täysin sivuutetuksi keskusteluista, vaikka luulen tietäväni laitteista jonkin verran.
Kuitenkin tutut myyjät tiedostavat ongelman ja kohdistavat puheensa ja katseensa aina minulle. Siksi olenkin erittäin uskollinen asiakas. Joten rakkaat myyjät, muistakaa, että vammainen on asiakas ja kaipaa samaa kohtelua – ehkä vähän huolellisempaa – kuin kaikki muutkin. Se kyllä palkitaan.