Esteettömyysblogi

Ruuhkaa, ruuhkaa | 18 joulukuun, 2008


Ruuhkaa, ruuhkaa

Aina vain ruuhkaa. Nimittäin joulusellaista. Sitä on jatkunut lokakuusta asti ja kestää ainakin helmikuulle. Aina vain käy pahemmaksi. Näin liikuntarajoitteisena odotankin mielenkiinnolla alennusmyyntejä.

On muutama seikka, joiden takia jouluruuhka on tavallista ruuhkaa tuskallisempi. Ensinnäkin ihmiset jäävät jututtamaan ruuhkassa satunnaisia tuttavia, joita ei muuten tapaa. Siinä tuppaavat aika ja paikka unohtumaan, kun keskustelupiirit syntyvät keskelle käytäviä. Vaikea siinä on pyörätuolilla ohitella.

Toinen piirre on, että ihmisillä on paljon ja aika vaikeita ostoksia tehtävänä – televisiosta ja kinkusta suklaarasioihin ja Spiderman-nukkeihin. Lähes kaikilla on ostoskärryt käytössä ja lisäksi tuotteiden valinkoimiseen kuluu paljon aikaa. Syntyy ruuhkia, vaikka kassat vetäisivät kuinka hyvin.

Käytävillä on muutenkin vähemmän tilaa. Kolmas jouluhysterian ominaispiirre on, että käytäviä kavennetaan suklaa- ja kukkatarjouksilla ynnä muulla kuluttajien ostohaluja kohottavilla jouluviritelmillä. Niitä olen kironnut kaikkein eniten, sillä käytävillä kääntyminen on usein mahdotonta. Houkuttimet saisi minun puolestani sijoittaa liikkeiden edustalle, näyteikkunoihin ja mainoslehtisiin.

Enpä itsekään ole yhtään parempi joulushoppailija. Tietysti kaikki toivovat mahdollisimman nopeaa asiointia: kauppa haluaa rahansa ja asiakkaat haluavat kotiin kinkkua maistelemaan. Meno tuskin muuttuu, ainakaan niin kauan kun ostajilla piisaa valuuttaa.


Kategoria(t): Karjalan Heili

About author

Nissen ajatuksia esteettömyydestä ja elämästä. Tehdään yhdessä parempi kaupunki ja maailma!

Etsi

Navigointi

Kategoriat:

Links:

Archives:

Syötteet

%d bloggaajaa tykkää tästä: