Esteettömyysblogi
Kinkukasta joulua ja esteetöntä uuttavuotta!
Kommentit pois päältä artikkelissa Kinkukasta joulua ja esteetöntä uuttavuotta!
Kiitokset kuluneesta blogivuodesta ja kiinnostuksesta esteettömyysaiheisiin. Lupaan kyllä ensi vuonna pohtia erinäisiä asioita ja yrittää olla vieläkin tiukempi. Jouluhan ei kuitekaan lopu tähän, vaan jatkuu liikkeissä ainakin pääsiäiselle.
Nautitaan siitä!
Tässä vielä lopuksi joulutehtävä. Hauskaa joulua ja parempaa uuttavuotta!
Ruuhkaa, ruuhkaa
Kommentit pois päältä artikkelissa Ruuhkaa, ruuhkaa
Ruuhkaa, ruuhkaa
Aina vain ruuhkaa. Nimittäin joulusellaista. Sitä on jatkunut lokakuusta asti ja kestää ainakin helmikuulle. Aina vain käy pahemmaksi. Näin liikuntarajoitteisena odotankin mielenkiinnolla alennusmyyntejä.
On muutama seikka, joiden takia jouluruuhka on tavallista ruuhkaa tuskallisempi. Ensinnäkin ihmiset jäävät jututtamaan ruuhkassa satunnaisia tuttavia, joita ei muuten tapaa. Siinä tuppaavat aika ja paikka unohtumaan, kun keskustelupiirit syntyvät keskelle käytäviä. Vaikea siinä on pyörätuolilla ohitella.
Toinen piirre on, että ihmisillä on paljon ja aika vaikeita ostoksia tehtävänä – televisiosta ja kinkusta suklaarasioihin ja Spiderman-nukkeihin. Lähes kaikilla on ostoskärryt käytössä ja lisäksi tuotteiden valinkoimiseen kuluu paljon aikaa. Syntyy ruuhkia, vaikka kassat vetäisivät kuinka hyvin.
Käytävillä on muutenkin vähemmän tilaa. Kolmas jouluhysterian ominaispiirre on, että käytäviä kavennetaan suklaa- ja kukkatarjouksilla ynnä muulla kuluttajien ostohaluja kohottavilla jouluviritelmillä. Niitä olen kironnut kaikkein eniten, sillä käytävillä kääntyminen on usein mahdotonta. Houkuttimet saisi minun puolestani sijoittaa liikkeiden edustalle, näyteikkunoihin ja mainoslehtisiin.
Enpä itsekään ole yhtään parempi joulushoppailija. Tietysti kaikki toivovat mahdollisimman nopeaa asiointia: kauppa haluaa rahansa ja asiakkaat haluavat kotiin kinkkua maistelemaan. Meno tuskin muuttuu, ainakaan niin kauan kun ostajilla piisaa valuuttaa.
Hissihysteria
Kommentit pois päältä artikkelissa Hissihysteria
Myy myy. Myy.
Jouduin jälleen liemeen. Soppa keitettiin Isossa Myyssä, jonka ravintola-Buffassa olin syömässä eilen. Kattilana toimi hissi. Ruoka oli kyllä hyvää – sekä aterialla että jälkisotkussa.
Ravintola sijaitsee ensimmäisen ja toisen kerroksen välissä, jonne pääsee pyörätuolilla tai vaunuilla vain käyttämällä äärimmäisen hankalaa ja supervanhanaikaista hissiä. Siirtyäkseen kerrosten välillä täytyy painaa nappia pohjassa koko matkan ajan. Samanlaisia on Joensuussa enää urheilutalolla ja jäähallilla.
Ne kuitenkin toimivat. Tämä Myyn hissi ei petti minut jo toisen kerran. Alas se kyllä kulkee, mutta ylös mennessä hissi alkaa valittaa ylipainoa. En tosin usko syöneeni niin paljoa – varsinkaan kun en ensimmäisellä kerralla käynyt edes sisällä ravintoloissa. Hissin painoraja on hulppea 400 kg, eikä kauniimpi avustajani paina mitään.
Hysteerisen tapahtumasta teki avun saannin vaikeus. Pienen tuumailun jälkeen avustajani kirjaimellisesti kiipesi ulos kopista ja lähti etsimään henkilökuntaa. Kun sitä ei löytynyt, soitimme Kone Oy:lle, josta hälytettiin talonmies paikalle. Hänkään ei saanut mitään toimimaan, mutta sattumalta hissi kuitenkin starttasi. Tähän kaikkeen tuhlautui tovi jos toinenkin.
Ihmettelen syvästi, miksi niinkin ison rahan hankkeessa kuin Myyssä on tingitty esteettömyysratkaisuissa. Jos joku vielä näkee minun pyrkivän kyseisiin ravintoloihin, lupaan olla puoli vuotta syömättä suklaata (tapahtukoon se sitten hississä tai sen ulkopuolella).
Vessakirjoitus
Kommentit pois päältä artikkelissa Vessakirjoitus
Terve taas! Jatkan edelleen tiistain reissun tunnelmissa. Aihe on kuitenkin hieman eri. Nimittäin invavessojen ahtaus, jonka jouduin myös Prismalla kokemaan.
Olen elämäni aikana käynyt muutaman kerran vessassa. Kokemukseni ulottuu kaikille invalideille sopivista luksusvessoista mummon mökkien puuceehen. Ulkohuussikin oli sinänsä miellyttävä kokemus, kun olin vielä muutaman kymmentä kiloa laihempi. Ongelma vain on, että niitä hyviä kokemuksia tuppaa olemaan kovin vähän huonoihin verrattuna.
Prismassa vessareissun ongelmat alkoivat heti hädän ilmettyä, sillä vessa on kätketty varsin perusteellisesti. Hurraa, se kuitenkin löytyi, kuten ekasta kuvasta käy ilmi. Sinne oli kuitenkin äärimmäisen vaikeaa mahtua sähkärillä ja sitten kun mukana on vielä läski avustaja, niin lopputulos on taattu. Lisäksi samaan vessaan on mahdutettu myös vauvojen hoitopöytä. En usko, että tuplarattaiden kanssa liikkuvat äidit nauttivat pienistä tiloista minua enempää.
Toinen kuva (jossa en siis nuku) muistuttaa kovasti ensimmäistä. Siinä on kuitenkin palvelutalon vessa, joka on oikeasti tosi hyvä. Sinne mahtuu helposti sisälle ja avustajalla on tilaa liikkua, vaikka neliöitä ei olekaan sen enempää.
Kolmannen kuvan aiheena on Ison Myyn alakerran yleisö-wc. Tai se, mitä minä siitä koen. Voitte arvata, että saa olla melkoinen hätä ennen kuin löydän itseni sieltä. Siitä kun rappusista töyssyttää alas, on löysät housussa ennen kuin arvaakaan.
Viimeinen kuva on omasta rakkaasta vessastani, joka on ehkä maailman kolmen hirveimmän joukossa. On käsittämätöntä kuinka joku on antaa rakentaa moiset kopit palvelutaloksi nimitettävään laitokseen.
Tulen palaamaan vessa-aiheeseen hieman teoreettisemmin, koska teema kiinnostaa minua omakohtaisesti. Varmaan sinuakin. Tosin todettakoon, ettemme avustajani kanssa tiedä juuri hankalampaa kuvauskohdetta.
Nautinnollisia vessahetkiä näin joulun alla!
Televisionmetsästys 1.0
Kommentit pois päältä artikkelissa Televisionmetsästys 1.0
Hei lukijat!
Alkuun kaksi epilogia. Ensinnäkin pahoittelut hiljaisuudesta, joka on ollut monien asioiden summa. Takaan kuitenkin, ettei se johdu sanomisenpuutteesta :-). Toiseksi tiedotusluontoinen asia. Puhelinseikkailut on nyt seikkailtu ja minulla on uusi komea kännykkä. Vieläpä kamerasellainen ja sen kuvilla tätäkin kirjoitusta höystetään.
Nooo, päivän aiheeseen, joka on televisionvertailuvisiitti Joensuun Kehä III:lle, eli Prisman ympäristöön. Siellähän on melkoinen eloktroniikka- ym. tukkuliikkeiden keskittymä. Enpä olisi ennalta arvannut miten vaikeaa niinkin uudessa miljöössä on liikkua pyörätuolilla.
Kaikki alkoi kyllä hyvin, kun taksikin oli ihan ajallaan hakemassa ja maltoimme kärsivällisesti odottaa palvelua Prismassa. Mutta sitten pitikin vaihtaa muihinliikkeisiin ja edessä oli tällainen maisema:
Ensimmäisistä kahdesta kuvasta lumikasojen tarkka sijoittelu kulkuväylille. Ensimmäinen kasa tuli vastaan, kun yritimme seurata suojatien osoittamaa reittiä. Liikenne sääntöjen noudattamisesta rangaistaan, sillä ainoat vaihtoehdot olivat palata takaisin tai karauttaa alas korkealta reunakiveltä.
Toinen kasa tuli vastaan suojatiellä, mikä näkyy erityisesti kolmannessa kuvassa. Tällä kertaa valitsin avustajan painostamana harvemmin suosimani ”offroad”-asenteen, eli karautin ylös vaivalloisesti nurmikon kautta.
Viimeinen kuva osoittaa nimeltä mainitsemattomien elektroniikkaliikkeiden puoleensavetävyyttä. Paikalla olleiden lähteiden mukaan koko liikettä ympäröivä korkea kiveys nostatti allekirjoittaneessa huudahduksia, kuten ”onpas v****mainen ratkaisuu” ja ”tällaistakin vielä on”.
Blogin kirjoittajat kohdistavatkin ihmetyksensä 2010-luvun Suomen automarkettikulttuuriin. Miten on mahdollista, että huonosti liikkuvia ei ole huomioitu suunnittelussa lainkaan. Edes tavallisen jalankulkijan – joita autoilijatkin ovat! – ei ole hyvä liikkua noissa miljöissä.
Hyi, Prisma, häpeä!
Esteettömyysblogi 