-
Seuraa
Seurataan
Already have a WordPress.com account? Log in now.
Palataan vielä kerran vaaleisiin, kun puoluepolitiikka on pinnalla. Alkavan kuukauden kiitokset osoitan…
äänestäjille.
Erityisesti niille äänestäjille, joiden päätökseen esteettömyys- ja vammaisteemat vaikuttivat. Samoin kiitän äänestäjiä yllättävän suuresta kiinnostuksesta vaaleja kohtaan. Ehkä seuraavissa eduskuntavaaleissa saadaan 70 prosenttia rikki!
Ehdolla näissä vaaleissa oli ainakin kolme tuntemaani esteettömyysmiestä ja -naista: demarit Paula Lehikoinen ja Mervi Niemelä-Hytönen sekä vihreä Risto Lång. Heistä kukaan ei valitettavasti päässyt edes varalle, mutta yhteensä he saivat mukavat 162 ääntä, jolla olisi päässyt heittäen läpi.
Jatketaan tästä esteettömyyden edistämistä – sekä kaupungin elimissä että omassa arjessamme.
Vaalit on olleet ja menneet. Vaaleita ja tummia on katseltu ja koeteltu. Pitkien juhlien jälkeen on taas luvassa krapula.
Jokaisessa tuutissa toitotetaan, että suuri lama on taas käynnistymässä. En täysin ymmärrä miksi, koska kyllähän maailmassa rahaa on. Ehkä on jopa ihan hyvä, että sitä ei enää liikutella vanhaan malliin pankkipiireissä, mutta sillä tuppaa olemaan vaikutusia koko kansantalouteen. Laskusuhdanteen aikana leikataan budjetteja, näytetään punakynää ja kaivetaan juustohöylät esiin. Suomessa kuntatalous on jo valmiiksi kuralla, eikä tähän ole varauduttu.
Tässä tullaankin siihen, miten lama liittyy esteettömyyteen. Vammaisten kannalta tärkeimpiä palveluita tuotetaan kuntatasolla. Kyytipalvelut, avustajatunnit, kaavoitus, katujen kunnossapito, vanhustenhuolto ja monet muut asiat ovat kunnanvaltuuston, virkamiesten ja lautakuntien hallinnassa. Kiusaus karsia vammaisten ja vanhusten palveluista on taatusti suuri.
Toissapäiväisissä kuntavaaleissa valtaan nousi sininen puolue. Kokoomus on isoin puolue kuntatasolla ensimmäistä kertaa ikinä. Suhtaudun skeptisesti tulevaisuuteen, koska peruspalvelut eivät ole koskaan olleet erityisen keskeisessä asemassa kokoomuksen ohjelmassa. Yleensä tekijämiehet ja -naiset ovat heiluttaneet nuijaa eri pöydissä kuin missä itselleni tärkeistä asioista on päätetty.
Toivottavasti nyt ei käy samoin kuin edellisen laman aikana. Säästömaniassa palveluita karsittiin huimasti ja välillä venytettiin perustuslakiakin. Nyt monet kunnat ovat lähtökohdiltaan hyvin eriarvoisemmassa asemassa ja luultavasti erot palveluisa kärjistyvät lähivuosina.
No, pessimistejä riittää tänä syksynä. Toivotaan vain, että olen väärässä ja että uudet valtuustot eivät sorru 90-luvun alun kaltaiseen säästömaniaan.
Kävinpä tässä taas pari kertaa paskalla. Meillä homma toimii niin, että soitetaan talon avustajille, jotka auttavat meikäläisen pöntölle ja lähtevät jatkamaan töitään toisaalle. Kun torttu on valmis, soitetaan taas avustajat hätiin ja he auttavat takaisin pyörätuoliin.
No, nythän meillä on tämä uusi hieno kutsujärjestelmä. Homma sujui hyvin pöntölle asti ja sain asiani hoidettua kiitettävästi. Sitten lähetin kutsun ja jäin tyytyväisenä odottamaan apua. Sitä ei kuulunut, joten laitoin toisen kutsun. Ja kolmannen. Ja vielä aika monta, kunnes luovutin ja totesin jossain olevan vikaa. Toivottavasti vain ei päässäni.
Onnekseni avustaja muisti minut ennen kotiinsa lähtöä tai olisin saanut kiikkua siinä yöhön asti. Aikaa tuhlaantui tällä kertaa noin kaksi ja puoli tuntia.
Tänään kävi sitten ilmi, että vessan kutsulaitteen johdot oli asennettu miten sattuu, eikä mitään kutsua koskaan lähtenyt. Avustajia tästä on titenkin turha syyttää, koska he eivät uudistusta halunneet. Kuulin myös, että sama ongelma on havaittu useissa vessoissa.
Mietin vain kuinka monta ongelmatilannetta uusi järjestelmä vielä aiheuttaa ennen kuin se saadaan toimimaan kunnolla. Hyvää päivänjatkoa kaikille istujille!
Olen kesän ja syksyn mittaan julkaissut blogissa avustaja-aiheisia kirjoituksia. Tämä on jatkoa sarjaan – kirjoitus, jonka korrektiudesta en ole täysin varma. Kirjoitan kuitenkin, koska tämäkin näkökulma on osa esteellistä elämää.
Omat avustajani ovat olleet pääasiassa hyviä, suorastaan mukiinmeneviä. Ehkä syynä on, että tulen toimeen monenlaisten ihmisten kanssa. Tai että luotan intuitioon avustajavalinnoissa. Aina ja kaikilla se ei kuitenkaan ole niin helppoa. Tässä muutama kokemukseni sieltä pahemmasta päästä.
Huonoin tapaus sattui asuessani Orimattilassa. Avustajani oli eräs pastoriopiskelija, joka asui vähän aikaa kotikunnassani. Työaikanaan hänestä ei ollut juuri iloa, koska hän pänttäsi vain oppikirjoja. Loppuvaiheessa nokkela herra palkkasi alihankkijaksi alaikäisen tytön. Myöhemmin kävi myös ilmi, ettei avustajani maksanut veroja, minkä vuoksi avustajatuntini pudotettiin 30 tunnista 5 tuntiin viikossa. Seuraavaksi jouduinkin muuttamaan palveluasuntoon, jossa keski-ikä oli 80 vuotta.
Vähitellen sain hilattua tuntimäärää oikeaan suuntaan, kunnes sattui mielenkiintoinen tapaus. Eräs avustaja oli töissä päivän ja lupasi tulla taas seuraavana päivänä. Eipä häntä näkynyt, enkä saanut kuulla selitystä katoamiselle. Sama rumba alkoi alusta.
Viimeisin vaikea tilanne on Joensuun ajoiltani. Avustajasuhde kesti koeajan verran, minkä jälkeen avustajani päätti ottaa lopputilin. Syyksi sain kuulla, että meitä tuijotetaan kaupungilla. Hän kuulemma häpesi sitä. Ehkä alanvalinta ei ollut aivan kohdallaan.
Kuitenkaan en ole itse joutunut irtisanomaan yhtään avustajaa, mistä olen kiitollinen.
Ottakaapa opiksenne näistä kokemuksista. Tässä muutama linkki vanhempiin avustajakirjoituksiini:
Subjektiivinen oikeus henkilökohtaiseen avustajaan
Muistilista avustajaa tarvitsevalle
Tänään sain kuulla, että puhelinlaskuni tulee nousemaan. Syyllinen on uusi avustajien työajan hallintajärjestelmä, josta kirjoitin eilen. Ja miten nämä kaksi asiaa liittyvät toisiinsa? No, minäpä kerron.
Muutaman viimepäivän ajan täällä palvelutalossa on ollut melkoinen vilinä.
Jokaiseen huoneistoon on asennettu erehdyttävästi puhelinta muistuttavat laitteet. Ne ovat kutsulaitteita, joilla voi tilata avustajan huoneeseen, jos vaikka haluaa nousta vuoteesta tai kusta.
Mutta sehän on hyvä, kuten jo eilen oletin. Ongelma vain on, että puhelinlasku tulee perässä. Jatkossa jokainen avustajaminuutti tullaan lisäämään palvelumaksuun, jonka kotikaupunkini joutuu maksamaan. Jäädäkö päiväksi sänkyyn? Pidätelläkö vielä tunnin kauemmin? Syödäkö mieluummin makkara jääkaapista vai mennä lounaalle? Vaikeita päätöksiä.
Talon emäntäkin veikkaili, että seuraavaksi häneen kytketään askelmittari, joka laskee tietokoneelle kaikki hänen liikkeensä. Jos kaataa maitoa samalla kertaa kahteen lasiin, on se ilmoitettava erikseen.
Ihmettelen vain, onko puhelin pajatso, jolla lypsetään meiltä vammaisilta lisää rahaa tai oikeutetaan uudet lomautukset? Vai onko se vain uusi kontrollikeino, jolla ohjataan talon asukkien tekemisiä? Ainakaan en keksi, kenelle tästä on hyötyä – paitsi ehkä invalidiliitolle taloudellisesti (mihin en välttämättä usko).
Suussa on hieman karvas maku ja mieleen tulee eräs toinen kokeilu, jolla ohjataan vammaisten liikkeitä. Nimittäin Joensuun kaupungin kyytikeskus. Sekään ei ole mikään varsinainen menestystarina.
Paraneeko avustus, vähevätkö ympätistön esteet? Nimittäin vammaisten saadessa uusia puhelimia. Kokemukseni mukaan, ei sinne päinkään.
Saamme juuri taloomme uudet sisäpuhelimet. Siinä se pian komeilee uuden GSM:ni vieressä. Järjestelmä tulee olemaan suunnilleen sama kuin minulle tutussa Lahden kuntoutuskeskuksessa. Hälytyskutsu menee suoraan lähimmän avustajan kännykkään, jolloin kaikkien viestien ei tarvitse kiertää tukikohdan kautta.
Uusi järjestelmä on nykyaikainen, kun vanha systeemi on lähinnä 70-lukua. Ihannetapauksessa palvelu nopeutuu selvästi, eikä avustajien tarvitse ravat portaissa ylös-alas koko päivää. Uusi tilanne on siis esteettömämpi sekä avustajien että avustettavien kannalta.
Mutta lopputuloksella on myös hintansa. Asukkaiden vuokrat tulevat nousemaan alkuvuodesta huomattavasti johtuen ilmeisesti laitehankinnoista, käyttökustannuksista ja arvatenkin lisääntyvästä huollon tarpeesta. Uskallan epäillä, että palvelu ei todellisuudessa nopeudu ja että uusi järjestelmä on myös epävakaa.
Sellaista tekniikan kanssa kikkailu tuppaa olemaan, mistä esimerkki on myös oma GSM:ni. Mutta katsotaan nyt tulevaisuuteen, onko se hintansa väärti.
Tämä on paha viikko. Kunto kärsii. Outokumpu kasvaa. Täytyy ostaa pullo.
Kävi niin, että fysioterapeuttini kutsuttiin kertausharjoituksiin. Rämpii nyt viikon jossain Lieksan korvessa nuoruudenkavereidensa kanssa. Onhan se sille ihan oikein, mutta valtion pitäisi ajatella myös minua, ressukkaa rukkaraukkaa. Kolmeen vuoteen en ole päässyt laitoskuntoutukseen – ja eikö nyt olisi oikea hetki?
Ilmeisesti Suomen sotavoimien kaksi siipeä – armeija ja Kela – eivät oikein kommunikoi keskenään.
No, ensi viikolla se palaa – arvatenkin rapakunnossa ja pää kipeänä. Viikko alkoholin ja pyssyjen sekakäyttöä ei mielestäni oikein sovi kansanterveyttä edistävälle alalle.
Kysymyshän on jälleen vaaleista – ei siis blondeista. Useinhan blondit ovat mukavampia kuin poliitikot ja niissä on enemmän mihin tarttua. Poliitikoilla kun on taipumusta luikerrella irti otteesta.
Tässä kirjoituksessa on sisällä sekä kehu että parannusehdotus poliitikoille. Haukkua en tällä kertaa jaksa.
Aloitetaan kehulla. Vammaisten ja vanhusten äänestämistä on Suomessa helpotettu. Vammaisten voi olla vaikea päästä äänestyspaikalle, joten äänestyspaikka on tuotu heidän luokseen. Esimerkiksi palvelutaloihin järjestetään äänestysmahdollisuus – meillä ennakkoäänestyspäivä on maanantaina. Samoin vaalivalvojat voi tilata kotiin yhdellä puhelinsoitolla.
Vammaiset ja vanhukset eivät kuitenkaan ole ainoita, joiden äänestämistä voisi helpottaa.
Nuoret ja opiskelijat ovat kumma kyllä tunnetusti laiskoja äänestämään. Mistähän moinen johtuu? Onko kyse politiikan kriisistä vai ihan vain välinpitämättömyydestä? En tiedä, mutta uskon verkkoäänestyksen auttavan ainakin aluksi. Netissä äänestäminen olisi sekä vaivatonta että maantieteetöntä. Jälkimmäisellä viittaan opiskelijoihin ja itseeni, jotka ovat kirjoilla muualla kuin asustelevat.
Olisi nettiäänestämisestä iloa myös huonosti liikkuville. Tiedän ehdokkaiden järjestävän vaalikuljetuksia äänestyspäivänä, mutta niistä ei riitä kaikille, eivätkä ne ole kaikkien puolueiden juttu. Siksi äänestyspaikka muutaman klikkauksen takana tekisi elämästä yksinkertaisempaa heille, joilla on netti.
Tässä ovat viisi senttiäni poliittisen osallistumisen esteiden poistamiseksi. Ja hyvät nuoret, käykää sentään äänestämässä, jotta saadaan muutosta aikaiseksi.
…sanoo laulaja Tampereelta.
Minulla ei ole nyt kelloa käytössä, eikä tukkaakaan niin kovin paljoa. Sen sijaan minulla on uutuuttaan kiiltävä puhelin – sellainen ympätistönhallintalaitetta tottelemaan opetettu pöytä-gsm. Komea laite, mutta taitaa olla huono oppilas. Tai sitten vika on opettajissa, sillä keväästä asti olen odottanut pääseväni käyttämään sitä.
Tarina alkoi toukokuussa, jolloin hain terveydenhoitopiiriltä rahoituksen puhelinhankintaan. Vanha puhelin lähestyy käyttöikänsä päätä ja löytää itsensä ongelmajätteistä lähitulevaisuudessa. Lupaus kuului, että puhelin on käytössä alkukesästä.
Sitten alkoivat jännittävät ajat, kun maahantuoja veti puhelinmallin markkinoilta. Uutta ei ollut tarjolla, mutta seuraavan puhelinmallin piti olla käyttövalmis elokuussa. Hurraa, kyllä minä kuukauden jaksan.
Tuli elokuu, tuli syyskuu ja sain lopulta uuden puhelimen pöytääni koristamaan. Kävi kuitenkin nopeasti selväksi, että kyseisessä laitteessa oli niin paljon vikoja, ettei sitä pystynyt käyttämään.
Seurasi uusia testejä, muutama päivitetty osa, uudistettu ohjelmisto, ympäristönhallintalaitteeni koodaamista ja vähän muita toimenpiteitä. Olemme nähneet asentajan kanssa kolme kertaa viimeisen kuukauden aikana – viimeksi maanantaina.
Nyt enimmän osan ongelmista pitäisi olla kunnossa. Vaan tilanne on oikeastaan pahempi kuin alussa. Maanantaina soitin kaksi onnistunutta puhelua, joiden jälkeen puhelin kieltäytyi tottelemasta minua. Ilmeisesti ei tykännyt paskan puhumisesta. En tiedä, tuleeko siitä koskaan valmista.
Asentajakin alkaa olla todella hermostunut tuotteen valmistajalle. Itse käytän vanhaa puhelinta, jonka pitäisi kaiken kohtuuden mukaan olla jo romutettavana. Saa sillä kuitenkin puhelut soitettua.
Puhelinhan on meille vammaisille vieläkin tärkeämpi kuin niin kutsutuille terveille. Ehkä ei ulkonäön kannalta, mutta käyttötarkoituksensa vuoksi. On valtava este voitettavana, että saa puhelimen toimimaan. Enkä edes usko, että voin koskaan luottaa täydellisesti tuohon rakkineeseen, vaikka se saataisiin tänään toimimaan.
Ehdokkaat, oletteko valmiit pohtimaan hetken esteettömyysasioita?
Joensuu ei ole esteetön kaupunki. Sellaisena kaupunkia on joskus mainostettu, mutta työ on jäänyt kesken. Välillä koko näkökulma on päässyt unohtumaan ja säästöjen nimissä on tehty tuhoisia ratkaisuja.
Malliesimerkki on surkeasti toimiva kyytikeskuskokeilu, jonka seurauksena vammaiset jäävät mieluummin kotiin kuin osallistuvat aktiivisesti yhteiskuntaan. Toisenlainen esimerkki ovat uudistetut katuosuudet, joille on asennettu vanhanaikaisia, korkeita katukiveyksiä. No, Ison Myyn esteellisyydestä ei voida päättäjiä juuri parjata, koska edes vammaisneuvosto ei saanut piirustuksia nähtäväkseen.
Muutama vuosi sitten kaupungin palkkalistoilla oli vähän aikaa esteettömyysasiamies – tarkemmin esteettömyysasianainen. Hän toimi kaupunginvaltuuston, kunnallisten virastojen, vammaisneuvoston ja meidän käyttäjäarvioijien välisenä yhdyshenkilönä ja kouluttajana. Niin esteettömyysnäkökulma saatiin osaksi kaikkea päätöksentekoa.
Kun pian päättyvällä valtuustokaudella ei ole ”löydetty” rahaa esteettömyydelle, on koko kysymys sektoroitunut. Päätöksiä tehdään teknisessä virastossa, peruspalveluvirastossa, koulutoimessa, liikuntatoimessa ja jopa valtuussa. Kuitenkaan kenelläkään ei ole kokonaisnäkemystä ja asiantuntemusta, jonka esteettömyysasiamies tarjoaisi.
Siispä, arvoisat ehdokkaat ja mahdolliset tulevat valtuutetut, älkää unohtako esteettömyyttä! Hyvä alku on esimerkiksi osa-aikainen esteettömyysasiamies, jonka tukena me käyttäjäarvioijat voimme toimia. Esteettömyys on tärkeä vammaisten ja vanhusten tasa-arvokysymys. Kyse on ihmisoikeudesta, eikä teknisestä yksityiskohdasta.
Esteettömyysblogi 