Subjektiivinen oikeus henkilökohtaiseen avustajaan

Heippa taas, lukijani. Tuli tässä mieleeni omakohtainen aihe, joka on jäänyt liian vähälle keskustelulle jopa täällä vammaispiireissä, oikeus henkilökohtaiseen avustajaan.

Esimerkiksi minulle, vaikeavammaiselle, on tärkeää, että apunani on luotettava ihminen joka auttaa minua arkisissa asioissa. Ilman avustajaa en saisi tätäkään sepustusta kirjoitetuksi, koska en pysty käsiäni ja koska näppäimet ovat kovin pienet varpailla painettavaksi. En myöskään voisi puhevammani takia lähteä minne haluan, koska todennäköisesti en tulisi ymmärretyksi (vaikka minua ”hyvin” ymmärretäänkin). Olen myös sen verran arka, etten anna mielelläni kukkaroani tuntemattomille, vaikka se onkin yleensä tyhjä.

Valitettavasti vain hyvinvointi-Suomessamme kaikilla asiat eivät ole yhtä ruusuisesti. Vammaispalvelulain mukaan kunnilla on oikeus päättää harkinnanvaraisesti vammaisten avustajatunneista anomusten mukaan. On syntynyt tilanne, jossa avustajatunnit riippuvat kunnan taloudellisesta tilanteesta ja avustusta tarvitsevien vammaisten määrästä kunnassa (sekä tietysti päättäjien armeliaisuudesta).

Vastaavasti subjektiivinen oikeus henkilökohtaiseen avustajaan tarkoittaisi kaikille kunnille yhteistä velvoitetta avustajatuntien järjestämiseksi niitä tarvitseville. Käytännössä sosiaali- ja terveysministeriö laatisi kriteerit, joiden mukaan kuntien täytyisi järjestää tarvittava määrä avustajatunteja.

Esimerkiksi asuttamassani palvelutalossa on asukkailla keskimäärin kolmekymmentä avustajatuntia kuukaudessa, mikä on aika vähän harrastuksille ja sosiaaliselle toiminnalle. Eikä kaikilla ole tunteja lainkaan, vaikka periaatteessa palvelutalossa asuvat vain vaikeimmat ”tapaukset”. Kuitenkin henkilökohtaisten avustajien merkitys myös talon toiminnalle on kiistämätön, koska henkilökunta ei ehdi hoitaa asukkaiden henkilökohtaisia tarpeita, kuten kauppareissuja.

Omaa tuntimäärääni olen onnistunut hinaamaan vuosien kuluessa ylöspäin, kiitos tuttujen virkamiesten ja -naisten sekä suhteellisen rikkaan kotikuntani. Kuitenkin välillä olisi tarvetta enemmällekin, mutta joustoa ei juuri ole. Ilmeisesti rahat ovat nyt lopussa.

Lakiuudistus on lojunut nyt kahdeksan vuotta eri hallitusten pöydillä. Oppositio ehdotti kuutisen vuotta sitten hallitukselle lain hyväksymistä, mutta nykyisin suurimmasta oppositiopuolueesta vain kaksi edustajaa kannatti lakia. Eipä siinä mitään, ei vaikuta porvarihallitus sen kummemmin päätään vaivaavan aiheella.

Siksi osoitan vetoomukseni erityisesti teille, kuntavaaliehdokkaat. Pitäkää huolta, että kunnissanne avustajatarvetta ei vähätellä ja puolueissanne tämä asia otetaan vakavasti.

---

Kategoria(t): Artikkelit