Aloitan nyt kuukausittaisen kunniamainintojen sarjan. Pelin nimi on, että osoitan kiitosta (ehkä myös haukkuja) jollekin toimijalle täysin henkilökohtaisin perustein. Ja ensimmäisen palkinnon saa…
Joensuun maistraatti.
Kävin nimittäin vaihtamassa nimeni juhannuksen alla – vieläpä kiireisimpään aikaan. Olen nyt virallisesti Nisse. Olin harkinnut muutosta pitkään, mutta toimenpide kävi sitäkin nopeammin.
Marssimme avustajani kanssa maistraattiin maailmanlopun tunnelmissa. Vettä satoi kaatamalla ja koko virastorakennus oli remontin alla. Kaikesta huolimatta kulku sisään ja ulos oli sujuvampaa kuin kaupassa käynti (huomatkaa kauppiaat!). Yksityiskohdista mainittakoon, että lähes kaikki ovet avautuvat nappia painamalla.
Hyvää suunnitteluakin poikkeuksellisempaa on kuitenkin hyvä palvelu. Liekö johtunut juhannustunnelmista, mutta virkarouva oli äärimmäisen ystävällinen ja ennen kaikkea kohdisti kaiken puheensa minulle. Valitettavan usein näissä tilanteissa puhutellaan avustajaa kuin hän olisi asiakas. Luultavasti tämä johtuu vanhoista asenteista, joissa vammaista pidetään täysin avuttomina.
Toisaalta maistraatti on paikka, jossa ihmiset hoitavat hyvin intiimejä asioita. Siksi näiden asioiden täytyykin olla itsestään selviä. Kaikesta huolimatta, onneksi olkoon maistraatin palvelu!