Esteettömyysblogi

Vammainen vesillä | 26 kesäkuun, 2008


On taas kesä ja juhannuksen hukkuneet on laskettu. Yritän kuitenkin tarjota hieman erilaisen näkökulman veneilyyn. Tai oikeastaan laivailuun täällä sisävesillä.

Täällä Joensuussa ei kuitenkaan ole laivaa tällä hetkellä. Anteeksi vain Satumaa. Kun tulin tänne seitsemän vuotta sitten kaikki oli vielä toisin. Kaupunkikuvassa silmiini iski kauneudellaan vanhanaikainen sisävesilaiva, joka kantoi nimeä Koli III. Vuosien saatossa ehdin matkustaa laivalla kaunista Pielisjokea ja Pyhäselkää pitkin ainakin kolme kertaa – ja ne kaikki ovat muistamisen arvoisia.

Koli III ei varmasti ollut maailman esteettömin laiva. Mitä rakenteissa hävittiin, se voitettiin takaisin henkilökunnan palvelualttiudella. Esimerkiksi kerran vesi oli niin matalalla, etten meinannut päästä maihin normaalia suuremmalla pyörätuolillani. Ratkaisu kuitenkin löytyi, kun säädimme tuoliani hieman ”uuteen uskoon”. Ja rannalla olleilla oli hauskaa, kun pääni meinasi jäädä sisään.

Tänä kesänä kaikki on kuitenkin toisin. Kaupunkikuva ei ole enää sama, kun satamaa koristaa moottorivene nimeltään M/S Satumaa. Myöskään veneily ei ole enää samaa, sillä kyseinen alus ei sovi lapsiperheille tai liikuntaesteisille. Ja syy tähän on yksinkertainen: vene on liian pieni. Sisääntulo on kannella, joka on liian kapea, jotta siinä voisi kääntyä – baarista puhumattakaan. Tosin sinnehän ei pääse edes sisälle pyörätuolilla, koska kannella ei voi kääntyä ja ovi avautuu ulos päin.

Olen ehkä nostalginen, koska ikävöin Koli III:sta. Esiintyyhän se postikorteissakin. Esittäisin Joensuun ja Lieksan kaupungeille, että ne hankkisivat yhteisvoimin laivan takaisin Pohjois-Karjalaan. Nyt on niin, että tänä kesänä ei nähdä vammaista vesillä.


Kategoria(t): Karjalan Heili

About author

Nissen ajatuksia esteettömyydestä ja elämästä. Tehdään yhdessä parempi kaupunki ja maailma!

Etsi

Navigointi

Kategoriat:

Links:

Archives:

Syötteet

%d bloggaajaa tykkää tästä: