Joensuussa vammainen ei voi nauttia näistä kolmesta yhdessä.
Keskustassa ei nimittäin ole kuin yksi terassi, jolle pääsee pyörätuolilla ulkokautta. Lisäksi erään ravintolaketjun terassille voi pujottella vaikeasti sisäkautta.
Olemme Esteettömyysyhdistyksessä hämmästelleet, että vammaiset eivät näin kelpaa ravintoloiden kesäasiakaskuntaan. Useimmat meistä ovat kuitenkin potentiaalisia maksajia – vakavaraisia ja hyvin käyttäytyviä.
Toki ravintolalain mukaan ravintolat saavat valita asiakkaansa.
Tilanteenseen olisi kuitenkin olemassa helppo ja edullinen ratkaisu. Se tunnetaan esteettömyyspiireissä luiskan nimellä.
Ja lopuksi erään tuntemani käyttäjäarvioijan kertomus. Hän pyrki kävelykadulla sijaitsevalle terassille eräänä kauniina päivänä, mutta joutui pysäyttämään pyörätuolinsa rapun eteen. Udeltuaan kuinka terassille olisi mahdollisuus päästä, sai hän kuulla, että luiskaa ollaan hankkimassa.
Sitä ei kuitenkaan ole näkynyt vielä tänäänkään. Toivottavasti luiskia saadaan useita ennen kuin kesä kääntyy syksyksi. Tilausta niille on.
Alustavana tietona viimeisimmästä hallituksen kokouksesta, että esteettömyysyhdistys tulee ottamaan kantaa terassiasiaan valtakunnan tasolla. Terasseille pitää vaatia rakennuslupa ja lupaa ei tule myöntää, jos sisäänpääsy on vain rappuja pitkin.
Ikävää tässä on yrittäjien syrjivä asenne. Kukaan ei voi olla täysin tietämätön pyörätuolien käytöstä, se ei vaan ole mahdollista nykypäivänä.
kommentti Kirjoittanut Minna — 14 toukokuun, 2008 @ 4:59 pm
Olen aina murehtinut sitä, että muille terasseille ei pääse kuin Kuunari Elinaan (laivan ulkopuolelle) ja Tuulaakiin satamassa.
kommentti Kirjoittanut Tomppa — 9 elokuun, 2008 @ 6:53 pm