Esteettömyysblogi
Vähän linnan juhlista
2 kommenttia
Heippa kaikki itsenäiset ja itsepäiset lukijani!
Sitä oltiin taas linnassa, nimittäin presidentin linnassa – ei siellä Kakolassa, eikä Konnunsuolla. No joo. Kun katselin tyhjien päiden kolinaa siellä linnassa ja siellä sattui olemaan jopa muutama pyörätuolilainenkin, niin tuli mieleeni, että olisipas se kiva käydä tuollakin, mutta kun se Tarja ei koskaan kutsu. Eikä sen puoleen, ei varmaan muutkaan. Siihen vaaditaan jo muutakin kuin blogin kirjoittaminen esteettömyydestä.
Olihan siellä sentään vammaisneuvoston sihteeri Sari Loijas, joka sekin on jonkinlainen saavutus esteettömydelle. Sarilla ei ollut kyllä koiraa mukana, vaan jonkinmoinen ukonköriläs. Se koira olisi kyllä ollut parempi, kun on tottunut liikkumaan tungoksessa. Ja kun katselin sitä tv-lähetystä niin huomasin, että Sari itse ohjasi ukkoa vaikka ei näe paljoa ollenkaan. Ja voi voi niitä kadettiparkoja, kun ne joutuivat seisomaan jäykkänä ja minua alkoi naurattamaan kun oikein nätti tyttö meni kadettien ohi, tuli mieleen että jäykistyiköhän joku muukin?
Meille tavallisille kansalaisille ei ollut muuta mahdollisuutta kuin katsella juhlia ja herkkupöytiä telkkarista. Onneksi ei ollut maku-tv, se vielä olisi puuttunut, että olisi tullut maut suuhun. Monella kyllä varmaan tulikin joku maku, varsinkin niillä joilla ei ole mitään suuhunpantavaa. Eiköhän näitäkin juhlia voisi pitää vaikka kerran viidessä vuodessa? Ja antaa ne ylijäävät rahat sosiaalityöhön. Vai mitä?
Formulaa ja rullalautoja
Kommentit poissa käytöstä
Hyvää maanantaipäivää kaikille! Onkohan monellakin pää kipiä näin viikonlopun jälkeen? Itselläni ei ihme kyllä ole. Tiedä häntä sitten ensi maanantaina.
No, olihan minulla tietenkin asiaakin, ainakin asian tynkää. Katselin eilen formulakilpailuja New Delhin aivan uudelta radalta, joka on tähän mennessä kaikkein nykyaikaisin. Tuli mieleeni, että siinäkin on tavallaan eräänlainen este. Nimittäin vaikka Intia on iso maa, siellä on miljoonia köyhiä ja vammaisia, jotka tuskin koskaan näkevät edes formula-autoa, saati sitten kilpailuja. Kuitenkin tämä rata on maksanut usean miljardin rupian verran, enkä tarkoita nyt isorokkoa, joka sekin on aika paha vaiva. Tällä rahalla uskoisin, että olisi saatu monia sairaaloita ja ennenkaikkea ruokaa vähäosaisille. Näin olisi helpotettu heidän elämäänsä. Kun vielä laskee autojen miljoonakulut, kun ne ajavat päin seinää, kuten eräille kuskeille kävi tässäkin kilpailussa. Ja autojen kuljetuskustannukset kilpailupaikalle ja muut pienemmät kulut, niin summa on huomattava, etten sanoisi jättimäinen verrattuna esimerkiksi SPR:n avustuksiin ja Suomen valtion antamaan kehitysapuun.
Heräsi kysymys, onko mitään järkeä antaa kehitysapua, kun siitä välistä lähetee usein vielä korruptio, siellä päin on tapana vetää välistä. Kyllähän minä kannatan kehitysapua, mutta pistää vaan miettimään, että onko siitä mitään hyötyä näille miljoonille ihmisille. Esimerkkinä vaikeastivammaiset, jotka joutuvat kulkemaan rullalaudoilla että pääsisivät eteenpäin kerjäämään toiseen paikkaan kun poliisi tulee ja ajaa pois. Ja näitä esimerkkejä erilaisista ihmisryhmistä riittää.
Miettikääpä tätä noin iltapalan aikoihin. Siinä on hyvä alkupala. Heh heh hee!
Presidentti ja muut eläkeläiset?
Kommentit poissa käytöstä
Terve vaan kaikki lukijani! Kirjoitin viime kerralla mitä Kela tekee kun vammainen jää eläkkeelle, tai kun ihmiset muuten vaan vanhenevat. Eikä se jää pelkästään Kelan tekosiin piruvieköön, vaan sitten on vielä valtio, joka säädöksillään aiheuttaa kaikenlaista harmia ja esteellistyyttä. Esimerkiksi pienestäkin eläkkeestä joutuu vielä maksamaan veroa, niin hullua kuin se onkin.
Viimeksi valtio katsoi, että valtion virkamiesten täytyy saada lisää palkkaa. Ja kun ei ole muuta paikkaa mistä ottaa, niin sitten otetaan tietenkin vähempiosaisilta. Isot porhot kun eivät luovu omastaan.. Esimerkiksi presidentin eläke on muistaakseni satoja tuhansia euroja vuodessa. Että kyllä presidentiksi kannattaa alkaa yrittää, varsinkin kun eläkeikä alkaa lähestyä. Heh heh heh!
Lisäksi on lääkärinkuluja ja muita sairaalakuluja, joita kumpikaan, ei valtio eikä Kela maksa. Ne on pulitettava omasta pienestä kukkarosta. Elä siinä sitten ihmisiksi, kun syödäkin tarvitsisi. Olen tavannut ihmisiä, nimenomaan vanhuksia, jotka ostavat koiranruokaa. Ajatelkaa! Ihminen asetetaan koiran asemaan. Ja monta kertaa koiralla on vielä paremmat oltavat. Tiedän yhden avustajan koirat, jotka ovat paremmalla ruualla kuin moni vanhus ja vammainen. Tosin niiden koirien herkkuruuat tulee kyllä täältä minun jääkaapistani.. Niin siitä pitikin sanoa, että itselläni tällä hetkellä ei ole suurempaa hätää. Mutta mistäs sitä koskaan tietää. Koittakaa kuitenkin ajatella kun panette kaakkua naamanne.
Koululaiset nirsoilevat kouluruuista ja käyvät pizzapaikassa välitunnilla. Tietenkin on hyvä, että käyvät, nimittäin yrittäjän kannalta. Se tietää roposia kaupungin aina tyhjään kukkaroon. En ole vielä ikäni aikana kuullut, että valtion ja kuntien kukkarot olisivat täynnä. Eikä ihme kun kuuntelee tämän päivän uutisia?
Kuvamuisto kesältä, jolloin Joensuun kaupunki teki historiaa Arto Pippurin avustuksella ja järjesti vammaistapahtuman, huom. verorahoilla 
Toivonkin, että Arto vielä ensi vuonna jaksaisi olla mukana näillä festareilla. Ilmaistapahtumia kun ei ole koskaan liikaa.
Esteitä ne ovat nämäkin
Kommentit poissa käytöstä
Tässä oli hiljattain oli eduskuntavaalit, niinkuin varmaan kaikki muistavat. Ja kaikki lupasivat kolmea kaunista ja neljää hyvää.
Tulin juuri äsken kaupasta, enkä ostanut kuin hedelmiä, leipää ja juustoa. Siihen meni noin viisi euroa ja niistäkin puolet olivat maitotaloustuotteita. Kummallista, että kun euro tuli, niin vaikka luvattiin, että hinnat ei nouse, niin ovat ne kuitenkin nousseet – tekisi mieli sanoa, että taivaisiin. Esimerkiksi juusto on kolmen-neljän euron tienoilla, siis halvimmillaan.
Tässä tulen siihen asiaan, että miten vammaiset ja vanhukset, jotka niin sanotusti “nauttivat” eläkettä (samaan ryhmään kuuluvat myös opiskelijat ja työttömät) tulevat toimeen sillä rahalla minkä saavat. Sillä ei paljon huvituksiin laiteta rahaa, ei totta vieköön.
Itse olen 100% invalidi ja niin sanotun edunvalvonnan alaisena, koska en pysty itse kirjoittamaan nimeäni. Saan alle 300 euroa kuukaudessa rahaa ja sillä pitää muun muassa korjauttaa vaatteita, ostaa ruokatarvikkeita, varautua yllättäviin kuluihin jne. Siinä ei voi enää ajatella esimerkiksi huomista keilausta (joka sekin vain 3,5 euroa) tai muuta talon päivätoiminnan järjestämää ohjelmaa, koska ne maksaa yli sen mitä minulla on budjetoitu.
On vain käytävä kirjastossa hakemassa ilmaisia elokuvia, koska nehän eivät maksa, jollei myöhästy palautuspäivästä.
Kuten huomaatte, tämäkin tuo esteitä elämäämme, sellaisia joita ei ihan vaan liuskoilla korjata.
Hallitus kyllä lupasi järjestää rahaa eläkkeisiin ja työttämyyskorvauksiin, mutta toisin näyttää käyvän. He maksavat mielummin EU-tukia Kreikalle ja muille etelän laiskoille manjana-miehille. Joka päivä kuitenkin Kreikka ilmoittaa, että vaje kasvaa heidän budjetissaan.
En tiedä mitä tässä olisi tehtävä, olisiko otettava kirves esiin ja marssittava eduskuntatalolle hakkaamaan muutama kivi pylväistöstä, kun alkaa jo potuttamaan liikaa. Tai koittakaapa miettiä joku parempi keino, kun niin sanottu kansan valuutta on joko unohtunut tai sitä ei ole ollenkaan.
En ole perussuomalainen, vaan ihan tavallinen suomalainen.
Japanilaisten avara ja rauhallinen luonne kaiken keskellä
1 kommentti
Pitää ilmoja, hyvät lukijani. Olen seurannut Japanin viime päivien tapahtumia, ja muistanut samalla Phuketissa menehtynyttä serkkuani. Olen miettinyt, tuleeko Suomeen säteilyvaara tuulen mukana, kun Venäjältä puhaltaa itätuuli länteen päin. En oikein usko, että Suomessa on tarpeen lisätä ydinvoimaa nykyisestään, vaikkakin sitä lisätään koko ajan. En oikein tiedä energian kasvun tarpeellisuudesta meillä, vaikka asiantuntijat sanovat sen kasvavan edelleen. Mitä nämä asiantuntijat sitten ovat; he ovat energiayhtiöiden edustajia, jotka saavat palkkansa puolustaessaan ydinvoimaa. Olen kyllä kuullut sukulaiseltani, joka asuu aivan voimalan kupeessa, että se on turvallinen paikka asua. Tiedä häntä.
Ihmiset, jotka joutuivat aallon alle ovat niitä, jotka ovat menettäneet sukulaisensa ja kaiken omaisuutensa. He ovat kuitenkin niin rauhallisia, kuin japanilaiset voivat vain olla. Japanilaisella kulttuurilla on osuutta asiaan, samoin kuin luonteella. Muualla olisi kauheita mellakoita, kuten esimerkiksi Lähi-idässä ja Euroopassa. Entä sitten, millä pääsemme eteenpäin, kun Japani on suhteellisen varakas maa. Siitä on suuri apu, että ulkovallat tulevat auttamaan ensihätään myös jälleenrakennuksessa. Silloin myös Japanin teollisuus voi alkaa toimimaan normaalisti, mikäli ei tule uusia tsunameja. Kun katselen rakennuksia, ne ovat länsimaiseen rakennustyyliin verrattuna heikkorakenteisempia. Nehän ovatkin vähän heikommin tehtyjä. Tähän voisi olla suomalaista insinöörityötä ja tietotaitoa tarjolla. Toivotaan parasta.
Marraskuun kunniamaininta
Kommentit poissa käytöstä
Terve vaan, kaikki lukijat! Joudun vielä kerran puuttumaan köyhyys-teemaan, mutta tällä kertaa kehujen muodossa. On marraskuun kunniamaininnan aika. Annan sen ehkä vähemmän tunnetulle järjestölle, sosiaali- ja terveysturvan keskusliitto STKL:lle. Järjestö toimii myös kansainvälisellä tasolla. Tällä hetkellä on menossa Tasavallan presidentin suojelema köyhyys-tapahtumien sarja, jossa myös EU on mukana. STKL:llä on oma toimipiste myös Joensuussa ja se pitää yllä mm. Soroppia. Sieltä saa tietoa ja apua sosiaaliasiossa.
Esteettömyysblogi toivottaa onnea tärkeälle työlle!
Sosiaali- ja terveysturvan keskusliitto STKL on valtakunnallinen sosiaali- ja terveystiedon yhteistoimintajärjestö, joka toimii hyvinvoinnin kehittämiseksi, erityisesti perusturvan ja peruspalvelujen kehittämiseksi, syrjäytymisen ehkäisemiseksi ja sosiaalisen vastuun lisäämiseksi.
Kaikki maailman köyhät…
Kommentit poissa käytöstä
Terve taas!
Viikon aiheella jatketaan.
Olette ehkä lukeneet aikaisempia, köyhyyteen liittyviä kirjoituksiani. Helsingin seminaarissa kävi ilmi, että köyhyys ei ole yksityisen ihmisen köyhyyttä, se koskee siis kaikkia. Yksinhuoltajia, vammaisia, alkoholisteja, asunnottomia, opiskelijoita, maahanmuuttajia, työllisiä ja työttömiä… Yhdessä meistä kertyy melkoinen joukko.
Suhteellisen köyhyysrajan alapuolella on Suomessakin yli puoli miljoonaa ihmistä, aina pikkulapsista vanhuksiin. En jaksa uskoa, että kaikki ovat vielä tässä, vaan osa ihmisistä ei joko kehtaa tai uskalla mennä niin sanotusti luukulle. Syynä voi olla paitsi jaksamisen, myös tiedon puute, mikä on myös yksi köyhyyden muodoista. En tiedä itsekään kaikkia sosiaaliturvan koukeroita.
Köyhyyttä löytyy myös työtätekevien ihmisten keskuudesta. Kovin pienipalkkaista, pätkittyä ja epävarmaa työtä tekevät ihmiset eivät voi luottaa toimeentuloonsa, vaan joutuvat tekemään useita töitä selviytyäkseen. Köyhyyttä sekin, jos ihminen joutuu tekemään ympäripyöreitä päiviä huonoilla työehdoilla normaalin toimeentulon eteen. Siinä vaiheessa laulua “Mä joka päivä töitä teen” kuulostaa katkeralta ivalta.
Kun kuuntelin kansanedstajien kauniita sanoja, niin minua kieltämättä rupesi naurattamaan, sillä tiedän takuulla, ettei niitä tulla käytännössä lunastamaan. Siispä kaikki köyhyydestä kärsivät, menkää sinne sosiaalitoimistoon ottamaan selvää asioista. Ja jos sieltä ei haluta kertoa totuutta, verkostoituminen toisten köyhien kanssa kannattaa aina. Parhaat vinkin kulkevat epävirallisia teitä.
Tämän aiheen käsittely loppuu nyt tältä erää tähän.
Maailmaa parantamassa
Kommentit poissa käytöstä
Terveiset täältä kiskojen päältä! Tällä kertaa.
Olen tulossa Helsingistä kohti Joensuuta ja VR on tapansa mukaan myöhässä. Olen jo aikaisemmin kertonut Helsingin reissustani, joka oli tänään. Kävin siis eduskunnassa Niinistöä moikkaamassa ja olihan se siellä. Oli siellä muitakin edustajan retaleita.
Aiheena oli köyhyyden poistaminen ja paikalla oli monenlaisia köyhiä kertomassa kokemuksistaan – minä mukaan luettuna. Paikalla oli yksinhuoltajia, opiskelijoita, alkoholisteja, sairaita ja vammaisia. Jotkut olivat olleet köyhiä ennen ja toiset kokivat kohdanneensa köyhyyttä nykyisessä tilanteessaan. Silti kukaan ei myöntänyt olevansa köyhä, olivat olot minkälaiset tahansa. Toisaalta, kun kysyttiin, mistä ei olisi valmis luopumaan, ei kenelläkään ollut muuta jäljellä kuin tulevaisuus ja läheisensä.
Meidät oli tuotu sinne tietenkin liikuttamaan päättäjien herkkiä sydämiä. Iltapäivän ohjelmassa olikin ”kovaa asiaa”. Ensin Kiander ja Kelan herra kävivät lyömässä kylmät luvut taululle. Sitten oli vuorossa kansanedustajien paneeli, jossa he puhuivat samaa paskaa kuin aina ennenkin. Jos nämä kahdeksan kansanedustajaa pitäisivät tänään tekemänsä lupaukset, kohoaisi Suomen perustoimeentulo maailman kärkeen. En kuitenkaan usko, että yksikään tänään luvattu uudistus tapahtuu ainakaan seuraavan hallituksen aikaan.
Joku lupasi 100 000 uutta työpaikkaa, toinen 750 euron perustoimeentulon kaikille ilman tarveharkintaa… Kaikki yksinhuoltajat pitäisi saada työelämään ja lapsiperheet irti kannustinloukuista… Ja Suomen kaikki ongelmat johtuvat siitä, ettei täällä tehdä tarpeeksi työtä… Paljon oli puhetta…
Tällä kertaa oli kuitenkin tarkoitus siirtyä tekoihin. Tuntui kuin olisi istunut jonkin puolueen vaalitilaisuudessa, enkä tarkenna minkä puolueen. Tervehdykset tulivat presidenttiä myöten, kun tuo raukka oli ottanut suojellakseen köyhyydenvastaisen teemavuoden. Nykyään Suomessa on kuitenkin köyhiä enemmän kuin tarpeeksi, enemmän kuin moneen kymmeneen vuoteen ja tuloerot vain jatkavat kasvuaan.
No, ainakin tuli matkusteltua EU:n piikkiin.
