Esteettömyysblogi

Tunnustan. Olen koukussa munkkiin. Sellaiseen pureskeltavaan ja vähän pihkassa niitä myyvään neitiin (vai liekö rouva). Siitä ei kuitenkaan ole kyse tässä postauksessa, vaan tarjolla on videot rymisevästä sisäänmenosta ja kolisevasta ulostulosta viimeisimmältä kahvilareissultani. Molempiin suuntiin pieniä ongelmia aiheuttavat tuolini lokasuojat. Olkoon kirotut! Talveksi ne lähtevät kuitenkin pois.

Aurinko teki paluun ja minä tein paluun terassille, kun sellainen sattui matkalle. Tässä kuva anniskeluliike Kerubin edustalta. Siinä istuskellessamme katselin ympärilleni ja koska naisia ei juuri ollut näköpiirissä, kiinnitin huomiota esteettömyyteen.

Löydätkö sinä kuvasta kolme esteettömyysepäkohtaa? Voit osallistua kilpailuun kommentoimalla postia. Nopeimmalla oikein vastanneelle tarjoan juoman terassilla. Oikea vastaus julkistetaan kahden viikon kuluttua.

Kaiken marmatuksen ja kotkotuksen keskellä julkaisen myös positiivista esteettömyyskuvaa. Joensuun pääpostissa on vaikea käydä kiinnittämättä huomiota sen luiskaan. Mutta aika harvalla taitaa olla kokemusta siitä. Se ehkä näyttää pelottavalta, mutta totuus on kuvaa ihmeellisempi.

Luiskassa on paljon hyviä puolia. Ensinnäkin se kiertää niin, että vauhti ei pääse laskeutuessa nousemaan liian kovaksi. Se ei myöskään ole liian jyrkkä, jolloin tuoli saattaisi keikahtaa selälleen nousussa. Se on sijoitettu niin, ettei luiskan eteen kasaudu esimerkiksi pyöriä.

Kyllähän tämä järjestely vie enemmän tilaa kuin nykyiset luiskantekeleet, mutta se on hyvin käytettyä tilaa, koska se hoitaa asiansa. Luiskasta on samalla hyötyä myös postimiehille, joille on rakennettu “sivuraide” pakettien kärräämiseen parkkipaikalle.

En tiedä kenen suunnittelema luiska on, mutta se on omassa sarjassaan esimerkillinen. Luiska on yksi Joensuun vanhimmista ja silti yksi parhaista.

Älkää huoliko, marmatuksiakin tulee vielä!

Edellisessä kirjoituksessa mainitsin, että Joensuuhun on saatu uusi upea ravitsemusliike. Kyseessä on kuppialan ja pelikasinon risteytys, jonka terassi työntyy kävelykadun kilpailuun. Ja kuten teistä lienevät huomanneen, ovat terassit lähellä sydäntäni.

En tosin käytä niitä juurikaan. Pahin este on täkäläinen baarien hintataso, mutta se ei ole aiheen kannalta kiinnostava. Sen sijaan ihmettelen miksi tämäkin terassi on rakennettu pyörätuolilla saavuttamattomaksi.

Eikun pelaamaan vaan! Lienee lottovoitto, jos sinne pääsee.

Kuten kuvasta voi huomata, ei pyörätuolilla tai roollaattorilla kiivetä terassille. Onpa se vaikea näkövammaisellekin ilman avustajaa. Jos terassille pääsee jollain konstilla. on toinen temppu selvitä kynnyksestä, joka koristaa liikkeen ovea.

Olisipa hienoa, jos nämä ravitsemusliikeyrittäjät tajuaisivat, että vammaisetkin ovat sosiaalisesta kanssakäymisestä nauttivia mahdollisia asiakkaita. Havahtumista ei kuitenkaan ole tapahtunut, vaikka muutkin kuin itse käyvät aiheesta keskustelemassa ravintoloitsijoiden kanssa.

Eipä tämä oikeasti ole avan näin mustaa, sillä positiivisiakin esimerkkejä on – vaikkei terassirintamalla. Ehkä seuraavaksi on syytä tarttua niihin.

Tästä edelliseen kirjoitukseeni terasseista.

Paska luiska

Laivat kiinnostavat minua. Siispä kävin jälleen Joensuun legendaarisessa satamassa. Löysin sieltä lojumasta kuvan luiskan, joka ei johda mihinkään. Ainakaan toistaiseksi. Toivottavasti ei koskaan, sillä ainakaan oma tuolini (kuten ei moni muukaan) mahdu siihen kirveelläkään. Luiskan toinen ongelma on, että se on pitkä ja kapea, toisin sanoen huojuva. Varsinkin näin tuulisena päivänä.

Pahoin kuitenkin pelkään, että tämä on sisävesiristeilijä Pyhäselälle kaavailtu luiska. Toivon hartaasti, että olen väärässä tai tänäkin kesänä jää monelta vammaiselta risteily kokematta.

Täällä tämä jälleen jankuttaa. Taas kerran katujen talvihoidosta, vaikka lunta ei enää pahemmin olekaan, eikä tuota pakkastakaan niin kovin paljoa. Nimittäin kyse on Joensuun keskustan katujen kunnossapidosta.

Tämä esteellisyyskuva tiivistää paljon kulkureitistäni palvelutalolta keskustan kauppoihin. Olen ihaillut (lue: kauhistellut) kuvan liikennemerkkiä keväästä asti. Jos se on vitsi, olkaa ystävällisiä ja kertokaa minulle, koska itse en sitä tajua.

Ei talvihoitoa?

Kaupunkikeskustaan on viime aikoina ilmestynyt enemmän ja enemmän talvihoidottomia kevyen liikenteen väyliä. Harva niihin kiinnittää erityistä huomiota näin kesän helteillä, mutta odotetaanpa talvea. Herää kysymys, aikooko kaupunki tällä konstilla paikata vuotavaa budjettiaan. Luultavasti tämä on vain enne pahemmasta.

Täällä osassa kaupunkia asuu paljon vanhuksia ja vammaisia. Meille pyörätuolilla tai rollaattorilla liikkuville hyvin huolletut kadut ovat välttämättömyys. Siinä voi avustaja joutua koville, kun juuttuu metrin hankeen.

Toivottavasti koittaa aika, jolloin katuja hoidataan, kuten niitä kuuluu. Kutsutaan tätä siihen asti vaikka suosikki liikennemerkikseni.

erikoislähikuva

Kesä on tullut. Sen huomaa ulkona lehdistä ja vihreydestä, mutta eipä siltä voi välttyä sisätiloissakaan. Tämä estekuva on Joensuun Metropolista:

Ovathan kesäiset kukat kivoja, mutta miksi ruokakauppaan pääsystä on pitänyt tehdä näin vaikeaa?

Pimeä on kuva, mutta niin on mieskin. Silti molemmat ajavat asiansa.

Tämä kuva on Ison Myyn Niskakadun puoleiselta ulko-ovelta – paikasta joka on hämmästyttänyt minua ja kaikkia muita esteettömyysliikkeen jäseniä Myyn valmistumisesta asti. Varmaan sinuakin.

Onkohan tämän tukirakenteen suunnittelija ollut juovuksissa vai yhtä pimeä kuin tämä kuva? Eihän uloskäynnistä voi tehdä tällaista. Ja mikä pahinta, ei tämä ole edes suurin Myyn lukuisista mokista.

Ystävänpäivän kunniaksi julkaisen blogiini uudenlaisen kirjoitussarjan: Esteettömyyskuvat. Esteettömyyskuvilla esittelen Joensuun esteettömiä ja esteellisiä puolia – suosikki- ja inhokkipaikkojani kaupungissa. Joku on tainnut joskus mainita, että kuva kertoo enemmän kuin aika monta sanaa.

————

Ensimmäinen kuva on aiheen valoisalta puolelta. Joensuun kävelykatu on ollut hyvä asia luultavasti kaikille kaupunkilaisille. Tuskin vannoutuneimmat autoilijatkaan sitä kiroavat. Erityisesti hukkalämmöllä tehty kadunlämmitys on erinomainen asia: se auttaa vammauisia, vanhuksia, lapsia ja käytännössä kaikkia sillä liikkuvia. Olenpa kuullut, että jotkut tekevät jopa aamulenkkinsä kävelykadulla!

Tosin historiansa aikana kävelykatu ei ole ollut kovinkaan montaa kuukautta esteetön, sillä sen varrella olevia rakennuksia on korjattu rankasti – milloin mistäkin syystä. Uutta työmaata on luvassa, kun hotelli Vaakunaa aletaan kunnostaa ensi vuonna.

Pyörätuolinäkökulmasta ei ole myöskään mukavoo, että vain harvoihin liikkeisiin pääsee sisälle. Kaupunkikeskustayhdistys, kaupunginvaltuusto tai teknillinen virasto voisi ottaa ajaakseen noidenkin liikkeiden sisäänpääsyn kunnostamisen. Ehkä raivostuttavinta on kuitenkin se, ettei pyörätuolilla ole pääsyä kävelykadun terasseille aurinkoisina kesäpäivinä.

Tähän aiheeseen palaan jälleen myöhemmin keväällä!