Olen jo jonkin aikaa keskustellut Joensuussa risteilevien laivayhtiöiden edustajien kanssa esteettömyydestä. No, ainakin silloin, kun heidät saa kiinni. Ovat nimittäin vauhdikkaita menijöitä.
Alkukesästä keskustelin M/S Pyhäselän kehityksestä. Sain kuulla, että tulossa olisi esteetön laiva. Tälle laivalle sattui kuitenkin pikku haaveri sen ajauduttua matalikolle Juuassa kuukausi sitten. Ilmeisesti sen takia laivaa ei ole näkynyt enää viime aikoina.
En kuitenkaan lannistunut, vaan käännyin Vinkeri-laivan kapteenin puoleen. Kaksi päivää sitten alkoi vihdoin tapahtua ja laivan sisäänpääsy laitettiin täysin uusiksi. Vanha rappu korvattiin uudella, ihan kelvollisella luiskalla. Satuinpa olemaan sen koekäyttäjä, mistä todistusaineistona muutama kuva.
Luiska on hieman jyrkkä, mutta tuolin asentoa säätämällä ja hermoja venyttämällä siitä selviää. Tosin miehistön täytyy hieman auttaa, joten heidänkin hermojen on oltava lujaa tekoa. Mutta tämähän on ymmärrettävää, koska kyse on laivasta, eikä esimerkiksi virastorakennuksesta.
Tavoitteenani on käydä risteilyllä vielä tässä kuussa, joten saatte pian kuulla aiheesta lisää. Ja hyvällä tuurillahan Joensuussa on kohta kaksi (suhteellisen) esteetöntä laivaa!
Eikun tervemenoa risteilylle, jos ilmat sen sallivat!