Tämä ei ole maksettu mainos, mutta korruptiosyytökset otan hymyillen vastaan. Olen nimittäin tuntenut kesäkuun kunniamaininnan saajan jo ainakin 40 vuoden ajan. Nimittäin, kunniamaininnan saa tällä hetkellä Joensuussa seisova…
Sirkus Finlandia.
Miksi? Ensinnäkin, ainakin minua kohdellaan kuin ihmistä, eikä esimerkiksi kuin apinaa tai vammaista, joita molempia ryhmiä toki edustan. Toiseksi, sirkuksen esteettömyyteen panostetaan vuodesta toiseen. Ja viimeiseksi, koska vammainen avustajineen pääsee paikan päälle maksutta.
Tämän vuotsen juontajan ja hänen siskonsa olen tuntenut jo pikkupojasta asti ja voin vakuuttaa, että pokka pitää asiassa kuin asiassa. Lisää tarinoita voi lukea kirjoituksestani viime kesältä ja sirkuskaravaanin kiertueeseen voi tutustua virallilla kotisivuilla.
Esteetön asenne sirkuksessa (8.7.2008)
Sirkus Finlandian viralliset kotisivut

Kuvassa oleva apina sijaitsee kameran toisella puolen, joten sitä ei huomaan ensi silmäyksellä.